Blogi: Petteri Hiienkoski, to 13.07.2017 14:41

Mitä Don Trump Juniorin sähköpostit todella kertovat?

Valtamedia jatkaa asiantuntijoidensa tukemana presidentti Donald Trumpin vastaista taisteluaan tämän vaalikampanjan väitetystä Venäjä-vehkeilystä. Presidentin vanhimman pojan Donald Trump nuoremman eilen julkaisemat sähköpostit näyttävät saaneen amerikkalaisen vasemmiston ja sen suomalaisten etäispäätteiden päät sekaisin.

Ulkopoliittisen instituutin (UPI) ohjelmajohtaja Mika Aaltola julistaa valtionmediassatämä on se savuava ase (amerikkalainen sanonta asialle, jossa epäillyn syyllisyys käytännössä varmistuu).

Yhdysvaltoihin perehtyneen tutkijan Markus Kantolan mukaan julkisuudessa olleet tiedot Trumpin kampanjatiimin toiminnasta ovat "erittäin raskauttavia".
– Yhdysvaltain historiassa ei ole koskaan aikaisemmin käynyt niin, että presidenttiehdokkaan kampanjatiimi käy salaisia neuvotteluja vieraan vallan kanssa, väittää Kantola Ylen Ykkösaamussa.

Trumpin vastustajat ovat käytännössä koko amerikkalaisen valtamedian ja viiden erillisen tutkimuksen voimalla etsineet "Sitä savuavaa asetta" (The Smoking Gun) eli raskauttavaa todistetta, joka osoittaisi oikeaksi heidän salaliittoteoriansa. He uskottelevat itselleen ja muille, että Trump juonitteli (collud) Venäjän hallituksen kanssa kilpakumppaniaan Hillary Clintonia (dem.) vastaan estääkseen tämän valinnan ja tullakseen itse valituksi.

Äärimmilleen vietynä tämä teoria tarkoittaisi sitä, että Yhdysvaltain presidentti olisi käytännössä Kremlin agentti ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin "sätkynukke". Hankkeen tarkoituksena on horjuttaa Trumpin hallintoa ja sen legitimiteettiä. Presidentti on kutsunut sitä noitavainoksi (witch-hunt). Vastustajien perimmäisenä tavoitteena on panna viralta (impeachment) Trump, jonka amerikkalaiset valtaeliitin harmiksi valitsivat presidentikseen sen ehdokkaan Clintonin sijasta.  

Don Trump Juniorin julkaisemat sähköpostit liittyvät venäläiseen asianajajaan Natalia Veselnitskay'hin, jonka kanssa hänen tuntemansa brittiläinen musiikkituottaja Rob Goldstone järjesti tapaamisen vuosi sitten kesken kiireisintä vaalitaistelua. Trump Towerissa järjestetty tapaaminen kesti hänen mukaansa vain noin parikymmentä minuuttia. Siihen osallistuvat myös Jared Kushner, jonka lanko Don Junior on, sekä silloinen kampanjapäällikkö Paul Manafort. Don Juniorin mukaan Kushner oli vain alussa 5-10 minuutta paikalla ja Manafort näpelöi tapaamisen ajan älypuhelintaan.

Don Juniorin mukaan he odottivat kuulevansa venäläisjuristilta Clintonin kampanjan kannalta vahingollisia tietoja, joista olisi hyötyä Trumpin kampanjalle. He eivät hänen mukaansa kuitenkaan saaneet mitään tällaisia tietoja. Sen sijaan ihmisoikeusasianajajaksi osoittautunut nainen otti puheeksi venäläislasten adoptiot ja Yhdysvaltain lain (Magnitsky Act). Don Junior kertoi tästä päätelleensä, että lupaukset kampanjalle "hyödyllisistä tiedoista" olivatkin vain veruke tapaamiselle.

Varsinainen myrsky syntyi siitä, että Don Juniorin julkaisi twitter-tilillään koko sähköpostiketjun. Valtamedia ja poliittiset vastustajat saivat siitä vettä myllyihinsä. Sähköposteista ilmenee Don Juniorin spontaani innostus saada tietoja, jotka palvelisivat hänen isänsä vaalikampanjaa: if it's what you say I love it especially later in the summer.

Valtava vyöry villejä huhuja ja spekulaatioita lähti liikkeellä sähköposteista, jotka Don Junior kokonaisuudessaan julkaisi perustellen ratkaisuaan läpinäkyvyyden (transparency) lisäämisellä. Hallinnon läpinäkyvyys on asia, jota Barack Obama vaalikampanjassaan lupasi lisätä, vaikka presidenttinä toimikin päinvastaisella tavalla. Presidentti Trump antoi pojalleen tunnustusta läpinäkyvyyden lisäämisestä huolimatta siitä, että ratkaisun seurauksena valtamediassa alkoi ennennäkemätön myllytys häntä vastaan.

