Blogi: Professorin Ajatuksia, ti 23.01.2018 10:15

Pekka Haavisto, väestösopimus ja realismi

Pekka Haavisto (vihr) on ehdottanut maailman väestöräjähdyksen ratkaisuksi väestösopimusta. Hänen mukaansa "maailman väkiluvun nopea kasvu haastaa kestävän kehityksen. Afrikan väkiluvun arvioidaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Ilmastosopimuksen rinnalle tarvitaan maailman väestösopimus, joka turvaisi naisten ja tyttöjen oikeudet, sosiaalisen turvaverkon ja koulutuksen. Naisten aseman parantaminen on avain hallittuun väestökehitykseen."

Olen Haaviston kanssa samaa mieltä naisten aseman parantamisen merkityksestä väestöräjähdyksen avainmaissa Afrikassa ja Aasiassa. Toisaalta on selvää, että etenkin naisten ja tyttöjen oikeuksia on vaikea toteuttaa sellaisissa yhteiskunnissa, joissa kulttuuri on äärimmäisen patriarkaalinen ja jopa valtauskonnon pyhillä teksteillä "oikeutettu".

Esimerkiksi Koraani (4:34) määrittelee näin: "miehet olkoon naisten esimiehiä, koska Jumala on asettanut heidät näihin nähden korkeampaan asemaan, ja myöskin niiden suoritusten tähden, joita miesten on omaisuudestaan naisten hyväksi tehtävä."

Tiedetään myös, että muissakin kuin islamilaisissa afrikkalaisissa kulttuureissa miehen asema on hyvin maskuliininen. Hän on perheen kiistaton valtias ja seksuaalisista vapauksista nauttiva toimija. Jälkimmäisestä on merkkinä esimerkiksi AIDS:in järkyttävä yleisyys mustassa maanosassa.

Siten naisten koulutus ja oikeus päättää lapsiluvustaan on väestöräjähdysmaissa pitkän tien päässä jos pyrimme siihen pelkästään pehmeästi vaatimalla sikäläisille naisille erilaisia oikeuksia. Hiukan nopeampi vaihtoehto voisi olla Kiinan mallin mukainen lapsiluvun säätely.

Näen kuitenkin myös sen suhteen vaikeuksia hallinnollisesti hauraissa ja köyhissä valtioissa. Vaikka gepardihattuinen kehitysmaan johtaja epäilemättä tekisikin väestösopimuksen, ainakin mikäli saisi allekirjoituksesta muhkean palkkion, olisi sen toteuttaminen monin tavoin hankalaa.

Suostuisivatko meitä länsimaalaisia maskuliinisemmat miehet rajoittamaan lastentekoa vain mikäli hallitus käskee niin? Ja elleivät suostuisi, minkälaisilla sanktioilla heidät pakotettaisiin siihen?

Vaihtoehtoja olisivat ainakin monilapsisten perheiden jälkeläisten ottaminen huostaan, lisämaksujen tai -verojen määrääminen ylimääräisistä lapsista, vapausrangaistus vanhemmille tai ruumiillinen kuritus. Näiden luulisi olevan tehokkaita pakotteita kenelle tahansa.

Mutta mutta... Eihän suurimmassa osassa väestöräjähdysmaita ole toimivaa lasten huostaanottojärjestelmää, eikä ihmisillä rahaa lisämaksujen tai -verojen kuittaamiseksi. Perheen aikuisten vapausrangaistus puolestaan jättäisi lapset ahdinkoon eikä ruumiillinen kurituskaan ole ihmisoikeuksien mukaista.

Itse asiassa uskon, että mikäli ilmastonmuutoksen ja kehitysmaalaisten kansainvaelluksen torjumiseksi sovittaisiin tehokas väestösopimus ja se pantaisiin täytäntöön kohdemaissa, olisi Pekka Haavisto tai ainakin hänen poliittinen taustaryhmänsä ensimmäisenä kritisoimassa sen toteuttamassa. Ja siten myös vesittämässä solmittua sopimusta.

