Blogi: Timo Vihavainen, to 27.04.2017 12:38

Outoa porukkaa

Outo pohjolan kansa

 

Otsikko on lainattu edesmenneeltä Aira Kemiläiseltä, joka takavuosina ansiokkaasti selvitti suomalaisiin sovellettujen rotuteoroiden historiaa.

Niistä en nyt juuri tällä kertaa halua puhua, mutta kansamme outous ansaitsee hieman pohdintaa.

Joskus 1970-luvulla UM:n kentältä valitettiin Ritarikadulle, että sieltä levitettäväksi oli annettu filmimateriaalia, joka herätti arabimaissa kovin sekalaisia, mutta ei suinkaan myönteisiä tunteita. Niinpä filmeissä paistatteli puliukkoja omaa elämänmuotoaan toteuttamassa. Siinäpä kuva Suomesta!

No, mitäpä sanoakaan, puliukot kuuluivat ajan suomalaiseen todellisuuteen, nykyäänhän koko ilmiö on jo kadonnut ja vastaavaa kannattaa mennä etsimään vaikkapa Pariisista Lontoosta tai New Yorkista. Torontossakin, tuossa mallikaupungissa on heitä merkittävä populaatio.

Mutta olihan niitä siis meilläkin. Olisimme ilmeisesti valehdelleet, ellemme olisi tätä asiaa suoraan ja kiertelemättä kertoneet. Jos joku joutui noloon asemaan, niin se oli se katsoja, joka ei ymmärtänyt arvostaa rehellisyyttämme.

Se nyt oli sitä aikaa. Nyt sitten joka tapauksessa päätettiin -ja peruttiin päätös- lyödä mitali, jossa muistellaan suoraan ja kiertelemättä noita kuuluisia vuoden 1918 joukkomurhia. Paska homma, mutta tulihan noita meillä tehtyä. Ei meillä ruveta selvää asiaa kiertelemään, kyllä se osa historiaamme on ja sellaisena pysyy.

Taas sitä siis ollaan niin rehellisiä, kuin pystytään ja tässä maassa se on jo aika paljon se. Miksi ihmeessä sitten tästä hyvästä asiasta pillastuttiin jopa meilläkin?

Oliko syynä kenties se, että mitalissa kuvattiin selvästi vain yhtä väkivallan muotoa: kyllähän siinä selvästi valkoiset ampuivat punaisia. Olisiko mitalin toisella puolella pitänyt olla punaisia murhaamassa valkoisia? Ongelmana on, ettei jälkimmäisiä tilanteita ikuistettu, mutta lavastettu kuvahan se oli tuo teloituskin.

Vai onko epärehellisyys, kauhea sanoa, nyt saamassa valtaansa maamme, joka valmistautuukin viettämään vuosipäiväänsä salailun ja kaunistelun merkeissä?

Uskaltaisin sanoa, ettei kysymys ole siitä. Kyllä noita tappajaisia on jauhettu ja vatvottu jo niin paljon, ettei mistään salailusta enää kannata puhua. Kyllähän me asiat tiedämme, mutta tiedämme myös paljon muuta. Olisiko siis ihan hirveän väärin yksipuolisesti nostaa esille sitä myönteistä ainesta ja tässä yhteydessä tykkänään vaieta noista synkistä varjoista?

Tässä lähestymme asiaa, joka liittyy tapoihin. Uskaltaisin väittää, että Suomessa tapojen ja rituaalien arvostaminen on kansainvälisessä vertailussa erityisen vähäistä.

Olemme kansa, joka muutti maalta kaupunkiin erittäin lyhyen ajanjakson kuluessa. Vaikka tapakulttuuri maalla ei sinänsä ollut mitenkään primitiivistä, oli muutoksen nopeus ja perusteellisuus niin suurta, että koko asia jäi muiden seikkojen jalkoihin. Vanhasta irtauduttiin ja uusi kehittyy vasta vähitellen.

 Vanha kaupunkilainen elämänmuoto muuttui sekin tässä rytäkässä nopeasti, eikä suinkaan käynyt siten, että toisesta vain siirryttiin toiseen. Olemme välitilassa.

Suomalainen rehellisyys on ollut tunnettua niin kauan kuin kirjallisia lähteistä asioista löytyy. Eihän se tietenkään aina toteudu, mutta kulttuurisena arvona se on meillä aina nauttinut suurta kunnioitusta jopa muiden asioiden kustannuksella.

