Blogi: Timo Vihavainen, to 05.04.2018 13:27

Preussin hovista

Aikakakausi ja tietoromaani

 

Christer Pursiainen Emanuel ja Fredrik. Hovicembalisti ja hänen kuninkaansa. Docendo 2017, 333 s.

 

Christer Pursiainen on tämän aikakautemme mittapuilla hyvin monipuolinen tutkija ja kirjoittaja. Hän on kirjoittanut niin Venäjän aatteesta kuin ulkopolitiikan teoriasta ja käytännöstä, hänen töitään ovat niin vaikuttava Trotski-elämäkerta kuin vanhan testamentin aikoihin sijoittuva romaani. Akateeminen työskentely on häneltä sujunut yhtä hyvin Suomessa kuin vaikkapa Norjassa tai Italiassa.

Koska niin sanottu fakki-idiotismi (1950-60-lukujen unohdettu haukkumasana) siis on kirjoittajasta kaukana, ottaa lukija vaistomaisesti hänet vakavasti myös historiallisen romaanin tekijänä, eikä suotta.

Toisin kuin nykyaikainen lukija voisi heti ajatella, Emanuel ja Fredrik ei ole kirja ns. pariskunnasta, ei siitä huolimatta, että Fredrik Suuren homous on yleisesti tunnettu asia.

Pikemmin kyse on ns. rinnakkaiselämäkerrasta, joista suomalaisena esimerkkinä tulee mieleen Paavo Rintalan trilogia Mummoni ja Mannerheim, joka herätti ns. oikein ajattelevien piirien suuren vihastuksen.

Kuitenkin Rintalan idea oli nerokas, tai ainakin melkein. Kuvaamalla kahden, kokonaan toisistaan erillään olevan henkilön maallista vaellusta alusta loppuun, hän pystyi samalla kuvaamaan aikakautta ja sen yhteiskuntaa siinä muodossa, kuin se eri kansankerroksille ilmeni.

Pursiaisen kirjan keskushenkilöt ovat kyllä toistensa kanssa kosketuksissa, joskaan eivät mitenkään läheisiä. Carl Philip Emmanuel Bach, Johann Sebastianin poika, on Preussin Fredrik II:n hovicembalisti. Kuningas arvostaa hänen taitojaan, mutta ilmeisesti myös kadehtii. Emanuelin uudentyyppistä musiikkia hän ei ymmärrä.

Kun kaksi aikakauden suurmiestä –Emanuelia pidettiin tähän aikaan yleisesti Suurena Bachina- esitetään rinnakkain, syntyy hyvä perspektiivi molempien asettamiseksi paikalleen.

Toki Fredrik ei ollut pelkkä muusikko, vaikka kukaties sellaisena parhaimmillaan. Hänhän oli myös Preussin ja milteipä itse preussilaisuutena sittemmin kaikkialla tunnetun traditionkin todellinen luoja, armeijansa varaan perustava hallitsija, joka kävi uhkarohkeita sotia ja onnistui.

Fredrikin nuoruus on yhtä hyvin tunnettu lukukirjatarina kuin Pietari Suuren Aleksei-pojan kohtalo. Oli kukaties vain sattuman kauppaa, etteivät molemmat kuolleet raivohulluuden puuskia saaneen isänsä kädestä.

Moisesta koulusta tietenkin valmistui ihminen, jota ei voi pitää normaalina. Fredrikin tapauksessa kyseessä oli ilmeisesti narsistin, ellei peräti psykopaatin malliesimerkki.

Fredrikin minäkeskeisyys vaikuttaa ehdottomalta, vaikka hänellä nuoruudessaan oli ns. suhteita, tosin vain miesten kanssa. Hänen ”filosofinen” toiveensa tulla haudatuksi koiriensa viereen osoittanee sekin vain tätä perusasiaa, johon liittyi suuri ihmishalveksunta.

