Blogi: Juha Ahvio, to 13.04.2017 17:18

Pääsiäinen: Mitä historialliset lähteet kertovat Jeesuksesta ja Hänen ylösnousemuksestaan?

Miksi kysymykset Jeesuksen persoonan, sanojen ja tekojen, etenkin Jeesuksen ruumiillisen ylösnousemuksen, historiallisuudesta ovat tärkeitä? Profeetta Jesajan kirjan luvun 46 jakeet 9–11 vastaavat tähän peruskysymykseen. Jumala toteuttaa tahtonsa ajassa ja paikassa, historiassa. Raamatun Jumala toimii aktiivisesti luomakunnassaan ja johtaa historian kulkua. Tästä syystä historiallisuus on kristinuskolle luovuttamatonta.  

Oikean Jumalan tuntemus riippuu Jumalan historiallisesta toiminnasta, Jumalan historiallisten tekojen todellisuudesta ja varmasta ennakoinnista. Jumalan historialliset teot ovat myös luonteeltaan ilmoituksellisia. Jumala ilmoittaa niissä ja niistä kertovassa kirjallisessa Sanassaan itsensä. Jumalan ja kristillisen uskon luotettavuus kytkeytyvät luovuttamattomasti historialliseen totuuteen, kuten ilmenee Luukkaan evankeliumin luvun 1 jakeista 1–4. Tämä koskee etenkin Jeesuksen persoonaa ja pääsiäisen suurinta ihmettä, Jeesuksen ruumiillista ylösnousemusta kuolleista.

Kreikkalaisroomalaiset historialliset lähteet viittaavat Jeesuksen henkilöön. Viittauksia ei ole paljon eivätkä ne ole kovin yksityiskohtaisia, mutta ne ovat toisistaan riippumattomia ja riittävän selkeitä, kuten Uuden testamentin eksegetiikan professori Craig L. Blomberg osoittaa teoksessaan The Historical Reliability of the Gospels (InterVarsity Press, 1987, 2007).

200-luvun jKr. alussa vaikuttanut roomalainen historioitsija Julius Africanus lainaa ensimmäisen vuosisadan kreikkalaista historioitsija Thallusta, joka mainitsee Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä tapahtuneen pimentymisen. 100-luvun alussa vaikuttanut roomalainen historioitsija Plinius nuorempi puolestaan viittaa kirjeessään keisari Trajanukselle siihen, että kristityt pitivät Kristukseksi kutsuttua henkilöä Jumalana. Niin ikään 100-luvun alussa vaikuttanut roomalainen historioitsija Tacitus toteaa kristittyjen saaneen nimensä Kristuksesta, joka oli teloitettu prokuraattori Pontius Pilatuksen tuomitsemana ja keisari Tiberiuksen aikana. 100-luvun alun roomalainen historioitsija Suetonius taas viittaa Jeesukseen – Chrestus, Christus – juutalaisten keskuudessa esiintyneen uuden uskonnollisen joukon päämiehenä ja kristinuskon perustajana.

Myös juutalaiset lähteet viittaavat Jeesukseen historiallisena henkilönä, kuten Blomberg osoittaa edellä viitatussa teoksessaan. Kyseessä ovat ajanlaskumme alun jälkeisen rabbiinisen juutalaisuuden piirissä kehittyneiden talmudististen perinteiden viittaukset Jeesuksen henkilöön. Nämä viittaukset on akateemisen kattavasti analysoinut judaistiikan professori ja Berliinin juutalaisen museon johtaja Peter Schäfer teoksessaan Jesus in the Talmud (Princeton University Press, 2007).

Blombergin mukaan juutalaiset lähteet sisältävät toisaalta enemmän Jeesus-viittauksia kuin kreikkalaisroomalaiset lähteet, mutta toisaalta juutalaiset lähteet ovat luonteeltaan varsin ”sensuroituja”. Jeesus-viittauksia on tarkoituksellisesti hämärretty ja Jeesus-perimätietoa on uudelleentulkittu tarkoitushakuisesti. Juutalaisten lähteiden Jeesus-viitteet eivät pääsääntöisesti täysin vastaa Uuden testamentin kuvausta, mutta juuri tämän tarkoitushakuisen vastaamattomuuden takaa paljastuu epäsuorasti Uuden testamentin kuvausta vahvistava historiallinen todellisuus. Juutalaiset lähteet tarjoavat siten epäsuoraa tukea kristittyjen Uuden testamentin kuvaaman Jeesuksen historiallisuudelle.

