Blogi: Heikki Porkka, ti 25.09.2018 12:24

Globaalit punavihreät tutit

 

Internetin vääräleuat ovat ehdottaneet, että Kai Mykkäselle ja Petteri Orpolle lahjoitetaan hame kumpaisellekin. Hamelahjoituksista on puhuttu, koska kokoomuksen ”voimakaksikko” ei hyväksy Helsingin Suomalaisen Klubin sääntöjä, joiden mukaan klubin jäseneksi otetaan vain miehiä.

Mykkäsen ja Orpon uho edustaa teennäistä tasa-arvoa, jolla ei ole mitään tekemistä aidon tasa-arvon kanssa. Maailman sivu on kaikkialla ollut miesten ja naisten yhdistyksiä ja kerhoja, joilla on aivan yhtä suuri oikeus toimintaansa kuin ”sekakerhoillakin”.

Orpo ja Mykkänen kuuluvat monen muun kokoomuslaisen ohella punavihreään poliittiseen painisarjaan, jossa tytöt eivät ole enää kaikkien mielestä tyttöjä ja pojat eivät ole poikia.

Itse olen sillä kannalla, että pojat voivat käyttää hametta, etenkin, jos ovat skottilaisia tai ihailevat skottikulttuuria.
En kuitenkaan usko, että Orpo ja Mykkänen ovat skottilaisia tai edes merkittäviä skottikulttuurin ystäviä.

Pojat voivat käyttää hametta myös siinä tapauksessa, että kokevat olevansa transvestiitteja, sillä itsensä ilmaisu vapauttaa. Ja tätä en totea halveksuen vaan jokaisen ihmisen sisäistä maailmaa kunnioittaen.

En kuitenkaan usko Orpon ja Mykkäsen olevan transuja, joten en kannata hamekampanjaa tästäkään syystä.

Skottikulttuurin ihailun tai transvestiitiksi taipumisen sijaan uskon ”voimakaksikon” olevan islamilaisen kulttuurin ihailijoita.

Tämän päättelen siitä, kuinka avoimesti he vastaanottavat islamilaisen maailman edustajia Suomeen, vaikka kaikki merkit ovat viitanneet jo vuosien ajan siihen, että juuri kyseisen kulttuurin edustajilla on äärimmäisen pahoja, ellei peräti ylipääsemättömiä vaikeuksia sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan, jollaiseksi Suomi vielä toistaiseksi katsotaan kokoomuskoplan intomielisestä punavihertymisestä huolimatta.

Hameen hankkimisen tilalle ehdotan tutti-kampanjaa, nimenomaan punavihreiden tuttien kampanjaa.

En tunne enää tuttien modernia värimaailmaa, oma lapsi oli tutti-iässä lähes 40 vuotta takaperin, joten tuttien maailma ei ole enää ajankohtainen omalla kohdallani.
Pidän kuitenkin melko outona asiana, jos tuttien nykyisestä värikirjosta ei löydy punavihreää versiota.

Punavihreä tutti sopii aiheeseen erinomaisen hyvin, sillä tutti kertoo lapsellisuudesta sekä infantiilista (kehittymätön) ja utopistisesta suhtautumisesta olemassa olevaan todellisuuteen. Tutti kertoo osuvasti kantajansa elämää hallitsevasta mielikuvitusmaailmasta, jollaisesta voidaan puhua myös kokoomusporukan suosiman kunniakulttuurin edustajien kohdalla.

Jyrki Kataisen puheenjohtajakaudesta lähtien kokoomus on osoittanut selkeästi, että sillä on arvopohja, punavihreä globalistinen arvopohja, jossa ei ole sijaa kansallisen edun ajamiselle vieraiden maiden edustajille kumarrellessa.

Vai pitäisikö sanoa, että kokoomuksen arvot ovat pohjalla, sillä niin syvälle punavihreään utopia-avaruuteen kokoomuspuolueen nykyiset arvot ovat asettuneet.

Vanhat arvot, joiden mukaan puolue edusti isänmaallisuutta ja pyrki ajamaan yrittäjien, ei korporaatioiden asiaa, kuten nykyään tekee, haudattiin lopullisesti asiakirjaväärennösten voimalla puolueensa kärkikaartiin nousseen Jyrki Kataisen aikana.

