Blogi: Heikki Porkka, to 14.12.2017 21:55

Valkoisen ylivallan kirous

Toimittaja Pekka Torvinen, Helsingin Sanomat, 14.12.2017:

”Donald Trumpin aikakaudella elokuvaa on vaikea tulkita muuten kuin kommentaarina häntä ja hänen taustavoimiaan vastaan. Toivo ei kuole, vaikka tilanne näyttäisi pahalta. Valkoinen ylivalta on mahdollista kukistaa.”

Torvinen tarkoittaa The Last Jedi –elokuvaa, jonka ensi-ilta oli 13.12.2017.

Elokuvat ovat elokuvia, mutta elävästä elämästä löytyy erinomaisia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun ”valkoinen ylivalta” poistuu tai poistetaan väkivalloin.

Miten kävi Zimbabwessa Robert Mugaben valtaannousun jälkeen, kun mustat ottivat vallan ja ajoivat valkoiset väkivalloin pois?

Zimbabwe ajautui krooniseen sekasorron tilaan, jonka myötä talous romahti, ihmisoikeudet unohdettiin ja korruptio nousi uudelle tasolle.

Zimbabve on edelleen sisäisen hajaannuksen tilassa, jossa rauhan takaa vain sotilaiden vankka läsnäolo.

Toinen esimerkki löytyy Yhdysvalloista ja se liittyy white flight –ilmiöön, ei sinänsä ”valkoisen vallan” syrjäyttämiseen tai kukistamiseen.

Detroit nousi maineeseen autotehtaiden ja Motown (Motor town) -musiikin kotipaikkana. Kaupunkiin yhdistettiin esimerkiksi nimet Ford, General Motors, Chrysler, Stevie Wonder, Marvin Gaye, Diana Ross & The Supremes, The Temptations, The Four Tops, Smokey Robinson & The Miracles ja The Jackson 5.

Detroit kukoisti aikansa kunnes romahti ja koko kaupunki meni konkurssiin.

Ilta-Sanomien neljän ja puolen vuoden takainen artikkeli kertoo osan totuudesta, mutta jättää kertomatta merkittävän muutoksen, joka toteutui Detroitissa melko nopeassa tahdissa.

Ilta-Sanomat 19.7.2013:

”Kuvakooste näyttää kuvia aavekaupungiksi muuttuneesta Detroitista, josta tuli torstaina Yhdysvaltojen suurin konkurssiin hakeutunut kaupunki.”

”Kaupunki on kärsinyt muun muassa autoteollisuuden hiipumisesta, laajasta korruptiosta ja verotulojen vähenemisestä.”


”Nyt konkurssiin hakeutuneen kaupungin alamäki on jatkunut jo vuosia.”

Ilta-Sanomat ei kertonut artikkelissaan Detroitin demografisesta muutoksesta viimeisen 50 - 70 vuoden aikana.

Demografisen historian taulukosta voi vertailla muutosta ryhmien valkoihoiset (white), mustat (black), mixed ja latino välillä.

Vuonna 1940 Detroitin merkittävän kokoisista ihmispopulaatioista oli valkoihoisia 90,71 prosenttia, mustia (black) 9,19 prosenttia, latinoja 0,32 prosenttia.

70 vuoden kuluttua, vuonna 2010 valkoihoisia oli enää 10,61 prosenttia, mustia 82,69 prosenttia ja latinoja 6,82 prosenttia.

Lisäksi vuonna 1940 täysin marginaalisena (0,02%) esiintynyt other / mixed –ryhmän edustajien määrä oli kohonnut 5,64 prosenttiin vuonna 2010.

Rasistista ajattelua? Ei, vaan faktoja kehityksestä, jonka seuraukset näkyvät ikävällä tavalla kaupungin kehityksessä.

Wikipedia kertoo Detroitista esimerkiksi näin:

”FBI nimesi Detroitin vuonna 2007 Yhdysvaltain vaarallisimmaksi kaupungiksi. Detroitissa nimittäin tapahtuu väkivaltaisia rikoksia eniten Yhdysvaltojen 25 suurimmasta kaupungista. 65–70 prosentissa tapauksista on tekijänä huumeiden käyttäjä. Vuodessa tapahtuu 47 murhaa, 2051 murtoa ja 97 tuhopolttoa (100 000 asukasta kohden). Muita ongelmia ovat huumeiden ja ihmisten salakuljetus.”

