Blogi: Timo Vihavainen, pe 22.02.2019 21:54

Intellektuellin osa

Palikka, joka ei sopinut mihinkään

 

Ilja Ehrenburg, Toinen päivä. Suom. Ulla-Liisa Heino. Weilin+ Göös 1978, 316 s.

 

Ilja Ehrenburgin nimi tunnetaan Suomessa varsin hyvin ja syynä on sekä hänen pieni romaaninsa Suojasää, joka antoi nimen aikakaudelle, että myös 1960-luvulla julkaistut laajat muistelmat.

Venäjällä Ehrenburg muistetaan etenkin sota-ajan tulikivenkatkuisena propagandistina, joka kehotti tappamaan saksalaisia niin paljon kuin ikinä pystyy ja ehtii.

Sivumennen sanoen, myös Kekkonen alias Pekka Peitsi viittasi eräässä pakinassaan hänen Göteborgs Handels- och Sjöfartstidiningissä julkaisemaansa artikkeliin, jossa hän kehotti Suomea irtautumaan sodasta. ”Ehrenburg on tyypin nimi”, totesi Urho Kaleva pisteliäästi tuosta Suomen asemaa nakertavasta propagandistista.

Joka tapauksessa Ehrenburg oli Neuvostoliiton oloissa harvinainen kosmopoliitti, mistä kertoo jo tässä käsillä olevan romaanin päiväys: Pariisi joulukuu 1932 – helmikuu 1933.

Ajankohdan huomiointi teoksen ymmärtämiseksi on tärkeää. Tuohon aikaan oli niin sanottu puolueen yleislinja (generalnaja linija) juuri sanoutunut irti ensimmäisen viisivuotissuunnitelman pahimmasta radikalismista ja utopismista.

Niin sanottu työläisten itse tuottama taide ja kirjallisuus oli pantu omalle paikalleen lakkauttamalla Proletaarikirjailijoiden yhdistys RAPP ja monet muut vastaavat eri kulttuurin alojen ”proletaariset” yhteenliittymät, jotka suhtautuivat vihamielisesti vanhan maailman kulttuuriperintöön ja jopa kulttuurin ”mestareihin”. Kulttuurinhan –yhteiskunnan ylärakenteena-  piti olla aitojen työläisten luomaa, eikä kaiken maailman Puškinien ja Deržavinien…

Joka tapauksessa erinäisiä ensimmäisen viisivuotiskauden toimintakulttuurin keskeisiä piirteitä oli yhä säilynyt: kun uusia tuotantolaitoksia, usein valtavia jättiläisiä, rakennettiin, pidettiin pyhää kiirettä. Niin sanotut suunnitelmat oli itse asiassa koetettava täyttää ennen määräaikaa.

Olihan Stalin vuonna 1931 sanonut, että Venäjä oli sata vuotta jäljessä länttä ja sen oli kurottava välimatka kiinni kymmenessä vuodessa, muuten se tuhottaisiin. Ranskahan esiintyikin varsin uhkaavasti…

Eipä siis ollut odotettava, että saataisiin kunnon koneita, vaan oli rynnäköitävä miesvoimalla ja vaikkapa luotava lapiolla valtavia kanavia, välittämättä tavattomasta tehottomuudesta ja siitä, ettei työntekijöille ollut kyetty valmistamaan edes siedettäviä olosuhteita, minkä johdosta kuolleisuus muodostui joskus hyvin suureksi.

Mutta kyseessähän oli sankarityö: mitä mielettömämpi tehtävä ja vähäisemmät resurssit, sitä suurempi kunnia tehtävän suorittamisesta…

Itse asiassa osa työntekijöistä oli lähes kaikkialla niin sanottuja erikoissiirtolaisia eli karkotettuja kulakkeja, joille nyt oli löydettävä jotakin tekemistä. Heitä myös varmaan syystäkin epäiltiin nurjamielisyydestä uudelle komennolle ja heidän tekemisiään valvottiin.

Usko siihen, että osa kansaa vastusti sosialismia ja sen perustan rakentamista uusien suurten laitosten avulla, oli aksiomaattinen ja varmaan myös perusteltu. Siihen liittyi myös ajatus tuholaisuudesta.

Ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikanahan oli muka paljastettu useita salaliittoja, joiden tarkoituksena oli tihutöiden tekeminen. Koko vanha insinöörikunta asetettiin epäilyksenalaiseksi niin sanotun Šahtyn jutun jälkeen vuonna 1928. Ja noita juttuhan keksittiin lisää aina tarpeen vaatiessa.

Joka tapauksessa raamatullista nimeä kantava Toinen päivä (Den vtoroi) oli niin sanottu tuotantoromaani, jollaisia kirjailijoiden kuului nyt kirjoittaa.

