Blogi: Vieraskynä , ti 18.04.2017 15:49

Myytti islamin luomasta harmoniasta

Espanjan kulta-ajaksi kutsuttu islamilainen hallinto keskiajalla osoittautuu Darío Fernández-Morenan teoksessa The Myth of the Andalusian Paradise, Muslims, Christians, and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain, akateemisen monikulttuurisuutta palvovan tiedemaailman luomukseksi, millä ei ole ollut vastinetta todellisuudessa nimeksikään. Vain hallitsevan kapean islamilaisen ylimystön ja heitä palvelevien koulutettujen ja taitavien muunuskoisten virkamiesten ja tieteentekijöiden ansiosta on syntynyt maine suvaitsevasta kulttuurien rinnakkainelosta. Vain harvat ajanjaksot historiassa ovat olleet niin pahasti väärintulkittuja kuin Espanja islamin vallan alla.

Pohjois-Afrikasta Espanjaan v. 711 tunkeutuneet muslimiberberit ja heitä seuranneet Lähi-idästä tulleet arabit alistivat kymmenessä vuodessa maan valtansa alle. Uskonnollisen innoituksen elähdyttämät jihadistit on länsimaisissa tutkimuksissa usein esitetty rauhanomaisina 'siirtolaisina' motivinaan materiaaliset seikat, vaikka uuden uskonnon maailmanlaajuinen lähetyskäsky velvoitti muslimit käännytyssotiin tai alistamaan 'kirjan kansat', juutalaiset ja kristityt, nöyryyttävään jizya-veroon. Muslimiksi kääntymistä ei pidetty tarpeellisena, koska se olisi tyrehdyttänyt tuottoisan rahalähteen. Sekulaarit historioitsijat eivät ole myöskään aina ymmärtänet, että muslimeille uskonnollisuus liittyy aina valtapolitiikkaan. Valloitus tapahtui armotonta terroria hyväksikäyttäen, 'sopimuksia' suojellusta asemasta solmien ja kolonialismin tapaan nimeämällä alueen uudella arabialaisella nimellä al-Andalus.

Puhe suvaitsevasta rinnakkainelosta (convivencia) oli pikemminkin epävakaata rinnakkainoloa (precaria coexistencia), missä sosiaalinen hierarkia ja lukemattomat rajoitukset hankaloittivat ihmisten elämää. Ylimpänä olivat arabimuslimit, heidän jälkeensä berberimuslimit, sitten islamiin kääntyneet paikalliset, alimpana olivat dhimmit ja orjat. Musliminaisten asema oli heikko, heidän kunniaansa vartioitiin tiukasti, he elivät vartioituina moniavioisten miesten yhteiskunnassa. Muslimimiehillä saattoi olla vaimojensa lisäksi seksiorjia, joita oli ryöstetty muista maista. Historiakirjoissa on naisten ympärileikkaus sivuutettu, vaikka monet dokumentit puhuvat 'kunniakkaasta' khifad-operaatiosta, mitä myös paikallinen sharia-laki suositteli. Islamilainen pappisvalta sharia-tuomioineen, kivitykset, ristiinnaulitsemiset, kaulankatkaisut, uskonnosta luopuneiden vainot, syömisen ja juomisen kiellot, musiikin ja laulamisen rajoittaminen ja islamin noitavainot, jotka kaipaisivat tulla tutkituiksi, estivät tasa-arvoisen vuorovaikutuksen kulttuurien kesken.

Syyrialaistaustaisten Umaijadien maine länsimaiden historiankirjoissa on sivistynyt ja suvaitseva. Aikakirjat kertovat kuitenkin julmista ja turmeltuneista hallitsijoista, jotka jahtasivat kerettiläisiä inkvisition avulla ja tapattivat suuren määrän kristittyjä, jotka uskalsivat avoimesti tunnustaa uskoaan. Omiin nautintoihin he kokosivat suuren haaremin, missä oli tuhatmäärin vierailta mailta ryöstettyjä kauniita tyttöjä ja naisia seksiorjina. Orjat olivat myös al-Andalusin tuottoisa vientituote. Akateeminen tutkimus on selittänyt islamilaista orjainstituutiota jopa urakehityksen mahdollistajana. Miehiä piti viihdyttää, joten orjat oppivat myös sivistyksellisiä taitoja, heidän tiedetään kirjoittaneen runoja, esittäneen musiikkia ja tanssia, lukeneen historiaa ja astrologiaa, nämä sivistyneet seksiorjat otetaan länsimaiseen tutkimukseen esimerkkeinä islamin sallivuudesta naisten koulutusta kohtaan. Miespuoliset orjat vartioivat eunukkeina palatseja ja toimivat palatsien hallintotehtävissä. 1000-luvulla ottivat vallan uskonnollisesti hurmahenkisemmät berberidynastiat Almoravidit ja Almohadit, joiden viha uskottomia kohtaan johti kristittyjen karkotuksiin Pohjois-Afrikkaan.

Juutalaisten asema visigoottien katolilaisessa kuningaskunnassa oli ollut tukalampi kuin muslimien hallinnan alla, koska nyt juutalaiset hyötyivät muslimien tarpeesta pelata poliittista peliä marginaaliryhmien hallinnasta. Juutalaisilla oli myös tarjottavanaan koulutettuja virkamiehiä ja vaurautta kustantamaan islamilaisen Espanjan rakentamista. Heidän elämäänsä rajoittivat muslimien määräykset, verot ja ajoittaiset vainot. Islamin suojelujärjestelmä ei juutalaisillekaan ollut kuin riiston ja alistamisen järjestelmä. Almohadien fanaattisuus heikensi juutalaisten asemaa jyrkästi, ja he alkoivat paeta Pohjois-Espanjan kristittyjen alueille. Juutalaisilla oli myös omat sisäiset kiistansa, taistelu ortodoksijuutalaisuuden puolesta harhaoppeja vastaan. Karaiittien kohtalon selvittämisen historioitsijat ovat täysin laiminlyöneet. Juutalaisfilosofi Maimonides vaikutti suuresti perinteisen juutalaisuskon tulkinnan selviytymiseen tästä kiistassa voittajana.

