Blogi: Timo Vihavainen, ma 08.10.2018 23:49

Neron osa

Neron osa

 

Teemu Keskisarja, Saapasnahka-torni. Aleksis Kiven elämänkertomus. Siltala 2018, 272 s.

 

Aleksis Kiveä on tutkittu valtavasti, joten aina voi ihmetellä, mitä siitäkin aiheesta vielä irtoaa.

Tilanne on kuitenkin sama kuin kaikessa historiassa: historiaa lukee jokainen sukupolvi omilla silmillään ja kirjoittaa sitä omiin tarpeisiinsa. Erilaisten historioiden määrä on loputon ja sama koskee myös elämäkertoja, jotka nekin ovat historiaa tai ainakin niiden pitäisi olla.

Tämän elämäkerran historiallisuus, etten sanoisi historismi on silmiinpistävää siinä mielessä, että siinä kiinnitetään paljon huomiota paitsi päähenkilön elämään ja siihen suoranaisesti liittyviin asioihin, myös aikakauden yleisiin taustailmiöihin, jotka Aleksis Kiven lyhyenä elinaikana olivat varsin dramaattisia.

Kiven elämässä tutkijoita ovat kiinnostaneet erilaiset asiat. Veijo Meren muistan olleen erityisen utelias Kiven ja hänen tärkeimmän mesenaattinsa, Charlotta Lönnqvistin suhteen laatuun nähden ja esimerkiksi Jaakko Puokan mielestä oli tärkeää tietää, mistä kirjailija oikeastaan polveutui.

Ne, jotka ovat käyneet Kiven kuolinmökissä, yleensä muistanevat kertomukset kirjailijan kovasta kohtalosta mielipuolena, jota kohdeltiin kuin elukkaa.

Kohteliko Suomi ensimmäistä suurta kirjallista neroaan ala-arvoisesti? Se lienee yleinen käsitys ja sille on antanut runollisen muodon Eino Leino:

Syntyi lapsi syksyllä –
tuulet niin vinhasti vinkui –
tuult’ oli koko elämä,
nähnyt ei kesää, ei kevättä,
eli vain syksystä jouluun…

 

Ankaraa todellakin oli Kiven elämä, mutta aikakauteensa suhteutettuna toimeentulo kuitenkin oli enimmäkseen kohtuullista.

On näet otettava huomioon, ettei Kivi koskaan tehnyt varsinaista ansiotyötä. Metsästelyllä hän sentään hankki aika lailla särvintä pöytään, mutta eihän se mikään ammatti ollut. Kirjoittelukin tuotti jotakin eikä edes niin vähän, mutta se meni helposti myös kurkusta alas.

 Luova kirjoittaminen ei siihen aikaan lyönyt leiville ja tuskin juuri nytkään, mutta erona nykyiseen oli, ettei mitään apurahasysteemiä ollut. Niitä stipendejä, joita oli olemassa, jaettiin Kivelle runsain mitoin ja lisäksi hänelle annettiin lainaa avokätisesti monesta lähteestä.

Köyhästihän mestari eli, mutta hän sentään jäi henkiin myös suurten nälkävuosien aikana, jolloin kymmenesosa kansastamme kuoli.

Se ajatus, että Kiveä olisi kirjailijana syrjitty, on siis huomattavaa liioittelua. Mutta ei se ura ruusuilla tanssimista ollut, ellei nyt ajatella juuri sitä, että ruusut ovat täynnä piikkejä.

Se suurin ja kirotuin kysymys Kiven elämässä oli Seitsemän veljeksen teilaus. Miksi August Ahlqvist niin intohimoisesti hyökkäsi tätä suomalaisen kirjallisuuden hentoon ensikasvustoon kuuluvaa kirjaa vastaan ja tuhosi kaiketi sillä herkän neron terveydenkin?

Keskisarja on selvittänyt taustoja ja huomannut, että samaan aikaan Ahlqvistin oma elämä oli onnettomuuksia ja epäonnistumisia kukkuroillaan. Miehellä oli syytä olla kiukkuinen, ellei sitten vaipunut masennukseen.

Matti Klinge on päiväkirjoissaan tuonut esille sen ajatuksen, että juuri tuohon aikaan nousi esille ajatus siitä, että kulttuuriin panostamisen olisi oltava järkiperäistä ja keskityttävä sellaisiin rotuihin, jotka todella pystyvät sivistymään.

Mikäli suomalaiset todella olivat sellaisia, kuin Kivi kuvasi, ei heihin kannattanut panostaa…

Toisaalta on kyllä huomioitava sekin, että tuolloin käsillä oli suomalaisen kansansivistyksen suuren nousun aika. Kansakouluja -jotka jo alusta pitäen olivat molemmille tai siis kaikille sukupuolille tarkoitettuja yhteiskouluja- alettiin perustaa.

Asia oli otettu suureksi valmistelun aiheeksi jo 1850-luvulla, pian Nikolai I:n kuoltua ja rakastetun Aleksanteri II:n ajan vapaiden tuulien alkaessa puhaltaa.

