Venäjän hyökättyä Ukrainaan, maasta on paennut ainakin 3 miljoonaa ihmistä. Suomeenkin on tullut tuhansia. Suomalaisilta kuten muiltakin eurooppalaisilta on riittänyt sympatiaa ja tukea tulijoille ja heistä on toistaiseksi esiintynyt vähän ongelmia.
Aikaisemmin Suomeen tulleet pakolaiset ovat tulleet pääasiassa Afrikan ja Lähi-Idän islamilaisista maista. Heidän tulonsa on herättänyt vastustusta ja ongelmia. Nyt aikaisempien tulijoiden ymmärtäjät ja edustajat ovat syyttäneet suomalaisia rasismista. Helsingin apulaispormestari Razmyar väittää: ”EU:n rajat ovat olleet minunlaisiltani kiinni piikkilankojen lisäksi rahakkailla sopimuksilla.” Jää epäselväksi mitä hän tarkoittaa ”minunlaisillani”. Hänen perheensä tuli Suomeen Moskovasta (turvallisesta maasta?) kommunistipuolueen eliittiin kuuluneen diplomaatti-isän mukana.
Verrataanpa hieman tätä nykyistä muuttoaaltoa ja vuoden 2015 pakolaisaaltoa toisiinsa.
1.
-Ukrainalaisilla on viisumivapaus Euroopassa. He saavat tulla vapaasti 3 kuukaudeksi EU:n alueelle ja tuota aikaa on nyt pidennetty. Ukrainalaisia on paljon työssä eri puolilla EU:n aluetta.
-Vuonna 2015 Eurooppaan tulleet tulivat ihmissalakuljettajien avulla. Suomeen tulleista 80% oli hävittänyt henkilöpaperinsa, jolloin ei tiedetty keitä he ovat ja miksi he maahan tulivat. Julistivat olevansa 17 vuotiaita ja voivansa todistaa sen. Miksiköhän he halusivat häivyttää jälkensä?
2.
-Nyt tulijat ovat pääasiassa naisia ja lapsia. Miehet ovat jääneet puolustamaan maataan ja jäljelle jääneitä ihmisiä. Toiminta vastaa suomalaisten ja eurooppalaisten arvoja ja periaatteita.
-Vuonna 2015 tulijat olivat nuoria bodattuja miehiä älypuhelimet käsissään. Myöhemmin on arvioitu, että joukossa oli elintasopakolaisia, sotilaskarkureita, terroristeja ja rikollisia. Naiset ja lapset he olivat jättäneet kriisin keskelle paeten länteen. Tuo ei vastaa suomalaista arvomaailmaa ja tuossa ei ole kyse rasismista.
3.
-Tulijoita on majoittunut täällä asuvien sukulaistensa luokse, monet ihmiset ovat majoittaneet heitä koteihinsa. Tulijat ovat tyytyväisiä saadessaan katon päänsä päälle.
-Vuonna 2015 tulijat majoitettiin vastaanottokeskuksiin. Siellä he valittivat, että puuro on huonoa, siivous heikkoa ja sijainti liian kaukana kaupunkien keskustasta.
4.
-Yleensä pakolaiset on helpointa sijoittaa lähialueilla, joissa kulttuuriset erot eivät ole niin suuria ja sopeutuminen helpompaa. Ukrainan tapauksessa Eurooppa on tuollainen lähialue. Esimerkiksi lapset on sijoitettu suomalaisiin kouluihin pian maahantulon jälkeen.
-Suomeen 2015 tulleiden osalta lähialue olisi ollut muulla ja tulijoiden sopeutuminen Suomeen on ollut heikkoa.
5.
-Ukrainalaisista pakolaisista suurin osa haluaa palata kriisin jälkeen Ukrainaan rakentamaan maataan.
-Vuoden 2015 maahan tulleista turvapaikanhakijoista suurin osa ei halua palata kotimaahansa vaan jää elämään suomalaisella sosiaaliturvalla.
Tuon eron Razmyar ja muut vuoden 2015 tulijoiden ihailijat kuittaavat syyttämällä suomalaisia rasismista??
Iltalehti käsittelee tuota asetelmaa jutussaan. Siinä viitataan myös Jussi Halla-ahon kirjoitukseen asiasta. Varmaan tutustumisen arvoinen juttu.
Halla-aho vertaa Ukrainan ja lähi-idän pakolaisia: ”Ukrainalaiset ovat kiitollisia” (iltalehti.fi)
Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija
Avoin kirje Suomen medialle
su 26.11.2023 21:40Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka
pe 22.09.2023 00:24Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa
ti 06.06.2023 16:58Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Suomeen suuntautuva vammaisturismi uhkaa viedä suomalaisten vammaisten oikeudet - Väestönvaihto hyvin nopeaa Helsingissä
to 30.11.2023 14:08Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan
ke 22.11.2023 17:48Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08.2023 19:21Totuus murtautuu esiin
la 25.11.2023 20:22Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44