Historioitsijoiden kristinuskon vastaisuus on luonut kuvaa islamista valon tuojana ja länsigooteista barbaareina. Espanjassa länsigootit olivat hylänneet areiolaisuuden ja omaksuneet katolisen uskon, he noudattivat kristillisiä laillisuuskäsityksiä, myös naiset saattoivat periä valtaistuimen, naisten asema oli monin verroin vapaampi kuin islamin alaisuudessa. Taiteet kehittyivät. Muslimilähteistä käsin islamilainen Espanja nähdään hienon sivistyksen ja tieteen edistyksen kehtona, muslimien primitiivisellä kulttuurilla ei kuitenkaan ollut Espanjalle annettavaa, ja islam imi vaikutuksia juutalaiskristillisestä kulttuurista. Islamilaisen Espanjan kuuluisa arabitiedemies Ibn Rušd (Averroes) nauttii valistusfilosofin maineesta, vaikka sharia-tuomarina jakoi armotta kuolemantuomioita uskosta luopuneille, niin naisille kuin miehille. Islamin julmuus ja kansan vapaudenkaipuu nosti kristittyjen kapinamieltä, aiheutti Córdoban dhimmeiksi pakotettujen marttyyrien teurastuksen, ja synnytti sellaisia kansallisia sankareita kuin El Cid, joka vapaiden talonpoikien ja aatelisten sotajoukoissa ryhtyi valloittamaan Espanjaa kristityille takaisin. Nykyiset monikulturistiset historioitsijat ivaavat Reconquista-termiä, koska se viittaa kristilliseen innoitukseen, millä Espanja vallattiin takaisin. Islam ehti hallita Espanjaa 550 vuotta. 1200-luvun alkuun mennessä sen päivät alkoivat olla luetut. V. 1212 kristitty armeija voitti kuuluisan Las Navas de Tolosan taistelun, ja kun Ferdinand III otti haltuunsa Sevillan kuningaskunnan 1248 oli islamin aika käytännössä ohi. Vain Granada jäi muslimeille, ja kun se v. 1492 vallattiin, ei siellä enää asunut yhtään kristittyä dhimmiä. Alkoi islamisaation kumoava kehitys.

Antiikin perinteen säilyminen pimeän keskiajan läpi on akateemisessa maailmassa yleisesti katsottu islamin ansioksi, vaikka Henri Pirenne ajat sitten esitti, että muslimien pitäessä hallussaan Välimeren ranta-alueita, he estivät suoran kulttuurivaikutuksen kreikkalaisen imperiumin ja Euroopan välillä. Joten voi jopa väittää, että islamilainen imperiumi aiheutti suhteellisen hitaan kehityksen Euroopassa varhaisena keskiaikana. Pirennen teesejä on edistyksellinen historiankirjoitus yrittänyt kumota. Laaja islamin merkitystä korostava tutkimus, BBC:n historiasarjat, Unesco, National Geography -lehti ja yliopistojen oppikirjat ovat opettaneet meidät uskomaan väitteeseen, että kreikkalaisen tieteen ja teknologian siirron takapajuiseen länteen tekivät muslimit. Islamin uskonnolliset kiellot eivät edes sallineet patsaiden, piirrosten, kertomakirjallisuuden, maalausten, teatterin ja runouden käsittelyä. Tosiasiassa kristityt tiedemiehet alkoivat paeta Roomaan pelätessään kreikkalaisen imperiumin romahtamista, ja toivat antiikin tiedon mukanaan. Islamilla ei ollut minkäänlaista välitystehtävää. Sylvain Gougenheim, jonka tutkimuksia eivät akateemiset kustantajat ole julkaisseet, on osoittanut, että keskiajan tiedemiehet tuskin tarvitsivat Aristoteleen käännöksiä arabiasta latinaan, koska he olivat tietoisia noista kirjoituksista ja tunsivat ne latinaksi. Menneisyyden tulkitseminen palvelemaan nykyistä poliittisesti korrektia relativistista kulttuurikäsitystä, erilaisuutta, monikulttuurisuutta ja edistyksellisten agendaa, on johtanut historiallisen todellisuuden ja siitä kertovien tutkijoiden syrjäyttämiseen.

 

Kirjoittaja on Hilkka Axelsen, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, FM yleinen historia.

Vieraskynä ti 18.04. 15:49

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12. 22:32

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11. 21:40

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08. 23:48

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03. 00:04

Tapio Puolimatka Jyväskylässä 23.1. 2022: "Ihmisyyden halventaminen terveysuskonnon nimissä"

su 30.01. 15:29

Youtubesta sensuroitu Tapio Puolimatkan video

su 23.01. 12:51

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

to 16.12. 00:39

IHMELÄÄKE IVERMEKTIININ HOITO-OHJEET KORONAAN VIHDOIN SUOMEKSI

to 18.11. 22:46

Ihmelääke ivermektiini, eli kuinka THL:n ohjeet tekivät minusta salaliitto-teoreetikon

su 07.11. 21:44

Uusi Suomi sensuroi jälleen: dosentti Malisen ja kirurgian erikoislääkäri Elomaan kirjoitus katosi

ke 27.10. 17:24

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44