400-luvun alkupuolelta peräisin oleva ja suppeampi Jerusalemilainen Talmud tuomitsee valehtelijaksi jokaisen, joka sanoo ”minä olen Jumala”, ja uhkaa jokaisen, joka sanoo ”minä olen Ihmisen Poika”, joutuvan katumaan tätä sanomistaan. Viittaukset kohdistuvat selvästi kristillisten evankeliumien Jeesukseen ja siihen, mitä kristityt uskovat Jeesuksesta. Jeesuksen sanomiset tuomitaan ankarasti, mutta niiden ei väitetä olevan hänen seuraajiensa sepitelmiä.

500-luvun alusta peräisin oleva ja laajempi Babylonialainen Talmud puolestaan opettaa muun muassa, että Jeesus Nasaretilainen harjoitti taikuutta ja johti Israelin harhaan – nämä syytteet viittaavat Jeesuksen ihmetekoihin ja lain tulkintaan – ja kutsuu useissa kohdissa Jeesusta nimellä Jeesus ben Pandera, ”Jeesus Panderan poika”. Tämä tarkoittaa juutalaisessa perinteessä uskotun, että Jeesuksen isä ei ollut Joosef, vaan roomalainen Pandera-niminen sotilas. Tämän juutalaisen talmudistisen perinteen mukaan Jeesus olisi siis syntynyt haureellisesta suhteesta.

Tämä kristillisen uskon näkökulmasta herjaava vääristely viittaa kuitenkin epäsuorasti siihen, että Joosef ei ollut Jeesuksen biologinen isä ja että uskolla Jeesuksen neitseestäsyntymiseen on vahvat lähtökohdat varhaiskristillisessä opetuksessa. Pandera-nimitys saattaa olla neitsyttä tarkoittavan parthenos-sanan vääristymä, Jeesuksen neitseestäsyntymisestä epäsuorasti todistaen. Talmudistisissa lähteissä on myös viittauksia Jeesuksen teloittamiseen ja Jeesuksen opetuslasten nimiin.

100-luvulla vaikuttanut juutalainen historioitsija Flavius Josefus mainitsee Juutalaisten menneisyys eli Antiquitates Judaicae -teoksessaan muun muassa Jaakobin, Kristukseksi kutsutun ja kuolemaan tuomitun Jeesuksen veljen, sekä Herodeksen tapattaman Johannes Kastajan. Merkittävin lausuma on kuitenkin mainitun teoksen kohdassa 18:63-64, jossa historioitsija muutamalla lauseella toteaa Jeesuksen eläneen ja olleen sellaisen sekä toimineen siten, kuin Uuden testamentin mukaan asianlaita oli.

Tämä selkeä vastaavuus Uuden testamentin kuvauksen kanssa on toisaalta ongelmallista: ei-kristityn historioitsijan lausumat muistuttavat varsin paljon kristittyjen lausumia, joten monet katsovat tämän tekstikohdan olevan epäautenttisen ja myöhemmän kristillisen lisäyksen. Toisaalta tekstin tyyli on kuitenkin varsin samanlainen kuin Josefuksen autenttinen tyyli toisaalla. Todennäköisintä on, että vaikka tekstikappale sisältäisikin kristillisiä lisäyksiä, itse tekstin perussisältö on luotettavasti peräisin Josefukselta. Joka tapauksessa kyseinen Josefuksen teksti on, kuten Blomberg The Historical Reliability of the Gospels -teoksessaan toteaa, merkittävin säilynyt ei-kristillinen todistus Jeesuksen historiallisuudesta.

Ei-kristillisten historiallisten lähteiden nojalla voidaan esittää kolme johtopäätöstä.

