Turkki vapautti amerikkalaispastorin kahden vuoden vankilatuomion jälkeen

Trump: "Turkin vankilasta Valkoiseen taloon 24 tunnissa. Ei ollenkaan hassummin!"

Ulkomaat ti 16.10.2018 22:56

Lokakuusta 2016 asti täysin syyttömänä turkkilaisessa vankilassa kristillisen uskonsa takia vangittuna ollut ja tämän vuoden heinäkuussa kotiarestiin Turkissa siirretty amerikkalainen pastori Andrew Brunson on vapautettu viime perjantaina 12. lokakuuta.

Pastori Brunsonin vapauttamisesta uutisoivat muun muassa Life Site News, CBN News, Politico, PJ Media ja BBC.

Turkki osoitti ensimmäisiä "periksiantamisen merkkejä" heinäkuussa, jolloin Brunson siirrettiin kotiarestiin vangitsemisen sijaan, mutta kieltäytyi kokonaan vapauttamasta häntä.

Turkin hallitus päästi lopulta lähes 21 kuukautta vankilassa ja kaksi kuukautta kotiarestissa olleen 50-vuotiaan pastorin vapaaksi julkisen painostuksen ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnon yksityisten neuvottelujen jälkeen.

Perjantaina julkaistujen raporttien mukaan turkkilainen tuomioistuin katsoi tuomion kärsityksi ja määräsi hänet välittömästi vapautettavaksi.

Hänet tuomittiin virallisesti kolmeksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi vankilaan, mutta hänet vapautettiin, koska hän oli jo suorittanut kahden vuoden vankeusrangaistuksen.

Tuomioistuin hylkäsi myös häntä vastaan asetetut vakoilusyytteet.

Tämä oli jo neljäs kuulemistilaisuus ja Brunson vakuutti syyttömyyttään kertoen tuomioistuimelle: "Olen syytön. Rakastan Jeesusta, rakastan Turkkia."

Todistajat sanoivat pastori Brunsonin itkeneen vuolaasti, kun tuomio julistettiin.

Pastori Brunsonia oli aiemmin syytetty "vallankaappausyrityksistä" - terrorismista ja vakoilusta, vaikka syytteiden tueksi ei oltu osoitettu yhtäkään todistetta, että hän olisi syyllistynyt mihinkään rikokseen. "Todisteet" olivat olleet pahasti puutteellisia ja todistajien lausunnot epämääräisiä. Hänen oikeudenkäyntinsä on arveltu olevan poliittista laskelmointia.

Brunsonia olisi saattanut kohdata jopa 35 vuoden vankeus, mikäli hänet olisi tuomittu vakoilusta.

Vaimonsa Norinen ja kolmen lapsensa kanssa jo 1990-luvun puolivälistä lähtien Turkissa asuneella kristityllä pastorilla - joka suurimman osan ajastaan Turkissa työskenteli pienessä Izmirin ylösnousemuskirkossa - väitettiin olevan yhteyksiä Fethullah Güleniin - muslimisaarnaajaan, joka on oleskellut Yhdysvalloissa maanpaossa kolmen vuosikymmenen ajan ja jota Turkin hallitus syyttää epäonnistuneen vallankaappauksen suunnittelusta Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogania vastaan heinäkuussa vuonna 2016.

Lisäksi häntä syytettiin yhteistyöstä Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) militanttien kanssa.

Fox Newsin mukaan tuomioistuin oli kutsunut perjantaiksi kaksi todistajaa todistaja Levent Kalkanin väittämien vinkkien jälkeen. Kalkan oli edellisessä kuulemistilaisuudessa syyttänyt Brunsonia terroristiryhmien avustamisesta. Uudet todistajat eivät kuitenkaan vahvistaneet Kalkanin tarinaa ja toinen todistaja sanoi, ettei hän edes tuntenut Brunsonia.

Brunson kiisti perjantaina myös syytökset, joidenka mukaan hänen seurakuntansa olisi avustanut kurdisotilaita. Brunson kertoi, että hän luovutti viranomaisille luettelon syyrialaisista pakolaisista, joita seurakunta oli auttanut ja uskoi turkkilaisten virkamiesten tunnistavan sitten terroristit.

"Autoimme kaikkia, kurdeja, arabeja, osoittamatta minkäänlaista syrjintää", Brunson sanoi.

