Blogi: Arto Luukkanen, ma 30.07.2018 21:35

Hylättyjen Suomi - sivuraiteen ihmiset

Kesälomalla suomalainen puhuu!

Ihmiset ottivat yhteyttä, pysäyttivät kaupassa ja kipaisivat hihasta. Turistiin niitä ja näitä. Minä ”ulukopuolinen” lähinnä vain kuuntelin ja nyökkäilin sekä tein muistiinpanoja. Paikkakuntien ihmisillä oli kipeätä asiaa omista asioista. Myös puheluita tuli runsaasti. Niitä tuli useiden puolueiden kannattajilta ja aktiiveilta sekä ihan normaaleilta ihmisiltä. Useimmilla oli hätä – joko itsen tai läheisten puolesta.

Siteeraan ja lainaan tässä näitä ihmisiä muistiinmerkintöjen mukaan. 

Viljelijän helvetti – lomailijan taivas

Kaunis suvi ei ollut kaikille kaunis.

Tämä kesä oli ”huvilamiehille” ja hupilomailijalle onnela mutta viljelijälle koettelemus. Helteinen kesä kuihdutti viljan ja ennen kaikkea näiversi rehu- ja heinäntuotannon pahasti. Useille lihantuottajille tämä merkitsee sitä, että nyt joudutaan teurastamaan karjaa, koska rehua ei riitä talveksi. Tämän vuoden viljasadolla väestö ennen olisi nähnyt nälkää. Nyt varmuusvarastoja on vähennetty – kiitos hallituksen! – ja viljaa ostellaan siksi kalliilla ulkomailta saakka. Monelle maanviljelijälle tämä merkitsee vuodeksi tulojen nollausta ja tilan joutumista yhä enemmän pankin armoille.

EU-byrokratia ei kuitenkaan tunne armoa. Päinvastoin se haluaa yleiseurooppalaisen kuivuuskriisin keskellä alentaa maataloustukiaisia.

Hylätty maaseutu matkalla rappiolle: pankit, sairaalat, kelataksit

Toinen tämän kesän trendi maaseudulla oli se, että pankkikonttorit pakkaavat laukkunsa ja muuttavat ns. taajamakuntiin (ei ihan kaikkialla).  Pankkipalvelut ovat vanhastaan olleet merkkinä siitä, että ko. paikkakunnalla on tulevaisuutta ja toivoa. Nyt ei ole enää.

Samaan aikaan terveydenhoidon yksityistäminen porhaltaa yhdessä soten kanssa eteenpäin. Se merkitsee kaupunkien sairaaloiden lopettamista. Yksityiset sairaalat kohoavat maaseutukaupunkeihin ja turha on odottaa, että niitä voisi käyttää edullisesti muutaman vuoden ylimenokausi poislukien. Katkerinta on kuitenkin se, että uusi kelataksijärjestelmä karsii yrittäjät maaseudulla. Liikuntavammaiset ovat uudessa kiperässä tilanteessa: mistä taksi kun yrittäjät harvenevat? Uusi järjestelmä on hankala ja nöyryyttävä.

 Se on ”ihan itteään perneriä”.   

Miksi ihmiset hylätään?

Karut tarinat kertovat Hylättyjen Suomesta.

Maaseudusta, joka on jätetty herran haltuun. Eurooppalaisessa katsannossa tämä on ollut trendinä jo pitkään: EU:n syrjäseudut halutaan tyhjentää ylimääräisestä asujaimistosta. Nyt se tehdään Suomessa. Se johtaa osan väestön ajamiseen sivuraiteelle. Siellä he odottavat ja odottavat; muuttavat kaupunkeihin ja odottavat. Näin syntyy osattomien ja hylättyjen Suomi, joka ei lisäänny, kun sillä ei ole tulevaisuutta. Hyvänä esimerkkinä tästä on Italia, jonka syntyvyys on EU- alueen pienin. Se on tässä kehityksessä etunenässä.

Näin poliittiselta kannalta kahden kerroksen Suomi on ollut surullisen looginen valinta. Ihmisten heitteillejättö johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että EU:ssa ja Suomenkin pankkeja kontrolloivissa angloamerikkalaisissa luottoluokittajissa kuvitellaan tulevaisuuden olevan vain kaupungeissa ja syrjäseutujen olevan olemassa vain raaka-ainetuotantoa varten.

Mikä pahinta näyttää siltä, että pääministeripuolue on hylännyt omat perinteiset kannattajansa. Tällä hetkellä nuorten markkinaliberaalien johtama puolue laskelmoi, että äänet lähtevät kaupungeista ja siksi sinne pitää panostaa.

Ehkä se oli syynä siihen, että niin moni kepulainen tuli puhumaan minulle – nuivalle ja tavalliselle PS ihmiselle asioista, joista he eivät olisi uskaltaneet hiiskua sanaakaan puoluetovereilleen.

Minä kuuntelin. Herkällä korvalla. Vähän surullisena.

Ensin pitää kuunnella ja sitten pitää toimia

Suomi on niin kallis ja arvokas asia, että sitä pitää vaalia.

Ensimmäinen reaktioni oli tietysi se, että pitäisi tehdä jotain. Ihmiset eivät ole mitään hylättyjä junia, jotka voi ajaa sivuraiteelle ja jättää sinne kitumaan. On tehtävä jotain! On saatava aikaan muutos! Valtion on tultava vastaan kuivuudesta kärsiviä tiloja – ihan tosissaan.

Ja ennen kaikkea – Hylättyjen Suomelle on annettava toivoa, mahdollisuuksia ja ehkä suoraan helpotuksia verotuksessa. Olisiko mahdollista vaikka puolittaa alvi niiltä peräkylien tiloilta ja yrityksiltä, jotka investoivat ja työllistävät. Tehtäisiinkö tällainen ”Lex MUU SUOMI” jossa tultaisiin syrjäseutuja vastaan?

Jos meillä on varaa jakaa 3,6 miljardia joka vuosi yritystukiin niin miksei meillä ole varaa tukea niitä, jotka asuvat kehä III ulkopuolella (https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomi-jakaa-tehottomia-yritystukia-miljardeittain-viela-pitkaan/5aWJ4W2q) ja jos meillä on varaa tukea tänne tulleita noin 1-2 miljardilla  niin miksei sitten omia kansalaisia? (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001261557.html)

Ei jätetä kaveria! Toista suomalaista. Kuten ei silloinkaan jätetty.

Arto Luukkanen ma 30.07. 21:35

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44