Blogi: Timo Vihavainen, su 02.09.2018 12:11

Viiteryhmän merkitys

Kuka kukin on

 

Kuten tunnettua, melkoinen solvaus oli aikoinaan sanoa, ettei jokin ollut mistään kotoisin. Ihmisistähän sanontaa ei normaalisti käytetty.

Jos olisi käytetty, se olisi kaiketi merkinnyt sitä, ettei moisella henkilöllä ole mitään mainittavia avuja, jos nyt ei välttämättä paheitakaan. Hän oli vain yksinkertaisesti mitätön, kuten ilmestyskirja sanoo penseistä. Ne kuitenkin taisivat kelvata helvettiin, monien muiden keralla, mikä minusta on jonkinlainen kunnia, ainakin tässä tapauksessa.

Jokainen normaali ihminen sen sijaan yleensä, etenkin agraarisena aikana, tiesi tarkkaan mistä oli kotoisin: Rittulan Ratulasta esimerkiksi, kuten Juhani Ahon kuvaamat lapset.

Mikäli henkilö muutti vaikkapa Hinttulan Tinttulaan, kului siinä aikansa, ennen kuin identiteetti muuttui. Entisiä ratulalaisiahan sitä oltiin, sikäläisen kulttuurisen paketin kerta, ei kai sitä asiaa voinut eikä tarvinnut kerralla muuttaa. Mutta pikku hiljaa pyrittiin toki omaksumaan täysi tinttulalaisuus ja jossakin vaiheessa siitä tuli itsestäänselvyys.

Tunnettu muutos maaseudun Gemeinschaft-yhteisöstä urbaaniin Gesellschaftiin sai itse asiassa klassisen, joskin toki liioittelevan kuvauksensa jo Kommunistisen puolueen manifestissa vuonna 1848. Kaikki, mikä oli ollut kiinteätä, alkoi uudessa yhteiskunnassa sulaa ja menettää muotoaan, näin tapahtui myös identiteetille.

Mutta tässähän oli uuden onnelan avaimet, hoksasivat Marx ja Engels. Yhteiskunnan muutoksen luoma proletariaatti oli kaikkialla olennaisessa suhteessa samanlaista ja muuttaisi koko maailman omaksi kuvakseen, mikä sivumennen sanoen oli hyvin kaunis kuva, totta tosiaan.

Kun mestari Marxin nimeen vannovat valtiot sitten alkoivat muokata kansaansa, tuli keskeiseksi kysymykseksi tämä: mistä olet lähtöisin? Mikäli polveudut riistäjäluokista tai niiden lakeijoista, on asia kovin paha. Mikäli taas olet lähtöisin työtätekevästä talonpoikaistosta, sinua voidaan sietää ja mikäli proletariaatista (tämä kunnia oli vallankumouksen aikaan Venäjällä harvinaisempaa kuin aateluus), olet valioihminen.

Kukaan ei viitsinyt muistella sitä, että myös Lenin oli aatelismies eikä omannut minkäänlaisia siteitä proletariaattiin ja että myös Stalinin henkilöhistoria oli tässä suhteessa hankala. Stalin vieläpä julisti, ettei poika vastaa isästään. Tämä oli hieno periaate, mitä ei muuta se, että sitä rikottiin järjestelmällisesti ja lähes aina. Mutta pitihän nyt edes sen aatteen ylevä olla.

Kuten tunnettua, tasa-arvo yritti Venäjällä nostaa päätään pariin otteeseen, mutta nujerrettiin oitis. Kun kaaderit ratkaisivat kaiken, täytyi peruskysymyksen olla: Kuka kukin on? Miksi häneen ei voida luottaa? Syntyperä oli muuan keskeinen asia muiden joukossa.

Silti olisi väärin sanoa, ettei stalinismi olisi tuonut oikeuksia syrjityille. Toihan se niitä tai tarkemmin sanoen poisti entisiä syrjinnän kriteerejä ottaakseen käyttöön uudet ja paljon tehokkaammat. Tähän asiaan ei tässä ole mahdollista sen perusteellisemmin puuttua.

Kansallisvaltio kuuluu joka tapauksessa yhteiskuntakehityksen korkeimpiin luomuksiin. Sen aikaansaaminen on yleensä edellyttänyt huomattavaa mukautuvaisuutta eri vähemmistöiltä. Kysymys lienee normaalisti ollut kompromissista, jossa osapuolet ovat uhranneet vähäisempinä pitämiään arvoja tärkeämpien hyväksi.

