Blogi: Heikki Porkka, pe 27.10.2017 10:25

Oldies but goldies, 36, Yleisradio sotkee tietoisesti käsitteitä

Alla oleva teksti on julkaistu ensimmäisen kerran vuosi sitten, 27.10.2016.

 

Yleisradio sotkee tietoisesti käsitteitä

 

Kun maahanmuuttokriittisyys sai Jussi Halla-ahon kirjoitusten myötä tuulta purjeisiin reilu kymmenen vuotta sitten, ryhtyivät vihervasemmiston ja liberaalioikeiston suvaitsevaiset väittämään, että kriittiset sekoittavat käsitteitä, jonka vuoksi järkevän keskustelun käyminen on mahdotonta.

Tosiasiassa tilanne oli juuri päinvastoin eli suvaitsevaiset sekoittivat tietoisesti käsitteitä, koska eivät edes halunneet käydä keskustelua järkevästi argumentoiden.
Suvaitsevaiston kärki ymmärsi jo tuolloin ”häviävänsä taistelun”, jos ns. suuri yleisö saa oikean käsityksen noudatetusta maahanmuuttopolitiikasta ja sen seurauksista.

Käsitteiden sekoittaminen on vanha laitavasemmistolainen konsti, jolla pyritään ohjaaman / sekoittamaan kansalaisten ajattelua.

Lähihistoriasta parhaat esimerkit löytyvät neuvostoajan Suomesta, jolloin suomalaisen laitavasemmiston argumentaatiossa Neuvostoliiton armeija oli rauhanarmeija ja Neuvostoliiton aseet rauhan aseita. Jenkit olivat suurimpia roistoja ja kaikki kriittisyys Neuvostoliittoa kohtaan tuomittavaa neuvostovastaisuutta.

Ronald Reagan oli suurin roisto, mitä maa päällään kantoi, vaikka juuri Reagan oli se, jonka ansioksi voidaan laskea monien valtioiden vapautuminen Neuvostoliiton ja kommunismin ikeestä.

Neuvostoaikana ylimpänä käsitteiden sekoittajana hyöri Yleisradio, jonka uumenista kumpuava rakkaus Neuvostoliittoa kohtaan oli ylitsevuotavaa samalla kun joka välissä muistettiin uutisoida negatiivissävytteisesti esimerkiksi Reaganista.

Yleisradio ei ole luopunut vanhoista tavoistaan, vaan harrastaa vanhaa laitavasemmistolaista [valehtelun] tapaa edelleen. Viimeksi tällä viikolla (lokakuun viimeinen vko 2016) uutisoidessaan Calais’n ”viidakon” lanaamisesta maan tasalle.

Yle on kertonut toistuvasti Calais’n viidakon olevan pakolaisleiri (toimittaja Johanna Numminen) tai siirtolaisleiri (toimittaja Maria Stenroos).

Todellisuudessa viidakko on laittomien maahanmuuttajien muodostama laiton leiri.

Miksi Yleisradio sekoittaa tietoisesti käsitteitä? Siksi, että Yle haluaa luoda katsojien mieleen kuvan siirtolaisista tai pakolaisista.
Siirtolainen tai pakolainen antaa kansalaisille kuvan henkilöstä, jolla on laillinen oikeus oleskeluunsa kyseisellä alueella.

Jos Yle paljastaisi totuuden eli kertoisi henkilöiden olevan laittomasti alueella, muodostuu tulijoista täysin toinen kuva katsojien mieleen.

Yle on ”unohtanut” kertoa selkeästi myös siitä, millaisia vakavia ongelmia viidakon asukit ovat aiheuttaneet paikallisille ihmisille. Netti on pullollaan materiaalia, joka kertoo vakavista ongelmista ja kansalaisten hädästä, kun viidakon kriminaalit varastavat, ryöstävät ja käyttäytyvät väkivaltaisesti.”All people of Britain. Know, that the Islamic State is here to stay. And we will continue to wage jihad. Brake borders. And one day invade your land. We will be ruled by the shariah.”

Sen sijaan Yle on pyrkinyt osoittamaan, että viidakon asukkailla on ranskalaisia tukijoita, joiden mielestä Ranska toimii epäinhimillisesti purkaessaan leirin ja pakottaessaan laittomat ilmoittautumaan ja siirtymään vastaanottokeskuksiin, joissa jokaiselle on tarjolla katto pään päälle ja ruokaa pöytään.

Ylen tapa uutisoida mistä tahansa monikulttuurisuuteen, maahanmuuttoon tai turvapaikanhakuun liittyvästä aiheesta ei täytä millään mittarilla uutisen kriteerejä. Sen sijaan propagandan perusasiat Ylen uutisoinnista on varsin helppo löytää.

Eduskunnalle Yleisradion uutisointi tuntuu kelpaavan, joka on tietysti merkillinen asia, koska kansanedustajat ja ministerit painottavat nykyään esimerkin voimaa.
Nähtävästi edustajien enemmistö on sitä mieltä, että tiedon pimitys ja harhaanjohtaminen ovat niin arvokkaita asioita, että metodi kannattaa opettaa koko kansalle.

Totuudesta viis, pääasia, että sirkus pyörii ja vauhti kiihtyy? Ei taida enää pilliin viheltäminen Euroopassa auttaa?

Heikki Porkka pe 27.10. 10:25

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Facebook ja sananvapaus - mahdoton yhtälö?

Klo 19:52.

Hybridivaikuttamisesta ja manipulaatiosta

Klo 14:16.

Strasbourgilla ratsastaen

ke 12.12. 11:16

Ei mitään tekemistä islamin kanssa?

ti 11.12. 11:38

Yle, YK, islam, Viro ja GCM

ma 10.12. 10:56

Suojelua suomalaislasten elämää tuhoamalla

su 09.12. 12:43

Nollatoleranssi ja arvopohja

pe 07.12. 18:45

Facebook on uusi Stasi

pe 07.12. 14:50

Äärivasemmisto on valtiovallan suojeluksessa

pe 07.12. 12:15

Facebook - sananvapauden vihollinen

to 06.12. 21:53

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Strasbourgin tapaus saattoi pelastaa Macronin

ke 12.12.2018 23:32

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomen johto GCM pakokauhussa?

ke 12.12.2018 23:36

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Facebook ja sananvapaus - mahdoton yhtälö?

to 13.12.2018 19:52

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kieliparkamme on vaarassa

ke 12.12.2018 23:33

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40