Blogi: Heikki Porkka, to 13.07.2017 11:55

Suomesta Ruotsin klooni?

Ja ajan myötä myös islamilainen maa, jos nykyinen kehityssuunta jatkuu.

Kuten muistetaan, kokoomuksen Alexander Stubb twiittasi Donald Trumpille Ruotsin olevan yksi maailman vauraimmista, rikkaimmista ja turvallisimmista paikoista. Stubbin mukaan Ruotsi on myös kansainvälinen ja liberaali maa, jossa suhtaudutaan myönteisesti maahanmuuttajiin.

Ruotsi on ollut jo vuosikymmenten ajan suomalaispoliitikkojen enemmistön ihannemaa, jonka politiikasta on otettu mallia niin sosialistipuolueiden (sdp, vas, osa vihr + rkp) kuin ei-sosialistisiksi (kok) väitettyjen puolueiden taholla.

Todellisuudessa Ruotsi ei ole ollut turvallinen maa enää vuosiin.

Ruotsi on Euroopan raiskaustilaston ylivoimainen ykkönen ja maailmantilastossa kärkinelikossa.

Lisäksi toteutuneiden kranaatti-iskujen määrä on Ruotsissa merkittävässä kasvussa. Vuoden 2016 kranaatti-iskuihin pääsee tutustumaan tästä.

Eikä tässä vielä kaikki, sillä Ruotsissa on toteutunut ainakin kaksi terrori-iskua. Holtittoman maahanmuuttopolitiikkansa vuoksi Ruotsi elää nykyään jatkuvan terroriuhan alla.

Seksuaalirikollisuuden järkyttävä kasvu, kranaatti-iskujen määrä, terrori-iskut ja krooninen terroriuhka ovat kaikki sidoksissa Ruotsin noudattamaan maahanmuuttopolitiikkaan. Tarkalleen ottaen islaminuskoisten merkittävään maahantuloon.

Suomessa on varoitettu toistuvasti terroriuhasta. Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari kertoi 14.6.2017, että ”terroriuhka Suomea kohtaan on vakavampi kuin koskaan aiemmin”.

Suomenkin osalta vaarallinen kehitys johtuu holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta, jonka myötä maahan on rantautunut tuhatmäärin potentiaalisia pomminheittäjiä muslimimaista.

Seksuaalirikollisuuden osalta Suomi marssii uskollisesti Ruotsin perässä. Vuonna 2000 Suomessa toteutui tilastojen mukaan 488 raiskausrikosta. Viidentoista vuoden kuluttua, vuonna 2015 toteutui 931 raiskausta. Raiskausrikoksia oli (2015) yhteensä 1 063, luvussa ovat myös raiskausten yritykset. Ulkomaalaisten osuus raiskausrikosten epäillyistä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. Ulkomaalaisten epäiltyjen osuus oli 26,9 prosenttia vuonna 2015 ja sitä edeltävänä vuonna 23,8 prosenttia.

Vuonna 2015 ulkomaalaistaustaisten määrä oli 6,2 prosenttia koko väestöstä.

Seksuaalirikosluvut selviävät sanomalehti Kalevan 17.1.2016 julkaisemasta lyhyestä artikkelista.

Vuoden 2016 osalta raiskausrikosten määrä kohosi lukuun 1 171. Ulkomaalaisten tekemiä seksuaalisia ahdistelutapauksia ilmoitettiin 46 kappaletta, kun aiempana vuonna luku oli 5. Kasvua oli 820 prosenttia. Koko maan raiskausrikoksissa ulkomaan kansalaisten osuus kasvoi yli 40 prosentilla.

Poliisiammattikorkeakoulun vuoden 2015 tilastojen mukaan raiskausten määrä tuplaantui vuonna 2015 vuoteen 2014 verrattuna.

Vuoden 2017 tammi-kesäkuussa on puolestaan kirjattu jo 622 raiskausrikosta, joka on 22 prosenttia edellisvuotta enemmän vastaavana ajankohtana.

Poliisin antamista tilastotiedoista uutisoi Ilta-Sanomat.