Poliittisesti kehitys on kulkenut siten, että Detroitissa on ollut demokraattien (Obaman ja Clintonin puolue) pormestari viimeiset 57 vuotta.

Entä miten kävi Detroitia vuodesta 2002 vuoteen 2008 johtaneelle demokraattien pormestarille vuonna 2013?

"Konkurssiin ajautuneen Detroitin kaupungin entinen pormestari Kwame Kilpatrick on tuomittu 28 vuodeksi vankeuteen korruptiosta, petoksista ja kiristyksestä.

Tuomio tuli kaikkiaan 24 eri rikoksesta, joihin Kilpatrickin todettiin syyllistyneen virkakautensa aikana.

Pormestarin todettiin esimerkiksi aiheuttaneen kaupungille 9,6 miljoonan dollarin tappiot järjestelemällä toistuvasti julkisia urakoita ystävälleen, kaivinkoneyrittäjä Bobby Fergusonille. Fergusonin saamien urakoiden kokonaisarvo nousi 127 miljoonaan dollariin. Osa Fergusonin saamista voitoista siirtyi pormestarin käyttöön.

Kwame Kilpatrick, 43, esiintyi oikeudessa vangin asussa ja ilman hänen tavaramerkikseen muodostunutta timanttikorvakorua, jonka vuoksi miestä alettiin aikanaan kutsua ”hip-hop-pormestariksi”."

Lopuksi irrallisena anekdoottina muisto menneisyydestä. Eräs lähisukulaiseni sai 1970 – luvulla kutsumanimen Detroitin tiikeri, kun hän majaili joitain viikkoja Kööpenhaminan vapaakaupunki Christianiassa, joka tunnettiin erityisesti mietojen ja kovien huumeiden sekä hippien mekkana. Nimitys johtui siitä, että heppu oli viettänyt muutamia vuosia aiemmin jonkin aikaa Yhdysvalloissa (mm. Detroitissa), jonne matkustaminen oli siihen aikaan melko harvinaista tavallisen kansan keskuudessa.

Heikki Porkka to 14.12. 21:55

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Perussuomalaisia johdetaan Brysselistä?

to 14.03. 13:48

Suomi on kulkemassa kohti katastrofia?

to 07.03. 09:17

Mitä saa 3 200 miljoonalla (3,2 miljardilla) eurolla vuodessa?

ti 05.03. 12:54

Perussuomalaisista, vihreistä, maahanmuutosta ja sukupuolista

ke 27.02. 12:47

Yle pimittää merkittävää tietoa Ranskan antisemitismistä

ke 20.02. 19:22

Pahuuden kultin palvonta palvelee liittovaltion tavoittelua

to 14.02. 10:18

Rappio raastaa Suomi-politiikkaa

ti 12.02. 12:18

Hybridivaikutetaan

ma 11.02. 14:11

Sdp:n poliittisesta uskottavuudesta

to 07.02. 11:43

Grooming, Helsingin Sanomat ja ikävämpi todellisuus

ke 06.02. 15:50

blogit

Vieraskynä

Amerikasta mallia vihapuhekampanjaan

la 16.03.2019 12:34

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa: Miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen?

su 17.03.2019 10:23

Professorin Ajatuksia

Suomalaiset haluavat vihervasemmiston hallitukseen

su 17.03.2019 10:06

Jukka Hankamäki

Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille

su 17.03.2019 10:08

Petteri Hiienkoski

Terrorismista länsimaisen demokratian tuhoamiseen

ma 18.03.2019 01:44

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Työvoiman tarveharkinnan poiston tuhoisat seuraukset

la 16.03.2019 16:17

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Lapset marssilla - kuten suomettumisen aikana

pe 15.03.2019 20:46

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Otsikko

su 10.03.2019 10:50

Heikki Porkka

Perussuomalaisia johdetaan Brysselistä?

to 14.03.2019 13:48

Tapio Puolimatka

Kirjablogi: Vaarallinen vihreä valhe

su 17.03.2019 10:11

Olli Pusa

Berner kävelevänä skandaalina

pe 22.02.2019 00:16

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

ISIS-morsiamet - tätä dokumenttiä ei Yle esitä

ke 13.03.2019 20:09

Reijo Tossavainen

Journalistin päätoim. M. Pettersson: "Me vaikutamme äänestystulokseen"

to 14.03.2019 18:27

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Tyhjästä on paha nyhjästä

la 16.03.2019 11:29

Timo Vihavainen

Törkeä tapaus

su 17.03.2019 10:07

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20