Blogi: Timo Vihavainen, ma 05.02.2018 13:24

Pyhän Venäjän historia

Pyhän Venäjän kunnia historiassa

 

Pietarissa, lähellä metroasema Park Pobedyä on nyt sitten avattu se uusi, suuri historiapuisto: Rossija -moja istorija. Vastaavia on Venäjän alueella tiettävästi viisitoista ja koko idean takana on kirkko, kerrotaan.

Vastaavia historian museoitahan on esimerkiksi Berliinissä Unter den Lindenillä ja Yhdysvalloissa Washingtonin Mallilla, mikäli nyt niin hajanaista ja moninaista luomusta kuin Smithsonian Institution voi pelkästään historiapuistoksi sanoa.

Tämä on joka tapauksessa omaa luokkaansa tai jopa lajiaan -sui generis. Mielestäni tämä on myös näkemistäni vaikuttavin.

Ensinnäkin tämä on pelkkä ajatuksen museo, ilman museoesineitä. Normaalistihan museossa on mielenkiinnon magneetteina jokaisessa huoneessa muutama autenttinen esine ja niistä erilaiset aseet vetävät aina katselijan parhaiten puoleensa, minut ainakin.

Itse asiassa ne kuitenkin ovat vain häiritsevä tekijä, mikäli museo haluaa keskittyä kertomukseen, kokonaisuuteen eli siihen metsään eikä niihin puihin.

Se ei muuten ole mikään helppo tehtävä, sillä ihmisen aivot ovat niin rakentuneet, etteivät ne mitään kovin monimutkaista kuvaa sulata menneisyyttä hahmottaessaan. Itse asiassa ne toimivat aivan primitiivisesti ja historian akateemisen opiskelun tarkoituksena onkin päästä kurkistelemaan tuon primitiivisyyden taakse, joka pyrkii ihmisen ajattelua hallitsemaan.

Mutta tällaisessa museossa ei tietenkään sitä pyrkimystä ole. Koska koko instituutio on suunnattu koko kansakunnalle, vauvasta vaariin, sen tehtävä voi olla vain niiden alkeellisten rakenteiden luominen ja vahvistaminen, joita ajattelumme mieluimmin ja helpoimmin kykenee käyttämään.

Ei tämä periaate sinänsä mitään hirmuista indoktrinaatiota tai pappispimitystä merkitse eikä sen tarvitse olla mikään este asioiden syvemmälle ymmärtämiselle ja syventävälle käsittelylle. Päinvastoin, jonkinlainen kokonaiskuva tarvitaan aina pohjaksi. Kovin monimutkainen, saati ristiriitainen se ei voi olla. Jokainen peruskoulun opettaja tietää tämän.

Heti aluksi täytyy todeta, että en ole missään nähnyt yhtä vaikuttavaa ja hyvin toteutettua digitaalista museota. Kyseessä ei ole pelkkä tutkijoiden kyhäämä tietovarasto, joka tarjoaa myös syventävää, interaktiivista toimintaa. Tämä on huikea kavalkadi, jossa digitaalisen esittämisen keinoja on käytetty taitavasti ja tehokkaasti. Kuva elää jokaisella seinällä, kupoleissa ja ständeissä.

Kuten sanotaan, norsu syödään vain paloina ja samahan koskee myös historiaa. Jokaisen salin ovella on lyhyt selostus siitä, mitä siellä on nähtävissä ja mitä siellä voi oppia. Kun maassa nyt on olemassa historian oppikirjojen mallikurssit, luulen, että nämä tekstit noudattelevat niitä. Varma en asiasta ole.

Itse saleissa sitten on vaihtelevasti erilaisia kohteita. Mahtava kavalkadi näyttää kävijälle tarinan Venäjän synnystä ja kehityksestä, eri aikakausista ja henkilöistä. Tärkeistä kohtaista ja tapahtumista on laadittu puolihämäriin saleihin valaistut ständit, jotka suuresti muistuttavat wikipedian sivuja.