Suomessa kaksi kieliryhmää elää sovussa rinnakkain, jakaen yhteisen suomalaisuuden identiteetin. Toki asia ei ole tarkkaan ottaen ihan näin mutkaton eikä täyttä yhtenäisyyttä saavuteta, mutta miksi pitäisikään? Kokemus lienee useimmille osoittanut, että omaksuttu linja on historiallinen menestys, kun molemmat kieliryhmät ovat horjumattomasti samojen perusarvojen kannattajia.

Muistamme, miten Vihtori Kosola aikoinaan julisti: ”Eivät kysy tämän maan pellot, mitä kieltä kyntäjä puhuu!” Hän tarkensi vielä, että asia koski suomea ja ruotsia. En tiedä, miten venäjään suhtauduttiin, tottahan ainakin Kyyrölässä oli joitakin venäjäksi kyntäviä talonpoikia.

Tuohon suureen taannoiseen historian loppuun saakka kansallisvaltioiden arvo näyttää tuntuneen itsestään selvältä monissa maissa. Ollaan nyt siis kaikin mokomin monesta ryhmästä koostuva valtio, mutta ei anneta sen häiritä. Itse kukin ryhmä ymmärtää tilansa ja pysyy solidaarisena yhteiskunnalle, jota se tarvitsee siinä kuin muutkin.

Yhdysvallat ovat aina olleet jonkinmoinen poikkeus. Siellä kansa koostuu maahanmuuttajaryhmistä, jotka toimivat etujärjestöinä ja esittävät hanakasti poliitikoille vaatimuksiaan. Rotukysymys, mikä on minusta aina ollut ongelmallinen asia maailmassa, jossa rotujen olemassaolo kielletään, on yksi voimakkaasti yhteiskuntaa jakava tekijä.

Mitä yhteisiä, keskinäisiä etuja itse asiassa on niillä jotka eivät olekaan valkoisia heteromiehiä, vaan mustia (tai ainakin voimakkaasti pigmentoituneita), niillä jotka ovat latinoita, juutalaisia, homoja, naisia ja kukaties mitä vielä? Noissa ryhmissähän on valtavat sisäiset erot.

Onhan niitä, jos niin halutaan. Niinpä Yhdysvaltain politiikka on jo kauan sitten muuttunut eri kansalaisryhmien fragmentoimaksi demagogiaksi. Poliitikot ja sellaisiksi pyrkivät huolehtivat tarkoin taustaryhmistään ja esiintyvät niiden nimissä. Pelkkä totuuden ja oikeuden kuuluttaminen olisi kai vähemmän vakuuttavaa ja niinpä luvataan vaikutusvaltaa tietyn taustan omaavien mielipiteille.

Amerikkalainen poliitikko kertookin, sikäli kuin olen voinut havaita, kaikin mokomin mikä tausta hänellä on ja pitää luonnollisena, että sen ajatellaan vaikuttavan hänen näkemyksiinsä.

Intellektuaalisessa suhteessa yksilön arvottaminen hänen taustansa mukaan on tietenkin ala-arvoista. Jos joku on nainen, ei se lisää millään tavalla hänen kykyään tehdä tasapainoisia ja viisaita päätöksiä ja samaahan tietenkin joudumme sanomaan miehistä. Muut ryhmät jätän tässä omaan arvoonsa.

Kuitenkinedustukselliseen demokratiaan sopii tavallaan aika hyvin se, että kansan valitsema edustuslaitos on jonkinlainen pienoiskuva valitsijoiden muodostamasta kansasta. Antaahan se aihetta ajatella, että yhteiskunnan eri ryhmien intressit tulevat näin hyvin muistetuiksi.

Toki noita ryhmiä on tavattoman paljon. Ihmiset poikkeavat toisistaan hyvin paljon myös vaikkapa varallisuutensa, järkensä ja moraalisen tasonsa puolesta. Demokratiassa tämänkin asian tulee ilmetä myös kansaa edustavan laitoksen kokoonpanossa ja niinhän se ilmeneekin, enemmän tai vähemmän, jokaisen puolueen sisällä.

Tavaksi on meilläkin tullut, etenkin parina viime vuosikymmenenä, että ihmisen tausta syynätään tarkoin ja myös kerrotaan kaikille, jotka haluavat kuulla. Tämän voi tehdä itse tai odottaa journalistien sen tekevän.

Luojan kiitos, vielä ei ainakaan meillä oleteta, että jokainen aina ja ehdottomasti vain palvelee omaa taustaryhmäänsä ja toistelee sen näkemyksiä. Meillähän tämän estää jo puoluekuri, tuo perustuslain vastainen kummajainen.

