Eilisen jälkeen näyttää siltä, että Suomi on saamassa punamultahallituksen. Sen mahdollisti Keskustan päätös lähteä vihervasemmiston tukipuolueeksi.

Mahdollisesti syntymässä olevaa hallitusta on kutsuttu myös hillopurkkihallitukseksi, koska odotettavissa on verovarojen jakamista sinne ja tänne. Sen takaavat kaikki neljä puoluetta, joita ei todellakaan ole tunnettu tiukan talouspolitiikan vaalijoina.

Sen osoitti myös se, että Kokoomus putosi neuvotteluista tiukkojen talouspoliittisten vaatimustensa takia. Tai Helsingin Sanomien anayytikko, jonka mukaan "pihtailun jälkeen on jakopolitiikan aika. Vaaleissa on luvattu lisää rahaa tai tukia eläkeläisille, köyhille, maanviljelijöille ja opiskelijoille".

Tosin samainen analyytikko jatkoi, että "jaettavaa rahaa ei kovin kummoisesti, vaikka veroja korotettaisiin. Jakointo voi hyytyä, jos talouskasvu pysähtyy ja työttömyys alkaa kasvaa." Valitettavasti siinä tilanteessa on jo ns. löysät housussa ja korjausliikkeistä tulee kipeitä.

Omalta osaltani tilanne vaatii muutaman kommentin.

Ensinnäkin olen todennut SDP:n olevan jakovarapuolue, jonka valta tulee olemaan erityisesti yrittäjille karvasta kalkkia. Asiaa ei auta, että hallituksessa on sen lisäksi kaksi muutakin yrittäjävastaista puoluetta eli Vasemmistoliitto ja Vihreät, maalaisten asioita ajava Sipilästä riisuttu Keskusta ja vain ruotsinkielisten eduista kiinnostunut RKP.

Toiseksi tilanteen tekee mielenkiintoiseksi se, että nyt neuvotellaan vasemmistolaisesta hallituspolitiikasta, jollainen sai vaaleissa alle 38% kannatuksen. Sen on tehnyt mahdolliseksi ensinnäkin se, että hallitusta ryhtyy ensimmäisenä yrittämään suurin puolue sekä toisaalta Keskustan luonne puolueena, joka pettää aina. Tai kuten sen kaksi aiempaa puheenjohtaja ovat antaneet ymmärtää: äänestäjillä ei pidä olla sellaista illuusiota, että äänestämällä voisi vaikuttaa Suomen politiikkaan.

Kolmanneksi tahdon todeta olleeni todennäköisesti väärässä, kun vuoden 2016 lopussa ennustin Suomen talouden kasvavan vähintään kahden prosentin keskimääräisellä vuosivauhdilla vuosina 2017-2021. Ennuste olisi tällä hetkellä toteutumassa (vuosikasvut 2017 ja 2018 olivat 2,8% ja 2,3%, joten pelivaraa on kahden ensimmäisen vuoden aikana kertynyt jo yli yksi prosenttiyksikkö). Vasemmistolaisen hallituksen politiikka tulee kuitenkin tukahduttamaan talouskasvun alun pienen jakovarahyppäyksen jälkeen siinäkin tapauksessa, että jo pitkään manattu kansainvälisen talouskasvun pysähtyminen jää toteutumatta.

Neljänneksi haluan kiinnittää huomiota Piia-Noora Kaupin (kok) tämän aamun mielipidekirjoitukseen, jonka mukaan demareiden tiukasti vaatima lähdevero institutionaalisille sijoittajille ajaisi mitä todennäköisimmin pääomia Irlantiin ja Luxemburgiin, joissa on jo nyt puolet unionin rahastopää­omista. Nähdäkseni vaara on todellinen.

Viidentenä eikä vähäisimpänä on todettava, että nyt hallitusta ovat muodostamassa Suomen kolme löperöintä maahanmuuttopolitiikkaa ajavaa puoluetta, eikä demareitakaan voi pitää tässä suhteessa kovin kriittisinä. Mikäli vuoden 2015 kaltainen kansainvaellus kohdistuu Suomeen nyt alkavalla vaalikaudella, syntyy mitä todennäköisimmin sellainen katastrofi, jonka rinnalla vuosi 2015 jää vaatimattomaksi esileikiksi. Sanomattakin lienee selvää, ettei tämä vastaa vaaleissa äänestäneiden suomalaisten enemmistön tahtoa.

Jääkäämme siis kauhulla odottaman syntyykö maahamme punamultahallitus ja jos syntyy, niin mitä siitä seuraa. Siis mitä muuta kuin Perussuomalaisten ja Kokoomuksen hurja kannatuksen nousu seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n gallup ei muuttanut hallitusneuvotteluiden asetelmia
Demarit on jakovara-, mutta ei yrittäjäpuolue
Keskustan linja: äänestämällä ei voi vaikuttaa