Blogi: Vieraskynä , pe 28.07.2017 10:34

Siirtolaisuuskriisi kuin vallankumous

Monet ovat verranneet Euroopan myllerrystä pakolaiskriisin kourissa Rooman valtakunnan tuhoutumiseen kansainvaelluksissa. Rochesterin yliopiston tohtorikoulutettava Steven Kessler asettaa kriisin 1700-luvulla eläneen konservatiivisen ajattelijan Edmund Burken silmin Ranskan suureen vallankumoukseen verrattavaksi tapahtumaksi.

Kansainvaellukset tulivat ulkopuolelta, vallankumoukset synnytetään itse. Euroopaan tulleessa siirtolaisuusaallossa on omaa aloitteellisuutta ja sen muutosvoima on kulttuuriin ja politiikkaan tunkeutuvaa äkillistä kääntymistä uuteen todellisuuteen. Burke ei vastustanut muutosta, mutta edellytti sen maltillista ohjausta ja aseittaista toteuttamista. ”Hullut ryntäilevät siinä, missä enkelit eivät uskalla ottaa askeltakaan”.

Eurooppalaiset kiirehtivät auttamaan pakolaisia Lähi-idästä, vaikka olivat tietoisia, etteivät öljyrikkaat Saudi-Arabia, Kuwait, Qatar ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat suostuneet ottamaan vastaan yhtäkään, vaikka tulijat jakaisivat saman kielen ja kulttuurin. Perusteena niillä oli kansallinen turvallisuus. Eurooppalaiset ovat myös arvostelleet kiivaasti Donald Trumpia, joka otti käyttöön presidentinvaalikampanjassaan Burken periaatteen ”on parempi tulla halveksituksi liian hyökkäävien mielipiteitten takia kuin tuhoutua liialliseen luottamukseen turvallisuuden pysyvyydestä”. Häilyväinen ylevyys ja hyväntekeväisyys ei saa koskaan mennä kansallisen turvallisuuden ja vakauden edelle, eikä niillä tule kalastella suosiota.

Libaraali vasemmisto haluaa auttaa pakolaisia, konservatiivit haluavat säilyttää jatkuvuuden ja vakauden. Euroopan vastakkainasettelua kärjistää yhteentörmäys kahden kulttuurin, islamin ja kristillisen kulttuurin; ihmisten luonnollisten oikeuksien ja kansallisuuden asettamien velvollisuuksien; nationalismin ja globalismin välillä. Ranskan vallankumouksessa revittiin myös rikki perinteinen järjestelmä. Burke kirjoitti ”Ne kansat eivät tule näkemään tulevia sukupolvia, jotka eivät katso taakseen esi-isiään”. Hänelle vallankumoukseen sisältyy paljon petosta, lupausta enemmästä kuin todellisuudessa saadaan. Euroopan pakolaiskriisiin ja ns. pakolaisiin käykeytyy paljon valhetta, sota-alueilta saapuu vain äärettömän pieni osa tulijoista, eikä EU:n hölläkätinen salliva politiikka pysty korjaamaan vaurioita.

Monet olivat mukana vallankumouksessa hyvin naiivein syin, ja kuvittelivat toimintansa olevan kansakunnalle hyväksi. Tänä päivänä ISIS soluttautuu Eurooppaan käyttäen hyväkseen juuri näitä hyväluonteisia ja naiiveja liberaaleja. Burke oli tietoinen auktoriteettien siirron ja normaalien moraalisten estojen kaatumisen vaikutusten seurauksista. ”Radikaali liberaali filosofia levittäytyy kuin irti päässyt tuli läpi kansakunnan”. Vasemmistoliberaaleille tasa-arvon, itsemääräämisvapauden ja henkilökohtaisten sosiaalisten oikeuksien aatteisiin ei liitetä niihin kuuluvia velvollisuuksia eikä menneiltä sukupolvilta perittyjä sitoumuksia. Näillä periaatteilla on avattu rajat kouluttamattomien, kulttuurisesti erilaisten ja uskonnoltaan arvaamattomien massojen marssia Euroopan hyvinvointivaltioihin.

Burken mielestä ihmisiä ei voi hallita abstraktien periaatteiden mukaan. Olosuhteet ja ympäristö määräävät arvot, mitkäon hyödyksi tai haitaksi kansakunnille. Kun vieraan ryhmän kulttuuri törmää isäntäkulttuuriin, abstraktit ajatukset jakamattomasta ihmisarvosta, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta hajoavat. Liberaalit vaativat kaikille ihmisille juridiset kansalaisoikeudet. Burken maailmassa tällaisia oikeuksia voi saada vain vastaavien velvollisuuksien täyttämistä vastaan.

Siirtolaisista on tullut kuin kansalaisia ilman mitään velvollisuuksia, työntekoa tai yhteisöllisten arvojen perintöä, silti he reagoivat valittamalla ruuasta, liian vähäisistä valtion kustantamista ilmaispalveluista, kohtelustaan. Tästä nousee seepäoikeudenmukaisuus, mihin Burke viittaa. Konservatiivit tietävät, että elämään kuuluu luonnollisia ja aitoja tasa-arvon puutteita, kaikki yritykset tasa-arvoistaa kaikki ihmiset ja kaikki asiat on hölmön turhaa ponnistusta. Yritykset vain johtavat luonnollisen järjestyksen kääntymiseen uudeksi epäoikeudenmukaisuuden järjestykseksi. Vaativina ja ääntä pitävinä siirtolaisista on tullut yhteiskunnan ainoa esillä oleva palveluja tarvitseva ryhmä.