Toki meillä vielä ainakin jossain määrin pidetään ihmistä järjellisenä ja moraalisena olentona ja uskotaan hänen olevan yksilö, jolla on vapaa tahto ja joka sitä käyttää ainakin muulloin kuin eduskunnassa äänestäessään. Niinpä yksilön arvottaminen taustaryhmänsä perusteella on meillä aina kuulunut typeräksi arvioidun käytöksen piiriin.

Onko tilanne kuitenkin muuttumassa? Etenkin naisten oletetaan yhä yleisemmin harjoittavan jonkinlaista naisajattelua, joka erottaa heidät jollakin perustavalla tavalla muusta ihmiskunnasta. Sama koskee eri tavoin pigmentoituneita ryhmiä.

Ainakin meillä yhä voimissaan olevan postmodernin muodin mukaisesti kaikilla vähemmistöryhmillä katsotaan olevan sekä oikeus että velvollisuus korostaa eroavaisuuttaan yhteiskunnan keskimääräisistä normeista. Sitähän se niin sanottu multikulturalismikin juuri on tai oli.

Tämä saattaa olla niin sanotusti voimaannuttavaa noiden ryhmien itsetuntoa pönkittävää ja muutenkin mukavaa monelle ryhmälle, mutta normaalin realismin ja yleisen kansalaissovun kannalta se on epäilyttävää. Jopa historiantutkimuksessa on jäänyt pois muodista tutkia kansallista tarinaa. Sen sijaan on esille nostettu kaikenlaisten alaryhmien omia tarinoita.

Minusta on kiinnostava kysymys se, miten uudet, kulttuurisesti kantaväestöstä radikaalisti poikkeavat ryhmät suhtautuvat kansalliseen tarinaamme. Jättäytyvätkö he sen ulkopuolelle ja muodostavan sen sijaan oman tarinansa, omaa erityistä alkuperäänsä korostaen? Vai kertovatko he siinä siitä, miksi he haluavat pitää Suomen asiaa myös omanaan ja liittyä sen kehityshistoriaan?

Joskus näyttää siltä, että maahantulijoita suorastaan rohkaistaan omaksumaan edellinen toimintalinja. En väitä, että toinen vaihtoehto olisi mitenkään helppo ja saattaa olla, että se on suorastaan mahdoton ainakin silloin, kun ryhmien koko kasvaa tiettyyn pisteeseen.

Mutta mikäli kehitys pysyy tietyissä rajoissa, voimme toivoa, että se pysyy hallinnassa. Kieliryhmien välinen jako, mitä sosiaaliset ja maantieteelliset tekijät vielä syvensivät, on aikanaan pystytty meillä voittamaan, mitä voi pitää merkittävänä saavutuksena vähemmistön koon huomioiden.

Mutta mikäli uusien vähemmistöjen kokoa aletaan merkitä kaksinumeroisella luvulla, lienee tehtävä jo mahdoton. Luultavasti se on sitä jo paljon ennen.

Silloin meilläkin on täällä ainakin jossakin suhteessa Amerikka, minkä etuja ja haittoja en tässä rupea pohdiskelemaan. Amerikassakin on Yhdysvaltojen lisäksi monia muita siirtolaisväestön luomia yhteiskuntia, Haiti nyt esimerkiksi.

Nykyaikainen kansallisvaltio, joka samalla on hyvinvointivaltio, on työllä ja vaivalla aikaansaatu ja se on edellyttänyt luojiltaan uhrauksia. Mikäli sen piirissä nyt ruvetaan sen traditioita väheksyen nostamaan erityisesti esille niitä eri ryhmiä toisistaan erottavia tekijöitä, jotka sitä hajottavat, ollaan uuden tilanteen edessä, eikä se tunnu yksiselitteisesti myönteiseltä.

Timo Vihavainen su 02.09. 12:11

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kieliparkamme on vaarassa

ke 12.12. 23:33

Joutavan paperin johdosta

ti 11.12. 23:49

Symbolit ja historia

ma 10.12. 23:29

Tatuoitu nainen

la 08.12. 23:22

Siivottomuuden psykologiaa

pe 07.12. 23:08

Satuja lapsille

to 06.12. 12:56

Kansallispäivä

ti 04.12. 22:31

Suuri johtaja

ma 03.12. 22:50

Euroopan konsertti I

la 01.12. 23:34

Ukraina on eri maata

la 01.12. 11:27

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Strasbourgin tapaus saattoi pelastaa Macronin

ke 12.12.2018 23:32

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomen johto GCM pakokauhussa?

ke 12.12.2018 23:36

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Strasbourgilla ratsastaen

ke 12.12.2018 11:16

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kieliparkamme on vaarassa

ke 12.12.2018 23:33

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40