Blogi: Timo Vihavainen, pe 23.03.2018 18:24

Kulttuurin arvo ja merkitys

Kulttuurin arvo on muuttunut

 

Kulttuuria kohtaan tunnettiin vielä taannoin erittäin suurta kunnioitusta. Muistan itse asian. Itse asiassa se oli perinyt uskonnon paikan siinä maailmassa, jossa vanha säätyvalta oli murtunut ja jossa ihmisen oletettiin pätevän vain kyvyillään eikä suvullaan. Hänen oli itse tultava jaloksi, koska sitä ei voinut periä.

Toki talouden rautaiset välttämättömyydet antoivat käytännössä toisille enemmän eväitä kuin toisille ja kulttuurin omaksuminen oli enemmän kiinni olosuhteista kuin kyvystä vielä kauas 1900-luvulle.

Joka tapauksessa kulttuuri (lat. cultura, viljely, muokkaus), hengen ja tapojen jalostaminen ja kehittäminen olivat humanismin vastaus uskonnolle ja klerikalismille. Ei ole sattuma, että kulttuurin edustajat saivat leijonanosan pronssisista muistomerkeistä, monissa maissa. Sotilaalliset pylvästelijät keskittyivät yleensä suurvaltoihin.

Hyvyyden, totuuden ja kauneuden palveleminen eli siis se kulttuuri, kuten asia myös määriteltiin, merkitsi Jumalaa vaille jääneelle ihmiselle mahdollisuutta pyrkiä johonkin johonkin korkeampaan.

Voitiinhan ainakin nousta tietämättömyyden ja raakuuden alhosta. Ihanteena kulttuuri merkitsi ihmisen potentiaalin täydellistä kehittämistä, sitä, että hän tulisi siksi, mikä hän olemukseltaan on, noin aristotelista kieltä käyttääkseni. Vielä neuvostokommunismi otti asian hyvin vakavasti.

No, joka tapauksessa, kovasti hieno asia se oli, tämä kulttuuri, vielä noin pari sukupolvea sitten ja vähän myöhemminkin, mutta eipä ole enää.

Kun tässä nyt rupeaa miettimään sitä, miten sellainenkin kulttuuria ja sen kehitystä ilmaiseva indikaattori kuin sanomalehtien kulttuuriosastot ovat kehittyneet, voi todeta uuden aikakauden ilmeisesti alkavan silloin 1960-luvun kulttuurivallankumouksen myötä. Ei muutos ihan yhtäkkiä tapahtunut, mutta murrokselta se aika näyttää.

Uusi piirre oli matalakulttuurin tulo. Itse asiassa kysymys oli sen tunkeutumisesta korkeakulttuurin rinnalle ja ohikin. Oleellisen tärkeä oli tähän liittyvä uusi lähestymistapa.

Tutkimuksen piirissä kulttuurilla tietenkin oli jo kauan ymmärretty tietyn populaation tapoja ja elämänmuotoa. Ei Suomusjärven kulttuurilla viitattu mihinkään korkealentoiseen taiteeseen tai edes humanistisiin pyrintöihin, vaan ihmisiin, jotka olivat jättäneet tiettyä, primitiivisiä jälkiä elämänmuodostaan. Se tarkoitti elämänmuotoa itseään.

Mutta nyt haluttiin panna viralta itse kulttuurin hierarkiat ja samalla koko käsitteen entinen merkitys. Kulttuurilla ei enää tarkoitettu parasta, mitä ihmiskunta tai kansakunta oli saanut aikaan, vaan kaikkea, mitä se oli saanut aikaan. Sitä paitsi kaikki se oli samanarvoista. Tässä nyt oli ainakin tasa-aroa.

Vitsinä esitetty uusrahvaanomaisuuden tunnus oli uudelle kehitykselle mitä sopivin ja kuvaavin. Jos kaikki elämänmuodot olivat yhtä hyviä ja arvokkaita, ei ollut mitään mieltä yrittää jalostaa ihmistä ja kehittää hänen pyrkimyksiään totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen. Pyrkipä tuo nyt minne halusi, yhtä ja samaahan se oli arvoltaan.

Niinpä lehtien kulttuuriosastoissa ei ollut mitään syytä käsitellä ja pohtia, ainakaan erityisesti, suurten ajattelijoiden (mitä ne olivat?) tai suurten taitelijoiden (kenen mielestä suurten?) aikaansaannoksia. Sen sijaan oli panostettava kaikkien lukijaryhmien mielenkiinnon kohteisiin, ellei tasa-arvoisesti, niin lukumäärän mukaan jyvittäen.

Vielä sukupolvi sitten esimerkiksi Helsingin Sanomien kulttuuriosasto panosti korkealaatuisiin artikkeleihin, joita tilattiin alojensa parhailta asiantuntijoilta. Kansakunnan kohtalon kannalta ratkaisevan tärkeitä aikaansaannoksia, tutkimuksia ja arvioita niistä käsiteltiin arvonsa mukaisella tavalla.

Sunnuntainumeroissaan lehdellä oli tapana julkaista jopa A1 sivun kokoisia artikkeleita tutkimuksen uusista aluevaltauksista, etenkin kansallisesta historiasta. Kaunokirjallisuuden käsitettiin olevan sekä sanataidetta että tunkeutumista inhimillisen elämän syvimpien mysteerien äärelle ja sama koski teatteria.

Kansallinen, suomalainen kulttuuri, jota esiintyy milteipä vain meillä Suomessa, sai erikoisaseman, jonka se tietenkin myös ansaitsi. Muut viljelivät omaansa ja sitäkin meidän tuli tuntea, mutta vain meidän vastuullamme oli suomalainen kulttuuri.

