Blogi: Timo Vihavainen, ti 09.05.2017 07:30

Kansakuntien loppu?

Kansakuntien hiipuminen?

 

Tunnetun sanonnan mukaan kansakunnan kuuluu sekä muistaa yhdessä tiettyjä asioita että unohtaa toisia.

Tämä ilmeisesti vastaa vallitsevaa käytäntöä, ainakin suuresti ottaen. Vaikka erilaiset pienryhmät ja vähemmistöt muistavat erilaisia asioita kuin kansan suuri enemmistö, määräytyy suuri kertomus normaalitapauksessa sen kuvan mukaan, jonka jälkimmäinen muodostaa.

Lienee selvää, että vähemmistöjen kokemus, enempää muin niiden edut ja pyrkimykset, saati tabut ja uskomukset eivät voi määrätä enemmistön toimintaa ja maailmankuvaa silloin kuin kysymys on kansakunnan elinkysymyksistä. Historia kirjoitetaan sen mukaisesti.

 Jopa pluralismia kannattavat yhteiskunnat, kuten amerikkalainen, saattavat kriittisissä tilanteissa muuttua hyvinkin suvaitsemattomiksi ja autoritaarisiksi. Muistakaamme vain amerikanjapanilaisten kohtaloa toisen maailmansodan aikana.

Lainkaan aliarvioimatta valtion pakotuskoneiston merkitystä Suomessa viime sotien aikana, lienee oikeutettua sanoa, että maamme oli poikkeuksellisen hyvin onnistunut integroimaan vähemmistöryhmänsä sodan palvelukseen. Se koettiin yhteiseksi asiaksi.

Huolimatta vuoden 1918 raskaasta perinnöstä jopa kommunistit saatiin mukaan sotaponnistuksiin. Stalinin valloituspolitiikka Saksan rinnalla 1939-1941 ja suomalaisia Neuvostoliitossa niittänyt hirmuhallinto olivat sen verran vahvoja argumentteja, että vain hyvin pieni joukko enemmän tai vähemmän normaalista poikkeavaa ainesta halusi toimia vihollisen hyväksi.

Kuten tunnettua, myös juutalaiset, Suomen venäläiset, tataarit ja muutkin vähemmistöt, jotka meillä olivatkin hyvin pieniä, toimivat aivan nuhteettomasti ja jopa kiitettävästi kansakunnan puolesta ja ilmeisesti siis oli täysin syy laskea sen täysiarvoisiksi jäseniksi.

Kyseessä oli, kulunutta sanontaa käyttäen ”yhteinen tulikoe” ja juuri sellaisissa syntyy kansakunta, mikäli se ymmärretään Ernest Renanin hengessä ”päivittäisenä kansanäänestyksenä” sen sijaan, että sitä pidettäisiin ikuisena ja annettuna veren ja maan määrittämänä kokonaisuutena.

Renanin mielestä kansakunta muodostuu sekä yhteisistä muistoista että tahdosta elää yhdessä myös nyt ja vastaisuudessa. Nämä eivät ole selviöitä, sillä kansakunnilla on alkunsa ja loppunsa, siis Renanin mielessä.

Jos ihmiset ovat kärsineet, iloinneet ja toivoneet yhdessä, on se tärkeämpää kuin tullirajat tai passien määrittelemä kansalaisuus, puhumatta ihmisten fyysisistä tai psyykkisistä erityispiirteistä. Renanin mielestä kansakunta merkitsee suurta solidaarisuutta, joka perustuu niihin uhrauksiin, joita se on tehnyt ja joita se on valmis tekemään myös tulevaisuudessa.

Renanin kuuluisa puhe Sorbonnessa, jossa hän esitti tässä kosketellun käsityksensä kansakunnasta, pidettiin vuonna 1882. Vain reilu vuosikymmen oli tuolloin kulunut Saksan-Ranskan sodasta ja vain kolmisenkymmentä vuotta oli jäljellä ensimmäiseen maailmansotaan.