”Kuolkaa arvokkaasti!” huusi kuningas joskus sotilaalleen, joka valitti ja kieriskeli maassa tuskissaan. Aitoa myötätuntoa hänellä taisi riittää vain koirilleen, luulisin. Epäilemättä kyllä myös ne sadat tuhannet sotilaat ja siviilit, joiden kärsimyksistä ja kuolemasta Fredrik oli tavalla tai toisella vastuussa, vaivasivat vanhan Fritzin omaatuntoa, kuten Pursiainen kuvaa.

Vanha Fritz ei ollut se joviaali herra, jonka päät oli kaiverrettu joka tuoppiin ja piipunkoppaan, kuten Gothe runoilee, hän oli kärttyisä äijän käppyrä, joka ei voinut sietää sitä, ettei vanhenemista voinut estää. Hampaattomalla suulla ei huilua enää saanut soimaan.

Erittäin suosittu tuo kuningas sentään oli myös sen kansan keskuudessa, jota hän lopultakin oli niin pahasti rääkännyt toteuttaessaan ”geopoliittista” kutsumustaan. Olihan se perunakin omaksuttu hänen johdollaan, pakon edessä. Ja tuo Preussens Gloria kävi sirkushuvista leivän särpimeksi.

Musikaalisella Bachin perheellä oli traaginen kohtalo. Vaikka perhettä muuten oli siunattu täysipäisillä ja rakastavilla vanhemmilla, oli viikatemies aivan uskomattoman ahkera korjatessaan pois pienokaisia ja hieman vanhempiakin. Eipä siinä muu auttanut, kuin jättää asiat korkeampaan käteen.

Kirjoittaja on mitä ilmeisimmin erinomainen musiikin tuntija ja melko laajasti kuvatut ajan virtausten finessit jäävät maallikolta luultavasti ymmärtämättä. Sen sijaan on valaisevaa nähdä, miten ajan suuruudet toisiinsa suhtautuivat.

Taisteluahan siinä käytiin ja kateuttakin taisi olla pelissä mukana, kuinkas muuten. Suuren kuninkaan suosio oli arvokas saalis, mutta siinäkin oli monia arvoasteita. Ei pelkällä musiikilla huipulle päässyt.

Pursiainen kuvaa myös sitä kuuluisaa kohtausta, jolloin Fredrik kohtasi isä-Bachin ja antoi tälle tehtäväksi säveltää kuusisävelisen fuugan annettuun teemaan, jonka hän soitti.

Johann Sebastian suoritti tämän Musikaalisen uhrin vaikeuksitta, mikä löi hämmästyksellä jokaisen, ilmeisesti myös kuninkaan, jonka tarkoituksena oli itse asiassa nolata tuo saksilainen (Leipzig kuului Saksille) mestari.

Tämä ainakin on Pursiaisen uskottavalta kuulostava tulkinta. Fredrikin elämää kuvaavissa kirjasissa tämä tapaus kuvataan vain yhtenä historian kohokohtana: kaksi Saksan historian suurmiestä kohtaavat toisensa ja syntyy uskomaton taideteos…

Mikäli Pursiaisen kirjaa vertaa vaikkapa Rudolf Augsteinin teokseen Kuningas ja perilliset, on kuva Fredrikistä armeliaampi.

Augstein, joka ilmeisesti on ottanut tehtäväkseen riisua tuo preussilaisuuden perikuva kaikesta glooriasta, nostaa esille kaikki mahdolliset vastenmieliset asiat ja on hyvin pidättyväinen saavutuksista puhuessaan. Pursiaisen näkökulmana on pikemminkin peilata nousevan porvariston muuttuvaa asemaa itsevaltiuteen ja sen oikkuihin.

Emanuel , joka tuli porvaristosta, oli pitkälti riippuvainen itsevaltiaasta, mutta ei loputtomasti. Saksassa ja muuallakin oli toki töitä hänen kaltaiselleen mestarille ja jopa paremmalla palkalla kuin Fredrikin hovissa, mutta ilman kuninkaan lupaa ei palveluksesta niin vain lähdetty. Sitä paitsi yhtä hyvää orkesteria ei ollut joka oksalla, vaikka palkkakin olisi ollut parempi.

