Blogi: Arto Luukkanen, pe 23.02.2018 19:31

Sipilä huijaroi "kuolleilla sieluilla"

Sipilä huijaroi ”kuolleilla sieluilla”?

Pääministerimme Juha Sipilä on suvainnut vierailla Korean olympialaisissa. Hänen viestinsä sieltä urheilun onnesta meille pakkasissa ja arjen kiemuroissa kärvisteleville kansalaisille on seuraava: ”…minä tein sen!

Työttömyys on laskenut ja se johtuu tästä hallituksesta ja minusta.”  (https://www.suomenmaa.fi/uutiset/tuhat-paivaa-paaministerina-toiminut-sipila-olemme-nyt-euroopan-karkikastissa-6.3.343840.e85d4bf40c?utm_campaign=shareaholic&utm_medium=facebook&utm_source=socialnetwork).

Suomi on kärkikastissa ja Juha haluaa jatkaa pääministerinä.

Ei pidä paikkaansa

Pääministerillä on oikeus kehua itseään. Se kuuluu demokratiaan.

Valitettavasti pääministeri kerskailulla ja itsekehulla ei ole perustaa. Talouden käänne ei suinkaan johtunut hallituksen toimista vaan se tuli niistä huolimatta. Maailmankaupan ja sen siivellä suomalaisten tuotteiden kysynnän vilkastumisella ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Kesälomarahojen anastus toki pullisti työnantajien lompakkoa kuluttamaan rahat ihan mihin huvitti, mutta iski suomalaiseen kulutukseen pakotettuihin palkansaajiin pahasti.

Toiseksi: pääministerin kertoma juttu on ankka. Se on tilastoharha. Se on yhtä luotettava kuin ex-ministeri Lindenin selitykset.

Tilastoja on siivottu, rukattu, harjattu ja kaunisteltu. (https://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanmaan-parantuneet-tyottomyystilastot-eivat-kerro-koko-totuutta-tilastoista-on-siivottu-kuolleita-elakoityneita-ja-jo-tyollistyneita).

Hurskaan miehen epätosi

Miksi näin hyvän ja hurskaan miehen pitää turvautua väärään tilastoon? Miksi: koska Sipilä on ollut oiva toiminimi, jonka alaisuudessa on saatu ”tuloksia”. Joku on hyötynyt – emme me.  

Todellisuudessa Sipilä on kuin Nikolai Gogolin ”Kuolleiden sielujen” huijari Tšitšikov. Hän, ts. Tšitšikov osteli matkoillaan maanomistajilta kuolleita sieluja eli kuolleita maaorjia, joita ei ole vielä poistettu henkikirjoitusluettelosta. Jos hankki maata ja maaorjia, niitä oli pantata ja saada niitä vastaan rahaa ja lainaa, eikä kukaan tarkastanut elivätkö ihmiset, joita kauppamies hankki.

PS. Huomenna ja ylihuomenna on naapurimaalle Eestille tärkeät päivät! Onneksi olkoon! Ehkä Ylekin huomio asian?  Jos näin, niin hyvä YLE! (en ole usein muuten näin todennut).

PPS. Eduskunnassa käydään Absurdistan-keskustelua äideistä ja isistä. Tästä keskustelusta tulee hieno historiallinen muistomerkki sille, joka tutkii tulevaisuudessa tämän ajan hullutuksia. Toisaalta: jos ihmisellä voi olla useita isiä ja äitejä niin mitäs olisitte mieltä? Entäpä jos Wahlroos adoptoisi kaikki Suomen työttömät! Vähän vanhempana? Työttömät saisivat raha-asiansa kuntoon (pappa betalar) ja 400 000 työtöntä huutelisi rakkaudella ympäri Suomenniemeä sanaa: isi, isi! 

Arto Luukkanen pe 23.02. 19:31

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44