Blogi: Heikki Porkka, ke 20.06.2018 08:54

Yhdysvallat eroaa YK:n ihmisoikeusneuvostosta

 

Luojan kiitos, toteaa länsimaista sivistystä, sananvapautta ja aitoa suvaitsevaisuutta kannattava henkilö.

Helsingin Sanomien artikkelissa (19.6.2018) kerrotaan Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Nikki Haleyn todenneen jo keväällä 2017 YK:n ihmisoikeusneuvoston olevan ”diktaattorien turvasatama”.

YK:n pääsihteeri António Guterres on HS:n artikkelin mukaan aivan toista mieltä. Guterresin tiedottajan välittämässä viestissä pääsihteeri toteaa, että ”YK:n ihmisoikeusorganisaatiolla on suuri rooli ihmisoikeuksien kansainvälisessä suojelussa ja edistämisessä”.

YK:n ihmisoikeusneuvostossa istuu 47 maan edustajia, 13 jäsenmaata on Afrikasta ja 13 Aasiasta. Eurooppalaisia valtioita on jäseninä yhdeksän (9).

Ihmisoikeusneuvoston jäseniä ovat esimerkiksi Afganistan, Pakistan, Qatar, Nigeria, Egypti, Ruanda, Tunisia, Kongon demokraattinen tasavalta, Burundi, Etelä-Afrikka, Norsunluurannikko, Togo, Kiina, Irak, Saudi-Arabia, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Venezuela.

Ihmisoikeuksien, demokratian ja suvaitsevaisuuden kehtoja?

Karkeimpana esimerkkinä Saudi-Arabia, josta Helsingin Sanomat kirjoitti syyskuussa 2015 seuraavasti:

”Tänä vuonna Saudi-Arabia on UN Watchin mukaan "mestannut enemmän ihmisiä kuin Isis" – jo kesällä teloitettuja oli yli sata.”

”"Tämä antaa Saudi-Arabialle suoraa vihreää valoa ruoskinnan aloittamiselle uudestaan."
Näin sanoi viime viikolla Kanadassa maanpaossa asuva saudiarabialainen Ensaf Haidar.
Haidar oli kuullut viime viikon absurdeimman uutisen: Saudi-Arabia oli nimitetty YK:n ihmisoikeusneuvoston erään työryhmän johtoon.”

”Miten siis on mahdollista, että tällainen maa päättää ihmisoikeuksista YK:ssa edes nimellisesti?
Koska sellainen järjestö YK on. Tapaus on ääriesimerkki YK:n absurdista logiikasta.”

Muslimimaat onnistuivat hyväksyttämään YK:n ihmisoikeusneuvostossa vuonna 2009 Pakistanin aloitteesta päätöslauselman, jonka mukaan uskontojen herjaaminen on ihmisoikeusrikkomus.

Käytännössä lauselman hyväksyminen on tarkoittanut islamin kritisoinnin estämistä ainakin Euroopassa. Kristinuskoa ja muita uskontoja, lukuun ottamatta islamia, on sen sijaan voinut pilkata edelleen mielin määrin.

Ihmisoikeusneuvoston päätöslauselma on länsimaissa noudatetun sananvapauden vastainen ja se kertoo selkeästi muslimimaiden suvaitsemattomuudesta ja halusta kahlita islam-kritiikkiä.

YK on monilta osiltaan valtavasti rahaa imevä paperitiikeri, jonka arvovalta on ollut pitkään laskusuunnassa.
Katsomalla sormien läpi jäsenmaidensa, varsinkin muslimimaiden, epäinhimillistä toimintaa, YK on johtonsa hyväksynnällä edistänyt rappiotaan.

Muslimimaat eivät hyväksy YK:n ihmisoikeuksien julistusta vaan ovat allekirjoittaneet vuonna 1990 oman Kairon julistuksensa, joka on alisteinen islamilaiselle laille, sharialle.
Tästä huolimatta muslimimaat istuvat muiden kanssa tasavertaisina YK:n ihmisoikeusneuvostossa.

