Blogi: Timo Vihavainen, ti 07.05.2019 22:57

Rooma ja me

Pakanuudesta kristinuskoon

 

Marja-Leena Hänninen, Maijastiina Kahlos, Ulla Lehtonen, Uskonnot antiikin Roomassa. Teos 2012, 398 s.

 

Uskonnoista antiikin Roomassa lienee jokaisella meistä vielä tänäkin päivänä jonkinlainen mielikuvansa. Olympoksen jumalat ovat olleet niin tärkeä osa länsimaiden taidehistoriaa, ettei kukaan koulunsa käynyt vieläkään voi olla tuntematta niistä ainakin muutamia, vaikka niiden palvonnan päättymisestä on jo puolitoista vuosituhatta.

Käsillä oleva kirja asettaa Roomassa palvotut ja kunnioitetut jumalat ja jumaluudet yhteyksiinsä ja kartoittaa kiinnostavasti uskonnon merkitystä valtakunnassa aina siihen saakka, kun kristinuskosta tuli valtionuskonto.

Kirjan huomaa heti tutkijoiden kirjoittamaksi, mikä voisi olla moitekin luettavuuden kannalta, mutta ei tässä tapauksessa ole. Sen ansiona tavalliseen matkaopasmaiseen kuvailuun verrattuna on suurten peruskysymysten esittäminen: mitä uskonto aikoinaan merkitsi ja miten ja miksi se muuttui.

Suuriin periaatteellisiin kysymyksiin ei tietenkään usein ole saatavilla yksiselitteistä vastausta, mitä niin sanotulla faktantarkistajien tasolla näyttää olevan mahdotonta käsittää. Siitä huolimatta niiden huomiointi lisää suuresti kirjan kiinnostavuutta.

Koska tämä nyt on blogi, eikä kirja-arvostelu, en ryhdy laajemmin selittämään kirjan sisältöä, vaan ajattelen sen sijaan omiani. Siitä tekijät eivät ole vastuussa.

Minua nimittäin kiinnostaa tässä erityisesti tuo uskonnon vaihtuminen, jota toki onkin pidetty aikakausien vaihtumisen merkkinä.

Koska uskonnon merkitys on juuri näinä aikoina myös kokenut suuren murroksen, saattaisi historiallisilla ennakkotapauksilla olla jotakin kerrottavaa meille myös tässä suhteessa. Toinen juttu on, että johtopäätökset meidän aikaamme ajatellen jäävät pakostakin spekulatiivisiksi. Erot muinaisuuteen ovat niin suuria.

Joka tapauksessa roomalaisen yhteiskunnan peruspilari oli perhe, vieläpä patriarkaalinen perhe, jonka paterfamiliaksen genius myös kuului kunnioitettaviin henkiin, Naisen junolla oli siihen verrattava asema, mutta ei tietenkään sama.

Kotijumalat, laarit ja penaatit, puuttuvat tykkänään nykymaailmastamme. Television nimittäminen kotialttariksi taitaa sekin ontua ja sitä paitsi kuulua jo menneisyyteen. Perhekeskeisyys taitaa olla yhä enemmän hajoamassa, vai onko kyseessä vain pintaliitäjien tarkkailuun liittyvä näköharha?

Entäpä sitten hyveiden palvonta? Mahtanenko osua oikeaa, jos sanon, että koko hyveen idea on nykymaailmalle syvästi vieras. Hyveiden sijaan palvotaan ja mainostetaan ihmisten paheita. Mikäli sallitaan ajateltavan, että jotkut olisivat muita parempia, kartetaan ajattelemasta, että asia voisi liittyä heidän hyveisiinsä ja selitetään sitä muulla tavoin.

Lain ja valtion lujuus oli ihanteelliselle roomalaisuudelle ainakin yhtä keskeinen asia kuin perheen pyhyys. Ilmeisesti molemmissa piti vallita ihanteellinen tasapaino, joka syntyi, kun jokainen sai sen, mitä hänelle kuuluu, niin ihmiset kuin jumalat.

