Blogi: Timo Vihavainen, ti 07.11.2017 10:21

Malagaa

Málagassa, Lohikosken jäljillä

 

Vuonna 1861 eli pian Saimaan kanavan valmistumisen jälkeen valmistui Lohilahdella ajanmukainen menopeli, kuunari Lohikoski.

Omistaja Paul Wahl Viipurista lähetti paatin kanavan kautta merelle ja Viipurista käsin se teki sitten matkoja aina maailman ääriin. Kaksi kertaa Lohikoski toi kahvilastin Etelä-Amerikastakin. Hullissa tietenkin käytiin alvariinsa ja myös Ranskassa ja Espanjassa, suolaa hakemassa. Saksan reissujakin oli.

Eräällä matkalla jouduttiin jyystämään Välimerta edestakaisin kovassa kelissä niin kauan, että vesi alkoi loppua. Sitä jaettin sitten jo miehistölle lopulta vain puoli litraa per henki päivässä. Se tarkoitti, että jatkuva jano alkoi vaivata. Arvatenkin ruoka oli suolaista. Ehkäpä avainasemassa olivat aurinkokuivatut suolaiset muikut ja särjet sekä suolattu läski? Säilyväähän sen olla piti.

No, tuossa karussa tilanteessa onneksi horisontissa siinteli Malagan linnoitus Gibralfaro, jonka alapuolella sijaitsevaan kaupunkiin ehti vielä ennen kuin alkoi silmissä pimetä. Lähempänä opasti möljälle sitten jo matalahko majakka, Farola. Se oli tuolloin jo useamman vuosikymmenen ikäinen, rakennettu vuonna 1817

Arvatenkin kapteeni nosti ensin keltaisen eli ns. ruttolipun, joka tarkoitti aluksen olevan tartunnoista vapaan, joten sillä oli oikeus pyrkiä maihin. Sitten varmaankin saatiin luotsi ja kurvattiin möljään, suojaan Välimeren mahtavilta tyrskyiltä.

Málagan valtavaan katedraaliin luterilaiset miehet tuskin menivät. Joka tapauksessa sen mittasuhteet olivat sellaiset, että valehtelijan maineen siitä sai, jos sitä kotopuolessa realistisestikin kuvasi ja sen ne miehet kyllä varmasti tekivät.

Ehkä joku myös maistoi paikallista viiniä, mene ja tiedä. Väkevä eli viinalla terästetty malagaviini joka tapauksessa oli Suomen suosituimpia viinejä ainakin 1900-luvun alussa, jolloin sitä myös Joel Lehtosen romaaneissa usein ylistettiin. Viinallahan pysäytettiin käyminen ja sen jälkeen viini säilyi ja säilyi.

Sitä paitsi malaga oli jo 1800-luvulla ja on yhä Suomen suosituin ehtoollisviini. Kaupoista sitä ei sen sijaan taida enää edes saada. Miksi? Oliko liian hyvänmakuista?

Aikanaan Lohikoski muutaman päivän pysähdyksen jälkeen jatkoi kohti Provencea ja suolasatamaa. Talvinen Välimeri ärjyi ja kasteli ja muutenkin olosuhteet olivat kurjemmat kuin sillä joutoväellä, jonka paatit nyt kelluvat Málagan möljä ykkösessä, -muelle unossa.

Mutta nähtiinpähän tuota mualimmoo. Lohikoski tosin ehti palvella vain vajaat seitsemän vuotta kunnes upposi syysmyrskyssä lähellä Suurupin majakkaa eli siis hieman Tallinnasta länteen vuonna 1867. Suolalasti oli silloinkin päällä ja liukeni hyödyttömästi meren muutenkin jo valmiiksi suolaiseen ympäristöön.

Miehistön kohtalosta ei ole tietoa, mutta suolat menivät pohjaan tai siis ympäri Suomenlahtea juuri nälkävuoden aattona ja olihan se suuri menetys sekin. Merimiehiksi halukkaita joka tapauksessa aina löytyi, oli se sen verran kovaa usein se elämä maissakin.

Nyt, vain sataviisikymmentä vuotta myöhemmin, tuntuu kuin koko Costa del Sol olisi jotenkin peruslempeä paikka. Olihan se jo aikoinaan varsinainen keidas Lohikosken janoiselle miehistöllekin. Jano ei näytä nykyajan matkaajia edes yllättävän eikä taida nälkäkään päästä hätyyttelemään. Centro de obesidad Andaluca mahtanee olla gourmand- harrastajien kokoontumispaikka?

Ja kuitenkin noista paljon karummista ajoista on aikaa niin tavattoman vähän, vain kaksi ihmisikää. Kun massaturismi täällä alkoi, oli Lohikosken vierailusta kulunut vain sata vuotta.

Onko se pitkä aika? Ymmärrän, että nuorison mielestä se on ikuisuus, mutta meistä, Metusalemin jälkiä seurailevista senioreista se nyt ei ole paljon mitään.

Eipä silti, paljon on siinäkin ajassa ehtinyt tapahtua ja jopa viisikymmentä vuotta on muokannut tämän tienoon aivan perusteellisesti. Tuskin edes Hemingway sitä enää tuntisi.

