Blogi: Heikki Porkka, ma 23.04.2018 13:07

Sosialidemokraattien (SDE) suosio jyrkässä laskussa Virossa

 

Viron seuraavat parlamenttivaalit järjestetään 3.3.2019, noin puolitoista kuukautta ennen Suomen eduskuntavaaleja.

Vaalikampanjaa käydään jo täyttä häkää Suomenlahden molemmin puolin.

Suomessa sdp pyrkii kaikin keinoin ykköspuolueen asemaan. Kohtuullisen varmana voidaan pitää ajatusta, jonka mukaan sdp ryhtyy muutamien viime vaalien tapaan näyttelemään jonkinasteista maahanmuuttokriittistä puoluetta. Suomeksi sanottuna sdp aloittaa perinteisen valehtelukampanjan, jossa esitettyjä asioita ei ole edes tarkoitus toteuttaa.

Samansuuntaisesti tuntuu ajattelevan myös Yleisradion kirjeenvaihtaja Riikka Uosukainen, joka kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan: ”Populististen puolueiden nousua yritetään nyt katkaista viemällä kampanja-aseet Tanskan kansanpuolueen, Ruotsin ruotsidemokraattien ja ehkä pian myös Suomen perussuomalaisten käsistä.”

Nimenomaan pyritään viemään vain kampanja-aseet, sillä ”äänestäjien ryöstöön” pyrkivien puolueiden noudattama politiikka on yleensä aivan toista kuin niiden kampanjassa kerrotaan.

Astuvatko suomalaiset jälleen harhaan, se nähdään vasta vaalituloksen ratkettua ensi keväänä, mikäli vaaleja ei aikaisteta hallituksen mahdollisen kaatumisen seurauksena.

Virossa paikallinen sosialidemokraattinen puolue, SDE, on suurissa vaikeuksissa kannatuksensa suhteen. Viimeisin mielipidetiedustelu kertoo karusti, että puolueen kannatuksen romahdus hipoo jo äänikynnystä, joka on Virossa viisi prosenttia.

Viron yleisradion, ERR:n tuorein mielipidetiedustelu antaa SDE:lle vain kuuden (6) prosentin kannatuslukeman, joka tarkoittaa rajua pudotusta viime parlamenttivaalien ääniosuudesta, joka oli 15,2 prosenttiyksikköä.

Sen sijaan reformipuolueen (Reformierakond) suosio on jatkanut tasaista nousuaan viimeiset puoli vuotta. Marraskuun 2017 lukemasta 22 prosenttia kannatus on noussut 33 prosenttiin. Vuoden 2015 vaaleissa reformi sai 27,7 prosentin ääniosuuden, jolla irtosi 30 parlamenttipaikkaa.

Reformin suosio jää tällä hetkellä vain kolme prosenttiyksikköä pienemmäksi kuin nykyisen hallituksen (keskusta, SDE, IRL) kannatus (36 %).

Hyvältä näyttää myös konservatiivien (EKRE) osalta, sillä edellisvaalien ääniosuudesta 8,1 prosenttia puolueen kannatus on kasvanut 14 prosenttiin. Nykyisessä parlamentissa EKREllä on seitsemän paikka, mielipidetiedustelun antama luku tuplaisi edustajien määrän.

Sosialidemokraattien tavoin Isänmaa ja Res Publican liiton (IRL) kannatus on romahtanut. Vuoden 2015 vaaleissa puolue sai 13,7 prosenttiyksikön ääniosuuden, nyt sen kannatus on pudonnut alle äänikynnyksen neljään (4) yksikköön.

Pääministeripuolue Keskustan kannatus on säilynyt osapuilleen edellisvaalien (2015) antamassa lukemassa, joka oli 24,8 prosenttiyksikköä. ERR:n mielipidetiedustelu lupaa Keskustalle 24 prosentin osuutta.

Vihreiden (Rohelised) suosio ei edelleenkään ylitä äänikynnystä vaan pysyttelee selkeästi sen alapuolella kolmen prosentin tuntumassa käytyään välillä neljässä prosentissa. Vihreiden kannatus heittelee melko paljon vaalista toiseen, sillä vuoden 2011 vaaleissa puolue sai 3,8 prosentin ääniosuuden, mutta vuoden 2015 vaaleissa kannatusta oli enää 0,9 yksikön verran.