Päivää aiemmin NBC News mainitsi kaksi Trumpin ylimmän johdon virkamiestä, jotka ennakoivat Brunsonin odotettavissa olevaa vapauttamista Yhdysvaltojen ja Turkin hallituksen välisen sopimuksen ansiosta.

NBC Newsin mukaan Trumpin virkakunta "pohjusti tietä Brunsonin vapauttamiselle tekemällä Turkin kanssa salaisen sopimuksen" - jonka yksityiskohdat ovat tuntemattomia - mutta joka koski Yhdysvaltojen lupausta lieventää tiettyjä taloudellisia pakotteita Turkkia kohtaan.

Trump kutsui Brunsonin vapauttamista "valtavaksi askeleeksi" kohti "hyvää suhdetta" Turkin kanssa.

Hän huomautti, ettei Turkin kanssa ole tehty mitään sopimusta Brunsonin vapauttamiseksi ja että neuvottelut ovat olleet "pitkiä ja vaikeita".

Trumpin hallinto oli luonut merkittävää poliittista ja taloudellista painostusta käyttämällä uskonnonvapauslakia turkkilaisten virkamiesten kohdalla. Ensimmäistä kertaa tällaisia taloudellisia pakotteita oli nostettu Nato-liittolaista vastaan.

"Emme maksa lunnaita tässä maassa, ainakaan enää. Muuten olet vaikeuksissa, ja paljon pahoja asioita tapahtuu", Trump vahvisti.

Trump halusi kiittää presidentti Erdoğania ja muistutti, että hänellä on ollut erittäin hyvä suhde Turkin presidenttiin ja tämä "johtaa kenties loistaviin suhteisiin Yhdysvaltojen ja Turkin välillä". Yhdysvaltojen presidentti sanoi olleensa "todella yllättynyt, ettemme selvittäneet tätä pari kuukautta sitten".

Trump alkoi heinäkuussa henkilökohtaisesti vaatia Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğania vapauttamaan Brunsonin, kun pastorin vapautuspyyntö hylättiin kolmannessa oikeudenkäyntikuulusteluissa.

Kun turkkilainen tuomioistuin vapautti amerikkalaisen Andrew Brunsonin kahden vuoden vankeuden jälkeen, se oli syvällinen hetki kristityille kaikkialla maailmassa. Pastorista oli tullut kristittyjen vainon symboli maailmanlaajuisesti.

"Olemme kiitollisia presidentin sitoutumisesta ja pyrkimyksistä vapauttamiseni turvaamisessa", pastori Brunson sanoi, kun hän valmistautui lähtemään Turkista Yhdysvaltoihin.

Brunsonin nähtiin nousevan lentokoneeseen jättääkseen Turkin muutamia tunteja viimeisimmän kuulemisoikeudenkäynnin jälkeen.

"Koko perheeni kiittää presidenttiä, hallintoa ja Yhdysvaltain kongressia heidän järkkymättömästä tuestaan. Tämä on se päivä, jonka puolesta perheemme on rukoillut - olen iloinen voidessani palata kotiin Yhdysvaltoihin."

Kun tieto vapautumisesta varmistui, presidentti Donald Trump twiittasi:

"Olemme ponnistelleet lujasti pastori Brunsonin hyväksi."

Myöhemmin Trump iloitsi toteamalla: "Pastori Brunson on juuri vapautettu, hän on pian kotona!"

Myös varapresidentti Mike Pence twiittasi:

"Pastori Andrew Brunson tulee kotiin! Kiitos Yhdysvaltain presidentti Trumpin vahvan johtajuuden @ POTUS (President of the United States) ja miljoonien amerikkalaisten uskollisten rukousten, tämä syytön uskon mies tulee pian kotiin!"

Ennen oikeudenkäyntiä USA:n varapresidentti Mike Pence sanoi, että pastori Brunsonin vapauttaminen on ollut Trumpin hallinnolle ensisijainen tavoite.

"Hallintomme on tehnyt hyvin selväksi, että pysymme lujina, kunnes pastori Andrew Brunson on vapaa ja palaa kotiin Yhdysvaltoihin hänen perheensä ja seurakuntansa kanssa", Pence painotti.

Lauantaina Trump twiittasi:

"Turkin vapauttama pastori Andrew Brunson on kanssani presidentin virkahuoneessa klo 2:30 tänään iltapäivällä. On ihanaa nähdä ja tavata hänet. Hän on suuri kristitty, joka on käynyt läpi ankaran kokemuksen. Haluan kiittää presidentti Erdogania hänen avustaan!"