Hemingway joka tapauksessa kuuluu viettäneen elämänsä viimeiset onnelliset hetket juuri Malagassa, luen jostakin. Mistähän sekin tiedetään? Mutta ainakin hän täällä kävi katsomassa härkätaisteluita. Areena on yhä paikallaan, mutta se taitaa olla vähällä käytöllä ja jos olen oikein ymmärtänyt, ei härkiä taideta enää näytöksissä edes tappaa. Korjatkoon joku, jos paremmin tietää.

Toista se oli 1930-luvulla, jolloin Hemingway kirjoitti teoksensa Kuolema iltapäivällä. Siinä oli vähän samanlaista kuolemanmystiikkaa kuin D.H. Lawrencen teoksissa. Se taisi kuulua ajan henkeen, kun samanlaista näyttää olleen Saksassakin.

Siitä on maailma muuttunut paljon. Itse asiassa se on tainnut muuttua erittäin paljon jo 1960-luvusta, jolloin kävin katsomassa härkätaisteluelokuvan Verta ja hiekkaa, Sangre y arena. Se oli täysin ohjelmallinen hyökkäys koko instituutiota vastaan. Koko härkätaistelussa ei haluttu näyttää olevan edes vauhtia tai jännitystä, vain tympeää lahtausta.

Tuo elokuva sopi jotenkin erinomaisesti tuon uuden aikakauden henkeen. Se kieltäytyi esittämästä härkätaistelua Hemingwayn tapaan mysteerinä ja näki siinä sen sijaan eläinrääkkäystä ja sen ohella primitiivistä riistoa ja keinottelua ihmishengillä.

Se oli varmasti perusteltu näkökulma ja nimenomaan siihen uuteen aikakauteen sopiva, joka oli jo vahvasti tulossa Francon jälkeen. Siinä eli siis tässä maailmassa ei ole tilaa arkaaisille traditioille, katolisen kirkon ihmeille eikä vanhalle machismolle. Maaseutukin on nyt sitten kuolemassa, kertoo Corte Inglésin kirjakaupan sosiologian osastossa uusi teos.

Tämä uusi Málaga taitaa olla niitä historian vetureita, jotka nopeasti kiskoivat takapajuisen Espanjan uuteen aikakauteen muutamassa vuosikymmenessä. Ignatius Loyolalle nimetyt instituutiot voi huomata, mutta enää ne eivät herätä pelkoa eivätkä edes turistin huomiota, tuskin juuri paikallistenkaan.

Juuri täällä, Costa del solilla alkoi 1960-luvun massaturismin vauhdittamana se kehitys, joka nopeasti muutti sen vanhan, uskonkiihkoisen ja ylpeän Espanjan rannikot loputtomien huvittelukeskusten ketjuksi. Taisi muuttua koko muukin maa.

Asian myönteinen puoli oli se, että myös köyhä alaluokka pääsi osalliseksi talouskasvusta ja vanhat katkeruudet unohtuivat aatteen miesten suureksi harmiksi.

Mutta ei se historia tähän loppunut. Nyt kerrotaan historialehdessä islamin uudesta ekspansiosta. Kalifaatti, jolla nimellä esiintyvä mahti kerran piti kerran keskuksenaan Cordovaa, julistaa pyrkivänsä taas samaan. Nyt se toki kukkoilee Lähi-idässä, tai ainakin vielä äsken siellä riehui.

Nauraahan moiselle uskontopohjaiselle historian käytölle tekee mieli, mutta juuri tällä alueella koko asia ei taida tuntua läheskään yhtä huvittavalta kuin se olisi tuntunut sata tai vain viisikymmentä vuotta sitten.

Me olemme siirtyneet uudenlaisen sivilisaation piiriin sekä Espanjassa että Suomessa, mutta ne toiset siellä omassa kalifaatissaan eivät ole. Eivät ne maailmoja kykene mullistamaan, mutta harhatkin ovat osa todellisuutta ja harhaiset ihmiset saattavat vielä tuoda ongelmia tälle meidän uudelle maailmalle, johon Espanjakin nyt saumattomasti kuuluu, mutta johon maailman takapajuiset alueet eivät suurin surminkaan halua siirtyä.

Timo Vihavainen ti 07.11. 10:21

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kieliparkamme on vaarassa

ke 12.12. 23:33

Joutavan paperin johdosta

ti 11.12. 23:49

Symbolit ja historia

ma 10.12. 23:29

Tatuoitu nainen

la 08.12. 23:22

Siivottomuuden psykologiaa

pe 07.12. 23:08

Satuja lapsille

to 06.12. 12:56

Kansallispäivä

ti 04.12. 22:31

Suuri johtaja

ma 03.12. 22:50

Euroopan konsertti I

la 01.12. 23:34

Ukraina on eri maata

la 01.12. 11:27

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Strasbourgin tapaus saattoi pelastaa Macronin

ke 12.12.2018 23:32

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomen johto GCM pakokauhussa?

ke 12.12.2018 23:36

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Hybridivaikuttamisesta ja manipulaatiosta

to 13.12.2018 14:16

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kieliparkamme on vaarassa

ke 12.12.2018 23:33

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40