Blogi: Timo Vihavainen, ma 22.04.2019 22:06

Vapaa ajattelu

Vapaa-ajattelusta ja sen mahdollisuudesta

 

Tässä takavuosina mainostettiin sellaistakin lehteä kuin Vapaa-ajattelija. Sen kerrottiin olevan ”pylvästelyn vastustaja, jästipäiden järkyttäjä, pakanoiden pasuuna”.

Kyseessä oli siis ateismin äänenkannattaja, joka briljeerasi antiklerikalismilla. Ajattelun ”vapaus” tarkoitti tässä yhteydessä irtisanoutumista uskonnosta ja sitoutumista ateismiin.

No, vapaudelta se varmaan tuntui ja tuntuu monista vieläkin.

Kuitenkin siitä on nyt aikaa jo parisataa vuotta ja ylikin, kun uskontokritiikki ja ateismi tulivat intellektuellipiireissä muotiin.

Erityisen jyrkkä muutos suhtautumisessa uskontoon tapahtui meidän maassamme 1800-luvun puolivälistä alkaen ja 1880-luvulla oltiin jo ihan uudessa tilanteessa. Silloinhan uskonnosta tuli sivistyneissä piireissä niin sanotusti mauvais ton, sen ajan englannilla asian ilmaistakseni.

Mikko Juva on ilmiötä kuvannut väitöskirjassaan Suomen sivistyneistö uskonnollisen vapaamielisyyden murroksessa 1848-1869. Teemaa jatkoi 1880-lukua kuvaava teos Rajuilman alla.

Niin, että ei tuo niin sanottu vapaus uskonnosta ja sen dogmeista nyt ihan uutuudellaan meidänkään maassamme häikäise.

Toinen juttu sitten on, että takapajuisiin kansankerroksiin uudet aatteet levisivät hitaasti ja vasta sosialidemokratian läpimurto 1900-luvun alussa merkitsi myös niiden nousemista yleiseksi näkemykseksi työläispiireissä.

Talonpoikaistossa sen sijaan elettiin paljolti vanhoillaan aina 1960-luvulle saakka ja tutkimatta taitaa vielä olla, mitä tämä seikka merkitsi kansanryhmien väliselle jännitteelle esimerkiksi vuonna 1918 ja myös sen jälkeen, viime sodat mukaan lukien.

Vapautta on toki monenlaista, myös henkisellä alalla.

Émile Durkheim ja hänen nimiinsä vannovat ovat korostaneet yhteisön valtaa yksilön yli ja jopa yhteisön primäärisyyttä. Samaan sarjaan on luettava Maurice Halbwachs, jonka ideat kollektiivisen muistin ensisijaisuudesta olivat ainakin vielä hiljattain hyvin muodikkaita ranskalaisvaikutteisen sosiaalihistorian piirissä.

Mikäli ottaisimme nämä kollektivistiset näkemykset ihan viimeistä piirtoa myöten tosissaan, kävisi mahdottomaksi ymmärtää, että tässä maailmassa on sentään niinkin paljon toisinajattelijoita, kuin havaintomme todistaa.

Jo raamatussa kerrotaan pilkkaajien istuneen aina jossakin kohtaa torin laidalla ja erottautuneen uskovista ja muusta kunnon väestä.

Mutta silloinkin kyseessä taisi olla tietty ryhmä, jolla oli omat ryhmäominaisuutensa. Todelliset yksinäiset toisinajattelijat ovat olleet harvinaisempia, mutta onhan heitäkin sentään ollut.

Osittain toki toisinajattelu merkitsee oman ryhmän tai ”heimon” kollektiiviseen ajatteluun ja muistiin tukeutumista, kuten on muodikkaasti arveltu. Kansallinen historiahan on ainakin joidenkin mielestä hyvä esimerkki keinotekoisesta kertomuksesta, joka ignoroi erilaisten ryhmien oman kokemuksen.

Asiaa on sitten riennetty korjaamaan. Nyt kirjoitetaan esimerkiksi omaa sotahistoriaa naisille, homoille, hevosille, lapsille ja niin edelleen. Toki jokainen ryhmä koki asiat omalla tavallaan ja ansaitsee oman tarinansa.

Mutta voisiko tämä merkitä vaikkapa sitä, ettei kansakunnan yhteistä historiaa ole eikä pidäkään olla lainkaan olemassa? Vapaa-ajattelu merkitsisi niin ollen muun muassa vapautta kansakunnan olettamisen harhasta?

Näinkin äkkivääriä näkemyksiä olen ollut huomaavinani. Tässä siis näyttäisi palattavan ajatukseen kansakunnan keinotekoisuudesta. Todellisiksi yhteisyyttä luoviksi tekijöiksi sen sijaan kelpaisivat vaikkapa sukupuoli, rotu, seksuaaliset mieltymykset ja niin edelleen.

Kykeneekö esimerkiksi mies koskaan edes ymmärtämään, miten nainen kokee asiat? Eikö naisten ole sen vuoksi kirjoitettava oma historiansa, samoin kuin erilaisten vammaisten ja muiden poikkeavien ryhmien?

Tämähän näyttää nykyään olevan ihan avoin perusolettamus erinäisissä niin sanoakseni obskuranttipiireissä, jotka ovat palannet niin sanotun tiedonsosiologian käsitteisiin.

Tiedonsosiologian varsinaiset isät olivat ilmeisesti Marx ja Engels, jotka selittivät ihmisen tajunnan määräytyvän yhteiskuntasuhteista. Kullakin luokalla oli asioista oma luokkanäkemyksensä, eivätkä ne olleet ylitettävissä ainakaan sikäli, että voisi olla jotakin luokkien yli ulottuvaa yhteiskunnallista totuutta.