Ensinnäkin Jeesus on historiallisessa mielessä ollut olemassa. Tätä on pidettävä kiistattomana tosiasiana. Kiistettäessä tämä joudutaan kiistämään kaiken historiallisen tietämisen oikeutus yleensä ja monen muun historiallisena pidetyn henkilön todellinen olemassaolo erityisesti. Toiseksi Uuden testamentin ja etenkin evankeliumien antama yleiskuva Jeesuksesta on peruspiirteissään historiallinen. Kolmanneksi on kuitenkin otettava myös huomioon tietoiset pyrkimykset Jeesus-perimätiedon tarkoitushakuiseen tulkintaan ja epähistorialliseen luomiseen ja vääristämiseen yksityiskohdissaan.

Keskeiseksi peruskysymykseksi muodostuu tällöin seuraava: Millainen yksityiskohtainen historiallinen arvo Uuden testamentin ytimenä olevilla neljällä evankeliumilla lopulta on? Ovatko varhaiskristillinen tulkinta ja perimätieto pystyneet säilyttämään tai halunneet säilyttää oikean kuvan historiallisesta Jeesuksesta?

Evankelistoilla eli evankeliumikirjojen kirjoittajilla on joka tapauksessa ollut selkeästi ilmaistu halu ja pyrkimys historiallisen Jeesus-perimätiedon säilyttämiseen todenperäisenä, kuten jakeista Lk.1:1–4 ilmenee. On myös muistettava, että ensimmäisten kristittyjen ja varhaisimman kristillisen kirjallisuuden laatijoiden lähtökohtainen käsitys Jumalan toiminnasta ajassa ja paikassa vastasi sitä, minkä ilmaisevat jakeet Jes. 46:9–11.

Onko tässä hyvässä pyrkimyksessä säilyttää historiallinen totuus kuitenkaan onnistuttu? Kuten viitattu Luukkaan teksti osoittaa, on ollut olemassa useita kertomuksia Jeesukseen liittyneistä tapahtumista. Miksi monet katsovat, että Jeesus-perimätieto ei ole kuitenkaan ollut yhtenäinen eikä siis kaikilta osiltaan historiallisesti luotettavaa?

Perussyy tällaisen epäyhtenäisyyden ja ristiriitaisuuden olettamiselle on evankeliumien sisäinen: niin kutsuttu synoptinen ongelma ja se, miten Johanneksen evankeliumin kuvaus Jeesuksesta sopii yhteen synoptisten evankeliumien antaman kuvan kanssa.

Synoptiset – yhdessä katsovat – evankeliumit eli Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumit näyttävät olevan kirjallisessa mielessä keskinäisriippuvia. Ne esittävät Jeesuksen puheet, teot ja vaiheet samantapaisen peruskaavan mukaisesti, yksityiskohdissa omat erityiskorostuksensa silti säilyttäen. Johanneksen evankeliumi sen sijaan esittää etenkin Jeesuksen puheet sekä muodoltaan että sisällöltään varsin eri tavalla kuin synoptikot.

Jeesuksen puheista näyttää olleen liikkeellä ristiriitaisia versioita ja nämä näyttävät ajan mittaan kehittyneen ja muuttuneen yhä enemmän tulkinnallisemmiksi. Tämän monet näkevät joko/tai -kysymyksenä: ”historiallinen Jeesus” puheineen asetetaan myöhemmän ”uskon Jeesuksen” tai ”ylösnousseen Vapahtajan” vastakohdaksi ja katsotaan, että varhaiskristillinen perimätieto asetti historiallisen Jeesuksen suuhun epähistoriallisesti sellaista, mikä oli ”selvinnyt” vasta ylösnousseen Vapahtajan näkökulmasta Jeesuksen maanpäällistä elämää jälkikäteen seurakunnan keskuudessa tarkasteltaessa.

Tätä näkemystä ei kuitenkaan voida pitää sitovasti perusteltuna eikä ainoana mahdollisena ratkaisuna evankeliumien sisäisiin ja sinänsä selvästi paikallistettavissa oleviin jännitteisiin. Miksi Uuden testamentin neljää evankeliumia voidaan kuitenkin pitää yksityiskohdissaankin historiallisesti luotettavina ja kristologisilta linjauksiltaan perusyhteneväisinä?

