Blogi: Olli Pusa, ma 02.10.2017 22:43

Minne olemme menossa?

Las Vegasin kauhea joukkomurha tuskin on Isisin tekemä murha, vaikka järjestö niin väittää. Saa nähdä mitä taustalta lopulta paljastuu. Mutta yksi aikaamme leimaavista tapahtumista se varmaan on.

 

Sen sijaan Edmontonissa Kanadassa tapahtunut episodi oli ilmeisesti ISIS-taustainen. Somaliasta tullut turvapaikanhakija yritti murhata poliisin ja puukotti useita ohikulkijoita ennen kuin hänet saatiin aisoihin. Hänen autostaan löytyi ISIS:n lippu. Toki normaaliin tapaan viranomaiset kiihkeästi kiistävät terrorismikytkennät. Kyseessä oli kuulemma yksinäinen susi.

 

Marseillessa muslimitaustainen mies puukotti kuoliaaksi useita ihmisiä. Silminnäkijöiden mukaan hän huusi "Allahu Akbar". Varmaan hänkin on "yksinäinen susi".

 

Suomessa on saanut lukea mediasta, kuinka eri viranomaisia varoitetaan liikkumasta virkapuvussa ja samanlaisia varoituksia lienee annettu varusmiehillekin.

 

Poliiseille on jo jonkin aikaa sovitettu henkilökohtaisesti sopivia suojaliivejä. Nyt ensihoitajatkin saavat kuulemma luodinkestävät kypärät ja suojaliivit.

 

Maailma on tällaisten uutisten myötä ajautumassa kohti synkänoloisia aikoja. Selvästi viranomaisilla on tietoja huonosta kehityksestä, mutta kansalaisille niistä asioista ei taideta kertoa.

 

Kyllä tuo synkkä kehitys näkyy monellakin tavalla. Esimerkiksi reserviläistahoilla on todettu, että monissa paikoissa alkaa olla vaikeuksia saada haluamiaan patruunoita harjoituksiin. Toimitusvaikeuksia. Vaikuttaa siltä, että jossakin varustaudutaan suurempaankin kulutukseen. Kun jokin suuri tilaaja haluaa täydentää varastojaan, monien muiden patruunalajien saatavuus vaikeutuu, kun tehtaat hoitavat suuria tilauksia.

 

Olisikohan jo aika kertoa kansalaisille, mitä oikeasti maailmassa on tapahtumassa ja mistä syystä? Ja edelleen kiinnostaisi, mitä viranomaiset tekevät kansalaisten turvallisuuden parantamiseksi. Edes poliisin resurssien leikkauksia ei ole peruttu ja muutaman poliisin palkkaaminen vahtimaan kansalaisten somekirjoituksia tuskin luo kansalaisten silmissä uskottavuutta hallinnolle ja tuskin turvallisuutta oikeasti parantaakaan.

 

Olisikohan aika vanhalle poliittiselle totuudelle? "Kun kaikki muu epäonnistuu, kokeilkaa rehellisyyttä".

Olli Pusa ma 02.10. 22:43

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Ilmastokiima

pe 14.12. 12:26

Länsimaiden perikato?

su 02.12. 22:56

Ukraina Euroopan ilmapuntari

ti 27.11. 10:24

Vertailu Obama Trump

ma 19.11. 17:40

EU-liittovaltio

la 10.11. 14:24

Saksalaissuuntaus

to 01.11. 20:22

EU:n hajoamisen tuska

su 28.10. 01:23

Kuinka saada sotku maan talouteen?

su 21.10. 21:07

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10. 23:29

Suomen koululaitoksen alennustila?

ti 02.10. 09:49

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Pilvikädet, M.A. Meretvuo

to 13.12.2018 23:30

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Kansalaiset korjaamaan demokratian puutteita?

ti 18.12.2018 21:55

Jukka Hankamäki

Yksittäisistä yleiseen: mikä on tarpeeksi?

ti 18.12.2018 00:08

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Toisinnäkijät

ti 18.12.2018 15:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Aatteiden alennusmyynti

ti 18.12.2018 21:58

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihreä metsäpolitiikka aiheutti Kalifornian metsäpalot

la 15.12.2018 11:54

Heikki Porkka

Oulun tauti vai uusi imago?

ti 18.12.2018 13:05

Olli Pusa

Ilmastokiima

pe 14.12.2018 12:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreässä totuudessa maalia siirretään tarpeen mukaan

ma 17.12.2018 10:02

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Tapaus Solzhenitsyn

ti 18.12.2018 21:56

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40