Ylen tuore gallup: Perussuomalaiset kovimmassa nosteessa

Perussuomalaisten kannatus yli 10 prosenttia ja on jo kannatustaan menettävän vihreiden kintereillä

Kotimaa to 05.07.2018 21:20
Kuva: Yle-areena uutisvideo

Yle kertoo perussuomalaisten kannatuksen nousseen eniten Ylen tuoreimmassa, kesäkuun kannatusmittauksessa.

Ylen aamu-uutisten mukaan perussuomalaisten puheenjohtajan, "Halla-ahon riveihin" ovat palaamassa etenkin yli viiskymppiset miehet, työväestö ja yrittäjät.

Perussuomalaisten kannatus on Ylen mukaan viimeksi ollut näin korkealla eli yli 10 prosenttia syyskuussa vuonna 2017 ja toukokuun kyselyyn verrattuna perussuomalaisten suosio on kohentunut kuukaudessa jopa kaksi prosenttiyksikköä. Se nousi nyt vasemmistoliiton ohi 10,3 prosenttiin, kun vasemmistoliiton kannatus jäi vain 8,6 prosenttiin.

Myös vihreiden suosio on hiipumassa ja Ylen tuoreimmassa kyselyssä vihreisiin tuntee vetoa enää 13,9 prosenttia.

Perussuomalaiset onkin kivunnut jo viidenneksi suurimmaksi puolueeksi ja on jo neljänneksi suosituimmaksi puolueeksi arvioidun vihreiden kintereillä.

Ylen kesäkuun mittauksen mukaan kolmen suurimman puolueen järjestys on ennalta arvattava ja kärkipaikalla jatkaa SDP 20,3 prosentilla ja kokoomus painostaa heti perässä 19,7 prosentilla.

Pääministeripuolue keskusta sen sijaan on menettänyt eniten kannatusta ja pudottanut suosiotaan prosenttiyksikön verran 16,6 prosenttiin. Laskua tuli nimenomaan kyselyn kahden viimeisen viikon aikana, mutta se silti sinnittelee kolmanneksi suurimpana puolueena.

Iltalehti arvioi kesäkuussa, että Halla-aho voi viedä demareilta pääministerin paikan ja sekoittaa tulevan hallituspakan kokoonpanon "ratkaisevasti".

Iltalehden mukaan perussuomalaisilla on yhteistä potentiaalista äänestäjäkuntaa eniten demareiden kanssa ja se voi "rokottaa SDP:n kannatusta" perussuomalaisten onnistuessa kampanjassaan.

Myös Yle torstaiaamun analyysissään näkee SDP:ltä "valuvan kannatusta perussuomalaisten suuntaan".

"Tämä koskee eritoten miespuolista työväestöä, jonka suosiosta SDP ja perussuomalaiset ovat aiemminkin kamppailleet", Ylen toimittaja Jari Korkki kirjoittaa.

Vihreiden ja vasemmiston kannatus on hiipumassa alaspäin - laskua vihreillä puoli prosenttia ja vasemmistolla 0,3 prosenttia.

Hallituspuolue Sinisen tulevaisuuden "tasaisesti 1,5 prosentissa laahannut" kannatus näyttää Ylen mukaan entistä synkemmältä, sillä uusimman kyselyn mukaan se menetti kolmanneksen kannatuksestaan ja pitää peräsijaa huteralla 1,1 prosentillaan.

Yle Uutisten toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:n toteuttama puhelinhaastattelukysely tehtiin 6.6.-3.7 ja siihen osallistui 2 440 18-79 -vuotiasta henkilöä Manner-Suomesta.


 

 

Tytti Salenius to 05.07. 21:20

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Pääuutiset

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

Klo 00:00.

Timo Vihavainen

Entropia kasvaa

la 17.11. 23:54

Professorin Ajatuksia

Susanna Koski havaitsi kaksinaismoralismia

la 17.11. 23:52

Jukka Hankamäki

Mikä GCM? Vähemmän on enemmän myös maahanmuuttopolitiikassa

pe 16.11. 23:36

Juha Ahvio

YK:n GCM-sopimus uhkaa sekä kansallisia rajoja että sananvapautta

to 15.11. 23:38

videot