Evankeliumien väliset keskinäiset jännitteet – evankeliumit eivät edes pyri olemaan nykykäsityksen mukaisia pikkutarkkoja biografioita, elämäkertoja – eivät ole yhteen sovittamattomia ristiriitaisuuksia. Kaikki evankeliumit perustuvat yhteen ja samaan historialliseen Jeesus-todellisuuteen. Sekä synoptinen että johanneslainen Jeesus-tulkinta perustuvat aidosti historiallisen Jeesuksen henkilöön ja puheisiin. Kuten jae Lk. 1:2 antaa ymmärtää, evankeliumien synnyn yleinen peruskaava on ollut seuraava.

Historiallisen Jeesuksen teoilla ja puheilla oli läheisiä silminnäkijöitä ja kuulijoita. Nämä – apostolit ja heidän lähipiirinsä – ryhtyivät ”sanan palvelijoiksi”, jotka luotettavasti säilyttivät aidon Jeesus-perimätiedon, sekä suullisessa että kirjallisessa muodossa. Tätä näkemystä perustelevat Uuden testamentin eksegetiikan emeritusprofessori Richard Bauckham teoksessaan Jesus and the Eyewitnesses: The Gospels as Eyewitness Testimony (Eerdmans, 2008) ja Uuden testamentin tutkija Michael F. Bird teoksessaan The Gospel of the Lord: How the Early Church Wrote the Story of Jesus (Eerdmans, 2014). 

Apostolisen suullisen ja kirjallisen perimätiedon pohjalta ja tämän ohjaamana ”monet laativat kertomuksia”, Lk. 1:1, eri kohderyhmille ja erilaisissa tilanteissa sekä Jeesuksen persoonan ja puheiden sisällön eri puolia kulloinkin tarkoituksenmukaisella tavalla painottaen. Tämä koskee myös kaikkia neljää kanonista eli Uuteen testamenttiin arvovaltaisesti sisältyvää evankeliumia, jotka kaikki perustuvat apostolisen todistuksen varaan, kirjoittajiensa täsmällisestä henkilöllisyydestä riippumatta.

Evankeliumit ovat täysin omintakeiseen lajityyppiin kuuluvia kirjallisia teoksia, joiden sisäinen rakenne ja ajallinen jäsennys on järjestetty usein aiheen mukaisesti, tiettyjä seikkoja kulloinkin korostaen. Historiallisen Jeesuksen aramean kielellä alun perin puhumat sanat ovat evankeliumeissa saaneet kreikankielisen kirjallisen muodon, joka sisältönsä ja asiayhteytensä osalta luotettavasti säilyttää alkuperäisen merkityksen.

Evankeliumeissa kuuluu todellinen historiallisen Jeesuksen ääni, ipsissima vox, täsmällinen ääni. Evankeliumien kirjallinen muoto ja käytännöllinen tarkoitus mahdollistavat kuitenkin sen, että tämä täsmällisen autenttinen ääni on esitettävissä varsin moniulotteisesti.

Yhdessä katsovat evankeliumit ja Johanneksen evankeliumi täydentävät toisiaan, eivätkä ole keskenään ristiriidassa. Taustaltaan apostoliset Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumit ovat syntyneet joko kirjallisen keskinäisriippuvasti tai ensisijaisesti omiin erityislähteisiinsä tukeutuen, kun taas Johanneksen evankeliumi nojaa apostoli Johanneksen arvovaltaiseen todistukseen. Sen historiallisen Jeesuksen puheiden ulottuvuuden, mikä synoptikkojen kuvauksessa tulee esiin viitteellisesti, Johanneksen evankeliumi esittää selkeän näkyvästi ja korostuneesti.

Tässä ei ole kyse keinotekoisesta ja väkisin yhtenäistävästä harmonisoinnista. Kaikenlainen historiallinen selittäminen ja tulkitseminen sisältävät aina välttämättä jonkinlaisen harmoniaan pyrkivän ulottuvuuden.

