Blogi: Arto Luukkanen, pe 21.09.2018 22:43

Merkelin auringonpaiste jatkuu lehmänkaupoilla

Vallanpitäjät eivät pidä tosiasioista, jotka ovat epämiellyttäviä. Siksi johtajan lähipiiri yleensä yrittää suodattaa väärän tiedon etukäteen ja esittelee johtajalle vain hyviä uutisia.

Hyvänä esimerkkinä poliittisesta makeilusta ja siitä seuraavasta tragediasta oli Saksan keisari Vilhelm II. Masennukseen ja ahdistukseen taipuvainen keisari oli tunnettu sotaisesta uhoiluistaan. Se merkitsi sitä, että keisarin lähipiirin oli hypittävä hänen pillinsä mukaan: Wilhelm II vaati lähimmiltään egohierontaa ja hyvää mieltä. Kuten eräs hänen kanslerinsa totesi: ”Ew. Majestät brauchen Sonne” (Teidän Majesteettinne tarvitsee aurinkoa). Tosiasioiden kieltäminen johti lopulta vuonna 1914 I maailmansotaan. Siihen, että keisarillinen Saksa antoi Itävalta-Unkarille valtakirjan toimia aggressiivisesti ja näin mahdollisuuden sytyttää maailmanpalon.

Saksan nykyinen johtaja kansleri Angela Merkel on samanlaisessa tilanteessa. Saksan liittotasavallan federaation tiedusteluviraston (Verfassungsschutz) johtaja Hans-Georg Maaßen sai potkut, kuten jo arvelin pari päivää sitten. Syy oli siinä, että Merkel oli jo naulannut oman arvovaltansa ja asemansa omaan narratiiviinsa. Hans-Georg Maaßen pahoitti saksalaisen hyvä-median mielen ja samalla asetti kyseenalaiseksi Merkelin ”hyvä-tulkinnan” Chemnitzin mellakoista.

CSU:n Seehoferille asia sokeroitiin nimittämällä tiedustelujohtaja Saksan sisäisestä turvallisuudesta vastaavaksi johtajaksi sisäministeriöön. Tuli "ylennyspotkut". Kenestä tulee uusi tiedustelujohtaja ei kukaan tiedä. Sisäiset riidat hallituspuolueissa jatkuvat, kun kenellekään ei tämä uljas kompromissi oikein maistu. Oppositiopuolueet naureskelevat partaansa.

Johtajan hyvä mieli oli säilytettävä ja potkut oli annettava. Kompromissina tiedustelujohtaja sai paremman viran reilun palkankorotuksen kera.

Auringonpaiste jatkuu Saksanmaassa! Suuri kauppasota kehittyy maailmalla! Uusi lama voi olla ovella.

 

Arto Luukkanen pe 21.09. 22:43

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

GCM - mitätön - laiton?

la 15.12. 23:05

Viimeinen blogi vapaan sanan hautajaiset USARISSA?

to 13.12. 23:46

Suomen johto GCM pakokauhussa?

ke 12.12. 23:36

Petteri vaatii Suomeen hissunkissun vaaleja?

ma 10.12. 23:32

Hyvää itsenäisyyspäivän aattoa!

to 06.12. 12:57

GCM - Finis Finlandiae - Suomen loppu

ti 04.12. 22:34

Antautumismatka Afrikkaan

la 01.12. 11:34

Kumman valitset: GCM Soinin vai Marskin?

ti 27.11. 22:56

"Sipilän syntymättömät"

to 22.11. 22:45

GCM maan myynti vai maanpetos?

ma 19.11. 21:34

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Pilvikädet, M.A. Meretvuo

to 13.12.2018 23:30

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Pekka Haavisto ja Li Andersson viihteen parissa

la 15.12.2018 23:03

Jukka Hankamäki

Euroopan valtioiden itsenäistyminen etenee

la 15.12.2018 00:06

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

GCM - mitätön - laiton?

la 15.12.2018 23:05

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihreä metsäpolitiikka aiheutti Kalifornian metsäpalot

la 15.12.2018 11:54

Heikki Porkka

Facebook ja sananvapaus - mahdoton yhtälö?

to 13.12.2018 19:52

Olli Pusa

Ilmastokiima

pe 14.12.2018 12:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Hirmuisia asioita

la 15.12.2018 00:04

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40