Halla-aho: "Mitä enemmän maahanmuuttoa islaminuskoisista kehitysmaista, sitä enemmän tragedioita"

"Aika moni ihminen on Suomessa jo kuollut, tullut pahoinpidellyksi tai raiskatuksi vuoden 2015 siirtolaisvyöryn tuloksena"

Kotimaa ti 11.12.2018 23:41

"Ei pidä teeskennellä, että tämä on jokin uusi ongelma. Tämä on ongelma, jolle ei ole tehty mitään, josta ei ole haluttu puhua!"

Näin jyrähti perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho viime perjantaina Yle TV1:n Sannikka&Ukkola -ohjelmassa, jossa käsiteltiin Oulun seksuaalirikostapauksia ja haastateltavana päävieraana oli sisäministeri Kai Mykkänen (kok.).

Raadissa asiaa puimassa ollut Jussi Halla-aho alleviivasi, että valtiovallan ensisijainen tehtävä on suojella suomalaisia Suomessa eikä häntä sisäministerin toimet vakuuta.

"Sisäministerin puheenvuorot ovat olleet sellaisia, että pitäisi tehdä jotain ja tarttisi tehdä jotain. Mitään ei olla tehty, mitään ei selvästikään olla tekemässä", Halla-aho napautti.

Halla-aho osoitti sisäministerille suoran kysymyksen:

"Miksi te ette halua korottaa seksuaalirikosten rangaistusten alarajaa?"

"Minusta on erittäin epäilyttävää tuo, että hallitus haluaa nimenomaan korottaa rangaistusasteikon yläpäätä, siis maksimirangaistuksia, kun ministeri varmasti tietää, että tuomioistuimet eivät tänä päivänäkään langeta maksimirangaistuksia muusta kuin nuuskan salakuljettamisesta - eikä varsinkaan henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista."

Halla-aho huomautti, että Oulun tapaus tuli julkisuuteen kansalaisaktivismin takia.

"Se aiheutti medialle ja sen jälkeen poliitikoille tietyllä viiveellä painetta sanoa tästä asiasta jotakin, mutta mitään uutta näissä tapahtumissa ei ollut - ei sen enempää Suomen kuin Euroopankaan kontekstissa", Halla-aho totesi.

Oulun poliisilaitoksella on siis tutkittavana seksuaalirikosvyyhti, jossa ulkomaalaistaustaisten epäillyt teot ovat kohdistuneet alle 15-vuotiaaseen tyttöön kuluvan vuoden aikana. Rikoksesta epäiltyinä on kahdeksan henkilöä, joista Oulun käräjäoikeus on poliisin vaatimuksesta määrännyt tutkintavankeuteen seitsemän miestä.

Oulun poliisi julkaisi tiistaina kahdeksannen epäillyn tavoittamiseksi etsittävän miehen tuntomerkit ja kaksi kuvaa pyytäen vihjeitä.

Hieman myöhemmin mies tavoitettiin ja otettiin kiinni Saksassa.

Oulun poliisi tutkii tapausta nimikkeillä törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä raiskaus ja pahoinpitely.

Poliisi tutkii Oulussa myös kahta muuta rikosepäilyä, joissa epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia ja uhrit alle 15-vuotiaita tyttöjä. Näiden rikosten epäillään tapahtuneen Tuiran kaupunginosassa ulkona ja samana päivänä marraskuun puolessa välissä.

Oulun poliisi päätti varoittaa tyttöjä ulkomaalaistaustaisista miehistä somessa vasta viime viikolla, pitkän mietinnän jälkeen ja samaan hengenvetoon "toivoi, että tämä ei lisää rasismia".

Oulun perussuomalaiset ovat julkaisseet kannanoton, jonka mukaan Oulun koulujen tulisi valistaa nuoria erilaiseen kulttuuriin liittyvistä vaaroista.

Oulun perussuomalaiset järjestivät maanantaina myös "Oulu herättää Suomen" -mielenosoituksen alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten vuoksi Oulun kaupungintalon edustalla "herättelemään niitä päättäjiä, jotka lakaisisivat tapahtumat maton alle".

”Sipilä, Orpo ja Soini – te ette ole ryhtyneet tarvittaviin toimenpiteisiin turvallisuutemme takaamiseksi. Isät, siskot, veljet ja isovanhemmat. On aika kokoontua Oulun kaupungintalon eteen kertomaan, että meille riittää", Oulun PS:n valtuustoryhmän puheenjohtaja ilmoitti.

