Blogi: Arto Luukkanen, ma 01.10.2018 22:58

Hallitus ja SDP haluavat tappelua - Suomen kustannuksella

Ay-liike rysäyttää yhteiskunnan pöytään pian varsinaisen ison nuijan. Pam, Pro, Sähköliitto ja Teollisuusliitto menevät ensi viikolla lakkoon. 

Lyhyesti: ay-liike organisoi hallituksen vastaisia lakkoja vastalauseena sen haluamalle yritykselle muuttaa pienten yritysten työtekijöiden irtisanomissuojaa.

Tilanne muistuttaa sovittua konfliktia, jossa molemmat osapuolet pääsevät näyttämään kannattajilleen sitä kuka määrää kaapin paikan. Hallitus haluaa miellyttää liike-elämää ja ay-liike haluaa ”viimeisen taiston”.

Ihmisillä on herännyt epäilys siitä, että hallitus haluaa rähinän päälle ennen vaaleja ja myös SDP pyrkii lietsomaan lakkoja voidakseen mobilisoida liittojen jäsenet SDP:n vaalivankkureihin.

Pata kattilaa soimaa – musta kylki kummallakin.

Hajotetaan ja hallitaan!

Nykyisen hallituslinjan suuret häviäjät ovat duunarit ja pienyrittäjät. Suuryritysten vallassa olevan EU:n keskittämispolitiikkaa ei vain hyväksytä vaan tuetaan innokkaan sylikoiran haukunnalla. Pienyrityksiä haittaavia ja suuryrityksiä peesaavia ukaaseja ja dekreettejä putkahtaa tasaista vauhtia ja ne pannaan toimeen täällä innokkaammin ja nopeammin kuin missään muualla Euroopassa.

Duunarien rasitukseksi etsitään kaikenlaisia laillisia ja laittomia porsaanreikiä, joilla Euroopan ulkopuolista halpatyövoimaa saadaan imuroitua maahan, työntekijöiksi kelpaamattomat sitten rikkana rokassa asuntojen hintakuplaa nostamaan. Eurolla skandinaaviseen paitsioon ja valuuttapoliittiseen kyvyttömyyteen ajettua Suomea ruoskitaan palkanalennuksin ”kilpailukuntoon”.

Kun tyytymättömyyden leviämistä ei voi estää niin, mikäpä sitten olisi parempaa kuin tarttua vanhaan kunnon keinoon: pistetään tappeluksi ennen vaaleja, luodaan konflikti ja osoitetaan ryhtiä. Duunarit ja pienyrittäjät pitää saada toistensa kimppuun, tuntemaan toinen toisensa viholliseksi, jota vastaan etsitään apua hallitsijoilta.

Ennen vaaleja: silmänkääntötemppu

Kysymys näyttää olevan poliittisesta sirkuksesta, jossa äänestäjille tehdään silmänkääntötemppu. Tapellaan!

Eniten syyllinen on terminaalivaiheessa koriseva hallitus, joka pelkää vaalien lähestymistä. Sen voimapuolueista toisen, näennäisesti pienyrittäjien asiaa ajavan Kepun kannatus on romahtanut.

Kannatuksen nostamiseksi pidetään esillä työntekijöitten irtisanomislakia, jota kolmen työntekijöiden kyykyttämisvuoden aikana ei liian provosoivana ole haluttu ottaa esiin. Eihän ”tosityötä ”tehtäessä pienyrittäjien huolet koskaan voi olla ensisijaisia!

Lain sisältö on sinänsä pääosin tarpeellinen ja myöhässä. Irtisanomisoikeuksissa eivät suur- ja pienyritykset voi olla tasa-arvoisia. Pienyritykselle huonon tai yritykseen yhdenkin kehnosti sopeutuvan työntekijän pakotettu jatkuva ylläpito voi koitua kohtalokkaaksi. Kun työntekijöitä on vähän, niin ei ole varaa norkoilijiin, riidanhaastajiin ja välistävetäjiin.

Aivan toinen asia on suuryrityksissä, joissa työntekijät ovat vain sinne ja tänne siirreltävää kasvotonta massaa. Hankalia tapauksia niissä käsittelee joku erikoiskoulutuksen saanut työnjohtaja, joka ei menetä hermojaan ja tuntee lakiviidakon syöverit perinpohjin. Tarvittaessa auttaa suuryrityksen asianajaja.

Duunareiden perusoikeudet romukoppaan

Hallituksen tosiasiallisen kiinnostuksen puutteen pienyrittäjien ongelmista myös tässä tapauksessa osoittaa sen tekemä ”pienyritysten” määrittely: 20 työntekijää… Vaikka se nyt antaakin ymmärtää, että tästä voi tinkiä, niin vahinko on jo tehty.

Näin tehdessä on vahvistettu työntekijäpuolen epäilyksiä, että uuden lain on tarkoitus olla ennakkotapauksena myöhemmille ”markkinataloudellisille sankariuudistuksille”, eli työntekijöitten historiallisten perusoikeuksien romuttamiselle joka puolella.