Jumalille oli uhrattava oikein, esi-isien tapaan (mos maiorum). Täten turvattiin jumalten rauha (pax deorum) ja tämä oli niin tärkeä asia, että korkeimmat pappisvirat olivat poliitikkojen käsissä. Keisarien valtaoikeuksiin kuului myös ylipapin eli pontifex maximuksen virka.

Tärkeät tehtävät, kuten vaikkapa sodan aloittaminen oli suoritettava suotuisten enteiden vallitessa ja niiden selville saaminen oli erittäin tärkeää.

Kaikki eivät tietenkään ole koskaan olleet hurskaita. Niinpä tunnettu tarina kertoo sotapäälliköstä, joka halusi lähteä taisteluun huolimatta siitä, etteivät pyhät kanat suostuneet syömään.

Tuskastuneena typeriin luontokappaleisiin potentaatti tokaisi, että elleivät kanat halua syödä, niin ne saavat sen sijaan juoda ja heitti ne laivasta yli laidan.

Tuloksena oli sitten katastrofaalinen tappio.

Todennäköisesti pyhiä ennusmerkkejä, oraakkelien lausumia ja uhrieläinten maksaa voitiin myös paljonkin tulkita sen mukaan, kuin näytti sopivalta. Siinäkin mielessä pappeus oli tärkeimmältä osin poliittista.

Näinhän nykyäänkin tehdään ja erilaiset auguurit ja heidän näkemyksensä vedetään monilukuisina mukaan, kun tehdään hallitusohjelmia, budjetteja ja muita keskeisiä valtiollisia päätöksiä.

Religio merkitsi Roomassa kohtuullista ja järkevää suhdetta jumaliin ja sen vääristymä ja tavallaan vastakohta oli superstitio, joka merkitsi kohtuuttomuuksiin menevää intoilua.

Tosin myös isien perinnäistapoihin saattoi kuulua aika hurjia jumalten lepytysmenoja, kuten pyhä kevät, joka merkitsi kaiken kevään aikana syntyvän uhraamista jumalille.

Mutta kuitenkin niin sanottu vanha pakanuus merkitsi ihmisten ja jumalten välisissä suhteissa sitä, että ne olivat vähän kuin patronuksen ja klientin. Kummallakin oli velvollisuutensa ja kun ne hoidettiin, oli aihetta odottaa sopuisaa yhteiseloa.

Vasta myöhemmin keisariajalla kehittynyt toinen pakanuus nosti jumaluuden ylemmäs ihmisen yläpuolelle ja siinä alkoi myös olla monoteismin piirteitä, joskin koko monoteismin idea olisi ilmeisesti tuntunut yksipuoliselta fanatismilta ja superstitiolta, jossa oli jopa ateismin piirteitä. Niinhän kristittyjä arvioitiinkin.

Joka tapauksessa kristityille ominaista kääntymystä tavattiin samoihin aikoihin myös muualla ja sellaisesta voitiin puhua myös filosofisten suuntausten kohdalla.

Mitä tulee itämaisiin uskontoihin, kuten Mithran ja Kybelen palvontaan, ne näyttävät ainakin osin kukoistaneen normaaleina ilmiöinä muiden kulttien joukossa.

Kristinuskoa voidaan kaiketi pitää yhtenä aikansa synkretismin muotona, joka aluksi oli juutalaisuuden osa, mutta sittemmin alkoi vetää puoleensa muitakin.

Kristittyjen vainoista kirja nostaa esille sellaisen tutkijan mielipiteet, joka pitää niitä mittasuhteiltaan varsin vähäisinä.

Joka tapauksessa ne eivät kristillisyyttä kukistaneet, vaan luultavasti vain sitä vahvistivat.

Ankaran suvaitsemattomuutensa vuoksi kristillisyys epäilemättä oli valtion yhtenäisyyden kannalta epämiellyttävä ja vaarallinenkin oppi kieltäytyessään palvomasta keisarin geniusta ja yleensäkään perinteisiä jumalia.

Kun keisari Konstantinus viimein omaksui kristinuskon, oli sen voittokulku taattu ja siitä tuli viimein valtionuskonto, joka ei suvainnut kilpailijoita alkuaikojen jälkeen.

Meidän aikanamme uskonnollisuus länsimaissa on erittäin pahassa kriisissä, kun se taas eräillä muilla seuduilla, etenkin muhamettilaisissa maissa on vain lisännyt kannatustaan ja saanut erittäin fanaattisen superstition piirteitä.

