Olen lueskellut osittain Timo Hännikäisen uusinta kirjaa Lihamylly. Kirja kertoo Timon ohdakkeisesta taipaleesta kirjailijan uralla. Monet kulttuurialan julkkikset ja nobodyt saavat tuta Timon vähemmän mairittelevan palautteen.

Minulle Hännikäinen edustaa sen kaltaista kirjallisuutta, jota tykkään lukea. Lajia voisi kuvailla vaikkapa selkokieliseksi yhteiskuntafilosofiaksi. Kaunokirjallisuutta en pysty lukemaan ja tietokirjallisuus on usein liian puisevaa. Hännikäisen aiheetkin ovat usein kiinnostukseni keskiössä, kuten Kunniassa ja Ilman teoksissa.

Lihamylly on kirjana lähellä sydäntäni, koska olen usein itsekin saanut yhtä "lämpimän" vastaanoton kuin Timo. Timolla on tosin useampia syntejä niskassaan kuin pelkkä"naisviha". "Rasismi" ja "fasismi" ovat vielä pahempaa kerettiläisyyttä, varsinkin kun siihen liittyy veljeily epämääräisen aineksen seurassa. Eivätkä kännipostaukset Facebookissa edistä asiaa.

Lihamyllystä tulee väistämättä vertailu Filosofi Jukka Hankamäen riitaisaan epäuraan yliopistolla. Hankamäki vaikutti menneinä vuosina olevan riidoissa kähes jokaisen kanssa, mikä johti eroon valtavirran hyväksynnästä ja verkostojen puuttuessa itsekustannettuun uraan. Hännikäinen ei vaikuta olevan samalla tavalla riitaisa hahmo, pikemminkin muut ovat riitaantuneet tai katkoneet välejään Hännikäiseen omia aikojaan, koska poliittisen korrektiuden paine pakottaa tekemään eron "fasistiin".

Minä en saanut apurahaa miesten tasa-arvoa käsittelevän väitöskirjani tekemiseen, vaikka sitä Koneenkin säätiöltä useaan kertaan anoin. Vaikeaa apurahojen saaminen näyttää olevan Hännikäisellekin. Jos ideologia on väärä ja vihervasemmistofeministisen kuplan vastainen, tukea ei heru. Päinvastoin kuin minä, Hännikäinen jaksaa puurtaa eteenpäin työvoiton toivossa. "Fasistin" leimasta ei kuitenkaan saa armahdusta, ellei ala julkiseksi käännynnäiseksi. Sitä odotellessa voi tulla aika pitkäksi. 

Lihamyllyssä Hännikäinen ilmaisee vastenmielisyytensä sellaisia ihmisiä kohtaan, joiden iljettävät ominaisuudet tiivistyvät Syksy Räsäsessä.

Syksy on vastenmielinen punk-tieteilijä, joka yrittää valheellisella moraaliposeerauksella kalastella poliittisesti korrektien tahojen aplodeja. Kaiken kruunaa typerä "olen yksilö-pyksilö" tukka. Hännikäisen teksteistä löytyy rehellistäkin kritisoitavaa, kun ne ensin lukee ja sitten ruotii. Vihervasemmistofeminismille tyypilliseen tapaan kritiikiksi riittää, että hokee hullun kiilto silmissä Hännikäisen oleva natsi.

Lihamyllyssä puhutaan kulttuurisodasta ja jakaantuneesta kansasta. Kansa on jakaantunut ainakin suhtautumisessa Hännikäiseen. Jos haluatte eroon vastenmielisimmästä moraaliposeeraajien joukosta, ottakaa puheenaiheeksi Hännikäinen tai Laasanen. Jos suusta tulee vain vaahtoa, natseja ja naisvihaa, on aika kääntyä kannoiltaan.