Ilma on solkenaan puhetta työllisyyden kasvun tarpeesta ja työllisyystavoitteista, mutta konkreettisia ehdotuksia työllisyyden kasvattamiseksi on harvassa. Toistaiseksi ainoa ehdotus, joka on tullut hallituksen taholta, on työllisyyssubventioiden kasvattaminen. Jotkut varmaan muistavat ”edellisen” Rinteen mallin (Heikki Rinteen mallin, jossa pitkäaikaistyöttömiä yritettiin työllistää työttömyyskorvausrahoin 1980-luvun alussa). Samanlaisia malleja on ollut maailmalla kymmenittäin, joten on verraten helppo päätellä, onko työttömyys poistettavissa subventioiden avulla. Hieman merkillinen piirre on siinä, että ne, jotka innokkaimmin ajavat työllisyyssubventioiden kasvattamista, ovat niitä, jotka ovat pitäneet suurinta ääntä yritystukien haitallisuudesta. Lista menee tietenkin niin, että yritystuet pitää poistaa, mutta sitten seuraakin loputon lista poikkeuksista (työllisyystuet, innovaatiotuet, tuet ympäristöhankkeisiin jne.).

Tukien vaikutuksista ei kannata tässä enempää keskustella; yksityiskohtaisia arvioita löytyy sen verran paljon. Suurin ongelma niissä - niin kuin muissakin tuissa – on, erilaisten markkinahäiriöiden kehittyminen. Kuitenkin ainakin työllisyyden kannalta paras järjestelmä on sellainen, jossa markkinat voivat toimia tehokkaasti. Siksi olisi järkevintä keskittyä toimiin, joissa nimenomaan poistettaisiin erilaisia työllistymisen esteitä (olivat ne sitten monopoleja, säätelyä tai muita rajoituksia) ja negatiivisia kannustimia. Ehkä suurin ongelma on kannustinloukut, jotka perimmiltään heijastavat sitä, että verotusta ja sosiaaliturvaa on kehitetty enemmänkin tasa-arvonäkökulmasta kuin kannustinvaikutusten kannalta. Työllisyyttä ajatellen olennainen yksityiskohta on tietenkin työttömyyskorvausjärjestelmä, joka ei varman perustu mihinkään taloudelliseen analyysiin vaan kolmikannan (historiallisiin) voimasuhteisiin. Olen aika varmaa siitä, että siirtyminen yhtenäistettyyn korvausjärjestelmää (kassat ja KELA yhteen), jossa korvausaste noudattaisi alenevaa porrastusta, muuttaisi työn tarjontakäyttäytymistä (ja työllisyyttä) paljon enemmän kaikki aktiivimallin toimet konsanaan.

Nykyisen järjestelmän ilmeinen heikkous on etenkin siinä, että pitkät kassapäiväraha-ajanjaksot tilanteissa, joissa uudelleentyöllistyminen (vanhat teollisuuspaikkakunnat) on hankalaa, nostavat uudelleentyöllistymisen kynnystä paljon korkeammaksi, kuin mitä se oli heti työttömyysjakson alussa. Ongelmaa vielä pahentaa asuntomarkkinoiden polarisoituminen Etelä-Suomen ja muun Suomen välillä. On vaan vaikea keksiä mitään helppo ratkaisua asuntomarkkinoiden tilasta johtuvaan pattitilanteeseen. Joku 1000 euron muuttoavustus on yhtä tyhjän kanssa, mutta auttaako edes avustuksen kymmenkertaistaminen?  

Työttömyydestä puhuttaessa helposti unohtuu, että lyhytaikainen ja pitkäaikainen työttömyys ovat hyvin erilaisia asioita ja kaipaavat erilaista politiikkareseptiä. Tämä ilmeinen tosiasia ei oikein näkynyt ns. aktiivimallin toteutuksessa, vaikka mallissa ehkä on/oli ideoita, joita soisi vietävän eteenpäin. Oheisista kuvista saaneen jonkinlaisen kuvan muutoksista, joita työttömien työllistymisessä on tapahtunut. Kuvat kertovat, mikä osa päättyneistä työttömyysjaksoista on toteutunut siten, että työnhakija on itse saanut työtä. Kuten nähdään, osuus on ollut trendinomaisessa laskussa, mutta erityisen selvä lasku näkyy vuodenvaihteen 2011/2012 jolloin työmarkkinoilla tapahtui selvä käänne huonompaan. Erityisen selvästi muutos näkyy niiden osalta joiden työttömyysjaksot ovat olleet hyvin lyhyitä (alle viikon tai alle kuukauden). Sen sijaan pitkäaikaistyöttömien osalta trendi on ollut hieman erilainen ja etenkin 2015 jälkeen osuus on selvästi kasvanut, jos kohta taso on edelleenkin verraten alhainen. Yhtä kaikki, luvut kertonevat, että työllisyyspolitiikassa tarvitaan erilaisia keinoja, eikä ”ei, ei, ei” vaihtoehdolla päästä kovin pitkälle.

Tämä tosiasia koskee varmaan myös lyhytaikaisia työsuhteita ja osa-aikaistyötä. Luulisi, että työllisyyden kasvattaminen onnistuisi kaikkien helpoimmin juuri näillä sektoreilla. Siksi on nurinkurista, että ammattiliitot pyrkivät kaikin tavoin jarruttamaan ja estämään tällaisten työpaikkojen syntyä ja kasvua.  On vaikea kuvitella, että voisimme nykytilanteessa luoda suuren määrän pysyviä, kokoaikaisia työpaikkoja markkinasektorille, kun kuitenkin irtisanomissuoja on ainakin pienten yritysten kannalta niin iso riskitekijä, kuin se on. Ei Suomi ole sellainen ihmemaa, jossa on jatkossa tarjolla vain hyväpalkkaisia, pysyviä täyspäiväisiä työsuhteita. Kuten oheisesta kuviosta ilmenee, Suomi on pikemminkin jälkijunassa kuin jonkinlainen äärimmäisyys tällaisten työsuhteiden yleisyydessä. Vai muistuttaako Suomi talouden rakenteen osalta Bulgariaa ja Kroatiaa?

Mutta ehkä näistä asioista ei kannata vääntää kättä sen enempää. Jotenkin on se tuntuma, että nykyinen hallitus välttää visusti kaikki kiperät ratkaisut työmarkkinoilla. Tukea tälle ”ei, ei, ei” –linjalle tulee Hakaniemestä sen verran, että kaikki on jäissä. Tyllisyystilanne tosin heikkenee, mutta kestää aikansa, ennen työllisyysluvut ovat siksi rumia, että ne alkavat kiusata poliitikkoja. Ja silloinkin voi aina vedota siihen, että ”maailmantalous, Trump, Brexit, ….

• 

  Päättyneet työttömyysjaksot,niiden osuus, jotka ovat itse saaneet työtä, Lähde: Toimiala online

• 

  Alle viikon työttöminä olleet

• 

  1-4 viikkoa työttöminä olleet

• 

  2-3 vuotta työttöminä olleet

• 

  Osa-aikaisten työntekijöiden osuus eri maissa. Lähde Eurostat