Ikävä vain, ettei rehellisyydellä voi korvata tapoja. Vaikka me suomalaiset, toisin kuin monet muut, kehtaamme ilman sen kummempia kursailuja sanoa, että menemme vaikkapa vessaan, emme kuitenkaan ainakaan kovin yleisesti selosta pöytään palatessamme, mitä me siellä teimme.

Meillä on myös tapana näyttää hapanta naamaa, jonka arvatenkin katsomme kertovan juuri rehellisyydestä. Virnuilijalla on luultavasti jotakin kieroa mielessään ja itse asiassa hänen asenteensa saattaa johtua juuri minun näkemisestäni. Paras vastaus moiseen on ilkeä irvistys, johon liittyy syrjäkarein katsominen.

Mutta ei nyt liioitella. Rehellisyys on kuin onkin kansallisen kulttuurimme suuri arvo ja itse asiassa aarre, jota meidän kannattaa vaalia ja olla siitä ehkä hieman ylpeitäkin. Vastaavasti meidän on tunnettava erityisen suurta surua ja pettymystä, mikäli maanmies osoittautuu lurjukseksi.

Noita lurjuksia emme siis mielellämme muille esittele emmekä ehkä itsekään muistele, ainakaan yli kohtuuden.

Jokaisella kansakunnalla on omat luurankonsa omissa kaapeissaan ja niiden julkinen esille nostaminen nimenomaan juhlissa osoittaa ehkä rehellisyyttä, mutta sitäkin enemmän huonoa makua. Itse asiassa se voi olla jopa loukkaavaa, kuten itämaisissa kulttuureissa happaman naaman näyttäminen.

Vatvokoot ja setvikööt nyt vielä sadannen kerran noita konnuuksia ja ilkitöitä arkisin ne, jotka tuntevat siihen tarvetta, mutta jättäkööt he sen tekemättä juhlahuoneistoissa silloin, kun siellä vietetään juhlia.

Olemmehan me (tai olimme ainakin entinen) puliukkojen maa ja jopa tappajakansaa, kuten sanoi joskus Kekkonen, alan eräänlainen asiantuntija hänkin. Maailmassa ei liene yhtään sellaista iljettävyyttä, jollaisen tekijäksi ei löytyisi myös suomalaista.

Tämä muistakaamme, kun ylpistyneinä kuulemme taas kerran, miten kansainväliset vertailut ovat nostaneet maamme tässä tain tuossa asiassa kärkisijoille. Kyllä me nuo sijat olemme kansana ihan itse ansainneet, mutta eivät ne jokaisesta sankaria tee.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi oman vajavaisuutemme ymmärtämiseksi ruveta sitä alleviivaamaan ja sillä elämöimään juhlissakin.

Kuten Saarnaaja sanoi, kaikella on aikansa.

Timo Vihavainen to 27.04. 12:38

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Hirmuisia asioita

la 15.12. 00:04

Vanhoja kirjoja

to 13.12. 23:43

Kieliparkamme on vaarassa

ke 12.12. 23:33

Joutavan paperin johdosta

ti 11.12. 23:49

Symbolit ja historia

ma 10.12. 23:29

Tatuoitu nainen

la 08.12. 23:22

Siivottomuuden psykologiaa

pe 07.12. 23:08

Satuja lapsille

to 06.12. 12:56

Kansallispäivä

ti 04.12. 22:31

Suuri johtaja

ma 03.12. 22:50

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Pilvikädet, M.A. Meretvuo

to 13.12.2018 23:30

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Pekka Haavisto ja Li Andersson viihteen parissa

la 15.12.2018 23:03

Jukka Hankamäki

Euroopan valtioiden itsenäistyminen etenee

la 15.12.2018 00:06

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

GCM - mitätön - laiton?

la 15.12.2018 23:05

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihreä metsäpolitiikka aiheutti Kalifornian metsäpalot

la 15.12.2018 11:54

Heikki Porkka

Facebook ja sananvapaus - mahdoton yhtälö?

to 13.12.2018 19:52

Olli Pusa

Ilmastokiima

pe 14.12.2018 12:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Hirmuisia asioita

la 15.12.2018 00:04

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40