Blogi: Reijo Tossavainen, pe 28.04.2017 07:20

Vihreät ääriliberaali vasemmistopuolue ja PS konservatiivinen keskustapuolue

Helsingin Sanomat julkaisi kunnallisvaalien alla mielenkiintoisen jutun, jossa kerrottiin miten eri puolueiden kunnallisvaaliehdokkaat sijoittuvat konservatiivi-liberaali ja oikeisto-vasemmisto akseleilla.

Perussuomalaiset olivat arvokonservatiivejä ja keskustalaisia. Toki isosta joukosta erottui erilaisia yksittäisiä henkilöitä, mutta yleiskuvaksi voidaan kiistatta sanoa arvokonservatiivinen keskusta. Puoluetta ja sen aktiiveja läheltä seuranneena voin tuon määrittelyn vahvistaa.

Vihreät on hyvin arvoliberaali puolue, joka edustaa arvomaailmaltaan toista ääripäätä eli voidaan puhua ääriliberaaleista. Poliittisesti puolue asettuu hyvin vasemmalle. Vihreiden ja Vasemmiston välillä ei ole juurikaan eroa.

Julkisuudessa Perussuomalaisista ja Vihreistä annetaan väärä kuva.

Perussuomalaiset leimataan punavihreiden taholta äärioikeistolaisiksi, usein jopa rasisteiksi. Puolueen yleiskuva on kuitenkin täysin toinen: arvokonservatiivinen keskustapuolue.

Oikeisto-vasemmisto akselilla Vihreät on sijoitettu ns. porvaripuolueiden joukkoon. Todellisuudesta Vihreät sijoittuvat poliittisesti SDP:n vasemmalle puolelle. Vihreät on siis ääriliberaali vasemmistopuolue.

Nimitys punavihreät kuvaa useimmiten Vasemmistoa ja Vihreitä. Nimitys on paikallaan, sillä niin samankaltaisia puolueet ovat.

.....

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua!

Reijo Tossavainen pe 28.04. 07:20

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12. 18:28

Petteri Orpo: "Pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia"

ke 05.12. 22:25

Minun isänmaani ei ole enää itsenäinen

ti 04.12. 14:53

Agendamedian yksipuolinen räksytys on omaan nilkkaan ampumista

pe 30.11. 00:11

Kokoomus haluaa olla ylikansallinen kokoomus

ma 26.11. 09:56

Agendamedia valehtelee ja solvaa perussuomalaisia

to 22.11. 23:20

Siperia opettaa myös HS-Pravdaa

ti 20.11. 16:39

"Eurooppalaiset arvot" on osoitus uudesta suvaitsemattomuudesta

to 08.11. 23:28

Stubbin vähäinen järjenjuoksu heilahtelee laidasta laitaan

ma 05.11. 23:45

"Vastuullinen journalismi" kampanja on agendajournalismin peittely-yritys

ma 29.10. 18:06

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Pilvikädet, M.A. Meretvuo

to 13.12.2018 23:30

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Pekka Haavisto ja Li Andersson viihteen parissa

la 15.12.2018 23:03

Jukka Hankamäki

Euroopan valtioiden itsenäistyminen etenee

la 15.12.2018 00:06

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

GCM - mitätön - laiton?

la 15.12.2018 23:05

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihreä metsäpolitiikka aiheutti Kalifornian metsäpalot

la 15.12.2018 11:54

Heikki Porkka

Facebook ja sananvapaus - mahdoton yhtälö?

to 13.12.2018 19:52

Olli Pusa

Ilmastokiima

pe 14.12.2018 12:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Hirmuisia asioita

la 15.12.2018 00:04

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40