Lisäksi, kun resursseista puhutaan, ei kehitysmailla ole myöskään varaa Haaviston ehdottamiin naisten turvaverkkoihin - ei ainakaan niin kauan kuin niiden talouden vähät tulot menevät pienelle yläluokalle ja erityisesti hallitsijalle lähipiireineen. Enkä oikein jaksa uskoa, että nämä luopuisivat eduistaan naisten hyväksi, eivät ainakaan nykyisin hallitsevan sukupolven aikana.

Eli jos ja kun me puhumme ilmastonmuutoksen tai pakolaisvyöryn torjunnasta seuraavien vuosikymmenten aikana, ei väestösopimus ole tavoitteen toteuttamisen kannalta käyttökelpoinen työkalu, vaan ainoastaan mukavan kuuloista sanahelinää. Sen sijaan se on varmasti hyvä työkalu viemään kehitysmaalaisten ajatuksia oikeaan suuntaan: etenkin tyttöjen ja myös poikien kouluttaminen kyllä vaikuttavat ajan myötä myös lapsilukuun - mutta vasta tulevien sukupolvien aikana, jolloin maapallon väestö on jo kasvanut ihan oleellisesti suuremmaksi kuin nykyisin.

Akuutin väestöräjähdyksen torjuntaan sopimuksesta ei kuitenkaan ole. Siksi ilmastonmuutoksen torjunnan ja väestöräjähdyksen kannalta tehokkaimpia toimenpiteitä ovat kehitysmaista länsimaihin suuntautuvan kansainvaelluksen tehokas rajoittaminen ja taloudellisen toimeliaisuuden lisääminen kehitysmaissa.

Jälkimmäisen osalta Kiina on osoittanut esimerkkiä muulle maailmalle. Samaan suuntaan on onneksi siirtynyt myös Suomi, jonka vuosikymmenien aikana lähes hyödyttömäksi osoittautunut kehitysapu on viime vuosina muuttunut yhä selvemmin taloudellisen yhteistyön tukemiseksi.

Tämäkään ei ole nopea tie - mutta sen kautta on kuitenkin saavutettavissa nopeampia tuloksia, jotka lisäksi lienevät viime kädessä sekä pysyvämpiä, että toteutustavaltaan inhimillisempiä, kuin Haaviston ehdottama väestösopimus. Sekä myös sen toteutumista tukevia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mikä on aiheuttanut selkärankaisten eläinten määrän romahduksen?
Oppiiko suomalainen, kun kiinalainen opettaa Afrikassa?
800 euroa per lapsiperhe on mennyt vuosi toisensa jälkeen hukkaan

Professorin Ajatuksia ti 23.01. 10:15

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille

la 08.12. 23:21

Ihmissalakuljettajille ja elintasopakolaisille karvaita tappioita

pe 07.12. 23:06

Järjestö esitti järjettömän vaatimuksen

to 06.12. 12:55

Jääkarhujen epäselvä kohtalo

ti 04.12. 22:30

Pitäisikö somaleiden ongelmat käsitellä mediahiljaisuudessa?

ma 03.12. 22:49

Lucia-neito ruotsalaisen kulttuurin muutosuhrina

la 01.12. 23:32

Tanskan hallitus esittää maahanmuuttoon uudistuksia

la 01.12. 11:25

Nyt tarvitaan taloudellisen, kulttuurisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden skenaarioita

pe 30.11. 00:02

800 euron perustulo?

ke 28.11. 23:22

Uushelsinkiläisten taustasta

ti 27.11. 22:52

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille

la 08.12.2018 23:21

Jukka Hankamäki

Avoin kirje Uuden Suomen Markku Huuskolle ja Alma Medialle

la 08.12.2018 23:24

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Hyvää itsenäisyyspäivän aattoa!

to 06.12.2018 12:57

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Yle, YK, islam, Viro ja GCM

ma 10.12.2018 10:56

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Tatuoitu nainen

la 08.12.2018 23:22

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40