Blogi: Professorin Ajatuksia, to 11.10.2018 22:56

Lauttasaaren sillasta uusi askel kohti urbaania impiwaaraa

Olen parin viime vuoden aikana seurannut sitä, kuinka Helsingistä ollaan tekemässä urbaania impiwaaraa. Näin siitä huolimatta, että helsinkiläisten enemmistö vastustaa kehitystä.

Helsingin sulkeutuminen ulkomailta on eilisen lehden mukaan jatkunut suunnitelmalla poistaa Lauttasaaren sillalta yksi ajokaista. Lauttasaarelaiset ovat luonnollisesti nousemassa vastustamaan oman saarensa impiwaaralaistamista, mutta sillä tuskin on merkitystä niin kauan kuin Anni Sinnemäki (vihr) vastaa asiasta.

Meille tavallisille kansalaisille Helsingin sulkeutuminen on vakava viesti siitä, että poliitikoilla on väliä. Jos annamme vaaleissa tukea Vihreille, saamme silloin osaksemme vihreää politiikkaa. Jos Kokoomukselle saamme kokoomuslaista politiikkaa. Helsingissä näiden kahden valtapuolueen politiikka on tarkoittanut käpertymistä omaan kuplaan, jonka merkkinä pääkaupunkimme on ryhtynyt sulkeutumaan liikenteellisesti muusta Suomesta ja samaan aikaan avannut ovia jopa laittomille oleskelijoille.

Lopputuloksen tulemme näkemään. Ehkä se on vihreän vallan kaatuminen ja sen ajaman kehityksen loppuminen. Eli kansan antaman valtakirjan siirtäminen toisille poliittisille voimille, joita kannattamalla äänestäjät saavat osakseen toisenlaista politiikkaa.

Mutta voi kokoomuslaisen ja vihreän politiikan kannatus jatkua pitkälle tulevaisuuteenkin, mikäli helsinkiläiset päättävät niin. Sen lopputulos lienee monilta osin ennustettavissa, mutta tuskin kokonaisuudessaan. Onhan selvää, että Kokoomuksella ja Vihreillä on erilaiset ajatukset pääkaupunkimme kuplan tulevaisuudesta.

Oleellista on kuitenkin muistaa, että me äänestäjinä emme ole vailla valtaa. Viime kädessä juuri meistä riippuu se, minkälaisen pääkaupungin ja sen lisäksi koko muu kotimaan me rakennamme omalle vanhuudellemme ja lapsillemme elettäväksi. Muutos on kuitenkin mahdollista vain äänestämällä sellaista puoluetta, jonka tavoitteet vastaavat sitä, millaiseksi haluamme Helsinkiä ja koko Suomea rakennettavan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tiedostava etujoukko ei välitä kansan tahdosta
Helsinki sulkeutuu ulkomaailmalta
Urbaani impiwaara

Professorin Ajatuksia to 11.10. 22:56

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Miksi puhumme maahanmuuttajien, mutta emme kantaväestön seksuaalirikoksista?

Klo 10:31.

Kai Mykkänen ilmoittautui älyllisesti epärehelliseksi

pe 18.01. 23:35

Oulun tapauksen poikimaa huumoria

ke 16.01. 23:09

Mitä Sipilä ja Kekomäki jättivät kertomatta?

ma 14.01. 23:35

Uusi ulottuvuus totuuden jälkeiselle ajalle

su 13.01. 10:25

Oulun tapahtumien poliittinen jälki on vahvempi kuin Turun terrori-iskun

pe 11.01. 23:59

Valehteliko poliisi virkavastuulla Oulun raiskaustapauksissa?

to 10.01. 23:41

Väkivaltaa Bremenissä

ke 09.01. 23:13

Feministisiä kulttuuriuutisia

ti 08.01. 22:26

Populistista harhaanjohtamista

ma 07.01. 22:29

blogit

Vieraskynä

Vihapuhe on ihmisoikeus

ke 09.01.2019 17:44

Juha Ahvio

Oulun seksuaalirikokset ja avointen rajojen maahanmuutto

su 20.01.2019 10:52

Professorin Ajatuksia

Miksi puhumme maahanmuuttajien, mutta emme kantaväestön seksuaalirikoksista?

su 20.01.2019 10:31

Jukka Hankamäki

Valloitettujen valtioiden ja totalitarismien tunnusmerkkejä

pe 18.01.2019 23:42

Petteri Hiienkoski

Pääministerin falskit selitykset

ma 14.01.2019 00:14

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Perussuomalaiset ovat ratkaisu

ma 14.01.2019 17:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Orpo uhrasi lastemme turvallisuuden tietoisesti

to 17.01.2019 20:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Tapaus Hedayatullah Safi ja kansliapäällikkö Nerg

su 20.01.2019 10:34

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Elina Grundström on maineriski JSN:lle

to 20.12.2018 16:13

Heikki Porkka

Arvopohjista ja pedofiliasta

to 17.01.2019 10:50

Olli Pusa

Uutta turvapaikanhakija-aaltoa valmistellaan

to 17.01.2019 22:31

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Kuinka paljon puolue vastaa kannattajakuntaansa ?

la 22.12.2018 19:13

Reijo Tossavainen

On sinisten kotiinpaluun aika

la 19.01.2019 18:54

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Tavallinen tapaus

su 20.01.2019 10:32

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40