Blogi: Timo Vihavainen, to 02.05.2019 21:49

Koordinaattien muutokset

Koordinaatiston muutokset ja naapurimaat

 

Luulen, että meidän kannattaa yrittää nähdä oma maamme ja kansamme ikään kuin topologisena pisteenä avaruudessa, suhteessa toisiin kansoihin. Se auttaa historiamme asianmukaista tajuamista.

Vaikka maantieteellisesti sijaintimme säilyy aina suunnilleen samana, on kulttuurinen sijaintimme suhteessa muihin koko ajan ollut ja on yhä suhteellisen nopeasti liikkuvassa tilassa.

Ottakaamme nyt vaikkapa yksi naapuri kerrallaan. Joskus sijaitsemme jossakin suhteessa sen alapuolella, joskus taas yläpuolella, joskus liikumme sen edellä, joskus sen jäljessä.

Muuttujia on epälukuinen määrä, jopa loputtomasti, mutta me ihmiset tietenkin kiinnitämme huomiota eli havaitsemme vain muutamia tärkeinä pidettyjä kerrallaan.

Ottakaamme vertailukohteeksi Venäjä ja näkökulmaksi urheilu.

Suomesta tuli urheilun ihmemaa jo 1900-luvun alussa ja olimme selvästi Venäjää parempia, ainakin Tukholman olympialaisissa vuonna 1912.

Sen jälkeen Neuvostoliitoksi muuttunut naapuri pysyikin erossa koko olympialiikkeestä aina sodanjälkeiseen aikaan saakka. Tämä olikin aikaa, jolloin suomalaisille ei oikein löytynyt vastusta. Me olimme urheilun suurvalta, Neuvostoliitto ei ollut.

Myöhemmistä ajoista ei sitten juuri kannata puhuakaan, ellei halua mieltänsä pahoittaa. Urheilijamme ovat enimmäkseen pelkkiä surkimuksia, kaikkien maiden penkkiurheilijoiden silmissä. Venäläiset taas loistavat palkintosijoilla alalla kun alalla.

Tai ottakaamme nyt esimerkiksi aineellinen toimeentulo, elintaso.

1800-luvulla Venäjä oli leveän leivän maa ja Suomessa taas elettiin hyvin vaatimattomasti. Esimerkiksi Fadei Bulgarin ihmetteli vuonna 1808 suomalaisen aatelin tavattoman vaatimatonta elämäntapaa. Syrjäseutujen rahvaasta nyt ei kannattanut puhuakaan. Se eli kädestä suuhun ja aina 1860-luvulle saakka myös nälänhädän vaarassa.

Mainittuna aikana Pietarissa järjestettiinkin arpajaisia Suomen nälänhätäisten auttamiseksi, mutta logististen ongelmien takia mikään apu ei voinut pelastaa suurta osaa kansastamme.

Kun Aleksanteri II:n uudistuskauden päihdyttämät suomalaiset alkoivat osoittaa levottomuuden merkkejä omien valtiopäivien kokoontumista odotellessa, palautti uuden tyylin lehtimies Mihail Katkov heidät järjestykseen: suomalaisten ei kannattaisi kovin paljon uhota, sillä heidän maansa kuuluu Euroopan köyhimpiin ja intelligenssinsäkin puolesta he ovat häntäpäässä. Olisi paras vain jokaisessa iltarukouksessaan kiittää venäläisiä.

Rotutiedehän otti juuri ensi askeleitaan ja suomalaisten ominaisuuksista voitiin heti sanoa, ettei esimerkiksi valtiota muodostava kyky kuulunut sen ominaisuuksiin. Suomalaista valtiota ei ollut missään eikä tulisi olemaankaan, joten sen kohtalona oli kuulua jonkin itseään lahjakkaamman kansan alaisuuteen.

Ruotsi oli tässä suhteessa sille kuolemaksi, sillä pienenä kansana se ei olisi voinut sietää yhteydessään kilpailijaa. Venäjä taas oli kyllin suuri voidakseen suoda suomalaisille täyden etnografisen itsenäisyyden ja muustahan heidän olikin turha uneksia. Tämä oli normaali slavofiilinen näkemys.

