Blogi: Timo Vihavainen, la 25.03.2017 10:09

Kun politiikka vielä oli politiikkaa

Risto Volanen, Suomen synty ja kuohuva Eurooppa. Otava 2017, 416.

Perinteinen poliittinen historia on jo kauan ollut alamaissa. Itse asiassa se on ollut suoranaisen väheksynnän kohteena, kun ”syvälliset” uudet näkökulmat ovat kilvan tarjonneet halukkaille vaihtoehtoista viisautta. Joskus tuntuu siltä, että moni on jo ruvennut ajattelemaan, ettei koko poliittisella historialla edes ole niin väliä. Pintailmiöitähän siinä vain kaivellaan.

Sattumaa tai ei, samaan aikaan voimme havaita itse politiikan joutuneen alennustilaan. Kun vallitsevan ortodoksian mukaan maailmalla on vain yksi mahdollinen kehitystie, joka joudutaan hyväksymään tavalla tai toisella, tulee politiikasta pakostakin teknistä nippelitouhua, globaaliset prosessit ja välttämättömyydet ne asioista määräävät.

Maailman politiikka on toisin sanoen ainakin pyrkinyt muuttumaan yksinapaiseksi ja tämäkin aiheuttaa sen, ettei todellisia valintoja ole: vapaus on välttämättömyyden tiedostamista, kuten jo Marx oivalsi.

Kun näin on, voidaan politiikka kaikin mokomin jättää vaikkapa jättiläismäiselle juttutuvalle (parlement), joka jauhaa asioita loputtomasti ja syytää myriadeja päätöksiä ja muita lauselmia, joita jotkut sitten noudattavat ja toiset eivät.

Paradoksaalisesti suvereeni valta on nykyään Euroopassa käpertynyt omaan merkityksettömään kaikkivaltiuteensa tietäen, ettei todellista toimeenpanovaltaa ole eikä tule. Niinpä siis ei ole varsinaista politiikkaakaan, kunhan istutaan ja puhutaan. Siltä se ainakin sivullisesta tuntuu.

Edellisellä pohdinnalla ei oikeastaan ole mitään tekemistä Volasen uuden kirjan kanssa. Se vain tuli mieleeni sitä lukiessa ja on kokonaan omalla vastuullani.

Vaikka tunnen Volasen terävänä miehenä ja hyvänä historian tuntijana, tartuin kirjaan hieman skeptisissä tunnelmissa. Kirjallisuusluettelon mukaan opus perustuu kirjallisuuteen eikä käytännöllisesti katsoen lainkaan alkuperäislähteisiin, mikä tosin näin pitkän ajanjakson kohdalla on jopa väistämätöntä.

Lisäksi kirjallisuusluettelo on myös yksipuolinen. Kirjat ovat suomen-, ruotsin- ja englanninkielisiä ja vain pari ranskankielistä on otettu mukaan. Tätä en olisi odottanutenarkilta, siis henkilöltä, joka on käynyt Ranskan kuuluisan hallinnollisen korkeakoulun (ENA).

Venäjäähän meillä ei kenenkään oleteta osaavan, mutta missä ovat kaikki saksankieliset kirjat? Eikö tästä yksipuolisuudesta väistämättä seuraa, että myös näkökulma on yksipuolinen?

Näin asia jossakin määrin lieneekin, mutta täytyy sanoa, että kirjan luettuani en enää menisi esittämään tällaista kritiikkiä. Väite mahdollisesta yksipuolisuudesta olisi osoitettava konkreettisesti, enkä tunne siihen tarvetta.

Ymmärrän, että vaikkapa Izborskin klubista, washingtonilaisista think tankeista ja vaikkapa Alfred Rosenbergin teoksista löytyisi vaihtoehtoisia näkökulmia. Myös kiinalaiset saattaisivat kirjoittaa samasta aiheesta kirjan, jossa näkökulma olisi toinen. Tässä se on suomalainen eikä esimerkiksi amerikkalainen.

Ottaen huomioon tehtävän valtavuuden, olen joka tapauksessa hyvin tyytyväinen Volasen kysymyksenasetteluihin ja hänen tapaansa esittää asiat poliittisina ongelmina ja useinkin kaikessa yksityiskohtaisessa dramaattisuudessaan. Asialla on filosofi ja hallinnon ja politiikan teorian ja käytännön tuntija, alan todellinen ammattilainen.

Volanen perustaa keskeisen osan kirjaansa poliittisen historian tutkimuksille, joista Suomen osalta ohittamattomia klassikoita ovat esimerkiksi Polvisen, Jussilan, Paasivirran , Luntisen ja Klingen teokset ja kansainvälisellä tasolla muun muassa Alan Palmerin ja A.J.P. Taylorin teokset.

Suuri määrä erikoistutkimuksia on sivuutettu ja tämä johtaa väistämättä joihinkin epätarkkuuksiin tai vähintäänkin kiistanalaisiin tulkintoihin, mutta en usko kokonaisuuden tästä kärsivän.

Volasen tekniikkana on keskittyä sellaisiin hetkiin, joissa poliittisen historian jännitteet tihentyvät ja esittää ne kaikissa monimutkaisissa yhteyksissään. Tämä toimii ja on myös lukijalle nautittavaa.

Kirjoittaja huomauttaa saaneensa joissakin tapauksissa ”valtavirrasta poikkeavan kuvan tapahtumista”. Tämä on yksi tapa sanoa esittävänsä jotakin uutta ja myönnän mielelläni, että sanoja on oikeassa.

Joskus maailmassa oli tapana paljonkin käyttää termiä ”whig-historia”, jolla viitattiin menneisyyden käyttöön nykyisen politiikan perustelemisessa.