 Saavuttamaton esikuva oli Fjodor Gladkovin Sementti, joka sijoittui 1920-luvulle, kun romahtanut sementtitehdas piti panna käyntiin ja mobilisoida siihen työhön pikkuporvarillistuneet työläiset…

Puolueelle elämänsä omistaneet aidot proletaarit saivat kuin saivatkin tehtaan käyntiin, joskin suurin uhrauksin. Sankaruudestahan siinä oli kyse. Gladkovin kuvaaman pariskunnan lapsenkin annettiin kuolla lastenkodissa, aatehan meni kaiken edelle.

Teema oli siis äärimmäisen herkkä. Kyseessä oli koko uuden, sosialistisen rakennustyön arvo ja kunnia. Sitä oli osattava kuvata oikein. Nykyihmiselle asia ehkä havainnollistuu, jos sanoo, että tehtävä muistutti monisukupuoliseksi feministiksi kasvamisen kuvaamista nykypäivänä naisasialiiton antaman apurahan turvin.

Erehtyminen saattoi tuoda kirjailijalle ikuisen pannan ja kadotuksen, onnistuminen taas lähtemättömän gloorian. Selvää oli, ettei pelkkä todellisuuden jäljentäminen riittänyt. Sitä paitsi työtä ja sen tuloksia valvoi puolue, jonka kanssa ei ollut leikkimistä.

Tämä puoluehan oli sitä erikoinen, ettei sen ohella ollut mitään muita puolueita, joten sana partija (lat. pars, osa) ei oikeastaan sopinut sille lainkaan. Sitä olisi pitänyt nimittää sanalla totum –kaikki. Mutta itse asianhan jokainen ymmärsi, olipa tuo sana nyt mikä tahansa.

Joka tapauksessa tarina on kiinnostava ja teoksensa kirjoittamista varten tekijä matkusti itse Siperiaan, Kuzbassille, jossa rakennettiin valtavaa metallurgista kombinaattia.

Hyvin ymmärtäen, ettei toveri Stalin halunnut kirjailijoilta mitään lakirovkaa, eli maireata ja epärealistista todellisuuden kuvausta, Ehrennburg kuvasi sekä entusiasmia, jota lienee oikeasti ollut, että tympääntymistä primitiivisiin oloihin. Niihin kuului muun muassa surkea, lähinnä vegaaninen ruokavalioo jossa lihaa oli tarjolla ehkä kerran kuussa. Hän kuvasi myös primitiivistä tuholaismaniaa, joka pani epäilemään jokaista tohelointia tahalliseksi vahingon tekemiseksi.

Liikkeellä oli huijareita, jotka tulivat työmaalle, saivat työvaatteet ja livistivät, siellä oli moukkamaisuutta, välinpitämättömyyttä ja pinttyneisyyttä. Jotkut rohmuajat olivat kiinnostuneita vain saappaista ja muista hienoista palkinnoista, joita sai normien ylittämisestä.

Mutta jotkut insinöörit ja työläiset olivat aidosti innostuneita ja ymmärsivät suuren tehtävän merkityksen. Sosialistista yhteiskuntaahan tässä oltiin rakentamassa ja sen tuli olla valmiina viisivuotissuunnitelman loppuessa eli vuoteen 1937 mennessä…

Eihän sosialismi tietenkään vielä vuoden 1917 lokakuussa toteutunut eikä edes 1930-luvun alussa, kuten jokainen ymmärsi.

Romaanin ylivoimaisesti kiinnostavin hahmo on kuitenkin Volodja Safonov. Hän on nimittäin erittäin laajasti lukenut intellektuelli, joka tuntee läpikotaisin klassisen kirjallisuuden. Hänellä, kuten jo aiemmin isällään, on myös ylikehittynyt omatunto, eikä hän vaikene nähdessään vääryyttä, jota tuon valtavan sosiaalisen insinöörityön yhteydessä tietenkin riittää.

Kuten Lenin oli sanonut, lastut lentelevät, kun metsää hakataan. Nuorisoliittolaisten naiiviutta ja sivistymättömyyttä Safonov halveksii ja se kyllä ainakin osittain sen taitaa ansaitakin.

Itse asiassa Safonovin pisteliäät huomiot koko touhusta ovat suurelta osin järkevää kritiikkiä. Juuri noin luultavasti vanha intelligentsijan valtaosa asioihin suhtautuikin. Mutta Volodja on luokkavieras ilmiö, joka ei osaa uudestisyntyä ja jää itse asiassa viholliseksi.

Niinpä Volodjasta pitää tehdä varoittava esimerkki ja lopussa hän hirttäytyy.

