Teuvo Hakkarainen toimi kuin se kuuluisa pullopersesika. Tämä on täysin selvä asia kaikille. Hän sai poliittisen rangaistuksen, vakavan varoituksen, josta seuraava vaihe on ryhmästä erottaminen.

Tämän lisäksi Hakkarainen osoitti olevansa vastuullinen ihminen erotessaan persujen varapuheenjohtajan tehtävästä ja pyydettyään useita kertoja anteeksi typerää tekoaan. Lisäksi Hakkarainen on luvannut hakeutua hoitoon päästäkseen eroon alkoholismista.

Mahdolliset lakiin perustuvat seuraamukset tulevat perässä, jos ovat tullakseen.

Hakkaraisen tapaus toi mieleen kaksi ikävää asiaa, koulukiusaamisen ja romanien (mustalaisten) verikostoperinteen.

Millä tavalla koulukiusaaminen ja verikosto liittyvät Hakkaraiseen?

Koulukiusaaminen tarkoittaa, että yksi tai useampi oppilas kiusaavat tietoisesti oppilasta, jonka ajatellaan olevan puolustuskyvytön. Kiusaajille on tyypillistä, että he valitsevat nimenomaan henkilön, jonka ajattelevat olevan kykenemätön puolustamaan itseään. Kun kohde on selvillä, alkaa armoton kiusaaminen, joka voi olla sanallista ja fyysistä, vähintään jompaakumpaa.

Kiusaaminen jatkuu usein niin pitkään, että kiusattu oppilas joutuu vaihtamaan koulua. Kiusaajat palkitaan antamalla heidän jatkaa vanhassa koulussa.

Verikosto puolestaan liittyy perinteeseen, jossa romanisuvut ovat vihoissaan toisilleen jostain aiemmasta kuolemaan johtaneesta teosta, jonka mukaisesti suvun kunniaa puolustetaan kostamalla veriteko vihan kohteena olevalle yhteisölle (suvulle).

Verikosto tarkoittaa myös väistämisvelvollisuutta, jossa toisen suvun edustajien ei sallita asuvan samalla paikkakunnalla tai viihtyvän esimerkiksi samalla tanssipaikalla, mikäli haluavat selvitä ilman julmaa rangaistusta, joka on pahimmassa tapauksessa kuolema.

Romanit, joiden piirissä verikosto on voimissaan, eivät tyydy oikeuden päätöksiin vaan suvun kunniaa puolustetaan joka tapauksessa oikeuden antamasta rangaistuksesta huolimatta. Verikosto on sitä noudattaville ikuinen kierre, jossa kosto seuraa kostoa ja väistämisvelvollisuus väistämisvelvollisuutta.

Hakkaraisen tapauksen uutisointia seuratessa ei ole voinut välttyä havaitsemasta yhtäläisyyksiä sekä koulukiusaamiseen että verikostoon.

Medialle ja joillekin julkisuuden henkilöille ei ole riittänyt, että Hakkarainen on pyytänyt useaan otteeseen julkisesti anteeksi ja saanut rangaistuksen, jonka lisäksi on mahdollisesti saamassa vielä lisää rangaistuksia, mikäli asia etenee käräjille asti.

Ihmettelen myös kristityksi itseään väittävän Päivi Räsäsen myöhäisherännäisyyttä. Lapsuudessani Räsäsen tapaisia henkilöitä kutsuttiin raukkiksiksi, tyypeiksi, jotka tulivat porukalla potkimaan maassa makaavaa. Sama koskee Mikael Jungneria, juppipoikaa, joka hallitsee uhriutumisen kaavan. Jungner tunnetaan somessa miesoletettuna, joka pelkää itseään älykkäämpiä henkilöitä.

Helsingin Sanomien Marko Junkkari pisteli roimasti omiaan vääntäen Hakkaraisen halaamisen kuristamiseksi, mutta pisimmälle koulukiusaajien joukossa on toistaiseksi yltänyt Iltasanomien toimittaja Timo Haapala. Hän on vaatinut päätä vadille eli Hakkaraiselle potkuja kansanedustajan tehtävästä. Haapala samaistuu vaatimuksineen islamistiin, natsiin tai paatuneeseen kommunistiin, jolle anteeksianto on tuntematon käsite.

Se, että erovaatimuksen esittää juuri Haapala ei ole ihme, sillä hän huokuu silmitöntä persuvihaa kaikkialla, missä saa mahdollisuuden sen osoittamiseen.

Kun Haapala haastatteli presidentinvaalikampanjaan liittyen Laura Huhtasaarta Sanomatalossa, hän esitti täysin asiaankuulumattomia kysymyksiä, joilla ei ollut muuta tarkoitusta kuin kiusaaminen ja häpäisy. Haapala epäonnistui tavoitteessaan, sillä yleisön ja katsojien sympatiat jäivät Huhtasaaren puolelle.

Kun toimittajien ja muutamien muiden kommentoijien toimintaan liittyvän ajatusketjun johtaa loppuun asti, havaitsee, että anteeksipyynnöllä ei ole mitään merkitystä. Ei myöskään sillä, että rangaistus on jo annettu ja lisää saattaa olla tulossa käräjien kautta.

Median toiminnan perusteella välittyy viesti, jonka mukaan on aivan sama mitä teet, olemme tyytyväisiä vasta, kun olet menettänyt kaiken.

Mainio viesti nykypäivän Suomessa, jossa sama toimittajalauma karjuu yhteisöllisyyden puutetta ja kertoo toistuvasti artikkeleissaan säälittäviä tarinoita koulukiusaamisesta?

Entä kuinka usein olette havainneet toimittajakunnan puolustavan verikostoperiaatetta, siis edes periaatteen tasolla?

Jos toimittajia pitäisi tässä kohdin verrata johonkin eläimeen, tulevat ensimmäisenä mieleen hyeena ja sopuli.