Monet ottivat kantaa ja antoivat lausuntoja tarkistamattomien tietojen ja olettamusten perusteella. Yksinkertainen lähdekritiikki, huolellinen faktojen tarkistus ja niiden analysointi näyttävät jääneen vähemmälle tai unohtuneen kokonaan.

Mitä merkittävää Don Juniorin ja Goldstonen välisessä sähköpostinvaihdossa sitten on?

RG: Emin just called and asked me to contact you with something very interesting. The Crown prosecutor of Russia met with his father Aras this morning...

Goldstone kertoo Don Juniorille välittävänsä viestin tämän tuntemalta azerbaitsanilaisvenäläiseltä pop-artistilta Emin Agalarovilta, jonka isän Aras Agalarovin kerrotaan keskustelleen Venäjän valtionsyyttäjän kanssa.

RG: ...in their meeting offered to provide the Trump campaign with some official documents and information that would incriminate Hillary and her dealings with Russia and would be very useful to your father...

Goldstonen mukaan Venäjän valtionsyyttäjä olisi tarjonnut Trumpin vaalikampanjaa varten virallisia asiakirjoja ja tietoja, jotka osoittaisivat, että tämän vastaehdokas Hillary Clinton on tehnyt Venäjän kanssa laittomia tai arveluttavia diilejä. Näiden asiakirjojen ja tietojen arvioidaan olevan varsin hyödyllisiä Trumpin kampanjalle.

RG: This is obviously very high level and sensitive information but is part of Russia and its government's support for Mr. Trump - helped along by Aras and Emin.

Goldstone päättelee, että kysymys olisi arkaluontoisista tiedoista ja Venäjän hallituksen tuesta, jota se välittää Trumpin liiketuttavien Aras ja Emin Agalarovin kautta.

Mitä päätelmiä näistä asioista voidaan tehdä, jos Goldstonen esittämät tiedot pitävät paikkansa?

Joko Venäjän ylin syyttäjäviranomainen halusi aidosti auttaa Trumpia tämän vaalikampanjassa tai hän halusi vain esiintyä sellaisena ikään kuin haluaisi niin tehdä. Tähän oli mahdollisesti presidentti Putinin toimeksianto vaikka välttämätöntä sekään ei olisi ollut.

Goldstonen mukaan kysymys tosin oli ollut Venäjän hallituksen tuesta mutta se oli hänen päätelmänsä. Vielä ei ole poissuljettua sitäkään mahdollisuutta, että Aras Agalarov – joka tunnetaan myös "Venäjän Trumpina" – olisi käyttänyt henkilökohtaisia suhteistaan auttaakseen amerikkalaista liikemieskollegaansa.

Sähköpostissa puhutaan virallisista asiakirjoista ja viitataan Clintonin diileihin Venäjän kanssa. Siinä ei kuitenkaan kerrota mistä asiakirjat olivat peräisin. Johdonmukaista olisi päätellä, että kysymys olisi ollut yksityisoikeudellisista sopimuksista, joista venäläisellä sopijapuolella oli oma kappaleensa.

Ilmeisestikään ei ollut kysymys valtiollisista kauppasopimuksista, joita Clinton ulkoministerinä olisi tehnyt. Tällaiset sopimukset kuuluisivat näet ulkoministeriölle. Mikään sähköposteissa ei viittaa siihen, että kysymys olisi ollut Clintonin henkilökohtaiselta sähköpostipalvelimelta mahdollisesti levinneistä asiakirjoista ja tiedoista. Vielä epätodennäköisemmin mainitut asiakirjat ja tiedot olisivat olleet demokraattipuolueen (The Democratic National Committee DNC) tietokoneelta hakkeroduista asiakirjoista ja tiedoista, joita Wikileaks-vuotosivusto julkaisi.

Jos kysymys oli Clintonin henkilökohtaisista diileistä, virallisia asiakirjoja tuskin säilytettäisiin puolueen (DNC) tietokoneella. Sitä paitsi hakkeroidut tiedot lienevät sitä paitsi jo julkaistu. Jos kysymys oli Clintonin sopimuksista Venäjän kanssa, sen hallituksen tuskin tarvitsisi niiden takia murtautua amerikkalaisten tietokoneisiin.