Kukin evankelista on monimuotoisten historiallisten lähteidensä pohjalta tulkinnut ja toimittanut tilanteeseensa sopivan evankelioivan version Jeesuksen puheista ja teoista. Tämä tulkinta ei ole kuitenkaan luonteeltaan epähistoriallinen eikä epätosi, vaan on sanallisessa muodossaan erehtymättömän totuudellista Jumalan Sanaa. Evankeliumeissa, Jumalan Sanassa, ei ole virheitä eli epätotuuksia. Evankeliumien, kuten koko muun Raamatun, alkutekstien lopulliset versiot ovat olleet sanallisesti virheettömiä ja sisällöllisesti erehtymättömiä. Evankeliumien sanallinen teksti muodostui juuri sellaiseksi kuin Jumala tahtoi ja tekstin virheettömyys ja erehtymättömyys liittyvät aina tekstin asiayhteydelliseen tarkoitukseen.

Evankeliumien teksti on erehtymätöntä ja evankelistojen laatimat tulkinnat ovat historiallisesti luotettavia, koska Pyhä Henki on johdattanut ja sanallisesti inspiroinut evankelistojen sanankäytön heidän sinänsä täysin inhimillisesti laatiessaan evankeliumiesityksiään ja käyttäessään historiallisia lähteitään ja tukeutuessaan omiin ja toisten silminnäkijähavaintoihin.

On tapahtunut juuri niin, kuin Jeesus itse ennakoi tulevan tapahtumaan, Joh. 14:25–26. Jumala on kaitselmuksellisesti johdattanut niin evankeliumien tekstien kirjallisen synnyn kuin tämän tekstin luotettavan säilymisenkin eri muodoissaan.

Mutta juuri tässä on ratkaiseva ”vedenjakaja”, joka paljastaa jokaisen ihmisen perimmäisimmän teologisen esiymmärryksen: uskonko minä Jumalaa, kun hän itse näin todistaa Sanansa puolesta vai en? Perimmäinen vakaumus siitä, että juuri Raamatun neljä evankeliumia ovat kanonista Jumalan Sanaa ja kaitselmuksellisesti syntynyttä ja säilynyttä autenttista historiallista todistusta Jumalan Pojasta, voi nousta vain Pyhän Hengen vaikuttamasta uskosta ja luottamuksesta. Vastaavasti tämän vakaumuksen hylkääminen nousee yhtä sitoutuneesti epäuskosta. Kukaan ei voi olla tähän kysymykseen nähden puolueettomassa asemassa.

Evankeliumien täyttä ja yksityiskohtaista historiallista luotettavuutta ei koskaan voida sitovan aukottomasti todistaa historiantutkimuksen menetelmien suhteellisuudesta johtuen. Mutta itse usko ja luottamus evankeliumien täyteen historiallisuuteen voidaan osoittaa historiallisesti perustelluiksi, tiedollisesti oikeutetuiksi ja mielekkääksi.

Usko evankeliumien historialliseen luotettavuuteen on tiedollisesti oikeutetumpaa kuin oletus niiden epähistoriallisuudesta, esimerkiksi seuraavista syistä.

Niin sanottujen apostolisten isien – jotka vaikuttivat ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla – teksteissä, joita ovat esim. 1. ja 2. Kleemensin kirjeIgnatioksen kirjeetApostolien opetus,Barnabaan kirje ja Hermaan paimen, tavataan viittauksia Jeesuksen puheisiin sellaisen Jeesus-perimätiedon muodossa, joka ei ole peräisin Uuden testamentin evankeliumisitaateista ja joka ajallisesti edeltää evankeliumien valmistumista.

Näitä perimätiedon muotoja voidaan siis verrata ja tällöin havaitaan, että Jeesus-perimätieto on ollut varsin yhtenäistä ja luotettavasti suullisesti eteenpäin välitettyä.