Nykyään ei ole enää salaisuus, että kokoomuksessa ei arvosteta isänmaata kuin hädissään laadituissa vaalipuheissa. Ja kuten hyvin tiedetään, vaalipuheilla ei ole ollut vuosikausiin mitään tekemistä sen kanssa, millaista politiikkaa hallituksessa toteutetaan.

Edellä mainittujen Kataisen, Orpon ja Mykkäsen lisäksi punavihreän tutin arvoisia kokoomuslaisia ovat ainakin opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ja Cai-Göran Alexander Stubb sekä Euroopan unionissa eurososialismin lippua kantavat ja punavihreää arvopohjaa edustavat Sirpa Pietikäinen ja Henna Virkkunen.

Kuka muistaa vielä edelliset eduskuntavaalit ja joidenkin kokoomuslaisten vakuuttelun vaalien alla siitä, että puolueessa on kansallismielinen, maahanmuuttokriittinen siipi, jonka edustajia äänestämällä Suomi ei ajaudu kohti samanlaista tilaa, jonka pauloissa lähes koko läntinen Eurooppa, erityisesti Ruotsi, Saksa, Ranska ja Britannia esittäytyvät varsin kyseenalaisissa merkeissä?

Niinpä.

Toistaiseksi Suomi on kokenut syyskesästä 2015 alkaen turvapaikanhakijoiden toteuttamina murhaavan terrori-iskun, miestapon ja järkyttävän määrän raiskauksia sekä paljon muuta omaisuus- ja väkivaltarikollisuutta. Ja kaikki tämä on tapahtunut kokoomuslaisen sisäministerin punavihreän sateenvarjon alla.

Pakkoa ei olisi ollut, mutta koska arvopohja vaatii, uhrataan osa omasta kansasta, jotta Bryssel on tyytyväinen ja kansainvälinen poliittinen palkkiovirka askeleen lähempänä.

Heikki Porkka ti 25.09. 12:24

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Yleisradio ohjaa suomalaisten ajattelua

ti 19.03. 11:04

Perussuomalaisia johdetaan Brysselistä?

to 14.03. 13:48

Suomi on kulkemassa kohti katastrofia?

to 07.03. 09:17

Mitä saa 3 200 miljoonalla (3,2 miljardilla) eurolla vuodessa?

ti 05.03. 12:54

Perussuomalaisista, vihreistä, maahanmuutosta ja sukupuolista

ke 27.02. 12:47

Yle pimittää merkittävää tietoa Ranskan antisemitismistä

ke 20.02. 19:22

Pahuuden kultin palvonta palvelee liittovaltion tavoittelua

to 14.02. 10:18

Rappio raastaa Suomi-politiikkaa

ti 12.02. 12:18

Hybridivaikutetaan

ma 11.02. 14:11

Sdp:n poliittisesta uskottavuudesta

to 07.02. 11:43

blogit

Vieraskynä

Ps-nuorten naiset: Nykyfeminismi tai sukupuolikiintiöt eivät edusta tasa-arvoa

ti 19.03.2019 20:01

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa: Miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen?

su 17.03.2019 10:23

Professorin Ajatuksia

Vakiintuneet maahanmuuttoasenteet

ma 18.03.2019 23:31

Jukka Hankamäki

Rock and rollin voodoomies kertoo, miksi "apulaissheriffiä ei pompoteta"

ma 18.03.2019 23:35

Petteri Hiienkoski

Terrorismista länsimaisen demokratian tuhoamiseen

ma 18.03.2019 01:44

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Työvoiman tarveharkinnan poiston tuhoisat seuraukset

la 16.03.2019 16:17

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Lapset marssilla - kuten suomettumisen aikana

pe 15.03.2019 20:46

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Otsikko

su 10.03.2019 10:50

Heikki Porkka

Yleisradio ohjaa suomalaisten ajattelua

ti 19.03.2019 11:04

Tapio Puolimatka

Kirjablogi: Vaarallinen vihreä valhe

su 17.03.2019 10:11

Olli Pusa

Berner kävelevänä skandaalina

pe 22.02.2019 00:16

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

ISIS-morsiamet - tätä dokumenttiä ei Yle esitä

ke 13.03.2019 20:09

Reijo Tossavainen

Journalistin päätoim. M. Pettersson: "Me vaikutamme äänestystulokseen"

to 14.03.2019 18:27

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Tyhjästä on paha nyhjästä

la 16.03.2019 11:29

Timo Vihavainen

Käppäukolle kyytiä

ma 18.03.2019 23:33

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20