Ei mikään määrä kokemusta ja näyttöä muslimien maahanmuuton tuomista ongelmista ja aiheuttamastaan vaarasta ole muuttanut vasemmistoliberaalien käsitystä kielteiseksi siirtolaisuutta kohtaan. Päinvastoin he näkevät ongelman maahanmuuton arvostelijoissa, joita leimataan surutta islamofobeiksi ja kiihkoilijoiksi. Burke näki jo aikanaan saman perustelemattoman erimielisten leimaamisen, ja arvosteli tekosivistyneitä teeskenteleviä persoonia, jotka katsoivat oikeudekseen kuvitelluin syin tuomita kruunun perinnöllistä luonnetta puolustavat. Väkivaltaisiin vallankumouksiin liittyy aina omaisuuksien takavarikointia, tämäkin piirre näkyy esimerkiksi Saksassa, missä hallitus on ottanut haltuun ihmisten omaisuutta saadakseen tulijamassat asutettua.

Viimeistään nyt tulisi jokaisen ymmärtää, että on suunnaton väärinkäsitys suhtautua islamiin kuin se olisi vainon ja hyökkäyksien kohteena, koska islam itse on hyökkääjä, eikä sitä tule kutsua rauhan uskonnoksi, sillä se on koko maailmaa uhkaava sharia-lakia kaikkialle levittävä voima. Vaikkei Saudi-Arabia ota vastaan pakenevia muslimeja, tarjoaa se kyllä eurooppalaisille valtioille rahaa moskeijoiden rakentamista varten. Burke tiesi, että jos heitämme kristinuskon pois, niin sivilisaatiomme yksi lähde, ylpeyden aihe ja lohdutuksen suoja korvautuu oudoilla vaarallisilla asioilla ja taikauskolla.

Burke kirjoitti vallankumouksen ihmistä muuttavasta luonteesta. Hän näki ritarillisuuden kadonneen ja miesten rohkeuden vähentyneen. Tätä voi verrata myös tämän päivän Eurooppaan. Liberaali edistyksellisyys on tehnyt länsimaisista miehistä heikkoja, ja he näyttävät erityisen heikoilta verrattuna perinteisen sukupuoliroolin omaksuneisiin muslimimiehiin.

Burken mielestä myös liberaalien vaatimuksissa osa on kannatettavia. Ihminen on henkilökohtaisesti oikeutettu ajamaan omaa etuaan niin kauan kuin se ei loukkaa toisten oikeuksia. Burke varoittaisi varmasti sharia-laista, jihadin aikana sallitusta ei-musliminaisten raiskauksista, ja ihmettelisi, ettei heidän raiskaamistaan tuomita myöskään naispuolisten muslimien keskuudessa. Kaikesta islamiin liittyvästä negatiivisesta todistuksesta huolimatta kouluissa järjestetään hijab-päiviä, moninaisuuden hyväksymisen kursseja, arabian kielen pakollisuudestakin jo puhutaan.

Eurooppa ei ole militaristinen, mutta sitä mukaa kuin no go -alueet lisääntyvät, siirtolaisuusrikollisuus kasvaa ja terrorismi nostaa päätään, sotilasyhteiskunnan houkutus vahvistuu. Liberaalit kansalaisjärjestöjen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturit ovat synnyttäneet orwellilaisen median ylläpitämän sensuurin, mikä tavallaan kuvastaa sotilasvaltiota. Ihmisiä voidaan viedä facebook-kommentoinnin takia oikeuden eteen. Jo Burke kirjoitti aikoinaan, että suurempaa aggressiota osoitetaan niitä kohtaan, jotka ovat eri mieltä asioiden suunnasta ja järjestelmästä kuin niitä kohtaan, jotka itse asiassa hyökkäävät kaikkien yhteistä toivoa vastaan. Tänä päivänä erilaisuudesta on tullut tärkeämpää kuin yhteinen turvallisuus. Jatkuva suvaitsevaisuuden toistelu on kuin abstrakti dogmi, ei aitoa hyväntahtoisuutta.

Kun media ja radikaalit yhdessä sensuroivat siirtolaisuuden vastaisia mielialoja, ja kun tukahduttamistoimiin osallistuvat myös hallitus ja poliisi, on odotettavissa kaaos. Ruotsin poliisilla on erityinen koodi, millä peitellään turvapaikanhakijoiden rikoksia. Saksalla on omat peittelyjärjestelmänsä. Ennakkoluulot on nujerrettava. Eurooppalaisten valtioiden johtajat haluavat sensuroida väkivallan, mitä omaa kansaa kohtaan harjoitetaan, samalla tuhotaan kansan luottamusta omiin johtajiinsa. Kansalle ei jää kuin pysyminen valppaana, ja toistensa suojelu tulijoiden edessä.

 

Lähde:

Kessler, S. 2017. Europe's immigration crisis & the vindication of Edmund Burke. Imaginative conservative 2.7.

 

Kirjoittaja on Hilkka Axelsen, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, FM yleinen historia.

Vieraskynä pe 28.07. 10:34

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12. 22:32

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11. 21:40

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08. 23:48

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03. 00:04

Tapio Puolimatka Jyväskylässä 23.1. 2022: "Ihmisyyden halventaminen terveysuskonnon nimissä"

su 30.01. 15:29

Youtubesta sensuroitu Tapio Puolimatkan video

su 23.01. 12:51

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

to 16.12. 00:39

IHMELÄÄKE IVERMEKTIININ HOITO-OHJEET KORONAAN VIHDOIN SUOMEKSI

to 18.11. 22:46

Ihmelääke ivermektiini, eli kuinka THL:n ohjeet tekivät minusta salaliitto-teoreetikon

su 07.11. 21:44

Uusi Suomi sensuroi jälleen: dosentti Malisen ja kirurgian erikoislääkäri Elomaan kirjoitus katosi

ke 27.10. 17:24

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44