Ensisijaisesti kiinnostaa tietää, millaisia arkaluontoisia tai lainvastaisia diilejä Clinton mahdollisesti on Venäjän kanssa tehnyt. Viitattiinko kenties uraanisopimukseen, jolla Venäjä saa 20 % Yhdysvaltain uraanista, mistä asiasta jotain tiedettiin – vai joihinkin muihin diileihin, joita Clinton oli tehnyt?

Sitten on sekin varteenotettava mahdollisuus, etteivät Goldstonen tiedot pitäneet lainkaan paikkansa. Tällöin Clintonilla ei olisi ollut Venäjällä mitään hämäräbisneksiä, mistä Venäjän hallinnolla olisi ollut arkaluontoisia asiakirjoja, joita sen olisi ollut tarkoitus toimittaa Trumpille. Goldstonelle näet oli saatettu syöttää väärää tietoa tai hän itse niitä keksi, että tapaaminen venäläisen ihmisoikeusjuristin kanssa järjestyisi.

Trumpin väitetyn Venäjä-vehkeilyn varjoon on jätetty se, että demokraattipuolueen (DNC) väki ja Clintonin tiimi vehkeilivät vaalitaistelun aikana Ukrainan hallituksen edustajien kanssa tarkoituksenaan estää Trumpin valinta presidentiksi. Sen seurauksena he paljastivat Trumpin silloisen kampanjapäällikön Manafortin Venäjä-yhteyksiä, minkä takia tämä joutui eroamaan tehtävästään elokuussa 2016. Tämän juonittelun (collusion) todentamiseksi ei taida tarvita edes foliohattua.

Toivottavasti totuus tulee julki ja rikollisia menettelytapoja käyttäneet joutuvat oikeudelliseen vastuuseen toimistaan.

Petteri Hiienkoski

 

Lähteitä ja lisätietoja:

"Analyysi: Oliko Trump JR todella näin tyhmä?" Ylen Washingtonin kirjeenvaihtaja Pirkko Pöntinen. YLE Uutiset 12.7.2017 klo 03:49päivitetty 12.7.2017 klo 06:47.

"Cash Flowed to Clinton Foundation Amid Russian Uranium Deal." By JO BECKER and MIKE McINTIRE. The New York Times APRIL 23, 2015.

"Democrats intentionally used disinformation from Russia to attack Trump, campaign aides" By Rowan Scarborough - The Washington Times - Tuesday, July 11, 2017.

"James Comey hearings: DNC behind Manafort's Ukraine scandal, source says". By Christopher Wallace Fox News Published March 20, 2017.

"Read the Emails on Donald Trump Jr.’s Russia Meeting" The New York Times JULY 11, 2017.

"Trump Jr.: I probably would've done things differently". Sean Hannity. Fox News Jul. 12, 2017 - 11:15.

"Trump käy raivoisaan vastahyökkäykseen – Tutkija: Tätä sotkua käydään läpi seuraavat vuodet" Pauli Lahti. YLE Uutiset 12.7.2017 klo 16:31.

"Trumpin presidenttikampanjan väitetyt Venäjä-yhteydet puhuttavat – Kuka tutkii, mitä ja keitä?". Päivi Kerola. YLE Uutiset 28.6.2017 klo 15:36.

Ukrainian efforts to sabotage Trump backfire. Kiev officials are scrambling to make amends with the president-elect after quietly working to boost Clinton. By Kenneth P. Vogel and David Stern.Politico 01/11/2017 05:05 AM EST.

Petteri Hiienkoski to 13.07. 14:41

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Miksi länsimaat eivät sovi rauhasta Venäjän kanssa?

ke 13.03. 21:05

Miksi ydintuhon riski Euroopassa on kasvanut?

ti 12.03. 15:05

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06. 16:58

Länsimaiden harhautumisen logiikka

pe 26.05. 14:00

Korruptio ja sen torjunta 4: Vapaan yhteiskuntajärjestelmän jälleenrakentaminen

ke 17.05. 15:08

Korruptio ja sen torjunta 3: Vapaan kansalaisyhteiskunnan voimaannuttaminen

ti 16.05. 18:43

Bidenin hallinnon tavoite Venäjän tuhoamisesta ja keinot sen saavuttamiseen

la 13.05. 19:33

Korruptio ja sen torjunta 2: Järjestelmällisen korruptoituneisuuden aiheuttaja ja sen poistaminen

pe 12.05. 15:28

Korruptio ja sen torjunta 1: Korruptoitunut yhteiskuntajärjestelmä

pe 12.05. 01:55

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44