Puheenjohtajan mielestä keskustelu myös valtuustossa on välttämätöntä, mutta pyyntö oli herättänyt heti vastustusta ainakin keskustan, demarien ja vasemmiston osalta.

"Valtakunnallisen uutisoinnin lisäksi Oulun on myös itse keskusteltava asiasta päättäjien kesken ja pohdittava uusia keinoja kaupunkilaisten turvallisuuden takaamiseksi, sillä tätä aihetta eivät päättäjät vain yksinkertaisesti voi ohittaa", puheenjohtaja totesi.

"Ongelmaan" Halla-aholla on esittää "varsin yksinkertaisia ratkaisuja", jotka eivät hänen mukaansa ratkaise koko ongelmaa - mutta osan siitä.

"Ensinnäkin se, että seksuaalirikosten maksimirangaistusten korottaminen ei auta. Minimirangaistuksia pitäisi nostaa ja jostain syystä hallitus ei tätä ole tekemässä. Kaikki rikoksista tuomitut turvapaikanhakijat pitäisi ottaa säilöön, kunnes heidät saadaan palautettua."

Halla-ahon mukaan ylipäätään kaikki prosessissa olevat turvapaikanhakijat pitäisi sijoittaa sillä tavoin, että he eivät pääse aiheuttamaan vahinkoa yhteiskunnalle.

"He kaikki eivät ole syyllisiä, mutta me emme voi tietää, kuka heistä tulee syyllistymään rikoksiin ja aika moni ihminen on Suomessa jo kuollut tai tullut pahoinpidellyksi tai raiskatuksi vuoden 2015 siirtolaisvyöryn tuloksena", hän huomautti Sannikka&Ukkola -ohjelmassa.

Maahanmuuttajataustaisten ja varsinkin Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleiden maahanmuuttajataustaisten miesten yliedustus seksuaalirikostilastoissa niin lapsiin kohdistuvissa rikoksissa kuin muissakin on ollut huikea niin kauan kuin humanitaarista maahanmuuttoa on harrastettu, Halla-aho jatkoi.

Myös MTV3:n Huomenta Suomessa 7. joulukuuta perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pysyi kannassaan, että Oulussa tapahtuneet alaikäisiin kohdistuneet seksuaalirikokset liittyvät "täysin yksiselitteisesti maahanmuuttoon" ja "tämä on ollut tuttua Euroopasta vuosikymmenten ajan".

Halla-aho tarkensi jälleen kerran, että tällaisia tekoja tekevät ovat muslimimiehiä, lähinnä islaminuskoisista kehitysmaista tulleita, jotka "varsin systemaattisesti jahtaavat nuoria tyttöjä, jopa järjestäytyneesti tai sitten yksittäistapauksina".

Hän viittasi Britanniaa taannoin järkyttäneeseen Rotherhamin tapaukseen, jossa oli vuosia saanut jatkua systemaattinen netin kautta tapahtunut alaikäisten tyttöjen seksuaalisen saalistaminen eivätkä viranomaiset uskaltaneet puuttua siihen rasismisyytösten eli rasismileiman pelossa.

Halla-ahoa vastustamaan ja maahanmuuttoa puolustamaan MTV3:n Huomenta Suomen aamulähetykseen Linnan juhlien jälkeisenä päivänä oli lupautunut SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma, joka puolestaan yksiselitteisesti kielsi Oulun seksuaalirikostapauksen olevan maahanmuuttoon liittyvä ongelma - vaikkakin pyöritteli päätään muodollisesti järkyttyneenä, että "tässä on ilmeisesti tehty asiaa yhteistoiminnassa".

"Se tuo siihen uuden piirteen, sitä en ole aikaisemmin nähnyt", myönsi Heinäluoma, mutta toisti jatkuvasti kantasuomalaisten syyllistyvän rikoksiin yhtä lailla ja yritti valkopestä muslimimaahanmuuttajien yliedustusta Oulun lapsiraiskauksien kaltaisista teoista väittämällä sitä esiintyvän "eri kansallisuuksien keskuudessa ja myös meidän suomalaisten keskuudessa".

Halla-ahon mukaan ratkaisuja tähän ongelmaan ei löydetä, jos tässäkin tapauksessa kieltäydytään näkemästä kulttuurista ilmiötä ja trendiä.

