Blogi: Heikki Porkka, to 24.08.2017 09:49

Murhia, väkivaltaa ja raiskauksia suosivaa politiikkaa

Blogin ytimenä on kaksi kommenttia, jotka eivät ole omiani vaan fb-kavereideni. Kumpikin kommentti on kirjoitettu Ylen A-studion jälkeen.

1. "Aikamoista. Ulkomailta Suomeen päästetty terroristijengi lahtaa suomalaisia ja suomalaiset kansanedustajat ovat huolissaan siitä, mitä ulkomaalaiset meistä ajattelevat, jos pidämme huolta siitä, ettei näin enää kävisi.

Oikeus elää ei ilmeisesti koske suomalaisia, ainoastaan oikeus menettää henkensä ja yksilönsuojansa.

Kuunteleekohan jengi oikeasti mitä meidän johto päästää suustaan?"

****

2. ”Minäkin juuri tajusin (hitaana hämäläisenä) että meillä on politiikka mennyt nyt siihen pisteeseen, että ihmisiä on alkanut kuolla sen seurauksiin. Jos tämäkään ei vielä pysäytä vallassa olevia niin en tiedä mikä.”

Yleisradion eilisillan (23.8.2017) A-studiossa käsiteltiin turvapaikanhakijoiden palautuskeskuksia, joihin sijoitettaisiin ainakin ne henkilöt, jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen. Mahdollisesti myös ne, jotka odottavat päätöstä.

Tarkoituksena on suojata kantaväestöä ja jo maassa laillisesti olevia maahanmuuttajia mahdollisilta iskuilta, raiskauksilta ja muulta väkivallalta sekä varkauksilta.

Aivan aluksi kysyttiin mitä mieltä studiossa istuvat ovat keskusten perustamisesta.

Perussuomalaisten Jussi Halla-aho oli ainoa, joka antoi selkeän kannatuksen perustamiselle.

Keskustan Matti Vanhanen ja kokoomuksen Kai Mykkänen heiluttivat kättään puolitangossa. Tapa on tyypillinen laskelmoivalle poliitikolle, joka kalkyloi päässään enimmäkseen sitä, millä tavalla hänen mahdollinen kantansa vaikuttaa menestykseen ja suosioon poliitikkona.

Äärivasemmiston Li Anderssonin (vas) kanta palautuskeskuksiin oli selkeän kielteinen, joka ei ole yllättävää, kun tiedostaa vasemmistoliittolaisten ja muiden internationalismia (rajaton maailma) ajavien henkilöiden jo vuosikymmeniä ajaman ideologian perustan.

Jussi Halla-aho puolusti suomalaisten turvallisuutta ja kertoi selkeitä ratkaisumalleja millä tavoin pitäisi edetä, jotta suomalaiset eivät enää joudu turvaa hakemaan tulleiden uhreiksi.

Halla-ahon mukaan palautuskeskus ei ole suljettu paikka vaan sieltä pääsee poistumaan, mutta vain lähtömaahan, koska sijoitetulla ei ole oikeutta oleskella Suomessa.

Kai Mykkänen puhui humanismista ja eurooppalaisesta perinnöstä, joka ollaan menettämässä, jos toteutetaan suomalaisia suojelevaa politiikkaa. Mykkäselle on tärkeämpää se, mitä meistä ajatellaan muualla kuin se, suojataanko kansalaisten henkeä ja terveyttä mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti.

Li Andersson kehui Mykkäsen puheenvuoroa hyväksi, joka ei ole yllättävää, koska Mykkänen ja kokoomuspuolue sekä Andersson ja vasemmistoliitto ovat samaa mieltä avoimista rajoista.

Kummallakin taholla ollaan entistä avoimempien rajojen kannalla. Äärivasemmisto ja entinen oikeistopuolue kokoomus ovat löytäneet yhteisen sävelen, jolla eurooppalaiset valtiot pyritään hävittämään ja kansakunnat sekoittamaan keskenään.

Äärivasemmiston ja kokoomuksen tavoitteessa on tuttu kaiku historiasta ajalta, jolloin Neuvostoliitto oli vielä olemassa ja lähes kaikki johtavat suomalaispoliitikot ja puolueet kontallaan idän jättiläisen edessä. Niin kontallaan, että se herätti halveksuntaa ja häpeän sekaista sääliä jopa neuvostoliittolaisten keskuudessa.

Keskustan Matti Vanhanen pyöritteli A-studiossa aihetta normaaliin tapaansa eli hänen kantansa jäi hyvin epäselväksi. Sama koskee Mykkästä, joka ei Vanhasen tavoin uskalla sanoa mitään suoraan, koska miettii perinnepoliitikon tapaan omaa poliittista uraansa sen sijaan, että ajaisi suomalaisten edun mukaista politiikkaa.

Kovin kylmältä vaikuttaa muiden paitsi Halla-ahon asenne, kun muistaa, että jokainen studiossa istunut poliitikko on valittu edistämään suomalaisten asiaa, josta turvallisuus on vapauden kanssa tärkein. Ilman turvallisuutta ei ole myöskään vapautta, tämän ymmärtää myös pieni lapsi, moni poliitikko sen sijaan ei tätä tunnu oivaltavan.

