Orbanin puolue saamassa kaikkien aikojen jytkyn - totaalinen katastrofi oppositiolle

Guardian: On jopa mahdollista että Orbanin Fidesz saa 2/3 perustuslaillisen enemmistön eduskuntaan.

Ulkomaat ma 09.04.2018 00:31

The Guardianin Shaun Walker raportoi, että ensimmäiset vaalitulokset on viimein julkaistu ja että ne näyttävät karmealta oppositiolle! Ja valtavalta jytkyltä Orbanin Fidesz puolueelle.

Unkarin monimutkaisen vaalijärjestelmän vu0ksi on vaikeaa sanoa kuinka monta paikkaa Fidesz tulee saamaan eduskunnassa, mutta jo nyt voidaan ennakoida sen saavan merkittävän enemmistön ja on jopa mahdollista että Orbanin Fidesz saa 2/3 perustuslaillisen enemmistön eduskuntaan.

Tämä on erittäin merkittävä voitto Orbanille äänestysprosentin ollessa historiallisen korkea.

Johtavan Fidesz puolueen jota Viktor Orbán johtaa, arvellaan saavan 134 paikkaa eduskunnan 199 paikasta kun äänistä on laskettu 74.6 prosenttia, Unkarin virallisen vaalisivuston mukaan. Se olisi niukasti yli 2/3 enemmistö eduskunnassa. Silloin Fidesz saa jatkossakin päättää käytännössä yksin perustuslain säilyttämisestä tai muutoksista.

Äärioikealla oleva Jobbik puolue sai myös suuren voiton 20 prosentin kannatuksella ensimmäisen laskennan jälkeen.

Kokonaistuloksen voidaan katsoa olevan täydellinen voitto oikeistolle, jota edustaa niin Fidesz kuin oppositiossa oleva Jobbik-puoluekin. Molemmat puolueet yhdessä ajavat samoja Eu- ja maahanmuuttokriittisiä tavoitteita nyt 80 prosentin enemmistöllä eduskunnassa. Unkarin kansallisvaltio ja demokratia ovat erittäin vahvat tänään, historiallisen korkean äänestysaktiivisuuden antamalla mandaatilla.

 

EDIT 00:36: Ensimmäisen laskennan jälkeen paikkojen lasketaan jakaantuvan seuraavasti: Fidesz - KDNP liitto 134 paikkaa, Jobbik 27 paikkaa, Sosialistit 19 paikkaa.  Jokkib puolue on vahvin oppositiossa.

Jukka Rahkonen ma 09.04. 00:31

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Pääuutiset

blogit

Arto Luukkanen

Suomen johto GCM pakokauhussa?

ke 12.12. 23:36

Timo Vihavainen

Kieliparkamme on vaarassa

ke 12.12. 23:33

Professorin Ajatuksia

Strasbourgin tapaus saattoi pelastaa Macronin

ke 12.12. 23:32

Heikki Porkka

Strasbourgilla ratsastaen

ke 12.12. 11:16

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12. 23:34

videot