Itse asiassa tässä olikin se hylly, jolle suomalaiset sijoittautuivat. Venäläisyyden ylivoimaisuus väikkyi kansallisena vaarana, joka ennemmin tai myöhemmin aktualisoituisi. Siihen mennessä oli suomalainen kulttuuri kehitettävä elinkelpoiseksi ja viriiliksi.

Se oli nationalismimme suuri tehtävä ja snellmanilaisittain siihen kuului myös taistelu ei-suomenmielistä ruotsalaisuutta vastaan, venäläisten tuella.

Tästä suomalaisuuteen kohdistuvasta potentiaalisesta uhasta kirjoitti muuan Hämäläinen-lehden lukija vuonna 1883:

Mutta jos nyt niin on, ettemme voi säilyttää valtiollista itsenäisyyttämme, taidankin ennemmin tulla läheiseen yhteyteen venäisten kuin ruotsalaisten kanssa”, miettinee joku.

Tämä olisi suomalaisen rodun perikato. Venäläinen on luonnoltansa vilkkaampi ja älyltänsä terävämpi sekä hoksaavampi kuin suomalainen.

Ennenkuin Matti on ennättänyt pyörähtää ympäri, on Iivana jo kymmenen kertaa pistänyt hänet pussiin. Hän on myös joutuisampi työmies ja tulee vähemmällä muonalla toimeen. Kun vielä otetaan huomioon hänen petollinen luontonsa, huomaa, ettei suomalainen voi kestää hänen rinnallaan taistelussa olemista. Tämän todistaa meidän veljesheimotkin Venäjällä, jotka ovat jääneet takapajulle. He ovat ilman siitä jo mieleltänsäkin venäläisiä, heidän ja meidän välille asettaa heidän uskontonsa suuren juovan…

Muistamme, että Matti ja Iivana olivat Topeliuksen Maamme-kirjassa esittämiä suomalaisen ja venäläisen stereotypioita eli ideaalityyppejä.

Me onnistuimme, mitä voi pitää ihmeenä. Vielä vuoden 1883 näkökulmasta katsoen oli hyvin vaikeaa nähdä kansakunnan rakentamisessa onnistumisen mahdollisuuksia maalla, joka oli yhä hyvin köyhä, vaikka nyt hyvää vauhtia kehittymässä. Venäjän loppumattomat rikkaudet ja ihmismassat olivat meitä vastassa ja meillä oli vain kulttuurimme, joka sekin oli yhä kovin vaatimaton.

Myöhemmin suomalaisilla on, yllättävää kyllä, sitten ollut tilaisuus katsella venäläisten köyhyyttä ja kurjuutta pitkin nenänvarttaan, erityisesti 1920- luvun ja 1980-90-lukujen romahduksen aikoihin ja jppa muulloinkin. Neuvostoaikana maamme yleensä kuului keskivertovenäläisen silmin kadehdittavan hyvinvoinnin maailmaan johtuen sosialistisen talouden erikoispiirteistä.

Nyt tämäkin tilanne on suuresti muuttunut, vaikka ne, jotka eivät käy Venäjällä, eivät näytä asiaa ymmärtävän.

Koska sijaintimme Venäjään nähden on koko ajan olennaisestikin muuttunut niin talouden, politiikan, kulttuurin kuin muiden keskeisten asioiden suhteen, emme hevin pysty ymmärtämään, miten totaalisesti erilainen tuon asian tilanne joskus aiemmin ja jopa vielä melko äskettäin oli.

Muuan tällainen, historian myöhempien kerrosten alleen peittämä alue on suomalaisten ja venäläisten välisten hyvien suhteiden kausi, joka käsittää suurimman osan 1800-lukua, alkaen Aleksanteri I:n siunatusta hallinnosta, jonka ansiosta meille muun muassa palautettiin Karjala ja osa Savoa.

Aikakauden merkittäviin piirteisiin kuului se ihailu, jota Pietarin kaltainen modernisuuden kärjessä kulkeva maailmankaupunki herätti suomalaisissa kävijöissä.

Ne 1800-luvun loppupuolen kuvaukset Pietarista ja Moskovasta ja muualtakin Venäjältä, joita lehdistömme tuohon aikaan julkaisi, ovat vilpittömän ja luontevan ystävällisiä ja vailla kaikkea kaunaisuutta, vaikka silloin tällöin muistetaankin mainita maamme yllä makaava varjo, kuten edellä olevassa Hämäläisen jutussa.

