Blogi: Professorin Ajatuksia, ma 09.07.2018 23:11

Kirsi Liimatainen uskoo edelleen sosialistiseen utopiaan

Entinen ja myös nykyinen kommunisti ja elokuvaohjaaja Kirsi Liimatainen sai Helsingin Sanomilta palstatilaa ajatuksilleen. Kirjoitus oli korniudessaan ajatuksia herättävä, joten päätin tarttua virtuaaliseen kynääni.

Ensin Liimatainen kertoi siitä, kuinka hän oli hakeutunut kansainvälisessä porukassa 1980-luvun lopulla opiskelemaan kommunistipropagandaa Itä-Saksaan ja joutunut siellä kohtaamaan opiskelijatovereidensa arvoliberalismin ja kommunistihallinnon välisen pohjattoman ristiriidan. Siis kuilun maailman parantamisesta haaveilevien sosialistinuorten ja heidän aatteensa käytännön sovelluksen eli kommunistipuolueen diktatuurin välillä.

Nyt hän on tehnyt vanhoista aateveljistään ja -sisaristaan dokumentin, jossa hän tarkastelee näiden aatteen ihmisten nykytilannetta. Ja ihastunut siihen, kuinka vanhat ihanteet elävät edelleen.

Liimataisen omin sanoin: "solidaarisuuden utopia on elossa. Kaikki pyrkivät yhä muuttamaan maailmaa ja parantamaan tavallisten ihmisten elämää. Kaikki olivat pettyneitä puolueisiin, mutta aktivismi ja kansalaisliikkeet antavat tunteen, että maailmaa voi muuttaa.”

Liimatainen unohtaa ihastuksessaan paria asiaa - tai sitten hän ei ole kykeneväinen yhdistämään tosiasioita loogisesti. Tai ehkä molempia.

Hän ei ensinnäkään hahmota sitä, että Itä-Saksa oli entisen itäblogin taloudellisesti menestynein yhteiskunta, mutta siitä huolimatta köyhä verrattuna samasta kansasta ja sotien jälkeen samoista lähtökohdista ponnistaneen länsinaapuriinsa verrattuna. Sekä myös monista lännessä itsestään selvistä vapauksista vapaa.

Kommunistisista yhteiskunnista Kiina on sittemmin menestynyt vielä paremmin kuin Itä-Saksa aikanaan. Mutta tuon menestyksen hintana on ollut sosialistisen talousjärjestelmän korvaaminen raa´alla taloudellisella kapitalismilla.

Sekä mahtipuolueen äärettömän vahvalla otteella kansalaisiinsa - eli siis poliittisen diktatuurin ylläpitämisellä. Eikä Kiinaa todellakaan tunneta minään maailmanparantamisen tai arvoliberalismin suurvaltana, niin sosialismiksi kuin se järjestelmäänsä kutsuukin.

Liimataisen aatteen innoittamia kokeiluja on toki ollut maailman sivu myös pienemmässä mittakaavassa. Yksi Suomessa tunnetuimmista sellaisista oli Kanadassa sijaitseva Sointula, jossa myös konkretisoituivat sosialismin ongelmat.

Wikipedian mukaan: "osa väestä lähti saarelta omien asuntojen puuttumisen vuoksi. Saarelle hankittu karja jouduttiin siirtämään Vancouverinsaaren puolelle, koska navettaa ei saatu rakennettua valmiiksi... Ajatus päiväkodistakin takkuili. Osa äideistä ei halunnut viedä lapsia hoitoon kodin ulkopuolelle. Yhteisön velat kasvoivat nopeasti... Sointulan miehet viettivät viikkokausia siltatyömaalla lähes palkatta, jotta sopimus olisi saatu täytettyä."

Lienee kuitenkin turha toivoa, että Liimataisen kaltaiset henkilöt ymmärtäisivät, etteivät perusteettomiin haaveisiin perustuvat yhteiskunnat koskaan toteuta sitä ideaalia, joihin niillä pyritään. Ilman taloutta ei ole vapautta, eivätkä arvoliberaalit ideaalit voi toteutua ilman sitä. Näin siksi, että sosialistien luoma Homo sovieticus on lähinnä taruolento - tai ainakin sellaiset ovat aivan liian harvinaisia pitääkseen yllä pienenkään yhteisön hyvinvointia.

