Blogi: Reijo Tossavainen, to 29.03.2018 15:29

Gallupit ovat median totista viihdettä

Jälleen olemme saaneet lukea ja kuulla erilaisten galluppien lukemia. Jonkin puolueen kannatus on heilahtanut muutaman kymmenyksen ylös ja toisen alas. Näitä sitten päivystävät dosentit ja politiikan toimittajat selittelevät. Kukin tarkastelee lukemia omasta kuplasta nähtynä.

Galluppien muutokset ovat lähes poikkeuksessa niin vähäisiä, että ne mahtuvat virhemarginaaliin. Jos muutos on vaikkapa virhemarginaalin neljännes, niin silti muutosta kommentoidaan merkittävänä. Kommentoijatkin ymmärtänevät, että noin vähäiset muutokset ovat melkein yhtä tyhjän kanssa, mutta silti niitä arvioidaan naamat peruslukemilla.

Meilläkin pitäisi menetellä kuten monessa muussa maassa. Gallupluvut pyöristetään esim. lähimpään puoleen prosenttiin. Ja sittenkin niitä arvoidaan varovasti.

Mielestäni vain kannatuskäyrien pidempiaikaiset ja prosenteissa olevat muutokset voidaan ottaa todesta.

Viime kuukausien gallupeista voidaan tehdä silti muutama varma johtopäätös. Vihreiden kannatus on noussut, keskustan laskenut ja perussuomalaisten on pysynyt loikkareista huolimatta ennallaan.

Loikkareiden käyrä on jatkuvasti pienempi kuin virhemarginaali, ja kannatus ei ole värähtänyt suuntaan eikä toiseen. Käyrä on kuin aivokuolleen käyrä. Siksi letkut voisi jo irrottaa.

………..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä media ja blogi saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen to 29.03. 15:29

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Demarit seuraavat kepua tuhon tiellä

ti 18.06. 11:46

Soini viimeisen kerran ministeri-Audin takapenkillä - hillotolppa nurin

pe 07.06. 12:26

Perussuomalaisten puoluesihteeriksi monitaitoinen Arto Luukkanen

la 01.06. 17:59

Punavihreät agendajournalistit Eu-vaalien suurin voittaja

ma 27.05. 07:17

Lipponen ja Rönnholm venäläisten juoksupoikina

la 25.05. 21:34

Mitä sinä haluat?

pe 17.05. 21:13

Ruotsille ja Suomelle puolustusliitto

ke 15.05. 10:19

Globalistit vs. kansallismieliset korvaa vasemmisto vs. oikeisto jaottelua

la 11.05. 13:03

Punaviherkepuli hallitus on helppo tipauttaa kanveesiin

ke 08.05. 17:32

Aito suvaitsevaisuus ei eristä, vaan sallii erilaiset näkemykset

su 05.05. 08:16

blogit

Vieraskynä

Päivi Räsäsen avoin kirje arkkipiispa Luomalle

ti 18.06.2019 23:56

Juha Ahvio

"Vihapuheen" torjunta, sananvapauden rajoittaminen ja ilmastohulluus etenevät

la 15.06.2019 22:54

Professorin Ajatuksia

Jos 100 200 miljoonaa ihmistä lähtee Afrikasta liikkeelle...

ti 18.06.2019 23:47

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Uutisointi europarlamenttivaaleista harhaanjohtavaa: Mitä jäikään kertomatta?

to 30.05.2019 02:44

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Etiopialaiset mysteerimiehet junassa

ma 17.06.2019 13:44

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Entä jos ei ole Pride-uskossa?

ti 18.06.2019 23:53

Mika Niikko

Kuka kantaa vastuun SETA-lobbareiden aiheuttamista peruuttamattomista vahingoista?

ti 28.05.2019 22:52

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Tuomioistuin poliittisena toimijana?

to 13.06.2019 22:46

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Demarit seuraavat kepua tuhon tiellä

ti 18.06.2019 11:46

Jessica Vahtera

Feministinen hallitus täysin tasa-arvoton

pe 24.05.2019 15:56

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Maa, joka oli

ti 18.06.2019 23:48

Matti Viren

Hiilinielut ja markkinatalous

ti 11.06.2019 23:28