Karl Mannheim sentään huomasi väitteen hankaluuden. Ajatelkaamme nyt vaikkapa marxilaisuuden teoreetikkoja ja käytännön soveltajia. Mitäpä muuta Marx, Engels, Lenin ja niin edelleen olivat kuin porvareita. Leninin vaatimaton aatelisarvo ei tätä yhteiskunnallista asemaa muuksi muuttanut.

Silti kansanjoukot tottelivat näiden intellektuellien kehotuksia ja näkivät heissä profeettansa. Nykykäsitteillä tämä vastaisi sitä, että joku cuck- mies nousisi feministiliikkeen suureksi guruksi tai joku hetero lihansyöjä homovegaanien aatteelliseksi johtajaksi.

Koska tällainen paradoksi siis aikoinaan oli todellisuutta, tarvittiin selittävää tekijää. Ehkäpä ihmisen ajattelu sittenkin saattoi olla jossakin määrin vapaata ja viiteryhmästä riippumatonta. Ehkäpä kokonainen ryhmä saattaisi olla tuollaisen vapaan ajattelun edustaja.

Niinpä syntyi käsite vapaasti liikkuva älymystö, freischwebende Intelligenz. Siinä meillä siis vapaa-ajattelijat, jotka saattoivat istua siellä, missä pilkkaajat istuvat, mutta saattoivatpa tulla kokeilemaan myös viiteryhmiensä pauloissa olevien kollegojensa ajattelun pitoa ja kestävyyttä, ihan henkisesti vapaita kuin olivat.

Kerrassaan mainio ryhmä siis. Onkohan sellaista myös nykyaikana ja meilläkin?

Ajatellapa vain sellaista joukkoa, joka keskittyisi argumentoimaan pelkästään asiaperustein eikä näkisi ajattelua tai edes politiikkaa vain sotana tai jopa totaalisena sotana toisin uskovia vastaan.

Ilahduin ajatuksesta, että sellainen meilläkin varmaan myös on, vaikka sen löytäminen kai on vaikeaa, koska se on irtisanoutunut muista sidonnaisuuksista kuin pyrkimisestä totuuteen ja oikeuteen.

Siinä tapauksessa se ei oikeastaan olekaan enää ryhmä, vaan joukko keskenään erimielisiä, mutta toisiaan suvaitsevia vapaa-ajattelijoita, lainatakseni tätä termiä, joka kyllä taitaa jo olla tietylle änkyräpiirille varattu.

Ja niinpä sitten rupesin käymään läpi facebookia, jossa ilahduttavasti näyttikin olevan kelpo lailla tätä porukkaa, mutta sehän saattoi olla hyvinkin kaukana edustavasta otoksesta, kun kyseessä olivat omat kaverini.

Niinpä liityin myös twitteriin, jonka arvelin antavan realistisemman kuvan siitä, mikä tilanne ajattelunvapauden saralla laajoissa piireissä tosiasiassa on.

Suoraan sanoen vaikutelma oli tyrmäävä. Noin suurta anti-intellektuaalisuuden määrää en tosiaan kuvitellut mahdolliseksi.

Koko informaatiomaisema koostui lähes pelkästään epä-älyllisestä raakkumisesta eikä mistään visertelystä, kuten instituution nimi edellyttäisi.

Kun puolen tunnin etsintä ei paljastanut yhtään järjen argumenttia ja luovuin leikistä.

Taisi olla humpuukimestari koko Mannheim. Tai sitten kävin vain väärästä paikasta etsimässä.

 

Timo Vihavainen ma 22.04. 22:06

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kultakausi

ke 17.07. 23:07

Sotilaan muona

ti 16.07. 23:08

Onko kulttuuri kielessä?

ma 15.07. 23:11

Gourmandise

su 14.07. 21:40

Papit ja pellet

la 13.07. 23:49

Aikansa sankaritar

pe 12.07. 23:42

Kriisiajan näkökulmia

ma 08.07. 21:53

Merenkulkijan seikkailuja

ma 01.07. 23:07

Missä mennään?

la 29.06. 22:43

Woikoski

la 29.06. 00:00

blogit

Vieraskynä

Kansallismielisten liittouma ry/188 -kukkavirta - terrori-iskun uhrien muistokulkue Turussa

ma 08.07.2019 22:05

Juha Ahvio

Pride-sateenkaarilippu julistaa vallankumousta ja kapinaa

la 29.06.2019 00:01

Professorin Ajatuksia

Altruismi ja pelko leimaamisesta luovat hyvän yhteiskunnan

ke 17.07.2019 23:07

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Älä koskaan luovu käteisen rahan käyttämisestä

la 06.07.2019 10:43

Petteri Hiienkoski

Käsitys ihmisoikeuksista hämärtynyt

la 29.06.2019 22:22

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

EU:n huippuvirat

ke 03.07.2019 14:39

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Metrot - Suomen kehitysmaalaistumisen näyteikkunat

su 14.07.2019 14:34

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Pitäisikö puoluejohtajien tenteissä olla sarjat?

ti 16.07.2019 23:09

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailma valitsee lopulta edistyksen vihreän dystopian sijaan

to 04.07.2019 15:38

Heikki Porkka

Ohjaaja Aku Louhimies vastaan päätoimittaja Jouko Jokinen (yle)

pe 05.07.2019 13:39

Tapio Puolimatka

Nuorison parissa leviävä vaarallinen muoti-ilmiö

ti 09.07.2019 22:18

Olli Pusa

Ilaskivi vastaan Rinne

ke 03.07.2019 11:12

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07.2019 08:50

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Kultakausi

ke 17.07.2019 23:07

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus, osa 2

to 27.06.2019 22:39