Blogi: Heikki Porkka, ti 31.07.2018 10:50

Ruotsalainen grilli, kansankodin uusi normi

 

A. Metsäpalot

Yle 20.7.2018:

”Ruotsissa roihuaa parhaillaan yli 60 maastopaloa. Maan viranomaiset myöntävät jo, että suurimpia paloja ei kyetä sammuttamaan.”

B. Autopalot

Vuonna 2016 Ruotsissa oli yhteensä 3 800 autopaloa. Vuoden 2017 ennuste oli noin 8 000 palanutta autoa. Huima nousu yhden vuoden aikana. Tiedot perustuvat Ruotsin television (STV) uutisointiin.

C. Koulupalot

Ruotsi on maailman mitassa koulupalojen suurvalta. Saattaa olla ykkönen koko maailmassa.
Ruotsin koulupalojen kustannusten kerrotaan olevan vähintään 500 miljoonaa kruunua joka ainoa vuosi. Ruotsissa palaa keskimäärin 602:ssa koulussa vuosittain.
Se tarkoittaa, että Ruotsissa syttyy tulipalo 1,6 koulussa joka ainoa päivä. Ruotsin koulupaloista noin puolet (300/vuosi) on tahallisesti sytytettyjä eli tuhopolttoja. Suomessa koulupaloja on vuosittain noin sata, niistä noin 20 – 25 arvioidaan olevan tahallisesti sytytettyjä.

Tuhopolttojen suhteen koulut ovat Ruotsissa ja Suomessa melko erilaisessa tilanteessa. Siinä missä Suomessa toteutuu yksi tuhopoltto, tapahtuu Ruotsissa 12 – 15 tahallisesti sytytettyä koulupaloa.
Toisin sanottuna tämä tarkoittaa, että Ruotsissa käryää joka kuukausi keskimäärin 25:ssa koulussa tuhopolton seurauksena, kun Suomen vastaava luku on kaksi (2).

D. Entä mitä Ruotsissa aiotaan tehdä, jotta metsäpaloja ei syty lisää?

Iltalehti otsikoi 26.7.2018:

”Ruotsin ruokakaupat liittyvät metsäpalojen vastaiseen taisteluun - vetävät grillituotteet myynnistä”

Ruotsalaiset ovat siis menettäneet taitonsa grillata kesäaikana siten, että tulipaloja ei syty???!!!

E. Nyt olisi kiinnostavaa tietää, mitä Ruotsissa aiotaan tehdä autopalojen ja koulupalojen suhteen?

Kielletäänkö koulut ja autot vai mietitäänkö hetki mistä lähtien auto- ja koulupalojen määrä on lähtenyt selkeään kasvusuuntaan?

F. Jos Ruotsin korrektit viranomaiset löytävät yhteneviä seikkoja erilaisiin paloihin liittyen, ryhdytäänkö toimeen vai jatketaanko korrektilla linjalla ja todetaan, että vi gillar olika, tykkäämme erilaisista?

G. Aivan huippua ruotsalaista yhteiskuntaa rankalla kädellä koettelevassa tulipalojen melskeessä on se, että ensimmäisenä ovat apuun rientäneet puolalaiset.

Ja toisin kuin joissakin tiedotusvälineissä on annettu ymmärtää, puolalaiset eivät ole menneet Ruotsiin Euroopan unionin kehotuksesta tai pyynnöstä vaan aivan oma-aloitteisesti.

H. Viini ja herkkuja notkuvat pöydät eivät saa aivoja työskentelemään vauhdikkaasti. Tämä on todistettu EU:n taholta jo niin monta kertaa, että luulisi jääräpäisimmänkin EU-fanaatikon ymmärtävän, että unioni on aivan liian eripurainen, kallis ja raskas organisaatio kyetäkseen joustavaan ja notkeaan päätöksentekoon, kun jäsenvaltiot tarvitsevat apua tai jäsenvaltioiden kansalaisten turvallisuudesta (rajavalvonta, invaasio, terrorismi, terrorismin uhka, raiskausrikollisuus ja muu seksuaalirikollisuus) pitäisi kantaa vastuuta.

Isolla palkalla työskentely ei tee virkamiehestä tai poliitikosta hyvää toimijaa vaan omaa etuaan puolustavan nyhverön, joka ottaa jokaisen askeleen suojellakseen omaa asemaansa muiden eurokraattien joukossa ja silmissä.

I. Pienten yksiköiden vahva Eurooppa on parasta mitä on nähty toisen maailmansodan jälkeen. Miksi se asetelma piti tuhota EU-kyhäelmällä?