Kristinusko yritettiin Venäjällä jopa suoranaisesti juurittaa pois, mutta menestys jäi heikoksi ja se palasi takaisin, pyrkien taas valtionuskonnon asemaan. Kyseessä on kuitenkin erikoistapaus, johtuen ortodoksisen uskonnon kansallisesta merkityksestä.

Myös katolisuus on säilynyt parhaiten siellä, missä sillä on kansallinen roolinsa, kuten esimerkiksi Puolassa ja Irlannissa. Sen sijaan esimerkiksi Virossa luterilaisuus on palautunut vain vaivoin ja vaikuttaa kituvalta.

Ruotsissa uskonnon rooli näyttää romahtaneen, mikä ilmenee jo kuolinilmoituksista, joissa ei ristiä tapaa. Pääministeri Palmen hautajaiset olivat jo esimerkki uuspakanuudesta.

Meillä ilmeisesti ollaan menossa samaan suuntaan ja esimerkiksi valtiopäivien avajaisissa on esitetty jumalanpalveluksesta luopumista.

Elämme kiinnostavia aikoja. Toisaalta yhteiskunnan nopea muutos, joka tapahtuu ”modernisaation” tunnusten alla ja toisaalta yhä vahvemman superstition tunkeutuminen läntiseen maailmaan ja sille osoitettu huomaavaisuus luovat kiinnostavan asetelman.

Uskonnon merkitys yhteiskunnallisena kysymyksenä on noussut valtavasti esille viime vuosikymmeninä, vaikka vielä puoli vuosisataa sitten sen hiipumista ja häviämistä vielä ennusteltiin.

On helppoa ennustaa, että sadan vuoden kuluttua uskonnon rooli on yhä vain kasvanut. Lienee jopa todennäköistä, että silloin meillä saattaa jälleen olla valtionuskonto, mutta ei välttämättä sama kuin aikaisemmin.

Vaihtuihan se Rooman valtakunnassakin.

 

Timo Vihavainen ti 07.05. 22:57

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Eurooppa on aina oikeassa

ma 20.05. 21:22

Leikin uudet säännöt

la 18.05. 09:47

Militarismin voittokulku

to 16.05. 22:21

Aave nousi kummittelemaan

ti 14.05. 23:43

Jokapäiväinen leipämme

ma 13.05. 22:10

Kolme kovaa anarkistia

su 12.05. 21:16

Suurten rosvojoukkojen aikaa

to 09.05. 22:07

Koti, uskonto ja isänmaa

ke 08.05. 22:58

Rooma ja me

ti 07.05. 22:57

Maailman toiseksi suurin merikatastrofi?

ma 06.05. 23:33

blogit

Vieraskynä

Suomalaisille jatkossakin maitoa ja bensaa!

to 16.05.2019 22:33

Juha Ahvio

Mistä vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa on kyse?

ma 06.05.2019 23:38

Professorin Ajatuksia

Nyt olen hämmästynyt

ma 20.05.2019 21:21

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05.2019 22:08

Petteri Hiienkoski

Arkkipiispan tuella sananvapautta vastaan

la 18.05.2019 16:09

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euvostoliiton purkaminen alkaa vihdoinkin!

ke 01.05.2019 16:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kansallismielisten vietävä ympäristöagenda vihreiltä

ti 14.05.2019 23:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Mistähän löytyvät ne todelliset "Putinin kätyrit"?

ma 20.05.2019 21:24

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

ke 15.05.2019 20:55

Heikki Porkka

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05.2019 12:56

Tapio Puolimatka

Itsemäärittelyyn perustuva sukupuolikäsitys luo turvattomuutta

to 16.05.2019 22:24

Olli Pusa

Islaminuskoiset eivät sopeudu

su 19.05.2019 21:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Mitä sinä haluat?

pe 17.05.2019 21:13

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

SDP valehtelijoiden klubi

pe 03.05.2019 21:34

Timo Vihavainen

Eurooppa on aina oikeassa

ma 20.05.2019 21:22

Matti Viren

Anekauppa

la 18.05.2019 10:00