"Haluan vain onnitella sinua, koska olet hätkähdyttänyt tätä maata", Trump sanoi Brunsonille Valkoisessa talossa viitaten pastorin uskoon ja vahvuuteen sekä lisäsi tietävänsä, mitä Brunson on joutunut kärsimään.

"Te todella taistelitte meidän puolesta, harvinaisen tuottoisasti", Brunson vastasi Trumpille.

"Virkaanastumisestasi lähtien, tiedän sinun olleen toimelias, ja ulkoministeri Pompeo oli myös hyvin sitoutunut ja taisteli meidän puolesta ja varapresidentti Pence, olemme hyvin kiitollisia."

Hän kiitti myös kansallisen turvallisuuden neuvonantajaa, suurlähettiläs John Boltonia ja totesi senaatissa olevan henkilöitä, joita hän ei kaikkia pysty mainitsemaan nimeltä. Brunson kertoi senaattorien Tillisin, Shaheenin ja Grahamin käyneen häntä katsomassa myös vankilassa ja senaattori Lankfordin "olleen mukana alusta alkaen" seisomassa heidän rinnallaan ja taistelemassa Brunsonin perheen puolesta.

Presidentin virkahuoneessa pastori Brunson tarjoutui yllättäen rukoilemaan presidentti Trumpin puolesta.

Trump sanoi pilke silmäkulmassa "tarvitsevansa sitä enemmän kuin kukaan muu tässä huoneessa".

Käsi presidentin olkapäällä pastori polvistui ja pyysi Jumalaa antamaan Trumpille "yliluonnollista viisautta kaikkien suunnitelmien toteuttamiseksi ja viisautta siinä, kuinka johtaa tätä maata oikeudenmukaisuuteen".

"Pyydän, että annat hänelle peräänantamattomuutta, kestävyyttä ja rohkeutta puolustaa totuutta... suojelet häntä vihollisten panetteluilta, niiltä, ​​jotka voivat vahingoittaa."

Brunson ei selittänyt tarkemmin kohteluaan Turkissa pidätettynä, mutta antoi ymmärtää kertovansa siitä myöhemmin. Hän sanoi myös, että hän pysyy Yhdysvalloissa jonkin aikaa, mutta ei tiedä, milloin tai miten hän palaisi töihin ulkomaille:

"Emme tiedä, mitä on edessämme. Luultavasti tehdään muutamia haastatteluja. Juuri nyt haluamme vain erityisesti kiittää hallintoa ja hallituksen edustajia, jotka tukivat meitä", Brunson sanoi.

"Ja se mitä haluamme korostaa, on kiitollisuutemme, sanoa rakastavamme tätä maata ja rukoilla sen puolesta."

"Turkin vankilasta Valkoiseen taloon 24 tunnissa. Ei ollenkaan hassummin", presidentti Trump totesi valtavien suosionosoitusten saattelemana ja jatkoi:

"Tällä hetkellä koko maailma on ihailijanne. Tämä on minulle suuri kunnia saada teidät takaisin kotiin", Trump sanoi ja pyysi Brunsonia esittelemään myös Valkoiseen taloon kutsutut perheenjäsenensä.

Pastorin Brunsonin ja hänen perheensä vierailun Valkoisessa talossa voit katsoa kokonaisuudessaan tästä.

"Tervetuloa kotiin, pastori Andrew Brunson!" Trump twiittasi lauantaina 25 sekuntia kestävän videonsa kera koko "Amerikan kansan puolesta".

 

 

Tytti Salenius ti 16.10. 22:56

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Pääuutiset

blogit

Reijo Tossavainen

Siperia opettaa myös HS-Pravdaa

Klo 16:39.

Heikki Porkka

Maahanmuutto ratkaisee ongelmat?

Klo 11:44.

Arto Luukkanen

GCM maan myynti vai maanpetos?

ma 19.11. 21:34

Jukka Hankamäki

Kulttuuriministeriö kouluttaa lapsista kavaltaja-agentteja

ma 19.11. 21:33

Timo Vihavainen

Miestenpäivä

ma 19.11. 21:31

Professorin Ajatuksia

Metsien haravoimisesta Suomessa

ma 19.11. 21:30

videot