Hyväksymällä muslimimaiden toiminnan YK tukee kaksoisstandardien politiikkaa, jonka seuraukset ovat nähtävillä kaikkialla läntisessä Euroopassa.

Punavihreiden ja keskustaoikeiston liberaalien jo vuosien ajan hienoksi mainostaman monikulttuurisuuden edistäminen on tarkoittanut länsimaissa yhteiskunnallista rappiota, jossa toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Käytännössä monikulttuurisella yhteiskunnalla on viimeisen vuosikymmenen ajan tarkoitettu islamin länteen rantautumista.

YK:n, eurooppalaisen valtamedian ja eliittipoliitikoiden edistämän kehityksen tulokset ovat kaikkien nähtävillä.

Lepsulla ja moraalittomalla toiminnalla on ollut karmeat seuraukset varsinkin eurooppalaisissa sivistysyhteiskunnissa.
Humaaniin ja suvaitsevaan elämään totutetut ja tottuneet eurooppalaiset on pakotettu vastaanottamaan väkeä, joka ei tunne minkäänlaista kunnioitusta länsimaista sivistystä kohtaan.

YK:n rooli taustatoimijana ei ole ollut ikävään suuntaan kulkevassa kehityksessä kovin vähäinen.

Toivon mukaan Yhdysvaltain päätös saa länsimaista elämäntapaa kunnioittavien valtioiden kansalaiset heräämään entistä jämäkämpään taisteluun kulttuurinsa, oikeuksiensa ja sivistyksensä puolesta.

Heikki Porkka ke 20.06. 08:54

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06. 11:26

Ennusteita ja kohunpoikasia maahanmuuttopolitiikan liepeiltä

la 25.05. 11:15

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05. 12:56

Korruptiota se on pienikin korruptio

su 12.05. 13:52

Gallup elää - mikä on politiikan suunta?

pe 10.05. 11:56

Kärkihankkeena maailmanhalaus

to 09.05. 13:40

Tuolileikin kautta verohelvettiin?

ke 08.05. 15:29

Pedofiilien ja terroristien kultamaa

ti 07.05. 13:44

Äänestäjän kuluttajansuoja Suomessa

ma 06.05. 11:00

Suojelupoliisi ongelmien keskiössä

to 02.05. 22:00

blogit

Vieraskynä

Globalisti Paavi ja kapinalliset papit

ma 10.06.2019 23:35

Juha Ahvio

"Vihapuheen" torjunta, sananvapauden rajoittaminen ja ilmastohulluus etenevät

la 15.06.2019 22:54

Professorin Ajatuksia

Sademetsätuhon syyt

su 16.06.2019 23:39

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Uutisointi europarlamenttivaaleista harhaanjohtavaa: Mitä jäikään kertomatta?

to 30.05.2019 02:44

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kansallismielisten vietävä ympäristöagenda vihreiltä

ti 14.05.2019 23:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Natsittaja Ohisalon pitää vastata puheistaan

la 15.06.2019 22:51

Mika Niikko

Kuka kantaa vastuun SETA-lobbareiden aiheuttamista peruuttamattomista vahingoista?

ti 28.05.2019 22:52

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Nuoret transideologisen mielipiteenmuokkauksen kohteena

ti 28.05.2019 22:10

Olli Pusa

Tuomioistuin poliittisena toimijana?

to 13.06.2019 22:46

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Soini viimeisen kerran ministeri-Audin takapenkillä - hillotolppa nurin

pe 07.06.2019 12:26

Jessica Vahtera

Feministinen hallitus täysin tasa-arvoton

pe 24.05.2019 15:56

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Helppohintaisuuden kysymyksiä

la 15.06.2019 01:04

Matti Viren

Hiilinielut ja markkinatalous

ti 11.06.2019 23:28