Blogi: Timo Vihavainen, to 19.07.2018 20:17

Maan mahtavat ja mahtailu

Majesteetit ja ylhäisyydet

 

Hallitsijan aseman erikoislaatu jumalallisen vallan haltijana ja siitä koituva valta ja vastuu –jälkimmäinen ainakin Kaikkivaltiaan edessä- asettivat ennen muinoin hänen persoonansa aivan erityiseen luokkaan. Trumpilla ja Putinillakin on vielä matkaa tähän asemaan.

Luulenpa, että demokratian syövyttämät aivomme nykyään yksinkertaisesti kieltäytyvät ymmärtämästä hallitsijan asemaa aidossa monarkiassa. Meille nuo kruunupäät ovat vain yksilöitä, jotka kohtalo eli sattuma on asettanut paikalleen ilman omia ansioita.

Kun kiertelee Euroopan palatseja, on huomaavinaan paheksuvia ilmeitä ja kuulevinaan siltä täältä tuhahduksia sen loiston ja tolkuttomalta tuntuvan ylellisyyden johdosta, joka oli kerran kasaantunut muutaman onnen suosiman yksilön osaksi. Olipa kansalla syytä tyytymättömyyteen! Eipä ihme, että vallankumous tuli, täytyihän sen tulla.

Tämä ajattelutapa heijastaa kulttuurivallankumousta, joka meilläkin aikoinaan heijastui Helsingin Temppeliaukion kallioihin kirjoitetuissa teksteissä: Biafra!

No, Biafra oli yksi afrikkalainen maakunta, joka sodan vuoksi kärsi elin tarvikepulasta. Tekstin idea lienee ollut, ettei Suomen kirkolla ole oikeutta rakentaa Kaikkivaltiaalle uutta rakennusta niin kauan kuin Biafrassa on nälkäisiä ihmisiä, erityisesti lapsia.

Rakennusten aika tulisi, jos tulisi, sitten kun kansan aineelliset tarpeet olisi ensin tyydytetty. Rahat siis tasapuolisesti kaikille tarvitseville, missä maassa he nyt sattuivatkin olemaan.

Ajatusta ainakin sen esittäjät lienevät pitäneet kauniina, syvästi tolkuton se ainakin oli ja siis sopusoinnussa sen Pariisin barrikadeilla julistetun ajatuksen kansa, joka väitti realismin tarkoittavan mahdottoman vaatimista.

Samaa ajattelua huomasin tuohon aikaan esimerkiksi Drottningholmin linnassa, jonne joku omantunnonarka älyniekka oli kirjoittanut ankaran vuodatuksen sitä ihmistyön tuhlausta vastaan, jota tuokin palatsi ilmensi. Fy fan!

Nå, jokaisella aikakaudella on oma ajattelutapansa. Suurvalta-ajan Ruotsissa se korosti kuninkaan arvoa ja symbolista merkitystä koko maan ja kansan arvon osoittajana.

Jo keskiajan Ruotsin lait rakentuivat kuninkaan ja hänen vallantäyteytensä ympärille, vaikka takasivat myös vapaille eli aatelismiehille ja muillekin omat oikeutensa.

Kuninkaan verroille saati yläpuolelle asettuminen olisi kuitenkin jo merkinnyt sallimatonta hävyttömyyttä ja jumalallisen järjestyksen uhmaamista.

Niinpä jo keskiaikaiset Ruotsin lait rajoittivat suuraatelin mahtailua. Kuningas Kristofferin (Baijerilaisen) maanlaissa, Herra Martin suomentamana säädettiin rajoitukset niille, jotka matkustivat ylitse maan kuninkaansa tykö: Pijspa 30.hefvoisen canssa, ia ei wseamman. Kuningfan wircamiehet 30. heuoisen canssa ia ei wseammaqn. Riddarein ia Swennein kuingan Radhis 12. heuoisen cansa…

Kuninkaan neuvostoon kuulumattomille ritareille sallittiin 8 hevosta, Swennit, Riddarein kaldaiset saattoivat ajaa kuudella hevosella ja vähemmät miehet itse kukin kohdaltaan kolmella hevosella.

Se, joka rehvasteli ajamalla useammalla, oli vikapää rikokseen: nin maxakan 40 marcka ia se olkan kuningan oma sy. Sakkoraha kuului siis kokonaan kuninkaalle, jota tässä tapauksessa loukattiin.

Ruotsin valtakunnassa on kautta aikain ylpeilty ikimuistoisella pohjoismaisella vapaudella (du gamla, du fria…), eikä turhaan olekaan, mutta sekin on toki suhteellista.

Maaorjuutta meillä eli siis Ruotsissa ei tunnettu ja joskus esitetyt päättömät lausunnot siitä, että torpparilaitos olisi merkinnyt itse asiassa maaorjuutta, osoittavat vain, ettei asiaa ole lainkaan ymmärretty.

Vielä Venäjän keisari Nikolai I pohdiskeli, että hänellä oli alaisinaan 40000 poliisimestaria, millä hän tarkoitti tilanherroja. Maa-aateliston asema Ruotsissa oli toinen ja vaikka talonpoikien osa nykynäkökulmasta saattoi olla hyvinkin ankea, osattiin meillä vielä sentään pelätä joutumista venäläisen maaorjan asemaan. Sen kurjuus oli tunnettu koko Euroopassa.