"Näitä ongelmia ei voi kotouttamisella välttää. Sisäministeriö on nyt puhunut viime päivinä siitä, että täytyy yrittää estää maahanmuuttajamiesten turhautumista, mutta eihän nyt ihminen turhautumisen takia ala saalistamaan pikkutyttöjä", Halla-aho vitsaili ohimennen, mutta arvosteli voimakkaasti päättäjien lepsua suhtautumista vakavaan tapaukseen.

Halla-aho muistutti niin ikään Facebook -julkaisussaan, että Oulun lapsiraiskaussuma on nähtävä osana suurempaa ongelmaa ja näitä tyttöjä uhrataan ”vastuullisuuden” alttarille, joka tarkoittaa Halla-ahon mukaan sitä, että suurin osa jää uutisoimatta median ”vastuullisuuden” vuoksi: "maahanmuuttajien tekemistä seksuaalirikoksista uutisoidaan epäsäännöllisen säännöllisesti".

Halla-ahon julkaisema "sisältö ei ikävä kyllä ole käytettävissä" enää Facebookissa ilmeisesti entisestään yltyvän sananvapauden rajoittamisen ja tehostetun "vihapuheen" kitkemistalkoiden takia, mutta se löytyy edelleen Suomen Uutisista.

"Presidentti on hiljaa. Ministerit ovat hiljaa. Feministit ja lapsiasiavaltuutettu ovat hiljaa. Tavalliset kansalaiset puristelevat käsiä taskussa, koska he tietävät, että vihapuhepoliisi on valppaana", Halla-aho kommentoi Oulun lapsiraiskauksia.

Halla-aho totesi Facebookissa, ettei lähde ääneen arvelemaan, johtuuko Oulun tapaus kulttuurista vai uskonnosta, koska sellaisista arveluista saattaa päätyä vaikka käräjille.

MTV3:n Huomenta Suomessa hän toi esille kuitenkin tällaisten seksuaalirikosten "totta kai liittyvän" uskonnollisiin ja kulttuurisiin lähtökohtiin ja toisen maahanmuuttoon kiinteästi liittyvän ongelman, joka koskee näistä asioista käytävää keskustelua:

"Näistäkin asioista on valitettavasti erittäin vaikea käydä keskustelua, koska niistä seuraa helposti juridisia seuraamuksia, jos yritetään nähdä sitä, mikä tällaisen toiminnan takana on."

Halla-aho tietää, että puuttumatta maahanmuuttoon ei tällaisia seksuaalirikoksia voida estää.

"Tähän voidaan reagoida rangaistuksilla, mutta mitä enemmän meillä on maahanmuuttoa islaminuskoisista kehitysmaista, niin sitä enemmän tällaisia tragedioita tulee", hän kiteytti.

SDP:n Heinäluoma tunnusti seksuaalirikosten taustalla olevan "vakavaa häiriintymistä" ja että tällaisissa tapauksissa pitäisi olla myös mahdollisuus ottaa kansalaisuus pois ja lähettää tekijä pois Suomesta. Hän kuitenkin käytti toistuvasti ilmaisua "myös turvapaikanhakijoiden keskuudessa" eikä siis halunnut nähdä seksuaalirikosten selvää yhteyttä ensisijassa maahanmuuttajiin.

Halla-aho totesi, että vaikka Suomessakin on rikollisuutta, se "ei voi olla peruste tuoda rikollisuutta lisää ulkomailta".

"Ja tietyissä maahanmuuttajaryhmissä seksuaalirikoksiin syyllistyminen ylipäätään on 17 kertaa suurempaa kuin kantaväestöllä ja tämä ero ei katoa esimerkiksi ottamalla huomioon demografiset tekijät ikäryhmät ja näin", Halla-aho lisäsi.

Hän ei lämpene oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) esittämälle maksimirangaistusten tiukentamiselle.

"Ei vaikuta tähän asiaan millään tavalla, koska tuomioistuimet eivät tällä hetkelläkään langeta maksimirangaistuksia mistään rikoksista."

Halla-aho ei usko rangaistusten koventamisen tehoavan islaminuskoisiin Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleisiin maahanmuuttajiin.

"Epäilen suuresti, onko näihin ihmisiin rangaistuksen pelolla mitään vaikutusta, koska jopa vankilaolosuhteet takaavat heille pääsyn tai jäämisen Suomeen, vaikka he olisivat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen. Ja vankilaolosuhteet Suomessa valitettavasti ovat aika kilpailukykyinen vaihtoehto, jos verrataan lähtömaiden olosuhteisiin", Halla-aho arvioi.