Kun Emanuel sitten poistui Hampuriin, tuoksui siellä vapauden ilmapiiri. Berliini oli linnoitus, jossa raaka sotilaskuri vallitsi itsevaltiaan filosofiasta huolimatta, mutta kauppakaupunki Hampuri oli paljon avoimempi. Sen huomasi jo kaupungin portilla, jossa ei tarvittu pitkiä seremonioita epäluuloisten vahtien edessä.

Kirja on tekijänsä mukaan kansanomainen tietokirja tai tietoromaani. Sellaisena se toimii hyvin. Tekijä on mielestäni toiminut viisaasti jättäessään kehittelemättä historiallisiin kehyksiin omasta päästään mitään keinotekoisia juonia. Aikakauden todellisuus oli aivan riittävän kirjavaa ollakseen sellaisenaan kiinnostavaa meidän silmillemme.

Kuninkaan nimittäminen Fredrikiksi on mielestäni oikea ratkaisu. Friedrich ei ole traditiomme mukainen ja Rietrikki kuuluu menneeseen aikakauteen. Paikkojen nimissä taas on asianmukaisesti huomioitu eri aikakausina tapahtuneet rajanmuutokset. Nämähän ovat herkkiä asioita, kuten tiedämme.

Kaiken kaikkiaan, taas erinomainen suoritus vai sanoisiko aluevaltaus Pursiaiselta. Mitähän seuraavaksi? Tällaiset tietoromaanit ovat tarpeellisia!

 

Timo Vihavainen to 05.04. 13:27

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Ammunnan kysymyksiä

ti 19.02. 22:47

Kollegoja pelastamassa

ma 18.02. 22:19

Koululaiset ja peruukit

su 17.02. 21:27

Kiväärit ja kevirit

la 16.02. 11:04

Uuden aikakauden alussa

to 14.02. 22:07

Vanhurskaat kolonialistit

ke 13.02. 17:06

Mitä rotu tarkoittaa?

ma 11.02. 18:06

Brodski lapsena

pe 08.02. 23:57

Heitspiits

pe 08.02. 13:19

Suomen kielen säilyttäminen

to 07.02. 22:49

blogit

Vieraskynä

Miten Amerikan eliitti jakoi kansan kahtia

la 02.02.2019 00:40

Juha Ahvio

Vuoden 2019 vaalit ovat ratkaisevan tärkeitä

su 17.02.2019 21:28

Professorin Ajatuksia

Elin Erssonin uhrit jäivät ilman korvausta

ti 19.02.2019 22:46

Jukka Hankamäki

Miksi Perussuomalaisten kannatus nousee?

ti 19.02.2019 22:49

Petteri Hiienkoski

Demokratia ja uskonnonvapaus edellyttävät sananvapautta

su 10.02.2019 04:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rajatonta välinpitämättömyyttä

pe 08.02.2019 19:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kantasuomalaisia syrjitään yo-kirjoituksissa järjestelmällisesti

la 26.01.2019 22:07

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomi intiaanina - viekö EVM maat ja mannut?

ma 18.02.2019 22:18

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Vihertynyt valtaeliitti ja identiteettipolitiikan moraalikaaos

la 16.02.2019 11:57

Heikki Porkka

Pahuuden kultin palvonta palvelee liittovaltion tavoittelua

to 14.02.2019 10:18

Olli Pusa

Raha ja hoiva

ma 18.02.2019 22:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Neuvostotaide oli propagandan väline

ke 20.02.2019 17:49

Reijo Tossavainen

Tee oma arvovalintasi ja äänestä!

ma 11.02.2019 09:16

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Ammunnan kysymyksiä

ti 19.02.2019 22:47

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20