Vuoden 1734 laki ei enää ollut kuningaskeskeinen ja siitä jopa puuttui kuninkaankaari. Vapauden ajan ”vapaus” otettiin tosissaan ja jopa Voltaire, joka oli ainakin mielestään perehtynyt Ruotsin historiaan, ihaili maan vapaita instituutioita.

Silti kuninkaan asemaa korostettiin suuresti. Toivo Nygård kertoo kirjassaan Kustaa III. Vallanomaava mutta alamaisilleen armollinen kuningas (SKS 2005, 263 s.), miten tuo teatterikuningas ja jo hänen edeltäjänsä korostivat kuninkaallista mahtiaan.

Ilotulitukset olivat tavallinen tapa juhlistaa kuninkaiden merkkipäiviä. Raketteja ja muita pyroteknisiä välineitä oli käytössä, mutta eniten ruutia taisi palaa kunnialaukauksissa.

Kun kruununperijä Carl Gustav syntyi vuonna 1782, pidettiin Turussa sekä ruotsin- että suomenkielinen jumalanpalvelus, joiden molempien yhteydessä maallinen valta osoitti kunnioitustaan 128 tykinlaukauksella. Tapausta juhlittiin tietenkin myös muissa kaupungeissa, Suomenkin puolella.

Vielä mahtavammin juhlistettiin kruununperillisen avioliittoa. Turussa ammuttiin aluksi kaksi kertaa 128 tykinlaukauksen sarja, mutta juhla jatkui vielä seuraavinakin päivinä, jolloin maljojen juomista tehostettiin kaksi kertaa 512 laukauksen sarjalla…

Tässä ei edes ollut kaikki: tykit jyskivät vielä seuraavinakin päivinä. Nygård ei mainitse laukausten määrää. Tykinputket tuskin kunnialaukauksista kuluivat, mutta käytetty ruutimäärä oli hirmuinen. Tonneistahan täytyi olla kyse, ainakin koko Ruotsin valtakuntaa ajatellen.

Tosin ruuti oli Ruotsissa ja osin suomessakin kotimaista tuotantoa. Puuhiiltä oli aina saatavissa ja Ruotsissa oli rikkiäkin, jota myös tuotiin Islannista.

Salpietaria, tuota keskeisen tärkeää hapetinta keitettiin tallien alusmullasta, jossa hevosten virtsaa käsittelemällä saatiin kelpo nitraattia. Sen kehittymistä edesautettiin sotkemalla multaan kaikenmoista mätänevää, teurasjätteitä myöten. Suomessakin olki useita salpietarinkeittämöitä, muun muassa Mikkelin lähellä Moisiossa.

Kun kuningas liikkui alamaisten keskuudessa, oli tärkeää tehdä heihin vaikutus. Ainakin teatterikuningas Kustaa III huolehti siitä asiasta. Ruudin polttamisen ohella panostettiin komeisiin valjakoihin ja vaunuihin ja suuriin saattueisiin.

Ylimysten rehentelyä saattueiden kokoamisessa oli, kuten todettu jo keskiajalla lain voimalla rajoitettu, mutta kuninkaan ei. Täysivaltaisuuttaan alleviivatessaan Kyöstä-kuningas (suomalainen muoto nimestä) ajoi kerrassaan komeasti.

Käydessään vuonna 1775 vanhaan tapaan Eriksgatalla Suomessa Kyöstä-kuninkaan seurueella oli 38 matkavaunua, joista 14 katettua. Vetämiseen tarvittiin 164 hevosta ja lisäksi 37 ratsua. Yhteensä siis liikkui noin kaksisataa hevosta.

Moinen retkue alkoi jo muistuttaa sotajoukkoa ja reitti oli suunniteltava sen mukaan. Hevosia vaihdettiin puolentoista peninkulman välein.

Vaikka Nygård jo kirjansa otsikossa puhuu Kyöstän armollisuudesta alamaisiaan kohtaan, oli se aika suhteellista, eivätkä kaikki valittajat suinkaan poistuneet kuninkaan luota tyytyväisinä. Herrojenkin kanssa oli tultava toimeen ja sehän lopulta muodostuikin kuninkaalle kompastuskiveksi.

Suurvaltojen johtajat osaavat tänäkin päivänä järjestää itselleen valtionsa mahtia koroswavat lavastukset ja sillä keinoin lisätä myös omaa suosiotaan. Kyseessähän ei ole tuhlailu tuhlailun vuoksi, vaan, ja aivan erityisesti, hallitsijan instituution ja hänen valtionsa korostaminen. Sille alamaisetkin ovat aina hurranneet.

 

Timo Vihavainen to 19.07. 20:17

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Joutavan paperin johdosta

ti 11.12. 23:49

Symbolit ja historia

ma 10.12. 23:29

Tatuoitu nainen

la 08.12. 23:22

Siivottomuuden psykologiaa

pe 07.12. 23:08

Satuja lapsille

to 06.12. 12:56

Kansallispäivä

ti 04.12. 22:31

Suuri johtaja

ma 03.12. 22:50

Euroopan konsertti I

la 01.12. 23:34

Ukraina on eri maata

la 01.12. 11:27

Pankin ja kilpailun merkityksestä

pe 30.11. 00:03

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Kuinka taipuu briteiltä EU:n iltalypsy

ti 11.12.2018 23:48

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Petteri vaatii Suomeen hissunkissun vaaleja?

ma 10.12.2018 23:32

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Strasbourgilla ratsastaen

ke 12.12.2018 11:16

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Joutavan paperin johdosta

ti 11.12.2018 23:49

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40