Huomenta Suomessa kysyttiin, mitä nyt sitten oikein pitäisi tehdä tästä eteen päin.

Perussuomalaisten puheenjohtaja totesi yks'kantaan, että mikään Länsi-Euroopan maa ei ole pystynyt välttämään tällaisia rikoksia.

"Ne liittyvät kiinteästi maahanmuuttoon, etenkin alikehittyneistä muslimimaista, monista kulttuurisista syistä, joten meidän tulee pyrkiä vähentämään perusteetonta turvapaikkaturismia, joka on koko Euroopan ongelma", Halla-aho sivalsi.

Keskeinen toimenpide Halla-ahon mielestä on se, että lähtömaihin lähetetään viesti, että tällainen touhu ei käy mitenkään päin.

Halla-aho havainnollisti Suomen tilannetta sillä, kuinka Suomi houkuttelee tietyillä tekijöillä tällaisia ihmisiä liikkeelle.

"Niistä keskeinen on se, että ihminen tietää arabimaissa tänne tullessaan, että hän voi käytännössä jäädä tänne loppuiäkseen elämään veronmaksajien rahalla - riippumatta siitä, onko hänen turvapaikkapäätöksensä myönteinen vai kielteinen, koska heitä ei saada palautettua, koska heille järjestetään täällä palveluja ja näin edelleen..."

Jos tänne tullaan hakemaan turvapaikkaa, Halla-aho katsoo viisaimmaksi keskittää koko turvapaikkaprosessi Suomessa johonkin sellaiseen paikkaan, josta nämä ihmiset eivät pääse muuhun yhteiskuntaan uhkaamaan suomalaisten turvallisuutta - varsinkaan kielteisen päätöksen jälkeen.

Halla-aho kertoi Tanskan mallista, jossa rikoksista tuomitut turvapaikanhakijat sijoitetaan saarelle odottamaan karkotusta.

"Tanska on nyt ottamassa käyttöön sellaista linjaa, että rikoksista tuomitut turvapaikanhakijat, joita ei saada karkotettua välittömästi, sijoitetaan saarelle, josta he pääsevät kotimaahansa, mutta eivät minnekään muualle", Halla-aho selvensi ja kuittasi Heinäluomalle sosiaalidemokraattien Tanskassa kannattavan sitä.

Halla-aho korosti, että Oulun tapahtumat ovat vain näkyvä jäävuorenhuippu.

"Aivan samanlaista rikollisuutta on nähty turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien harjoittamana vuosikymmenten ajan."

Halla-aho ei pidä riittävänä sitä, että tänne tulevalle ihmiselle kerrotaan, miten täällä pitää käyttäytyä, jos ei minkäänlaista pelotetta tai sanktiota sen tilanteen varalle käytännössä löydy, kun ei sitten osaakaan olla maassa maan tavalla.

"Pahaa pelkään, että kun hallitus odotti muutaman vuorokauden ennen kuin se kovan paineen alla tuli sanomaan yhtään mitään Oulun tapauksesta; niin nyt odotetaan, että tunteet hiukan laskeutuvat, ihmiset unohtavat tämän yksittäisen tapauksen ja sen jälkeen mitään ei taaskaan tapahdu", Halla-aho vihjasi ja muistutti viime vuoden terrori-iskujen jälkeen luvatuista "jämäkistä toimenpiteistä".

"Mitään ei tapahtunut!"

"Suomessa julkisen vallan ja hallituksen tehtävä on suojella Suomen kansalaisten turvallisuutta ja etua eikä nuoleskella Euroopan unionin komissiota!"

Halla-ahon mielestä "pelkät kovat puheet eivät riitä" - toimenpiteet pitää tehdä silloin, kun tilanne on päällä. Tämä oli perussuomalaisten puheenjohtajan mukaan esimerkiksi tilanne vuonna 2015 Torniossa, "jolloin hallitus katseli tumput suorana kun 30 000 turvapaikkaturistia suoraan sanottuna käveli rajan yli".

"Mitään ei tehty ja tämän tilanteen ratkaisemiseksi jälkikäteenkään ei ole tehty yhtään mitään!"


 

Tytti Salenius ti 11.12. 23:41

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot