Ruotsin valtiopäivävaalit lähestyvät.

Ne pidetään tämän vuoden syyskuun 9.päivänä. Valtiopäiville valitaan yhteensä 349 edustajaa puoluelistojen mukaan. Näiden vaalien merkitys Suomelle on äärimmäisen tärkeä, sillä vaalien jälkeen Ruotsi tulee pohtimaan uudelleen omia turvallisuuspoliittisia valintojaan. Mennäänkö Natoon vai ei? Jatketaanko puolueettomana ja liitoutumattomana maana vai tartutaanko USA:n tarjoamaan: Ruotsi/Suomi/USA yhteistyöhön syvemmin? Tai lähdettäisiinkö peräti yksin Suomea kuhertelemaan? Ruotsihan ei enää väitä olevansa puolueeton, tätä nimitystä käyttää historiallisista syistä sitkeästi Itävalta EU-jäsenyyden faktisesta puolueettomuuden kumoamisesta huolimatta.

Vaalit tarjoavat myös mahdollisuuden puhua maan sisäisen turvallisuuden ongelmista. Äänestäjille on puhuttava suoraan: ovatko Ruotsin kansalaiset vaarassa? Voiko Ruotsi jatkaa ääriliberaalia suhdettaan maahanmuuttoon? Kohtaako ruotsalainen poliittinen eliitti todellisuuden?

Ruotsi – Suomen esimerkki

Ruotsi on meille tärkeä naapuri ja läheisin kumppani. Molemmat ovat EU:n jäseniä, sillä erotuksella, että Ruotsi säilytti oman valuuttansa ja kykeni suojautumaan globaaleja suhdannevaihteluja vastaan. Meillä on vanhojen historiallisten suhteiden lisäksi molemmissa maissa suuri kielellinen vähemmistö ja suomalaisperäisiä maahanmuuttajia elää Ruotsissa yli 600 000 henkeä. Meidän ulkomaankaupassamme Ruotsi on usein ollut toisella sijalla.

Suomalais-ruotsalainen yhteistyö perustuu virkamies- ja kansalaisyhteiskuntayhteyden lisäksi myös poliittisiin suhteisiin. Me pidämme yhteyttä kaikkein korkeimmalla tasolla.

Suhteemme Ruotsiin on vanhastaan ollut sellainen, että me vertaamme itseämme ja saavutuksiamme läntiseen naapuriin. Puolustuspolitiikassa Suomen ja Ruotsin asema ovat toisistaan riippuvaisia: Ruotsi ei ole liittynyt Natoon ja sopi salaisesti USA:n kanssa siitä, että se takaa Ruotsin aseman sotilaallisesti.

Puolueettomuus taas mahdollisti aikoinaan sen, että Suomi pysyi itäisen puolustusyhteistyön ulkokehällä – YYA-sopimuksen kanssa. Ruotsi taas ei ole halunnut ottaa vastuuta Suomen puolustamisesta vaan on ollut tyytyväinen tilanteeseen, jossa Suomi toimii Venäjän aikeiden kannalta puskurina. Tämä tarkoittaa sitä, että kriisin sattuessa Ruotsi voisi rajoittua huolehtimaan itsestään ja vain itsestään – kauniista puheista ja myötätunnosta huolimatta.

Kylmän sodan loppuessa Ruotsi totesi, että se voi ”länsimaistaa puolustustaan” ja luopui asevelvollisuudesta. Maavoimia heikennettiin myös 1990-luvulla lähes olemattomuuteen saakka. Venäjän paluu suurvallaksi Itämerellä merkitsi sille järkytystä ja puolueet sopivat, että asevelvollisuus tulee takaisin jossain muodossa ja että puolustusmenoja kasvatetaan 274 miljoonalla eurolla joka vuosi aina 2020 saakka. Erityisesti Krimin liittäminen Venäjään vuonna 2014 sai aikaan kauhureaktion Ruotsissa? Entä jos Venäjä toimisi sitä vastaan samalla tavalla? Olisiko mahdollista, että pienet kohteliaat ja vihreät miehet ottaisivat Gotlannin aivan kuin Krimin? Tälle tärkeälle saarelle sijoitettiin joukkoja ensimmäistä kertaa sitten kylmän sodan.

Eräs vaalien tärkeimmistä asioista on suhde Natoon. Onko maan puolueettomuus historiaa näiden vaalien jälkeen? Antavatko äänestäjät tukensa mikäli joku puolue ilmoittaa avoimesti haluavansa läntiseen puolustusliittoon?

Nato vai ei? Entä mitä tekee Suomi?

Pääministeri Stefan Löfvenin johtama vasemmistohallitus on vaikean paikan edessä, sillä sen ”hiljainen yhtiökumppani” kokoomus on äänekkäästi vaatinut liittymistä Natoon. Kansallismieliset, todellista oppositiota edustavat ruotsidemokraatit torjuvat sen sijaan ehdottomasti Nato-hankkeet ja haluavat sen sijaan maksimaalista yhteistyötä Suomen kanssa.

Yhteistyötä toisaalta Naton, toisaalta Yhdysvaltain kanssa harjoitetaan ja USA:n paimentamana Ruotsin puolustusministeri on allekirjoittanut Suomen ja USA:n kanssa puolustusyhteistyötä tiivistävän kolmenvälisen aiejulistuksen Pentagonin juhlaseremoniassa. Suomen puolustusministeri Jussi Niinistö ja Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist yhdessä Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis’in kanssa astuivat askeleen intiimimpää yhteistyötä. Tämä prosessi ”kolmen yhteistyöstä” alkoi jo vuonna 2015 ja sai näin loogisen muotonsa 9. toukokuuta 2018 (venäläisten Voiton päivänä).

Puolustus onkin iso vaaliteema. Mikäli Ruotsi liittyy Natoon, tapahtuisi se suurimpien puolueiden kuten sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen yhteisenä päätöksenä, jolla ruotsidemokraatit voidaan sivuuttaa.

Sosialidemokraatit eivät ole ilmaisseet halua tällaiseen, mutta onko heidän sanansa luotettava? Jos kuitenkin päätös tulisi, sillä tulisi olemaan iso vaikutus Suomeen – olisiko meidän pakko seurata mahdollista Nato-Ruotsia vai riittävätkö USA:n takeet, yhteiset harjoitukset ja tiivis yhteistyö Naton kanssa? Laukaiseeko se kriisin Venäjän ja Suomen välisissä suhteissa?  Kuten Ukrainassa: Putin halusi vastapainoksi jotain itselleen kun Euromaidan karkotti Venäjä-mielisen Janukovitshin?

Muuttuko Suomi turvallisuuspoliittiseksi vaihtorahaksi, ei tosin heti Ruotsin vaalien jälkeen, mutta ehkä joitakin vuosia sen jälkeen?

Heti-vaihtoehtoa ei käytännössä ole. Ruotsidemokraatit ovat ilmoittaneet takaavansa, että Ruotsi ei joudu Natoon, niin kauan kuin sosialidemokraatit eivät muuta kantaansa. Vaaleihin demarit lähtevät ilmoituksella haluavansa pysyä toistaiseksi Naton ulkopuolella. Heti vaalien jälkeen tuskin kantaa voidaan muuttaa.

Huomattava myös on, että jos ruotsidemokraattien onnistuisi päästä suurimmaksi puolueeksi, niin Suomen asema saisi aivan uusia aspekteja. Suomea ihailevat ruotsidemokraatithan haluavat mahdollisimman läheistä liittoutumista Suomen kanssa kaikilla aloilla ilman kolmansia pyöriä suhteessa.

Pakolaisuus taakkana – puolueet joutuvat myöntämään sen

Toinen Ruotsin vaalien kuuma kysymys liittyy yleiseen turvallisuuteen ja kansalaisten fyysiseen koskemattomuuteen. Vuodesta 2015 alkanut siirtolaiskriisi merkitsi aluksi sitä, että läntinen naapurimme avasi - kuten Suomikin - Saksan vanavedessä anteliaasti ovensa kaikille humanitaarista turvapaikkaa haluaville.

Tosin Suomen vieraanvaraisuus oli vielä ehdottomampaa, Ruotsissa ainakin jonkin aikaa suoritettiin Tanskan rajalla tarkastuksia, mutta pyrky Ruotsiin oli Suomea suurempaa. Vuonna 2015 maahan saapui 160 000 turvapaikanhakijaa. Näiden kuluiksi Ruotsin maahanmuuttovirasto arvioi vuonna 2016 massiivisiksi: vuosina 2016–2020 hinnaksi arvioitiin 43 miljardia euroa, mikäli turvapaikanhakijoiden määrä jäisi 140 000 tulijan vuositasolle. Mikäli tulijoita olisi 100 000, laskisi silloinen hinta-arvio 34 miljardiin euroon. Meillä hinta on ollut paljon pienempi: vuosittaiseksi kuluksi on arvioitu 1,5 miljardia euroa.

Maahanmuuton hintaa ei voi laskea ainoastaan kruunuissa vaan myös yhteiskunnan perusrakenteiden muuttumisena. Ruotsalaiset ovat havahtuneet siihen, että tulijoiden suuri määrä on merkinnyt turvallisuuden järkkymistä.

Erityisesti väkivaltarikosten määrä on kasvanut ja Ruotsin oma poliisi kertoo, että maassa on 61 ongelmallista asuma-aluetta, joista 23 on poliisin mukaan "erityisen ongelmallisia asuinalueita" (särskilt utsatta områden). Asia on niin kipeä, että maan ylipoliisipäällikkö Dan Eliasson oli viime vuonna menettää virkansa, kun hän otti tämä asian esille.