Sen osoittaa vahvimmin - ellei mikään muu - se, että arvoliberalismi elää ja voi hyvin niissä länsimaisissa yhteiskunnissa, joiden taloudellinen hyvinvointi on luotu arvoliberaalien inhoaman markkinatalouden keinoin. Näin mitä ilmeisimmin siksi, että elintason riippuminen omasta yritteliäisyydestä ja työpanoksesta houkuttaa ja pakottaa ihmiset pyörittämään talouden rattaita.

Ja talouden ylijäämän avulla voidaan luoda turvaverkosto, jonka varassa unelmoijatkin voivat toteuttaa haaveitaan. Paitsi silloin kun heidän määränsä ja vaikutusvaltansa kasvaa niin suureksi, että se tuhoaa koko hyvinvoinnin perustan.

Jälkimmäisestä ei onneksi ole juurikaan esimerkkejä. Juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, että arvoliberaalien läpi ajamat väestönsiirrot uhkaavat vahvasti länsimaisten yhteiskuntien vakautta.

Arvoliberalismin kannalta keskeinen kysymys onkin se, onnistuuko kapitalistinen järjestelmä houkuttamaan ja pakottamaan myös uudet asukkaansa talouden tuottaviksi rattaiksi. Ja sitä kautta ehkäisemään yhteiskuntansa kulttuurisen pirstoutumisen - tai ainakin pitämään sen siksi vähäisenä, ettei yhteiskunnallinen jakautuminen tuhoa talouden toimintaedellytyksiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Li Anderssonin usko Homo sovieticukseen
Naisia viehättää suunnitelmatalous ja maailmanparantaminen
Marxilainen väitöskirja

Professorin Ajatuksia ma 09.07. 23:11

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Islam ja sukuelinten silpominen

ma 12.11. 23:08

Muslimimaahanmuuttajat ajautumassa ylisukupolviseksi etnis-uskonnollisesti leimautuneeksi alaluokaksi

su 11.11. 01:09

Merja Pentikäinen haluaisi automaattisen oleskeluluvan elintasopakolaisille

pe 09.11. 23:55

Monet empivät puoli vuotta ennen vaaleja

to 08.11. 22:26

Vaalitulos muuttaa Yhdysvaltojen politiikan

ke 07.11. 23:20

USA:ssa presidentti joutui sensuurin kynsiin

ti 06.11. 22:14

Viikinkien retket perustuivat teknis-taloudelliseen vallankumoukseen

ma 05.11. 23:16

HS laittomasti maassa oleskelevien puolesta

la 03.11. 23:23

Yksittäistapaus a la Muthana ja Ghazi

pe 02.11. 22:38

Miksei toimittaja tiennyt Stalinin kymmenien miljoonien uhrien määrää?

to 01.11. 22:40

blogit

Vieraskynä

Naistennis ja feminismi

su 11.11.2018 01:16

Juha Ahvio

Trump ja republikaanit saivat strategisen torjuntavoiton USA:n välivaaleissa

to 08.11.2018 23:18

Professorin Ajatuksia

Islam ja sukuelinten silpominen

ma 12.11.2018 23:08

Jukka Hankamäki

Demokraattien voitto USA:ssa vaarassa viedä taantumuksen aikaan

su 11.11.2018 01:11

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Yökerhoyrittäjä joutui pakenemaan haittamaahanmuuttoa

to 01.11.2018 17:07

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eläkeläisten kurjuuden syyt: Lipponen ja tottelevaiset demarit

ma 12.11.2018 23:10

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Muuttuuko ihminen - ja mihin suuntaan, laulaa Georg Ots

ma 12.11.2018 10:38

Olli Pusa

EU-liittovaltio

la 10.11.2018 14:24

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

"Eurooppalaiset arvot" on osoitus uudesta suvaitsemattomuudesta

to 08.11.2018 23:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Muistoja lännestä

ma 12.11.2018 23:09

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40