Turvallisuuden takaamiseksi tarvitaan lakeja ja rajoja. Aivan sama koskee esimerkiksi lastenkasvatusta ja kodin suojaamista. Kuinka moni poliitikko ei lukitse kotinsa ovea viimeistään illalla? Entä kuinka moni poliitikko jättää asuntonsa lukitsematta poistuessaan sieltä?

Näitä asioita pitäisi tiedustella myös presidentti Sauli Niinistöltä, joka on asettunut hallituksen avoimien ovien politiikan tukijaksi.

Ihmetystä on herättänyt, miksi keskustan Juha Sipilä ja kokoomuksen Petteri Orpo tai Paula Risikko eivät olleet ohjelmassa mukana.

Perussuomalaisten ja vasemmistoliiton puheenjohtajat pitävät aihetta niin tärkeänä, että saapuivat paikalle. Ilmeisesti keskustan ja kokoomuksen puheenjohtajat ovat sitä mieltä, että aihealue ei ole riittävän tärkeä kansalaisten eteen astumiseksi.

Kansalaisten piiristä on kuulunut toisenlainen epäilys. Sen mukaan Sipilä ja Orpo pelkäävät julkista kohtaamista Halla-ahon kanssa. Erityisen vaarallinen on kohtaaminen, joka tapahtuu suorassa lähetyksessä, koska sensurointi ei ole mahdollista.

Suomen johtavat poliitikot ovat aina pelänneet älykkäitä vastustajia. Ennen internetin aikaa pelkoon ei ollut kovin suurta aihetta, koska vahingon tapahduttua sensuuri oli varsin helppoa. Valtamedia piti huolen siitä, että vain sopivat poliittiset mielipiteet pääsivät eetteriin. Jos sattui vahinko, väärin lausunut henkilö nonsaleerattiin sen jälkeen, kun hänen kantansa oli haukuttu alimpaan helvettiin viittaamalla samalla neuvostovastaisuuteen.

Internet on tuonut poliitikot kansalaisten syliin eikä yksikään poliittinen vaikuttaja onnistu piilottamaan sanoja, jotka ovat päässeet suusta tai koneen näppäimistöltä kansalaisten silmien eteen tai korvien kuultavaksi.

Loppuhuomiona vielä asia, jota moni ei muista ajatella.

Ilman Euroopan unionin jäsenyyttä Suomi ei painiskelisi nykyisen vaarallisen maahanmuutto- ja turvapaikkapoliittisen ongelman kanssa. Kyse ei ole haasteesta vaan erittäin pahasta ongelmasta.

Itsenäisenä, muiden valtioiden kanssa yhteistyötä tekevänä maana Suomi päättäisi itse, keitä päästetään rajan yli. Turvallisista maista tulevat olisivat oikeasti pannassa toisin kuin nykyisessä tilanteessa, jossa kansainvälisten sopimusten yli kävellään, jos Bryssel käskee.

Brysselin puolesta ollaan oltu valmiita vaikka valehtelemaan, kuten kokoomuksen Petteri Orpo on jo ehtinyt moneen kertaan tehdä. Samalla valheen kentällä astelee myös moni muu, mutta siitä lisää lähitulevaisuudessa.

Heikki Porkka to 24.08. 09:49

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06. 11:26

Ennusteita ja kohunpoikasia maahanmuuttopolitiikan liepeiltä

la 25.05. 11:15

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05. 12:56

Korruptiota se on pienikin korruptio

su 12.05. 13:52

Gallup elää - mikä on politiikan suunta?

pe 10.05. 11:56

Kärkihankkeena maailmanhalaus

to 09.05. 13:40

Tuolileikin kautta verohelvettiin?

ke 08.05. 15:29

Pedofiilien ja terroristien kultamaa

ti 07.05. 13:44

Äänestäjän kuluttajansuoja Suomessa

ma 06.05. 11:00

Suojelupoliisi ongelmien keskiössä

to 02.05. 22:00

blogit

Vieraskynä

Globalisti Paavi ja kapinalliset papit

ma 10.06.2019 23:35

Juha Ahvio

"Vihapuheen" torjunta, sananvapauden rajoittaminen ja ilmastohulluus etenevät

la 15.06.2019 22:54

Professorin Ajatuksia

Kansa tuomitsi vallankaappauksen

ti 18.06.2019 00:41

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Uutisointi europarlamenttivaaleista harhaanjohtavaa: Mitä jäikään kertomatta?

to 30.05.2019 02:44

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Etiopialaiset mysteerimiehet junassa

ma 17.06.2019 13:44

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Natsittaja Ohisalon pitää vastata puheistaan

la 15.06.2019 22:51

Mika Niikko

Kuka kantaa vastuun SETA-lobbareiden aiheuttamista peruuttamattomista vahingoista?

ti 28.05.2019 22:52

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Tuomioistuin poliittisena toimijana?

to 13.06.2019 22:46

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Soini viimeisen kerran ministeri-Audin takapenkillä - hillotolppa nurin

pe 07.06.2019 12:26

Jessica Vahtera

Feministinen hallitus täysin tasa-arvoton

pe 24.05.2019 15:56

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Helppohintaisuuden kysymyksiä

la 15.06.2019 01:04

Matti Viren

Hiilinielut ja markkinatalous

ti 11.06.2019 23:28