Tässä tilanteessa on sitten SDP ja sitä lähellä olevat ammattiliittojen johtajat nähneet mainion tilaisuuden tarttua heitettyyn tappeluhaasteeseen. SDP:llähän on yhtä vähän pienyrittäjäkannattajia kuin Kepulla duunareita. Ja sitten: vaikka laki ei vielä ole edes valmis, niin jo ollaan valmiita lähtemään liput liehuen lakkoon, vieläpä lainvastaiseen sellaiseen! Ja nyt sitten uhkaillaan jo viennin katkaisulla Suomen satamista, millä tosiaan saataisiin massiivinen vahinko maallemme. Isänmaasta viis – kunhan kannatusta saa siis!

Miksi ay-liike heräsi näin myöhään? Vaalit tiedossa

Miksi ay-liike ei protestoinut kesälomarahojen menettämistä lakkoliikkeellä? Miksi aktivointimalli ei nostanut lakkoliikettä? Miksi se nöyrästi ja lakki kourassa suostui työajan pidennyksiin? Miksi se tanssahteli liehakoivasti Kikyn tahdissa? Muistetaan samalla myös, että SDP:n verolinja on ollut vanhastaan sellainen, että pk-yritykset ovat sille ideologinen vastustaja, jota pitää rokottaa mahdollisimman korkeilla veroilla.

SDP:lle ja ay-liikkeen johtajille maistuisivat nyt varmasti myös poliittiset lakot. Poliittisella lakolla tarkoitetaan, että työntekijät vaativat sillä jotain, mikä ei kuulu työehtoasioitten piiriin. Vaikkapa hallituksen eroa, jotain ulkopoliittista suhdeasiaa, luonto- tai seksuaalioikeuskysymyksiä jne. Mutta irtisanomislakihankkeella hallitus jälleen haluaa puuttua työehtoasioihin, ja nimenomaan yhden osapuolen hyväksi ja toisen vahingoksi puolueettomuutta teeskennellen! Siinä mielessä lakko kyllä on lainvastainen mutta ei poliittinen. Sille voisi olla moraalinen oikeus viimeisenä keinona lakipoliittista väärinpeluuta vastaan.

Mutta ollaanko niin pitkällä, että tähän viimeiseen, jo laittomaan keinoon pitäisi tarttua? Ei varmasti! Liialla kiirehtimisellään SDP ja ammattiyhdistyspomot paljastavat, että kuten hallitus, hekin tahallaan haastavat riitaa!

Kyse on riidanhaastamisesta, konflikti-sopan keittämisestä, jota molemmat osapuolet haluavat hartaasti.

Kansallista sopua tarvitaan! Aktiivimalli romukoppaan!

Tappelupukareiden ei saa antaa voittaa!

Nyt tarvitaan rauhallinen ratkaisu – ihmisten kansanliike oikeudenmukaisen suomalaisen ratkaisun löytämiseen turhan ja turmiollisen voimainkoetuksen välttämiseksi.

Suurin syyllinen tilanteeseen on pääministeri Sipilä hallituksineen. Siltä on vaadittava paitsi pienyritysmäärittelyn huomattavaa tiukentamista myös korvaavan lakihankkeen luomista työntekijäpuolelle. Sillä niin tarpeellinen kuin lakihankkeen terve ydin onkin, niin silti se vaatii aitoa ja melko isoa uhrausta työntekijäpuolelta. Sillä takeita, että kaikki pienyrittäjät käyttäisivät uusia oikeuksiaan vain vastuullisesti, ei tietenkään ole.

Neuvottelemaan mars!

Nyt olisi tarpeen neuvotella työntekijäpuolen kanssa, siitä mikä voisi olla samanarvoinen työntekijöiden asemaa vahvistava lakihanke.

Ensimmäisenä eleenä hallitus voisi kärrätä aktiivimallin poliittiselle kaatopaikalle. Se olisi viisasta.

Eli nyt pitäisi etsiä ratkaisua neuvotteluista ja jättää ne vaaleja edeltävä tappelut ja verta-nenästä uhot kokonaan pois. Antaa ihmisten päättää – ei manipuloida ihmisiä.

Arto Luukkanen

ps. Minulla oli onni oppia kovaa työntekoa joskus lukiokesinä työskennellessäni satunnaisesti isäni kanssa rakennuksilla. Päivä alkoi klo 6.30.  Tiiliä piti kantaa tai laastia tehdä jatkuvalla tahdilla aina iltaan saakka. Siellä tauoilla sai myös havainnollista opetusta työntekemisen etiikasta ja siitä mitä duunarin piti tehdä elääkseen. Edesmennyt muurari-isäni arvosti myös lakko-oikeutta vaikka ei ollutkaan mikään ay-mies. ”Lakko on pyhä asia mutta sitä ei ole tarkoitettu liippareille”.

Mitähän se isä tarkoitti ”liippareilla”?

 

Arto Luukkanen ma 01.10. 22:58

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44