Blogi: Mikko Paunio, la 06.05.2017 08:54

Stalinistit kumpujen yöstä turvapaikanhakijoiden oikeuksia puolustamaan

Helsingin Sanomat  hehkutti vapun alla 220 tutkijan vetoomusta pakkopalautusten lopettamiseksi. "Yli 200 professoria ja muuta asiantuntijaa vaatii parempaa turvapaikka­politiikkaa – arvostelee maahanmuutto­virastoa ja tuomioistuimia" (HS 29.4.).

Kävin läpi allekirjoittajat yksitellen, koska ensi silmäyksellä vanhoja stalinisteja osui paljon silmiini.

Löysin googleavusteisesti ja oman muistini varaisesti parikymmentä varmaa stalinistia allekirjoittajista.

Eräs taistolaisikoni listalla on Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen johtaja Kaarle Nordenstreng, joka toimi International Organization of Journalists (IOJ) johdossa vuosina 1976-1990. IOJ oli Neuvostoliiton ohjauksessa toiminut toimittajapeitejärjestö.

IOJ:n kaltaisten peitejärjestöjen verkostojen kautta Neuvostoliitto pyrki vaikuttamaan mielipiteisiin. Kansan Uutiset esimerkiksi aikoinaan siteerasi APN:n väitettä, että HI-virus olisikin Yhdysvaltojen biologiseen sodankäyntiin kehittämä. IOJ ei puolustanut koskaan Itä-Euroopassa pahoinpideltyjä ja vainotuksi joutuneita toimittajia.

Kaarle Nordenstrengistä kirjoitettu wikipedia ei muuten mainitse sanallaan, että hän edisti urallaan uskollisesti Neuvostoliiton asiaa. Ystävät ja aktivistit kirjoittelevat näitä wikipedioita.

Yksi allekirjoittajista on Emilia Palonen, joka on Valtio-opin dosentti ja yliopistonlehtori. Hän on sirpalekommunistipuolueen aktiivi ja Yrjö Hakasen tukija- Palonen antaa haastatteluja stalinistien Tiedonantajassa.

Koodinimi "Lur" on kirjattu 1974 KGB:n Washingtonin residentuurassa diplomaattina, joka lähti 1975 Suomeen. Hän on kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikainen. Hän on yksi vetoomuksen allekirjoittajista.

Allekirjoittajana on myös Vasemmistoliiton hallituksen jäsen Heikki Patomäki. Hänellä on komea titteli Helsingin yliopistossa: Maailmanpolitiikan professori. Hän kirjoitti 2012 kansantaloustieteestä omintakeisen kritiikkinsä ja joutui asiansa osaavien tutkijoiden keskuudessa laajalti naurunalaiseksi. Väittämät olivat niin hölmöjä.

Listalla oli useita "tutkijoita" ja "professoreja", jotka kuuluivat toimittajaliittoon marxismi-leninismin kukoistaessa journalistien keskuudessa 1978-1985. Listalla on mm. Helsingin Sanomien kulttuuritoimittajia, joita on vaikea mieltää professoreiksi tai tutkijoiksi.. 

Listalla on paljon nuoria tutkijoita, joista moni on mahdollisesti taistolaisperheistä. Yksi nuorista tutkijoista Olli Pyyhtinen, sosiologian apulaisprofessori, on kirjoittanut mm. opuksen: "Kulutusyhteiskunnan rajalla: Roskisdyykkaus ekologisena elämäntapana" (Tampereen yliopisto & Turo-Kimmo Lehtonen, marxilaisen yhteiskuntatieteellisen seuran julkaisu).

Suuri ellei jopa suurin osa oli kuitenkin nuoria naisia. Naisten osuus kokonaisuudessaan oli 146 / 220 =67 %.

Useimmat allekirjoittajista ovat köykäisten alojen tutkijoita ja joukossa on myös taiteilijoita. Oikeusoppineiden joukossa on tietenkin runsaasti demlalaisia. Demokraattisen lakimiehet eli DEMLA oli aikoinaan osa kansanrintamaa.

Yksi luonnontieteilijäkin on myös eksynyt joukkoon. Hän on erikoisen habituksen omaava kosmologi eli hän pohtii maailmankaikkeutta.

Suuri joukko allekirjoittajista saa elantonsa multikulturaalisuuteen ja maahanmuuttoon liittyvästä tutkimuksesta.

Silmiin pistävästi listalla on liuta pehmeiden tutkimusalojen naistutkijoita ja meitä suomalaismiehiä vihaaviaa feministejä.

Joukossa myös pari Helsingin Sanomista toimittajan työstä "tutkijanuralle" päätynyttä henkilöä, jotka on mahdollisesti saneerattu printtimedian ahdingon syvennyttyä.

Joukossa on myös yksi miljardööri - ei siis tutkija - ja pari hänen vihreää suojattiaan.

Tämä piskuinen 220 hutkijan joukko - Helsingin Sanomien hehkutuksesta huolimatta - ei millään muotoa edusta suomalaisia tieteentekijöitä, jotka uurastavat opetuksen ja tutkimuksen parissa tehdäkseen parempaa Suomea.

Eniten ehkä tässä harmittaa se, että näillä yhteiskunnan rahoilla elävillä turhakkeilla, apurahataiteilijoilla ja hutkijoilla on aina nenä pystyssä ja sormi ojossa, kun he tapaavat tai argumentoivat meille taviksille. Totuusmedian luotettavien frendien avulla he saavat aivan suhteettoman painoarvon yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Tulee väkisin ajat mieleen, jolloin Helsingin Sanomien toimittajakokouksessa enemmistö oli marxilais-leniniläisillä totuuden torvilla.

Kirjoittajalla on pitkä tutkijanura taustalla ja hänellä on julkaisuja maailman johtavissa lääketieteellisissä julkaisusarjoissa kuten esimerkiksi New England Journal of Medicine, Lancet, Journal of Amercian Medical Association, British Medical Journal, Circulation ja American Journal of Epidemiology

 

Mikko Paunio la 06.05. 08:54

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Valtamedia joutuu nyt myöntämään, että USA:lla on muistisairas presidentti

la 10.02. 14:04

Maailman johtavan suurvallan rajasota syvenee - Texasilla on oma armeija, joka nyt rekrytoi sotilaita ympäri USA:ta rajavalvontaan

su 28.01. 09:46

USA:han kohdistettu tarkoituksellinen ihmisinvaasio pidetty suomalaisilta piilossa - FBI:n entiset korkeat vastavakoiluviranomaiset nyt kauhuissaan

la 27.01. 13:59

The ghost gang of Davos envisions eternal world power

ti 23.01. 07:36

Oula Silvennoinen EI ole Helsingin yliopiston penaalin terävin kynä

su 21.01. 15:04

Davosin haamujengi tähtää ikuiseen maailmanvaltaan

la 20.01. 10:31

Maahanmuutosta aiheutuvat Helsingin SOTE-kustannukset ovat tähtitieteelliset

to 11.01. 16:52

YK yrittää tuhota kansallisvaltiot GCM-pakolaissopimuksella - USA räjähdyspisteessä laittoman maahanmuuton vuoksi

to 04.01. 18:32

Somalien sisällissota Ruotsissa - Helsingin Sanomat vaikeni kirja-arvostelussaan sodan etnisestä taustasta

la 30.12. 14:42

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44