Esimerkiksi sotien osapuolten johtajat, vahvuudet ja tavoitteet ovat ständin toisella puolella ja toisella taas tulokset, tappiot ja muut menetykset. Joskushan niitä oli saavutuksiakin.

Kiinnostavin ja varmaankin vaikuttavin yksityiskohta ovat lainaukset, jotka on otettu eri henkilöiden suusta eli siis heidän kirjoituksistaan. Ne ovat lyhyitä ja iskeviä ja jäävät todennäköisesti mieleen. Valitettavasti viitteet ja jopa ajoitukset puuttuvat, mutta tässähän ollaankin tekemisissä eräänlaisen peruskoulun oppikirjan kanssa.

Joka tapauksessa, näyttely pyrkii antamaan Venäjän historiasta kävijälle yksinkertaisen rungon, jonka voi varastoida muistinsa arkistoon. Se tarjoaa historialle myös kasvot ja valtavissa koko seinän maalauksissa voi sitten todeta, miltä se Rurik tai Monomah oikein näytti.

Vastaavaa, 1800-luvun historiamaalausta, joka koreudessaan muistuttaa jotenkin Jehovan todistajien julkaisuja, voi nähdä esimerkiksi Pariisin Pantheonissa tai vaikkapa Istanbulin sotamuseossa.

Ei tämä hieman teennäinen ja jopa falski näyttämöllepano minua erityisemmin häiritse. Ajattelen sekä pieniä peruskoululaisia, jotka joutuvat täällä vaeltamaan, että myös aikuisia, jotka ymmärtävät, että kyseessä on vain taitelijan näkemys. Taiteilijoista en nyt osaa sanoa nyt sen kummempia, mutta ainakaan he eivät näytä olevan Gustave Dorén oppilaita.

Olennaista tietenkin on, miten tuo valtava aineisto kokonaisuutena esitetään. Kovin yhtenäinen ja ristiriidaton kokonaisuus olisi didaktisesti paras, mutta ehkä myös älyllisesti kaikkein tympäisevin. Muistakaamme, ettei tämä ole tarkoitettu intellektuelleille, joille varmaan kannattaisikin perustaa oma puisto.

Koska esimerkiksi noiden lyhyiden mietelauseiden määrä on valtava, ovat ne myös keskenään ristiriitaisia eikä niistä voi tislata kovinkaan selkeää kokonaisuutta. Näyttelyn yleinen eetos toki löytyy ja nousee esille yhä uudelleen. Kyseessä on Venäjän valtakunnan ja sen ortodoksisen kirkon historia.

Nikolai Karamzin oli loistava kirjoittaja, eräänlainen Venäjän Topelius ja hänen ideologiansa oli valtion keskeisyys Venäjän historiassa, kuten jo pääteoksen Istorija gosudarstva Rossijskogo, osoittaa.

Niinpä ei ole ihme, että ensimmäisessä näyttelyssä (rurikovitšit ja romanovit) on ilmeisesti eniten häneltä otettuja lainauksia. Siinä ei ole mitään kummallista. Sen sijaan Lev Gumiljov, joka näyttäisi kilpailevan kakkossijasta, herättää kyllä tiettyjä ajatuksia (bange Ahnungen sanoo saksalainen).

Mutta onhan siellä oikeita, kriittisiä tutkijoitakin. Niitä löytyy paljon, on V.O. Kljutševskia, S.F. Platonovia, A.N. Saharovia ja niin edelleen.

Mutta sitten siellä on myös senaatin yliprokuraattori ja kahdenkin sittemmin valtaistuimelle nousseen kruununperillisen kasvattaja Konstantin Petrovitš Pobedonostsev, hän jota kaikki jo aikanaan pitivät taantumuksen symbolina ja jonka suomalaiset kuvittelivat olevan kaiken pahan alkuna myös Suomen-politiikassa.