Toisaalta niin kutsuttu apokryfinen perinne, jota edustaa esimerkiksi Tuomaan evankeliumi, on mitä ilmeisimmin nuorempaa kuin kanonisten evankeliumien edustama perinne. Apokryfinen gnostilaisvaikutteinen perinne on tuntenut kanoniset evankeliumit niiden lopullisessa muodossaan ja on tulkinnut tätä perinnettä omien erityskorostustensa mukaiseen suuntaan, juutalaisen perinteen tapaan. Tämäkin asiaintila osaltaan vahvistaa kanonisten evankeliumien historiallista luotettavuutta.

Kanoniset evankeliumit ovat siten sisällöltään luotettavaa historiaa. Ensisijaisesti juuri Uuden testamentin evankeliumit ovat se historiallinen lähde, joka todistaa luotettavasti Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Jeesuksen ruumiillisen ylösnousemuksen teologinen merkitys, joka on nyt pääsiäisen sanoman ytimessä, on luettavissa apostoli Paavalin Ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvun 15 jakeista 12–19. Kristus on voittanut kuoleman, uskovat on jo hengellisesti herätetty uuteen elämään ja heidän viimeisenä päivänä tapahtuva ruumiillinen ylösnousemuksensa on varmuudella taattu.

Historiallinen tosiasia on, että Jeesuksen hauta oli ensimmäisenä pääsiäisaamuna todella tyhjä, kuten evankeliumit väittävät. Jos väite tyhjästä haudasta oli epähistoriallinen, miksei itse ylösnousemisen tapahtumista kuvata evankeliumeissa, kuten tällöin odottaisi menetellyn tuolloin käytössä olleen uskonnollisen kirjallisen kuvailutavan mukaisesti?

Markuksen evankeliumin loppu luvussa 16 todistaa tyhjästä haudasta ja ylösnousemuksesta esittämällä ylösnousemuksen ensimmäisiksi todentajiksi hämmentyneen ja pelokkaan naisjoukon. Mikäli kyseinen todellisuus ja kertomus olisivat olleet keksittyjä, olisi tällainen todistus ollut mitä epäuskottavinta sellaisena aikana, jolloin naisen todistukselle ei juuri annettu sitovaa merkitystä.

Juutalaisilla uskonnollisilla viranomaisilla oli vakaa pyrkimys tukahduttaa liikkeelle lähtenyt usko Jeesuksen ylösnousemukseen alkuunsa ja he tekivät kaikkensa tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Paras ja tehokkain tapa, jonka toteuttamiseen viranomaisilla oli täysi mahdollisuus, olisi ollut Jeesuksen ruumiin näytteille tuonti. Tätä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.

Ylösnousemuksen todellisuuden olettaminen on pätevin historiallinen selitys itse kristinuskon synnylle ja sen leviämisen liikkeelle lähdölle. Historiallisen ja ruumiillisen ylösnousemuksen tapahtuminen muodostaa kristinuskon ”alkuräjähdyksen”. Raamatullisen ja kristillisen Kristus-uskon sekä kristillisen kirkon olemassaolo ovat itsessään ensisijainen historiallinen todistus Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta.

Historiallinen Jeesus ja ylösnoussut Vapahtaja ovat yksi ja sama jumalallis-inhimillinen Persoona. Usko ylösnousseeseen Vapahtajaan, Herraan Jeesukseen Kristukseen, ei mitenkään edellytä epähistoriallista tulkintaa Jeesuksesta, kuten Johanneksen evankeliumin luvun 20 jae 31 sekä luvun 21 jae 24 korostavat.

Juha Ahvio to 13.04. 17:18

Juha Ahvio

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja

tuoreimmat

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

Suomen presidentinvaalien asetelma

pe 26.01. 22:32

Trump jälleen USA:n presidentiksi?

su 17.12. 11:50

Napoleon Bonaparte

ke 13.12. 23:51

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09. 00:24

Lääketeollisuus, huumeet ja bioaseet

ma 21.08. 11:14

Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita

la 27.05. 12:08

J. V. Snellman ja suomalaisuusaate

to 11.05. 20:37

Raamatun alkutekstiä ei ole vaietusti sensuroitu

to 27.04. 23:12

Teologia: Oppia ihmisestä vai Jumalasta?

ti 28.03. 20:16

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44