Blogi: Heikki Porkka, to 13.09.2018 09:14

Ihmisroskasta ja rikkaruohosta

 

Keskustaa edustava nainen käytti laitapuolen kulkijoista nimitystä ihmisroska, kokoomusta edustava (ex-sdp) kansanedustaja puolestaan vertasi ihmisiä rikkaruohoon.

Kumpikin puolue, kokoomus ja keskusta, on osoittanut jo usean vuoden ajan, että niiden mielestä ainoa merkitsevä tekijä yhteiskunnassa on raha.

Raha säätelee kaikkea poliittista päätöksentekoa, jolla pyritään kohentamaan [jonkun tahon] taloutta. Myös nykyistä maahanmuuttoa perustellaan taloudellisin syin.

Kokoomuksen lähipiirille maahanmuutto on ollut invaasion seurauksena miljoonabisnes. Tosin samassa junassa (Luona) istuvat myös demarien (sdp) lähipiiriläiset.

Kantaväestön enemmistö on ollut jo usean vuoden ajan täysin eri mieltä hallituksen ja punavihreän opposition noudattamasta maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta, mutta ruskeisto, kuten hallituksen ja punavihreän opposition koalitiota usein kutsutaan, ei taivu.

Punavihreät tekevät ikuista vallankumoustaan ja olettavat haittamaahanmuuton olevan tässä hyvä apu. Punavihreät käyttävät maahanmuuttoa myös jäsenhankinnan välineenä, kuten tekee myös suomenruotsalaisten kielipuolue rkp.

Keskustalle ja kokooomukselle maahanmuutto näyttää tarkoittavan yhä enemmän halpatyövoiman tuontia.

Vanhaan aikaan lähes kaikki eduskuntapuolueet mainostivat edustavansa kantaväestön etua ajavaa politiikkaa. Nykyisin samat puolueet toteavat varsin häpeämättömästi olevansa globalismin edustajia.

Eduskuntapuolueista vain yksi, perussuomalaiset, on osoittanut olevansa "vanhan ajan puolue".

EU:iin liittymisen myötä kokoomuksesta ja keskustasta on tullut isänmaattomia puolueita vanhan vasemmiston ja hiukan uudemman vasemmiston, vihreiden rinnalle.

Avoimesti sosialistiset puolueet, kuten sdp ja skdl (nyk.vas), ovat aina olleet ideologisesti maailmanhalaajia. Sdp ehkä voimakkaimmin Sosialistisen internationaalin aktiivisen jäsenyyden kautta.
Skdl:n internationalistinen taru päättyi Neuvostoliiton romahdukseen. Skdl:n raunioille perustettu vasemmistoliitto on osoittautunut edeltäjäänsä huomattavasti isänmaavastaisemmaksi puolueeksi, jolle kantaväestön etu on toissijainen asia muualta tulleiden hyysäämisen rinnalla.
Mitä enemmän tulijan kulttuuri ja arvot poikkeavat suomalaisen yhteiskunnan vastaavista, sitä innokkaammin vasemmistoliiton edustajat ovat osoittaneet tukeaan haitalliselle maahanmuutolle.

Sdp aktivoitui voimakkaasti humanitaarisen maahanmuuton edistäjäksi 1980-luvulla Olof Palmen esimerkkiä noudattaen. Tällöin sdp aloitti pääministeri Kalevi Sorsan ja työministeriön demarivirkamiehen (Laakkonen) johdolla määrätietoisen suunnittelun ja toiminnan, jolla tähdättiin ulkomaalaisten haalimiseen Suomeen. Esikuvana Ruotsin humanitaarinen maahanmuuttopolitiikka.

Humanitaarisen maahanmuuton edistäminen perusteltiin nurkan takana uhkaavalla työvoimapulalla.
Uhkaavaa työvoimapulaa odotellaan edelleen. Työvoimapulan sijaan Suomessa on ollut 90-luvun lamavuosista alkaen runsaasti työttömiä. Kun 2000-luvulla elettiin talouden huippuvuosia, oli Suomessa ALIMMILLAAN 176 000 työtöntä.

Työttömien korkeaan määrään on moninaisia syitä, joista eräs merkittävä on ollut suhteellisen tehoton työvoimapolitiikka verotuksen osuutta vähättelemättä. Syitä työttömyyden kroonistumiseen löytyy sekä sysistä että sepistä. Asian tarkempi puiminen vaatisi oman kirjoituksensa, joten syvemmälle en tämän suhteen nyt etene.