Pobedonostsevilta valittu mietelause korostaa lujan vallan ja ylellisyyden karttamisen tärkeyttä. Entäpä sitten? Omalle aikakaudelleen hän oli tärkeä henkilö ja olisi ollut väärin jättää hänet joukosta pois.

Mutta missä onkaan Stolypin? Etsin turhaan tuota miestä, joka vielä äskettäin näytti Kremlissä nousseen ylimmälle parnassolle. Vain ohimenevän maininnan löysin, vaikka tosin muuan kokonainen aikakausi oli saanut nimensä hänen erään lausahduksensa mukaan. Se koski ”suuria mullistuksia”.

Mieleen ihan tulee, että Moskovassa, Akatemian Venäjän historian instituutin naapurissa sijaitseva mainio Pub Stolypin on myös suljettu. Muuan kollega nauroi, ettei siitä kannata tehdä johtopäätöksiä historiapolitiikan suhteen ja oli varmaan oikeassa.

 Ei tässä nyt vielä missään Neuvostoliitossa eletä, ainakaan rajan sillä puolella. Saattaa olla, että etsin sankaria vain vääristä lokeroista.

Suuri, silmiinpistävä linjaus oli ensimmäisen maailmansodan ja vuoden 1917 vallankumousten selkeä esittäminen uudella tavalla. Helmikuun valankumous oli monien sitaattien mukaan Englannin työtä siinä kuin Lokakuu meni saksalaisten kontolle. Suuren Venäjän mahtavaa nousukiitoahan siinä loppujen lopuksi katkaistiin.

Se muuten olikin omaa luokkaansa. Vain kaksi rotua oli tavattomasti vaikuttanut uusimman ajan tieteeseen, kertoi sitaatissaan akateemikko Vernadski: anglosaksinen ja venäläinen. Jälkimmäisen ansioita ei ollut vielä yleisesti tunnustettu, hän totesi sitaatissa, jonka konteksti on epäselvä.

Ei tämäkään näkemys ole tuulesta temmattu, vaikka meikäläinen jäi sitaatista kaipaamaan ainakin saksalaisia ja miksei ranskalaisiakin… 1940-luvun kosmopolitismin vastaisen kampanjan aikanahan tästäkin teemasta kyllä puhuttiin.

Muuten, kristittyjen marttyyrius nousee vanhasti esille myös käsiteltäessä neuvostoaikaa ja syystä nouseekin. Täytyy sanoa, että se meillä on jäänyt vähälle huomiolle kuten jäävät myös ne nykyiset vainot, joita heihin kohdistetaan.

Muuten, Stalinin ajan valtavat aikaansaannokset ja vielä valtavammat suunnitelmat saavat paljon huomiota. Tunnettu Stalinin suunnitelma luonnon muuttamiseksi esitellään myös laajasti ja kiintoisasti.

Vähälle huomiolle jää myös Suomi, sitä onkin etsittävä alaviitteistä. Talvisota on ympäripyöreästi käsitelty episodi ja kaipaamaan jää selkeää tarinaa siitä, mikä oikein oli Neuvostoliiton rooli ja sen suhde Saksaan vuosina 1939-1941. Venäjällä on kyllä näiden kysymysten hyviä tutkijoita (mutta me poikaa opetamme, kuten Saarnaaja sanoi).

Suomen sota 1808-09 saa osakseen suhteellisen pitkän alaviitteen, jossa totuudenmukaisesti korostetaan sitä, että se oli aikanaan Venäjällä hyvin epäsuosittu. Sitähän paheksui myös Karamzin.

Sitten, kun tullaan kohti nykypäivää, alkaa ilmaantua yhä enemmän nykyistenkin poliitikkojen kuvia ja heidän lausumiaan. On merkille pantavaa, että historiaa pääsevät arvioimaan niin Putin kuin Lavrov. Värivallankumousten yritykset kuuluvat nykyisen historian keskeisiin aiheisiin…

Politologille tämä laaja osio varmaankin on antoisa. Itse olin paljosta kiertämisestä sen verran väsynyt, etten jaksanut siihen enää perehtyä, eikä myöskään henki siihen kehottanut.