Ruotsi perussuomalaistuu…

Ongelma on tunteen tasolla. Kukaan huomattava poliitikko, ruotsidemokraatteja lukuun ottamatta, ei oikein uskalla tuoda tätä kansalaisten kipeästi tuntemaa ongelmaa esille eivätkä mediat halua keskustella siitä – peläten leimautuvansa rasisteiksi.

Käytännön tasolla tämä keskustelukielto on merkinnyt sitä, että aihetta kaihdetaan kuin ruttoa.

Tämä ”virtahepo olohuoneessa, josta ei voi puhua” on heijastunut myös suomalaiseen tiedonvälitykseen. On asioita, joista ei voi puhua ja sillä siisti.

Puolueiden kannatus heijastuu tässä asiassa erityisen paljon. Vaikeassa tilanteessa ruotsalaiset uskovat vanhaan: sosiaalidemokraattien kannatus on pysynyt korkealla. Tammikuussa 2018 Sosiaalidemokraatit johtavat 27,4 % osuudella ja moderaatit (eli paikallinen kokoomus) on n toisena 22,3 % osuudella. Sverigedemokraatit ovat tammikuun puoluemielipidemittausten keskiarvotuloksena tällä hetkellä kolmantena 18,6 % osuudella.

Käytännössä tämä on merkinnyt sitä, että mikäli tulos on tämän tyyppinen, sosiaalidemokraattien vähemmistöhallitus jatkaa. Vaikka turvallisuus askarruttaa ei Sverigedemokraateilla näytä olevan ratkaisevaa nostetta ohi kahden suuren. Vuoden 2015 maahanmuuttoaallon laantuminen pienemmäksi ja suurpuolueiden suuret suunnitelmat ja pienet teot maahanmuuton rajoittamiseksi ovat taltuttaneet Sverigedemokraattien nopean nousun.

Tällä hetkellä Ruotsin vähemmistöhallitus koostuu Sosiaalidemokraateista ja Ympäristöpuolueesta. Moderaatit äänestävät hallitusta silloin, kun se muuten uhkaisi kaatua. Vaalien jälkeen katsotaan kenen kanssa sosiaalidemokraatit haluavat jatkaa. Onko mahdollista, että isot turvallisuuspoliittiset ratkaisut vaativat moderaattien osallistumista ”aidosti” yhteiseen hallitukseen?

Entä jos Sverigedemokraatit saavat jytkyn? Murtaakseen varmasti eristämisensä ja päästäkseen vaikuttamaan sen olisi saatava yli 30 % äänistä.

Vaalien isot ratkaisut tehdään senioriäänestäjien keskuudessa. Miten suuret ikäluokat – tai kuten Ruotsissa leikillisesti sanotaan – miten ”köttberget” äänestää? Luottaako se demareihin vain haluaako se muutosta tässä vaarallisessa maailmassa?

Vastaus on ilmeisesti se, että pahoina aikoina luotetaan vanhaan.

Ruotsin demarit – pää tiiviisti pensaassa

Ensimmäisessä vaalikeskustelussa näkyi myös hyvin se, minkälaisen strategian eri puolueet ovat omaksuneet. Kukaan ei halua puhua Sverigedemokraattien kanssa – etenkään kun he esittelevät kaikille kansalaisille kipeitä ongelmia, joita on syntynyt siirtolaiskriisistä.

Ruotsin vallanpitäjien taktiikkana on jättää tämä puolue marginaaliin ja olla kuin sitä ei olisikaan. Paitsi silloin, kun se tekee jotain ikävää tai skandalöösiä. Tilanne on mielenkiintoinen: valtapuolueet elävät ”state of denial” tilassa ja sverigedemokraatit yrittävät päästä siitä poliittisesta paitsiosta, johon heidät on ajettu.

Ruotsalainen demokratia elää nyt käymistilassa ja ainoa ulospääsy näyttää olevan se, että joko sosiaalidemokraatit ja kokoomus pääsevät yhteisymmärrykseen niin sisä- kuin ulkopolitiikasta tai sitten sverigedemokraatit otetaan politiikkaan mukaan.

Näyttää siltä, että ns. ”SUURI KOALITIO” olisi äärimmäisen epäsuosittu. Ruotsin demarit ovat kuitenkin Saksan kollegoitaan historiallisesti paljon itsevarmempia! Todennäköisimmin vanha meno jatkuu, jossa näennäisesti vähän rajoitetaan siirtolaisuutta ja lähennytään vielä lisää USA:ta ja Natoa liittymättä kuitenkaan siihen.

Ruotsalaisen demokratian ja tulevien vaalien iso asia on: milloin tosiasiat tunnustetaan? Milloin pää otetaan pensaasta?

Ensimmäisten vaalikeskustelujen mukaan näyttää siltä, että sosiaalidemokraatit ovat vähitellen luopumassa ”hyvä-ihmis”-linjauksistaan.  Ideologisesti Ruotsin demareiden "persuuntuminen" olisi valtava muutos, vaikkei takaisikaan käytännön muutoksia.