Tämä kansansivistystyö, joka todella oli koko kansamme kohtalon kannalta äärimmäisen tärkeää, ei muuten kohdannut paljoakaan myötämieltä kansan syvissä riveissä. Asia vaati kunnallisveron olennaista nostamista, eikä siitä seurannut oikeastaan mitään välitöntä hyötyä.
Mikäli suomalaiset todella olivat -säätyläisnäkökulmasta katsoen- sellaisia tolvanoita kuin Kivi heidät kuvasi, olisi koko valistustyö ja siis suuri snellmanilainen projekti hukkaan heitettyä vaivaa.

Ahlqvistin kanssa samaa mieltä oli Kangasalan karhu, Agathon Meurman, joten Ahlqvistin mielipide ei ollut ainutlaatuinen. Kumpikaan ei muuten tainnut edes lukea Veljesten onnellista loppua, jossa sivistys voittaa villit impivaaralaiset ja heistä tulee modernisoituvan maailman kelpo kansalaisia.

Mutta miksei kukaan noussut julkisesti puolustamaan Kiveä? Toki monikin ymmärsi, että kirja oli poikkeuksellisen neron kirjoittama.

Ahlqvistin auktoriteetti ei kaiketi voinut olla syynä, sillä ei hänellä sitä paljonkaan ollut. Meurmanin teilauksesta taas tiesi vain pieni piiri.

Väinö Linnan Tuntematon sai sitten myös aluksi yhtä nuivan vastaanoton, mutta keräsi miltei heti ympärilleen valtavan kannattajajoukon.

Myös Veljeksistä tuli tietenkin ennen pitkää kulttikirja, mutta aluksi teilaus jäi ainoana logosfääriin kaikumaan.  Kuinka näin saattoi käydä?

Helpoin vastaus on sopulilaumaselitys. Henkistä itsenäisyyttä on harvalla ja monikaan ei liene halunnut tulla luokitelluksi Suomen kansan rienaajan kannattajaksi. Kun tämän kansan jalot piirteet oli Runeberg vastikään ikuistanut, oli mahdotonta sallia sitä näin häväistävän.

Kyseessä oli siis sama ilmiö kuin nykyisessäkin kritiikissä, etenkin naispuolisten henkilöiden kuvauksia käsittelevissä: on poliittisesti epäkorrektia ja siis sietämätöntä, mikäli tämä pyhä olento kuvataan vanhentuneiden (joskin elävässä elämässä ylivoimaisesti yleisimpien) roolimallien noudattajaksi.

Käytännön elämässähän meitä riittää joka junaan, mutta kulttuurielämä liikkuu omissa sfääreissään eikä hyväksy tiettyjen, kaikkien yleisimpienkään ilmiöiden kuvaamista

Näinhän se mahtanee olla.

Keskisarjan kirja on nautittavaa lukemista, eikä ainakaan minua häiritse se, että kirjoittaja on innostunut hyvin useasti itsekin käyttämään kohdehenkilönsä puheenpartta, päinvastoin.

Sen sijaan rohkenen muistuttaa siitä, että sellaiset sanat kuin sorsia ja halveerata pitäisi jo unohtaa. Ne tulivat takavuosina käyttöön jonkinlaisina puujalkavitseinä, mutta jatkavat nyt kummallista varjoelämäänsä normaalissa kirjakielessä. Haj daj!

 

Timo Vihavainen ma 08.10. 23:49

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Intellektuellin osa

pe 22.02. 21:54

Eilisen päivän epistolateksti

to 21.02. 22:21

Eilispäivän elämää

ke 20.02. 22:35

Ammunnan kysymyksiä

ti 19.02. 22:47

Kollegoja pelastamassa

ma 18.02. 22:19

Koululaiset ja peruukit

su 17.02. 21:27

Kiväärit ja kevirit

la 16.02. 11:04

Uuden aikakauden alussa

to 14.02. 22:07

Vanhurskaat kolonialistit

ke 13.02. 17:06

Mitä rotu tarkoittaa?

ma 11.02. 18:06

blogit

Vieraskynä

Puolimatka: Altistaako nykyinen seksuaalikasvatus nuoria hyväksikäytölle?

pe 22.02.2019 21:57

Juha Ahvio

Vuoden 2019 vaalit ovat ratkaisevan tärkeitä

su 17.02.2019 21:28

Professorin Ajatuksia

Ann Selin perussuomalaisella linjalla

pe 22.02.2019 21:53

Jukka Hankamäki

Vaalit: Soten loppusota vai uusi lähtölaukaus?

to 21.02.2019 22:23

Petteri Hiienkoski

Demokratia ja uskonnonvapaus edellyttävät sananvapautta

su 10.02.2019 04:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rajatonta välinpitämättömyyttä

pe 08.02.2019 19:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kantasuomalaisia syrjitään yo-kirjoituksissa järjestelmällisesti

la 26.01.2019 22:07

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomi intiaanina - viekö EVM maat ja mannut?

ma 18.02.2019 22:18

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Vihertynyt valtaeliitti ja identiteettipolitiikan moraalikaaos

la 16.02.2019 11:57

Heikki Porkka

Yle pimittää merkittävää tietoa Ranskan antisemitismistä

ke 20.02.2019 19:22

Olli Pusa

Berner kävelevänä skandaalina

pe 22.02.2019 00:16

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Neuvostotaide oli propagandan väline

ke 20.02.2019 17:49

Reijo Tossavainen

Tee oma arvovalintasi ja äänestä!

ma 11.02.2019 09:16

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Intellektuellin osa

pe 22.02.2019 21:54

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20