Ehrenburgin romaani kuuluu saaneen aikoinaan ankaraa kritiikkiä, minkä ymmärtää. Entusiasmia siinä itse asiassa näkyy varsin vähän verrattuna nuivasti tai välinpitämättömästi koko touhuun suhtautuvien hahmojen kuvaamiseen.

Yksityiskohtainen uppoutuminen lemmenasioihin sitä paitsi täyttää kirjan jälkipuoliskon. Päähenkilöiden psykologia ei ole juuri uskottavaa, lukuun ottamatta naispääosan esittäjää, jonka näkemykset on helppo selittää ihastumisten muuttumisella, milläpä muulla.

Joka tapauksessa tarkoitus näyttää olevan selittää yksin, siis joukon ulkopuolelle jäävän intellektuellin tilanteen mahdottomuus. eivät hänestä pysty naisetkaan innostumaan eikä puolestaan hän niistä.

Mutta Volodjalla oli oikeakin esikuva, joka tosin ei tappanut itseään. Sen sijaan hän joutui leirille, sillä Ehrenburg oli varomattomasti muuttanut vain yhden kirjaimen hänen nimestään, joka oli Safronov. Tšekan miesten pätevyys riitti arvoituksen ratkaisemiseen, kuten Varlam Šalamov, Kolyman kertomusten kirjoittaja ja leirikirjallisuuden klassikko kertoo.

Šalamovin mukaan Safronov ei sittemmin sietänyt kuulla edes Ehrenburgin nimeä, vaan reagoi siihen heti aidoilla leirikirouksilla. Kirjailija puolestaan siirtyi takaisin Ranskaan, jossa oli jo kauan asunut.

Mutta kyllä Ehrenburg kirjoitti myös ihan kelpo tekstiä. Häneltä on suomennettu essee Tšehovia lukiessa (Peretšityvaja Tšehova), jossa hän puolustaa sitä näkemystä, että Anton Pavlytš (suhtaudun häneen tuttavallisesti) on suuri nimenomaan siitä syystä, ettei hän ollut mikään kasnan palvelukseen ryhtynyt agitprop-kirjailija, vaan aito ihmissielun tutkija poliittisista tarkoituksista riippumatta.

Se oli aikoinaan rohkeaa tekstiä se.

 

Timo Vihavainen pe 22.02. 21:54

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Taurian palatsi

Klo 00:31.

Notre Dame ja hänen kirkkonsa

to 18.04. 23:58

Maailman fiksuin kansa on puhunut

ma 15.04. 23:47

Naapureita ei voi valita

la 13.04. 00:26

Muuan reportaasi

pe 12.04. 00:08

Vaarallinen raja puolin ja toisin.

ke 10.04. 22:53

Venäjä ja fasismi

ma 08.04. 23:50

Alaspäin mennään

su 07.04. 23:13

Maailman fiksuin maa

su 07.04. 00:10

Keltaliivit eivät ole mitään

pe 05.04. 22:05

blogit

Vieraskynä

Pääsiäinen ei unohdu edes taivaassa!

la 20.04.2019 00:43

Juha Ahvio

Vaikuta vaaleissa kristillissosiaalisen ja kansallismielisen arvokonservatismin puolesta!

la 13.04.2019 23:49

Professorin Ajatuksia

HS:n rikosuutisista pohjaa EU-vaaleihin

la 20.04.2019 00:30

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Vahvoja suosituksia

ke 17.04.2019 21:44

Petteri Hiienkoski

Ilmastopopulismin petolliset kulissit eli ilmastonmuutoksen "kyllä" ja "ei"

pe 12.04.2019 13:01

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Vaaliteltalla: Irakilainen persu ja muita tositarinoita

ma 08.04.2019 00:16

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Perussuomalaisille jokaisen ihmisarvo on jakamaton

la 20.04.2019 00:38

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YLE: "Kunhan vain osaat takoa kyrpänä kontenttia"

to 18.04.2019 16:04

Heikki Porkka

Demokratia - Virossa toteutuu, Suomessa halveksitaan

ke 17.04.2019 10:07

Tapio Puolimatka

Seksuaalinen normittomuus tekee nuorista helppoja uhreja

ke 10.04.2019 22:55

Olli Pusa

Seuraava maahanmuuttaja-aalto tulee jo kesällä?

to 11.04.2019 13:09

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Suomalainen arvopohja mahdollisti perussuomalaisten vaalivoiton

ke 17.04.2019 09:28

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

Etuoikeutetut

la 20.04.2019 00:46

Timo Vihavainen

Taurian palatsi

la 20.04.2019 00:31

Matti Viren

Pieni- ja keskituloisille

ma 01.04.2019 20:37