Blogi: Olli Pusa, ke 23.08.2017 23:37

Hurskastelua turvapaikkapolitiikasta

Katsoin hämmentynein mielin A-studion keskustelun palautuskeskuksista. Pitäisikö perustaa palautuskeskuksia, joissa valvotaan hylkäävän turvapaikkapäätöksen saaneita, kunnes heidät saadaan palautettua kotimaahansa?

Sisäministeriön kansliapäällikkö julisti, etteivät sellaiset ole järkeviä. Hän puhui kyllä aivan eri asiasta. Hän puhui nykyisenkaltaisesta vastaanottokeskuksesta, johon koottaisiin hylkäävän päätöksen saaneet ja joilla olisi siellä asuessaan oikeus liikkua maassa vapaasti. Ei kukaan tuollaisia palautuskeskuksia tarkoita, vaan paikkoja joista voi vapaasti poistua - mutta vain muualle kuin Suomeen. Onko sisäministeriön kansliapäällikkö asiantuntematon tai typerä tai pitääkö hän kuulijoitaan sellaisina?

Poliittinen jakautuminen asiassa tuli kyllä selvästi esille. Vasemmistoliiton Andersson halusi ratkaisuja, joilla Suomen rajat olisivat auki kaikille halukkaille siitä välittämättä mitä se suomalaisille merkitsisi. Taas odotetusti Jussi Halla-aho kannatti palautuskeskuksia.

Sekavin kuva jäi Kai Mykkäsen ja Matti Vanhasen esiintymisestä. Välillä he esittivät tiukaa linjaa ajavia, mutta todellisuudessa vastustustivat kaikkia Turun kaltaisia tapahtumia estäviä ratkaisuja uutta tiedustelulainäädäntöä lukuunottamatta.

Vetosivat kansainvälisiin sopimuksiin (jotka eivät ole estäneet joitakin muita maita ottamasta tällaisia palautuskeskuksia käyttöön). Vedottiin ihmisoikeuksiin ja EU:n arvoihin, joihin ei taida kuulua se, että valtio suojelee omia kansalaisiaan? Mykkäsen ja Vanhasen pohdinnat lähtivät siitä, että osaa hylkäävän päätöksen saaneita ei voi palauttaa kotimaahansa puutteellisten matkustusasiakirjojen vuoksi. Siksi heillä ei ole tosiasiallista mahdollisuutta poistua maasta.

Tässä vaiheessa hämmennykseni kasvoi. Ensiksikin matkustusasiakirjojen puuttuminen ei estä heidän mielestään kyseisten henkilöiden tuloa Suomeen. Mutta estää palaamisen kotimaahan? Näkeekö joku muu asiassa epäloogisuuden?

Sitten miksi heillä ei ole matkustusasiakirjoja? Joko niitä ei ole ollut, salakuljettajat ovat voineet kerätä ne pois tai sitten ne on hävitetty matkalla. Jostakin kummallisesta syystä useimmilta on hävinnyt matkustusasiakirjat, mutta ei älypuhelimet. Eli asiakirjat on hävitetty tahallaan jälkien häivyttämiseksi. Siinä on jo peruste ihmetellä heidän asioitaan. Jos tietäisivät, että matkustusasiakirjojen puuttuminen johtaa suuriin ongelmiin hylkäävän päätöksen saadessaan, niitä ei hukattaisi tai ei lähdettäisi matkaan ilman niitä.

Sitten miksi matkustusasiakirjoja hävitetään? Kun on seurannut, mitä on paljastunut Turun marokkolaisen murhaajan ja kaveriensa osalta, kertomus on kauhea. Rikollisia, jotka ovat rötöstelleet jo kotimaassaan ja siksi haluavat häivyttää jäljet. Siis asiakirjojen puuttuminen on seurausta rikollisen menneisyyden häivyttämisestä. Ovat esiintyneet eri EU-maissa väärillä henkilöllisyyksillä ja rötöstelleet käytännössä kaikkialla. Samanlainen oli mm. Anis Amri, joka ajoi rekan väkijoukkoon Berliinissä.

Heidänkö suojelemisensa on etusijalla suomalaisten turvallisuuden kustannuksella? Heitäkö ei saa ottaa kiinni ja pitää valvottuna? Heidän oikeutensa piilotella syrjäyttää suomalaisten turvallisuuden, jonka pitäisi olla valtion ykkösprioriteetteja? Turun tapaukseen liittyvässä terrorismissa samoin kuin Berliin rekkaiskussa kysymys oli marokkolaisista rikollisista. Ymmärrän hyvin, että he eivät halua palata maahansa, jossa sattaa olla edessä jopa vastaaminen tehdyistä rikoksista. Mutta miksi meidän pitää auttaa kyseisiä rikollisia piileskelemään - suomalaisten kustannuksella ja suomalaisten turvallisuuden kustannuksella?  Sekö on sitä ihmisarvoisuutta Mykkäsen ja Vanhasen melestä?

Kokoomuksen ja keskustan ideologinen rappio tuli masentavan hyvin esiin kyseisten herrojen linjattoman luikertelun myötä.

Olli Pusa ke 23.08. 23:37

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Ilmastokiima

pe 14.12. 12:26

Länsimaiden perikato?

su 02.12. 22:56

Ukraina Euroopan ilmapuntari

ti 27.11. 10:24

Vertailu Obama Trump

ma 19.11. 17:40

EU-liittovaltio

la 10.11. 14:24

Saksalaissuuntaus

to 01.11. 20:22

EU:n hajoamisen tuska

su 28.10. 01:23

Kuinka saada sotku maan talouteen?

su 21.10. 21:07

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10. 23:29

Suomen koululaitoksen alennustila?

ti 02.10. 09:49

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Pilvikädet, M.A. Meretvuo

to 13.12.2018 23:30

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Pekka Haavisto ja Li Andersson viihteen parissa

la 15.12.2018 23:03

Jukka Hankamäki

Euroopan valtioiden itsenäistyminen etenee

la 15.12.2018 00:06

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

GCM - mitätön - laiton?

la 15.12.2018 23:05

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihreä metsäpolitiikka aiheutti Kalifornian metsäpalot

la 15.12.2018 11:54

Heikki Porkka

Facebook ja sananvapaus - mahdoton yhtälö?

to 13.12.2018 19:52

Olli Pusa

Ilmastokiima

pe 14.12.2018 12:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Hirmuisia asioita

la 15.12.2018 00:04

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40