Tilastot, todellisuus ja muslimien iskuihin varautuminen myös Suomessa kertovat karusti millaista väkeä suomalainen maahanmuuttopolitiikka on tuottanut jo usean vuoden ajan.

Arvopohjan pojat, pääministeri Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Orpo (kok) lienevät tyytyväisiä?

Jussi Halla-ahon (ps) arvopohja on yllä mainittujen mielestä pahasti pielessä. Halla-aho haluaa turvata suomalaisten elämää järkevöittämällä reippaasti Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. Sipilän ja Orpon sekä opposition Rinteen (sdp) ja Aallon (vihr) mielestä Halla-ahon linja on epähumaani.

Todellisuudessa asia vaikuttaa olevan juuri päinvastoin, sillä suomalaisnäkökulmasta Halla-aho edustaa mitä suurinta humanismia.

Sipilän ja Orpon sekä oppositiossa istuvien Rinteen ja Aallon näkökulman ymmärtää, kun oivaltaa, että suomalaisten etu ei ole ollut enää vuosikausiin ensisijainen asia kokoomukselle, keskustalle, demareille ja vihreille.

Suomalaisten enemmistön viisastumista ei ole kuitenkaan näköpiirissä, joten suomalaiset saanevat tulevaisuudessa juuri sitä mitä ovat tilanneet, kuten tähänkin asti.

Yllä kerrotut tiedot seksuaalirikoksista, Ruotsin tilanteesta ja terrorismista ovat raakaa faktaa, mutta tuskin ne suomalaisten enemmistöä liikuttavat millään tavalla.

Tärkeämpää ovat shoppailu, flirttailu ja hyvänä ihmisenä hyöriminen.

 

Heikki Porkka to 13.07. 11:55

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Ohjaaja Aku Louhimies vastaan päätoimittaja Jouko Jokinen (yle)

pe 05.07. 13:39

Nationalismi ja kansallismielisyys ovat isänmaan ystävien aatteita

ma 01.07. 12:57

ISIS-lapsista

pe 28.06. 10:50

Lapset Ylen propagandan välineinä

to 27.06. 19:27

Facebook rakastaa minua

ke 26.06. 21:53

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06. 11:26

Ennusteita ja kohunpoikasia maahanmuuttopolitiikan liepeiltä

la 25.05. 11:15

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05. 12:56

Korruptiota se on pienikin korruptio

su 12.05. 13:52

Gallup elää - mikä on politiikan suunta?

pe 10.05. 11:56

blogit

Vieraskynä

Kansallismielisten liittouma ry/188 -kukkavirta - terrori-iskun uhrien muistokulkue Turussa

ma 08.07.2019 22:05

Juha Ahvio

Pride-sateenkaarilippu julistaa vallankumousta ja kapinaa

la 29.06.2019 00:01

Professorin Ajatuksia

Kissauutinen

ti 16.07.2019 23:07

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Älä koskaan luovu käteisen rahan käyttämisestä

la 06.07.2019 10:43

Petteri Hiienkoski

Käsitys ihmisoikeuksista hämärtynyt

la 29.06.2019 22:22

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

EU:n huippuvirat

ke 03.07.2019 14:39

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Metrot - Suomen kehitysmaalaistumisen näyteikkunat

su 14.07.2019 14:34

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Pitäisikö puoluejohtajien tenteissä olla sarjat?

ti 16.07.2019 23:09

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailma valitsee lopulta edistyksen vihreän dystopian sijaan

to 04.07.2019 15:38

Heikki Porkka

Ohjaaja Aku Louhimies vastaan päätoimittaja Jouko Jokinen (yle)

pe 05.07.2019 13:39

Tapio Puolimatka

Nuorison parissa leviävä vaarallinen muoti-ilmiö

ti 09.07.2019 22:18

Olli Pusa

Ilaskivi vastaan Rinne

ke 03.07.2019 11:12

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07.2019 08:50

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Sotilaan muona

ti 16.07.2019 23:08

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus, osa 2

to 27.06.2019 22:39