Mieleen tuli vain venäläinen sananparsi: se on kirjoitettu heidän otsaansa (У них все на лице написано). Tarkoituksen kyllä huomaa, ellei sitä ole ymmärtänyt jo vaikkapa Putinin puheista, joita meillä ei tosin ole julkaistu. Mutta tässä ollaan jo politiikassa, joka on tahdon asia, ei tieteen ja sellaisena pysyy. Kyllä teemaan kannattaisi palata, kunhan jaksaa.

Mutta miten kokoaisi sen perusidean, joka läpäisee koko tämän vaikuttavan ja teknisesti erittäin ansiokkaan näyttelyn?

Eiköhän voine sanoa, että kyseessä on karamzinilainen Venäjän valtakunnan historia, kirkon vahvalla läsnäololla. Olisi kuitenkin huomattavaa liioittelua väittää, että kyseessä on pobedonostsevilainen versio.

Sen mukaan etatismi ja uskonnollisuus, voisi sanoa klerikalismi, ovat Venäjän valtakunnan tukipylväät kautta aikojen. Sitä paitsi kyseessä on hyvän valtakunta, jota etenkin lännestä on aina uhattu ja uhataan.

Miten sanookaan ständissään filosofi Valerian Nikolajevits Muravjov: Pyhä Venäjä (Svjataja Rus) ei ole legenda eikä vertaus. Se on ollut todella olemassa. Ei siinä makean satumaisessa hahmossa, jonka maalaavat taitelijat ja runoilijat, vaan elävänä kokonaisuuteena, joka on täynnä omalaatuista kauneutta, ääniä ja hahmoja ja jolla on kaikkialla suuri elämänvoima.

Se on kaunis visio ja hyvin isänmaallinen omalla erikoisella tavallaan. Imperiumista eronneet kansat eivät kuitenkaan enää näytä sitä jakamattomasti kannattavan tai edes näkevän. Olisiko tällä jotakin väliä?

Timo Vihavainen ma 05.02. 13:24

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Muistoja Saksasta

pe 16.11. 23:34

Teatteri-ilta Moskovassa

ke 14.11. 23:17

Harmaa eminenssi

ti 13.11. 23:09

Muistoja lännestä

ma 12.11. 23:09

Mitä maailma ajattelee?

su 11.11. 01:10

Jätkäsaari

pe 09.11. 23:56

Erikoinen neitsyt

to 08.11. 22:28

Ätläke

ke 07.11. 23:21

Alatyylin ylösnousemus

ti 06.11. 22:17

Näin naapurissa

ma 05.11. 23:17

blogit

Vieraskynä

GCM-Sopimus uhkaa Euroopan turvallisuutta

to 15.11.2018 23:36

Juha Ahvio

YK:n GCM-sopimus uhkaa sekä kansallisia rajoja että sananvapautta

to 15.11.2018 23:38

Professorin Ajatuksia

Vastuutonta journalismia

pe 16.11.2018 23:33

Jukka Hankamäki

Mikä GCM? Vähemmän on enemmän myös maahanmuuttopolitiikassa

pe 16.11.2018 23:36

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Synnytyssairaalassa näet Suomen tulevaisuuden

ti 13.11.2018 23:33

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eduskunnan stalinistinen Unkari-ryhmä?

ke 14.11.2018 23:17

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Muuttuuko ihminen - ja mihin suuntaan, laulaa Georg Ots

ma 12.11.2018 10:38

Olli Pusa

EU-liittovaltio

la 10.11.2018 14:24

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

"Eurooppalaiset arvot" on osoitus uudesta suvaitsemattomuudesta

to 08.11.2018 23:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Muistoja Saksasta

pe 16.11.2018 23:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40