Olenko romantisoinut lähimenneisyyttä? Sanoinko jotakin väärin? Yllä oleva kuva ei tietenkään ole täydellinen eikä sulje pois poikkeuksia. Se on vain maalattu sopivan räikein värein vastakohdaksi nykyiselle tilanteelle, jotta ymmärtäisimme, mikä on muuttunut. Nimittäin moni asia on.

Nykyistä mainitsemani lehden kulttuuriosastoa katsellessa kiinnittää heti huomiota sen tietty lapsellisuus, nuorisovetoisuus.

Ilmeisesti suurin osa toimittajista on nuoria ja sitä paitsi naisia, missä ei sinänsä ole vikaa tai ei tarvitsisi olla. Näyttää kuitenkin olevan niin, että tämä joukko on hyvin sisäänlämpiävää, kuten sanotaan ja kiinnittää huomionsa enemmän pariutumisikäisten ja jopa teini-ikäisten kuluttamaan hömppään kuin sellaiseen kulttuuriin, jota voisi sanoa vakavaksi.

Toinen asia on, että se aivan ilmeisen tosissaan on ruvennut uskomaan olemansa maailman napa. Kiinnostuksen arvoisia asioita eivät näytä olevan ne korkeakulttuurin eli hyvyyden, totuuden ja kauneuden tavoittelun alalla tapahtuvat asiat, vaan sen sijaan matalakulttuuri, viihdebusiness eli niin sanottu hömppä, erityisesti kansainvälinen. Yli kaiken on sentään nuorten naisten asema ja heidän maailmansa, joka keskittyy olemiseen seksuaalisen mielenkiinnon kohteena.

Kaikkia asioita sitä paitsi nostetaan esille hyvin tarkoitushakuisesti ja pyritään aina valikoimaan naispuolisia artisteja (milloin kuulitte viimeksi sanan taiteilija?) ja heidän aikaansaannoksiaan.

Myös rajaton ylikansallisuus pistää silmään. Kyseessä voi tuskin sanoa olevan niinkään aidon kansainvälisyyden kuin ylikansallisen ns. sisällöntuotannon kritiikittömän palvonnan. Silmiinpistävää on, miten vähän kotimainen kulttuuri saa osakseen huomiota, ellei se ole ylikansallisen esikuvansa apinointia.

Tällaiset asiat tietenkin heijastelevat suuria yleisiä muutoksia, eivätkä niinkään riipu toimittajien henkilöllisyydestä tai, sanokamme, heidän tietoisesta toiminnastaan. Mutta kyllä heillä asioissa on ratkaiseva rooli tai olisi, mikäli he pystyisivät ymmärtämään vaihtoehtoja olevan olemassa.

Nyt koko läntisessä maailmassa havaittava matalakulttuurisuuntaus ja koko kulttuurin hiipuminen siinä mielessä, kuin se aikoinaan ymmärrettiin, ei toki ole yhden kulttuuriosaston syytä.

Sitä paitsi kehiotyksessä näkyy se, erityisesti anglosaksista perua oleva utilitaristinen peruskatsomus, jonka kulttuurifilosofian Jeremy Bentham jo yli kaksisataa vuotta sitten tiivisti: jos nappikuopan pelaaminen tuottaa enemmän tyydytystä kuin runous, niin siinä tapauksessa se on runoutta parempaa.

Rajat ylittävä konsumerismi on tehnyt tuosta simppelistä periaatteesta käytännössä meidänkin pakollisen filosofiamme, eivätkä lehdet tuhlaa aikaa ja paperia runouteen, mikäli nappikuopan peluulla on enemmän harrastajia.

Tämä tuntunee monista meistä nyt yhtä väistämättömältä ja luonnolliselta kuin se olisi ollut loukkaavaa ja absurdia ennen kulttuurivallankumousta.

Niinpä siis saamme tottua siihen, että parikymppisen hupakon maailman rajat ovat myös kaikkien muiden maailman rajoja. Tällaista puheavaruutta nyt ainakin rakennellaan, ainakin kulttuuriosastossa

Niin, kuka on kutitellut ketä ja onko joku peräti nipistellyt, millä tarkoituksella ja millä tuloksella edustaa nyt sitä tasoa, jota kulttuurin nälkäänsä tyydytystä etsiä edestään löytää. Maailmanhistoriallinen kulttuurin (ainakin kutittelukulttuurin) käänne tai peräti vallankumous kuuluu olevan meneillään, tai niin ainakin arvellaan.

Lehdillä ei nyt kuitenkaan enää ole hallussaan tiedotuksen monopolia. Yksipuolinen panostaminen hupakkokulttuuriin saattaa kostautua. Ehkäpä näin koko ajan tapahtuukin.

Timo Vihavainen pe 23.03. 18:24

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Joutavan paperin johdosta

ti 11.12. 23:49

Symbolit ja historia

ma 10.12. 23:29

Tatuoitu nainen

la 08.12. 23:22

Siivottomuuden psykologiaa

pe 07.12. 23:08

Satuja lapsille

to 06.12. 12:56

Kansallispäivä

ti 04.12. 22:31

Suuri johtaja

ma 03.12. 22:50

Euroopan konsertti I

la 01.12. 23:34

Ukraina on eri maata

la 01.12. 11:27

Pankin ja kilpailun merkityksestä

pe 30.11. 00:03

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Kuinka taipuu briteiltä EU:n iltalypsy

ti 11.12.2018 23:48

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Petteri vaatii Suomeen hissunkissun vaaleja?

ma 10.12.2018 23:32

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Strasbourgilla ratsastaen

ke 12.12.2018 11:16

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Joutavan paperin johdosta

ti 11.12.2018 23:49

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40