Myös poliittisluontoiset kiistat värittivät jo niin sanottua yleistä mielipidettä 1800-luvun jälkipuoliskolla ja etenkin 1880-luvulta alkaen, jolloin niin sanottu perustuslakikiista tuli julkiseksi.

Myös Suomen liberaalien aika uskomaton idea julistaa suuriruhtinaskunta puolueettomaksi Venäjän ja Englannin välisessä sodassa (jota ei tullut) oli omiaan turmelemanaan suhteita.

Samaan aikaan sanomalehtiemme reportaasit Venäjältä todistivat yksimielisesti, ettei yksittäisten venäläisten keskuudessa ollut mitään kaunaa Suomea kohtaan, vaan siitä hyvin yleisesti pidettiin.

Poliittiset kiistat kuuluivat politikoitsijoiden maailmaan.

Tilanne taisi kuitenkin muuttua 1900-luvun puolella, kun terroristien havaittiin pesiytyneen maahamme. Aiemminhan Suomi oli aina demonstroinut lojaalisuuttaan ja keisarit olivat nimenomaan Suomessa voineet tuntea olevansa turvassa heitä rakastavan kansan keskuudessa.

Passiivinen ja etenkin aktiivinen vastarinta olivat luoneet uuden tilanteen. Nyt suomalainen nationalismi myös kykeni vastaamaan siihen aggressiivisen venäläisyyden haasteeseen, kun se kerran tuli.

Niinpä valtakunnanduumassa -siis Venäjän kansaa edustavassa laitoksessa- saatiin vuonna 1912 läpi niin sanottu yhdenvertaisuuslaki, jonka mukaan venäläisillä, jotka eivät ole Suomen kansalaisia, on samat oikeudet maassamme kuin kantakansallisuudellakin.

Se oli monikulttuurisuuden suuri päänavaus se…

Nyt nämä naapurikansat sijoittuivat jo aivan uudella tavalla toisiinsa nähden. Konfrontaatio oli tullut ja jatkui kauan.

 

 

Timo Vihavainen to 02.05. 21:49

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Eurooppa on aina oikeassa

ma 20.05. 21:22

Leikin uudet säännöt

la 18.05. 09:47

Militarismin voittokulku

to 16.05. 22:21

Aave nousi kummittelemaan

ti 14.05. 23:43

Jokapäiväinen leipämme

ma 13.05. 22:10

Kolme kovaa anarkistia

su 12.05. 21:16

Suurten rosvojoukkojen aikaa

to 09.05. 22:07

Koti, uskonto ja isänmaa

ke 08.05. 22:58

Rooma ja me

ti 07.05. 22:57

Maailman toiseksi suurin merikatastrofi?

ma 06.05. 23:33

blogit

Vieraskynä

Suomalaisille jatkossakin maitoa ja bensaa!

to 16.05.2019 22:33

Juha Ahvio

Mistä vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa on kyse?

ma 06.05.2019 23:38

Professorin Ajatuksia

Nyt olen hämmästynyt

ma 20.05.2019 21:21

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05.2019 22:08

Petteri Hiienkoski

Arkkipiispan tuella sananvapautta vastaan

la 18.05.2019 16:09

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euvostoliiton purkaminen alkaa vihdoinkin!

ke 01.05.2019 16:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kansallismielisten vietävä ympäristöagenda vihreiltä

ti 14.05.2019 23:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Mistähän löytyvät ne todelliset "Putinin kätyrit"?

ma 20.05.2019 21:24

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

ke 15.05.2019 20:55

Heikki Porkka

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05.2019 12:56

Tapio Puolimatka

Itsemäärittelyyn perustuva sukupuolikäsitys luo turvattomuutta

to 16.05.2019 22:24

Olli Pusa

Islaminuskoiset eivät sopeudu

su 19.05.2019 21:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Mitä sinä haluat?

pe 17.05.2019 21:13

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

SDP valehtelijoiden klubi

pe 03.05.2019 21:34

Timo Vihavainen

Eurooppa on aina oikeassa

ma 20.05.2019 21:22

Matti Viren

Anekauppa

la 18.05.2019 10:00