Tätä ajatellessa puhujan ylevä paatos ja gallialainen lennokkuus saattaa tuntua ontolta. Oliko sotien syynä itse asiassa tuo nationalismi? Ehkäpä kansakunnat todella ansaitsisivat mahdollisimman pian saada sen loppunsa, jonka Renan kerran ennusti tulevan? Eikö se EU:n myötä ole jo ollutkin tapahtumassa?

Kansakunnan muisti on aika erikoinen ja jopa paradoksaalinen asia. Postmodernien näkemysten myötä on yhä suositumpaa puhua sen keinotekoisuudesta ja jopa pahanlaatuisuudesta. Itse kansakunnan olemassaolo kiistetään yhä useammin ja halutaan sen sijaan nostaa esille erilaisten vähemmistöjen kokemukset sen vastakohtana.

Historian entinen valtiokeskeisyys ja jopa kansakunnan tarinaan keskittyminen ovat poissa muodista. Sen sijaan on nykyään monella taholla haluttu keskittyä siihen, mikä oli poikkeavaa, vaiettua ja jopa sorrettua, ellei peräti nationalismin hirviön murskaamaa.

Sotien aikana ei ole tapana korostaa yksilöä eikä hänen oikeuksiaan, vaan uhrimieltä ja valmiutta tinkiä omista eduista yhteisen asian hyväksi. Sattuneesta syystä juuri sodat myös ovat jokaisen kansakunnan suuria hetkiä, hyvässä ja pahassa. Ei ole sattuma, että ne itsenäisyyspäivänä nostetaan esille.

Sotien muistaminen on ilmiönä kiinnostava ja tärkeä. Ranskalaisille Napoleonin sodat olivat kansallisen suuruuden aikaa ja Saksan-Ranskan sota vuosina 1870-71 sen sijaan sietämätön kansallinen nöyryytys. Asiaa koskeva näyttely on nyt Ranskan sotamuseossa.

Kyseessä oli ennen muuta itse aiheutettu onnettomuus, mutta sen kostaminen saksalaisille muodostui suureksi kansalliseksi tehtäväksi, jonka seurauksiin voimme kohtalaisen pätevällä logiikalla lukea molemmat maailmansodat.

Kansakunnan häpeää symbolisoivat Saksalle menetetyt Elsass ja Lothringen. Niistä neuvottiin olemaan koskaan puhumatta, mutta aina ajattelemaan niitä. Olihan kyseessä historiallinen vääryys, jolla tosin oli oikaistu Ludvig XVI:n aikana tehty samanlainen vääryys. Niinpä niiden jatkamista voitiin aina pitää jommallakummalla taholla kansallisena velvollisuutena.

Jälkeenpäin on helppo nähdä, miten paljon paremmin Euroopan ja jopa koko ihmiskunnan asiat olisivat voineet kehittyä, mikäli noiden kahden maakunnan asiat olisi voitu ratkaista ilman väkivaltaa ja kansallisia intohimoja, kysyen mieluummin paikallisen väestön mieltä ja tyytymällä siihen.

Menneiden uhrausten muisteleminen on nyt Euroopassa jäänyt pois muodista. Kansakuntien halu elää yhdessä nyt ja vastaisuudessa on sekin alkanut rakoilla. Onko nyt jo näkyvissä Renanin ennustama kansakuntien loppu?

Selvää on ainakin, että Euroopasta löytyy monia, joiden mielestä tämä olisi hyvä asia. Tullien poistaminen ja kansalaisuuden merkityksen väheneminen ovat jo olleet pitkä askel kohti yhteistä Eurooppaa.

Entä mitä voitaisiin saada mahdollisesti häviävien kansakuntien tilalle? Voitaisiinko isänmaat ja äidinkielet korvata yhteisellä eurooppalaisella identiteetillä ja ehkä jopa uudella kielellä, kuten kommunistinen utopia kerran edellytti?