Kun asialla on avoimesti Suomen perinteistä ulkopoliittista linjaa kannattava henkilö ja jopa julkialkiolainen, tulee ilman muuta mieleen ajatus samanlaisesta historian käytöstä, jota voisi nimittää vaikkapa K-historiaksi. Siitähän meillä on esimerkkejä etenkin 1970-luvulta.

Ennen kuin rupeaa naureskelemaan ajatukselle Euroopan historian alkiolaisesta tulkinnasta, kannattaa lukea tämä kirja ja osoittaa, missä kohden kirjoittaja on mennyt harhaan tai kohtuuttomuuksiin. Ei tämä kirja mitään menneisyyteen projisioitua politiikkaa ole. Sen sijaan se kyllä julistaa, että menneisyyden, eritoten Euroopan 1800-luvun politiikan tutkimuksella ja tuntemuksella on relevanssia tähän päivään.

Sitä on paljonkin. Eurooppalaisen tasapainon idea, joka Wienin kongressissa naulattiin kiinni, ei tuonut paratiisia maan päälle. Itse asiassa sitä syystäkin arvosteltiin monessa suhteessa. Silti se toimi, aikansa ja kohtuuden rajoissa.

Koko 1800-luku oli aikaa, jossa politiikka vielä oli mahdollista ja jossa sitä pidettiin mahdollisuuden taiteena. Se sitten antoi tilaa sekä loputtomalle vehkeilylle ja kyyniselle oman edun tavoittelulle muiden kustannuksella. Viime kädessä se mahdollisti maailmansotien katastrofit, joten historian kirous on syystäkin langennut sen viime vaiheiden ylle. Samaa emme toki halua.

Filosofina Volanen ei tyydy vain esittämään poliittisia kehityskulkuja ja ratkaisevia tähtihetkiä. Hän antaa suuren merkityksen myös kansojen henkiselle kehitykselle, toisin sanoen sivistykselle. Suomalainen nationalismi nousi sivistysliikkeenä ja sen vuoksi maastamme tuli sitä, mitä tuli.

Historiallinen realismi oli Suomen filosofia ratkaisevissa vaiheissa, sekä vuonna 1808 että Krimin sodan aikaan ja muulloinkin. Näin lienee asian laita vieläkin, monen suureksi harmiksi.

Vuonna 1918 Suomi sitten hetkeksi luisui tieltään ja katastrofi uhkasi jo kehittyä koettuakin syvemmäksi, elleivät maalaisliitto ja erityisesti sen syvästi aatteellinen johtaja Santeri Alkio olisi kyenneet patoamaan murtumaa.

Tämä saattaa jo monen mielestä mennä liian pitkälle oman puolueen kirkastamisessa. Volasella on kuitenkin argumentit puolellaan. Kokoomus ja muut monarkistit toimivat tolkuttomasti syksyllä 1918, Mannerheim, joka silloin pelasti tilanteen, vaaransi sen kuitenkin kesällä 1919, jolloin taas oli kokoomuksen vuoro olla järkevä.

Talvisodan aikana sitten vanha konspiraattori Mannerheim, monarkisti Paasikivi ja tasavaltalainen Kallio toki löysivät yhteisen kielen. Ilmeisesti suomalaisen patriotismin erikoislaadulla oli jotakin tekemistä tämän kehityksen mahdollistamisessa, osoittakoon sen, ken tietää. Tulkitsen, että Volanen hyväksyy tämän näkemyksen.

Poliittisella historialla on omat erityiset vaaransa. Lähteiden luonne sokaisee tutkijan helposti jättämään huomiotta asiat, jotka eivät niistä ilmene. Monia seikkoja, joita kerran pidettiin itsestäänselvyyksinä, ei aikoinaan vaivauduttu edes mainitsemaan. Niinpä Suomen historiaa turhan usein tarkastellaan vain Suomen historiana, kun kyse itse asiassa on mitä suurimmassa määrin Euroopan historiasta, jossa omien voimavarojemme vaikutusmahdollisuuksilla on usein ollut ahtaat rajansa.

Volasen kirjan suuri ansio on, että hän on hyvin tarkoin ja jopa monipuolisesti pyrkinyt rekonstruoimaan ratkaisujen hetket laajassa kansainvälisessä kontekstissaan ja samalla konkreettisessa kohtalokkuudessaan. Näin hän tulee antaneeksi ajattelun aihetta sellaisellekin, joka asiat tuntee.

Kirjan läpitunkevana eetoksena on kissingeriläinen ajatus sellaisesta maailmanpolitiikasta, jossa osapuolet voisivat suvaita toisiaan ja pidättäytyä pyrkimyksistä ylivaltaan ja rankaisemiseen. Vanhat politiikan mestarit, kuten Metternich tai Castlereagh ymmärsivät kohtuullisuuden merkityksen, mitä kielteistä heistä sitten voidaankin sanoa.

Toivottavaa olisi, että oman erinomaisuutensa tiedostavat nykypoliitikot voisivat myös oppia hieman nöyryyttä, mikä saattaisi seurata historian kunnollisesta tuntemisesta.

Volasen kirja on täynnä herkullisia kiteytyksiä ja oivalluksia. Sillä on myös ajankohtaista sanottavaa, vaikka tekijä ei missään tapauksessa ole prokrustisoinut menneisyyttä itseään palvelemaan.

Kirjaa voi todella suositella kaikille, jotka ovat maamme historiasta vakavasti kiinnostuneita ja kykenevät sitä ymmärtämään. Se olisi tietenkin myös käännettävä tärkeimmille kansainvälisille kielille.

Timo Vihavainen la 25.03. 10:09

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44