Blogi: Professorin Ajatuksia, to 14.09.2017 09:13

Juha Sipilä ja 2000 pakolaisen kiintiö

Pääministeri Juha Sipilä toivoi voivansa nostaa pakolaiskiintiön 2000 henkeen parin vuoden kuluttua. Moni varmaankin nielaisi tyhjää kuultuaan näkemyksen A-studiossa tai luettuaan siitä Iltalehdestä.

Tarkemmin ajatellen Sipilän ehdotus on kuitenkin kannatettava yhdellä reunaehdolla. Se on spontaanin turvapaikanhaun lopettaminen tai ainakin oleellinen vähentäminen.

Tarkoitan tällä sitä, että Suomeen suuntautuvan spontaanin turvapaikanhakemisen kannusteet tulisi poistaa kiintiön nostamisen vastineeksi. Ei siis esimerkiksi vastikkeetonta rahoitusta, ei perheenyhdistämisiä veronmaksajan laskuun, ei oikeutta asua veronmaksajan piikkiin missä haluaa eikä turvapaikkaoikeuden tutkinnan aikana vapautta liikkua vapaasti ihmisten joukossa.

Niiden sijaan ruoka ja katto työsuoritusta ja suomalaisen kulttuurin tuloksellista opiskelua vastaan, sosiaaliturvan varassa eläville turvapaikkaoikeuden saaneille osoitettu asuinpaikka veronmaksajille edullisesta ympäristöstä, perheenyhdistäminen vasta kun on osoitettu kyky elättää omaiset sekä suljetut leirit päätösten odottajille.

Jos näillä ja tarvittaessa muilla keinoilla saataisiin spontaani turvapaikanhakuoikeus pudotetuksi nykyisestä kahdella kertaluokalla, eli tuhansista kymmeniin, voitaisiin "taakankantoamme" ryhtyä hoitamaan pakolaiskiintiötä nostamalla. Silloin 2000 tarkoin valittua - siis maassamme todennäköisesti hyvin menestyvää - pakolaista olisi hyvä ratkaisu.

Voittajia verrattuna nykytilanteeseen olisivat suomalainen yhteiskunta, nuoria kansalaisiaan menettävät kehitysmaat, todelliset pakolaiset sekä suomalainen veronmaksaja. Tappion kärsisivät puolestaan ainakin elintasopakolaiset, ihmissalakuljettajat sekä suomalaisen veronmaksajan varoilla elävä maahanmuuttoklusteri.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö jihadistit palkita etuoikeuksilla
Kielteisen päätöksen saaneille on rakennettava turvapaikka
Otsikkologiaa pakolaiskiintiöistä

Professorin Ajatuksia to 14.09. 09:13

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille

la 08.12. 23:21

Ihmissalakuljettajille ja elintasopakolaisille karvaita tappioita

pe 07.12. 23:06

Järjestö esitti järjettömän vaatimuksen

to 06.12. 12:55

Jääkarhujen epäselvä kohtalo

ti 04.12. 22:30

Pitäisikö somaleiden ongelmat käsitellä mediahiljaisuudessa?

ma 03.12. 22:49

Lucia-neito ruotsalaisen kulttuurin muutosuhrina

la 01.12. 23:32

Tanskan hallitus esittää maahanmuuttoon uudistuksia

la 01.12. 11:25

Nyt tarvitaan taloudellisen, kulttuurisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden skenaarioita

pe 30.11. 00:02

800 euron perustulo?

ke 28.11. 23:22

Uushelsinkiläisten taustasta

ti 27.11. 22:52

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille

la 08.12.2018 23:21

Jukka Hankamäki

Avoin kirje Uuden Suomen Markku Huuskolle ja Alma Medialle

la 08.12.2018 23:24

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Hyvää itsenäisyyspäivän aattoa!

to 06.12.2018 12:57

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Suojelua suomalaislasten elämää tuhoamalla

su 09.12.2018 12:43

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Tatuoitu nainen

la 08.12.2018 23:22

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40