Äänestäjien epävarmuudesta oman suosikkipuolueensa suhteen kertoo puolestaan se, että ERR:n kyselyssä 35 prosenttia vastaajista ei halunnut tai osannut kertoa kantaansa.

Delfin sivuilta löytyvä grafiikka kertoo puolueiden kannatusheilahteluista viimeisen puolen vuoden ajalta.

Virossa puolueiden saamat prosentit muuntuvat melko suoraan parlamenttipaikoiksi, sillä riigikogussa, Viron parlamentissa on 101 edustajaa. Pientä, yhden tai kahden paikan heittoa suhteessa ääniosuuteen syntyy, kun äänikynnys ei ylity joidenkin puolueiden osalta.

Yrittäjien kannalta Viron ensi kevään vaalit saattavat tuoda hyviä uutisia, mutta miten käy maahanmuuttopolitiikan, ennen kaikkea haitallisen maahanmuuton vastustamisen, on toinen asia.

Ensi kevään vaalit herättävät voimakkaita intohimoja lahden molemmin puolin, varmaa on kuitenkin se, että yhtä typerää [ja vaarallista] politiikkaa kuin Suomessa on toteutettu viimeiset vuosikymmenet yrittäjyyden ja maahanmuuton osalta, ei Virossa tulla koskaan noudattamaan.

Viron politiikka säilyy kohtuullisen järkevänä, koska vasemmistoliiton ja vihreiden tapaiset internationalistiset puolueet eivät saa tukea kansalaisten keskuudesta. Sosialidemokraatit (SDE) kuuluu itse asiassa samaan internationalismia ajavaan poliittisen perheeseen pelkästään sillä perusteella, että puolue on Sosialistisen Internationaalin jäsen.

Historia on opettanut virolaisille, että totalitarismiin taipuvaisia ideologisia virtauksia ei ole syytä edistää. Aitoa kansainvälisyyttä Virossa ei vastusta oikeastaan kukaan, vaan päinvastoin, maahan lisää työtä ja valuuttaa tuovia kannustetaan saapumaan yrittäjyyttä suosivan veropolitiikan ja e-kansalaisuuden avulla.

Tere tulemast, eläkepäiviä viettämään, työtä tekemään tai yrittämään!

Heikki Porkka ma 23.04. 13:07

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05. 12:56

Korruptiota se on pienikin korruptio

su 12.05. 13:52

Gallup elää - mikä on politiikan suunta?

pe 10.05. 11:56

Kärkihankkeena maailmanhalaus

to 09.05. 13:40

Tuolileikin kautta verohelvettiin?

ke 08.05. 15:29

Pedofiilien ja terroristien kultamaa

ti 07.05. 13:44

Äänestäjän kuluttajansuoja Suomessa

ma 06.05. 11:00

Suojelupoliisi ongelmien keskiössä

to 02.05. 22:00

Sdp (Hussein al-Taee) turvallisuusuhkana

ti 30.04. 13:23

Demokratia - Virossa toteutuu, Suomessa halveksitaan

ke 17.04. 10:07

blogit

Vieraskynä

Maahanmuuttoahdistus koskettaa monia suomalaisia

to 23.05.2019 01:36

Juha Ahvio

Mistä vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa on kyse?

ma 06.05.2019 23:38

Professorin Ajatuksia

Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko

to 23.05.2019 00:42

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05.2019 22:08

Petteri Hiienkoski

Arkkipiispan tuella sananvapautta vastaan

la 18.05.2019 16:09

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euvostoliiton purkaminen alkaa vihdoinkin!

ke 01.05.2019 16:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kansallismielisten vietävä ympäristöagenda vihreiltä

ti 14.05.2019 23:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomen maanviljely EU:ssa: kurjulaa ja petosta

to 23.05.2019 00:43

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

ke 15.05.2019 20:55

Heikki Porkka

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05.2019 12:56

Tapio Puolimatka

Setan kunniarotta-antipalkinto ja itävaltalainen rottaruno

ti 21.05.2019 23:38

Olli Pusa

Islaminuskoiset eivät sopeudu

su 19.05.2019 21:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Mitä sinä haluat?

pe 17.05.2019 21:13

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

SDP valehtelijoiden klubi

pe 03.05.2019 21:34

Timo Vihavainen

Eurooppa on aina oikeassa

ma 20.05.2019 21:22

Matti Viren

Ei tarvitse leikata

ke 22.05.2019 00:03