Siinä tapauksessa kai Renanin kuvitteleman ”päivittäisen kansanäänestyksen” tulisi saada enemmistöjen kannatus, joka heijastaisi halua elää yhdessä ja asettaa yhteinen etu oman edun edelle. Ehkäpä tarvittaisiin myös yhteinen eurooppalainen historia, joka kertoisi yhteisistä uhrauksista, jollaisiin kansat ovat valmiita myös tulevaisuudessa.

Esimerkkinä voisivat olla ne kärsimykset, jotka aiheutuvat EU:n maksumiesmaissa rahan keräämisestä niille roskalainoja myöntäneille pankeille, jotka olivat työntäneen niitä hulivilimaihin. Myös nuo ankaralle säästökuurille määrätyt maat kärsivät niin paljon, että asialla voisi olettaa olevan jotakin syvällistä, positiivista annettavaa niiden väestölle.

Saksalaiset ovat tiettävästi tyytyväisiä EU:hun, vaikka tuskin ovatkaan sen hyväksi mainittavia uhrauksia tehneet ja myös Ranskan vaalit viittaavat siihen, että kansa on vähemmän EU:ta kuin itsenäisyyteen palaamista vastaan.

Ja kukapa olisi sanonut, että EU, enempää kuin isänmaakaan tuo pelkkää onnea ja auvoa. Saattaa se olla, että suuri osa Euroopan väestöä ihan aidosti haluaa alueelleen yhä enemmän vierasta kulttuuria ja uskontoa edustavia, usein vihamielisiä maahanmuuttajia.  Ehkä se kärsii mielellään vaikka puutetta ajatellessaan, että globalisaatio joka tapauksessa tukee kehittyvien talousmahtien nousua, vaikkapa sitten oman kansan kustannuksella.

Onhan kyseessä jalo rooli, joka on selvästi altruistisempi kuin oman isänmaan edun ajaminen, kukaties muiden kustannuksella. Voipa se olla, että tällaisesta toiminasta tulee niin suuria moraalisia palkkioita, että niiden vuoksi sitä on valmis myös kärsimään.

Kysymys kuitenkin kuuluu: kuinka kauan? Ranska ei nyt tunnu lainkaan vakaalta eikä sen tulevaisuus populistin johdolla vaikuta rohkaisevalta.

Timo Vihavainen ti 09.05. 07:30

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Muistoja lännestä

ma 12.11. 23:09

Mitä maailma ajattelee?

su 11.11. 01:10

Jätkäsaari

pe 09.11. 23:56

Erikoinen neitsyt

to 08.11. 22:28

Ätläke

ke 07.11. 23:21

Alatyylin ylösnousemus

ti 06.11. 22:17

Näin naapurissa

ma 05.11. 23:17

Arkadian vainioilla

la 03.11. 23:24

Klinge iskee taas

pe 02.11. 22:39

Hullunkurista väkeä

ke 31.10. 23:04

blogit

Vieraskynä

Naistennis ja feminismi

su 11.11.2018 01:16

Juha Ahvio

Trump ja republikaanit saivat strategisen torjuntavoiton USA:n välivaaleissa

to 08.11.2018 23:18

Professorin Ajatuksia

Islam ja sukuelinten silpominen

ma 12.11.2018 23:08

Jukka Hankamäki

Demokraattien voitto USA:ssa vaarassa viedä taantumuksen aikaan

su 11.11.2018 01:11

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Yökerhoyrittäjä joutui pakenemaan haittamaahanmuuttoa

to 01.11.2018 17:07

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eläkeläisten kurjuuden syyt: Lipponen ja tottelevaiset demarit

ma 12.11.2018 23:10

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Muuttuuko ihminen - ja mihin suuntaan, laulaa Georg Ots

ma 12.11.2018 10:38

Olli Pusa

EU-liittovaltio

la 10.11.2018 14:24

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

"Eurooppalaiset arvot" on osoitus uudesta suvaitsemattomuudesta

to 08.11.2018 23:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Muistoja lännestä

ma 12.11.2018 23:09

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40