Kuten tiedetään, suomalaista yhteiskuntaa on rakennettu konsensuspolitiikan voimalla.
Konsensus on tarkoittanut sitä, että huonosti hoidettua taloutta on aina paikattu verotuksen avulla, joko työtä ja yrityksiä lisäverottamalla tai välillisiä veroja keksimällä ja / tai korottamalla.

Konsensuspäättäminen on usein tarkoittanut sitä, että kansalaisten kannalta paras mahdollinen vaihtoehto ei ole voittanut vaan voiton on vienyt ratkaisu, joka on palvellut hallituksessa kulloinkin istuvia puolueita [ja niiden edustajien lähipiiriä].
Konsensus on ollut aina hallituksen sulle-mulle politiikkaa, jossa kansakunnan etu tulee vasta puolueiden [ja lähipiirin] edun jälkeen.

Rikkaruohot ja ihmisroskat ovat konsensuksessa pahnanpohjimmaisia, joille voi valehdella vaalista toiseen.

Konsensus on mahdollistanut vaalien välillä sen, että hallituspuolueiden edustajat ovat voineet näytellä "kyllä minä, mutta pojat ja tytöt eivät" -teatteria.
Tätä samaa teatteriesitystä on näytelty jo vuosikymmeniä, päärooleissa ovat olleet viimeisten vuosikymmenien aikana sdp, kokoomus ja keskusta.

Joten. Jos "rikkaruohot ja ihmisroskat" eivät itse herää todellisuuteen, konsensuspuolueet jatkavat entisellä mallilla, joka puolestaan tarkoittaa, että rikkaruohot pysyvät rikkaruohoina ja ihmisroskat ihmisroskina.

Valinta on äänestäjillä, kuten tähänkin asti. Vanha viisaus pätee; turha syyttää peiliä, jos naama näyttää vinolta.

Heikki Porkka to 13.09. 09:14

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Yleisradio ohjaa suomalaisten ajattelua

ti 19.03. 11:04

Perussuomalaisia johdetaan Brysselistä?

to 14.03. 13:48

Suomi on kulkemassa kohti katastrofia?

to 07.03. 09:17

Mitä saa 3 200 miljoonalla (3,2 miljardilla) eurolla vuodessa?

ti 05.03. 12:54

Perussuomalaisista, vihreistä, maahanmuutosta ja sukupuolista

ke 27.02. 12:47

Yle pimittää merkittävää tietoa Ranskan antisemitismistä

ke 20.02. 19:22

Pahuuden kultin palvonta palvelee liittovaltion tavoittelua

to 14.02. 10:18

Rappio raastaa Suomi-politiikkaa

ti 12.02. 12:18

Hybridivaikutetaan

ma 11.02. 14:11

Sdp:n poliittisesta uskottavuudesta

to 07.02. 11:43

blogit

Vieraskynä

Ps-nuorten naiset: Nykyfeminismi tai sukupuolikiintiöt eivät edusta tasa-arvoa

ti 19.03.2019 20:01

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa: Miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen?

su 17.03.2019 10:23

Professorin Ajatuksia

Utrechtin turkkilaisampujalla on ihmisoikeudet

ke 20.03.2019 11:26

Jukka Hankamäki

Annatko jymäyttää itseäsi "pääministerivaalilla"?

ke 20.03.2019 11:28

Petteri Hiienkoski

Terrorismista länsimaisen demokratian tuhoamiseen

ma 18.03.2019 01:44

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Työvoiman tarveharkinnan poiston tuhoisat seuraukset

la 16.03.2019 16:17

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Lapset marssilla - kuten suomettumisen aikana

pe 15.03.2019 20:46

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Otsikko

su 10.03.2019 10:50

Heikki Porkka

Yleisradio ohjaa suomalaisten ajattelua

ti 19.03.2019 11:04

Tapio Puolimatka

Kirjablogi: Vaarallinen vihreä valhe

su 17.03.2019 10:11

Olli Pusa

Berner kävelevänä skandaalina

pe 22.02.2019 00:16

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

ISIS-morsiamet - tätä dokumenttiä ei Yle esitä

ke 13.03.2019 20:09

Reijo Tossavainen

Journalistin päätoim. M. Pettersson: "Me vaikutamme äänestystulokseen"

to 14.03.2019 18:27

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Tyhjästä on paha nyhjästä

la 16.03.2019 11:29

Timo Vihavainen

Helsinki on muutoksen kärjessä

ke 20.03.2019 11:27

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20