Siksikö, että poliitikot halusivat itselleen entistä enemmän valtaa, vaikka demokratiassa poliitikkojen pitäisi olla kansalaisten palvelijoita ja äänestäjiensä tahdon toteuttajia niiden puheiden nojalla, mitä poliitikot lausuvat ennen vaaleja?

EU on byrokratiansa ja hitautensa vuoksi hyvä pakopaikka poliitikolle, joka voi aina perustella ongelmien kasvun toteamalla, että en minä, mutta pojat ja tytöt.

Pienessä yksikössä kansalaiset kykenevät vaikuttamaan päätöksentekoon jouhevammin ja nopeammin. Samalla poliitikko saa ymmärryksen, että sanojen takana tulee seistä, jos mielii jatkaa seuraavalla kaudella.

Isossa yksikössä voi mitätönkin poliitikko näyttää hyvältä, jos hänen edustamansa koalitio saa jotain positiivista aikaan.

Pienessä yksikössä poliitikon on ihan itse oltava tekijä, ei perässähiihtäjä, kuten nykyään tapaa olla.

J. Maassa maan tavalla tai…on ihan hyvä periaate, joten miksi sitä ei noudateta ja vaadita lakien ja tapojen kunnioitusta vaan kannustetaan aivan toisin jatkamaan tulijan oman kulttuurin mukaista toimintaa, joka on ankarassa ristiriidassa läntisen maailman kulttuurin ja moraalin kanssa.

K. Sitä saa mitä tilaa, on myös käyttökelpoinen sanonta, joka on kristallisoitunut Ruotsissa ikävällä tavalla jo vuosien ajan.

Ruotsalaiset voivat jatkaa erilaisten diggaamista, mutta toivon mukaan suomalaiset viisastuvat hurjaa vauhtia, sillä ruotsalainen vi gillar olika –kulttuuri ei kuulu yhteenkään länsimaahan, joka ajattelee kansalaistensa parasta.

PS. En väitä, että uusruotsalaiset ovat maastopalojen takana, mutta sen tiedän, että tietyissä kulttuureissa tykätään pistää palamaan kaikkea mahdollista, kun ”tulee sellainen fiilis, että pitäis tehdä jotain nastaa” tai jos ”kapinoidaan niinku jotain vastaan”.

(Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran 26.7.2018 julkisella fb-seinälläni.) 

Heikki Porkka ti 31.07. 10:50

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Ohjaaja Aku Louhimies vastaan päätoimittaja Jouko Jokinen (yle)

pe 05.07. 13:39

Nationalismi ja kansallismielisyys ovat isänmaan ystävien aatteita

ma 01.07. 12:57

ISIS-lapsista

pe 28.06. 10:50

Lapset Ylen propagandan välineinä

to 27.06. 19:27

Facebook rakastaa minua

ke 26.06. 21:53

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06. 11:26

Ennusteita ja kohunpoikasia maahanmuuttopolitiikan liepeiltä

la 25.05. 11:15

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05. 12:56

Korruptiota se on pienikin korruptio

su 12.05. 13:52

Gallup elää - mikä on politiikan suunta?

pe 10.05. 11:56

blogit

Vieraskynä

Kansallismielisten liittouma ry/188 -kukkavirta - terrori-iskun uhrien muistokulkue Turussa

ma 08.07.2019 22:05

Juha Ahvio

Pride-sateenkaarilippu julistaa vallankumousta ja kapinaa

la 29.06.2019 00:01

Professorin Ajatuksia

Tuhoaako poliittinen korrektius ilmaston?

pe 19.07.2019 22:42

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

"Turvallinen" ja "totuudenmukainen" EU-Suomi

to 18.07.2019 23:25

Petteri Hiienkoski

Käsitys ihmisoikeuksista hämärtynyt

la 29.06.2019 22:22

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

EU:n huippuvirat

ke 03.07.2019 14:39

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Metrot - Suomen kehitysmaalaistumisen näyteikkunat

su 14.07.2019 14:34

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Pitäisikö puoluejohtajien tenteissä olla sarjat?

ti 16.07.2019 23:09

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailma valitsee lopulta edistyksen vihreän dystopian sijaan

to 04.07.2019 15:38

Heikki Porkka

Ohjaaja Aku Louhimies vastaan päätoimittaja Jouko Jokinen (yle)

pe 05.07.2019 13:39

Tapio Puolimatka

Nuorison parissa leviävä vaarallinen muoti-ilmiö

ti 09.07.2019 22:18

Olli Pusa

Ilaskivi vastaan Rinne

ke 03.07.2019 11:12

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07.2019 08:50

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Vastustaja

pe 19.07.2019 22:43

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus, osa 2

to 27.06.2019 22:39